Jos kristitty ei ole kokenut suurta dramaattista uskoontuloa jossain vaiheessa elämäänsä

Tapauskovainen. Käytännössä luterilaisuudessa ei muita olekaan. 

Kyllä uskossa voi elää ilman dramatiikkaakin. Jos esim. rukoilee säännöllisesti ja saa rukousvastauksia, tai elää johdatuksessa, niin mielestäni on ihan tukevasti uskossa ilman dramatiikkaakin.

Tässä ajattelussa on jonkin verran eroja tunnustuskuntien välillä. Joissain kirkko- ja tunnustuskunnissa korostetaan voimakkaita kokemuksia enemmän, toisissa vähemmän. Usko ei kuitenkaan ole koskaan riippuvainen ihmisen omista teoista tai kokemuksista, vaan sen synnyttää Jumala ja Pyhä Henki. Vaikka olisi kuinka dramaattisia kokemuksia, ei se ole todiste uskoontulosta, uskosta tai uskon vahvuudesta/paremmuudesta. Moni esimerkiksi kasvaa lapsesta saakka uskoon eikä koe yksittäistä kääntymystä missään kohtaa. Toisaalta taas joku voi kokea hyvinkin dramaattisen uskoontulon ja kuitenkin sen jälkeen luopua uskostaan, jos ei pääse kristittyjen yhteyteen ja kasvamaan uskossaan.

Miksi joku teeskentelisi uskovaa? 

-ateisti

Vierailija kirjoitti:

Kyllä uskossa voi elää ilman dramatiikkaakin. Jos esim. rukoilee säännöllisesti ja saa rukousvastauksia, tai elää johdatuksessa, niin mielestäni on ihan tukevasti uskossa ilman dramatiikkaakin.

Mutta mitä uskoa se silloin on jos siihen ei ole koskaan kuulunut mitään merkityksellistä sisäistä kokemusta? Eikö sillon voisi "uskoa" ihan mihin vaan? 

Vierailija kirjoitti:

Miksi joku teeskentelisi uskovaa? 

 

-ateisti

Ateismikin on uskonto, koska edellyttää uskomista asiaan, jota ei voi todistaa. Agnostikot ovat oikealla asialla, kun eivät väitä tietävänsä ja uskovat kun näkevät.

Vierailija kirjoitti:

Tässä ajattelussa on jonkin verran eroja tunnustuskuntien välillä. Joissain kirkko- ja tunnustuskunnissa korostetaan voimakkaita kokemuksia enemmän, toisissa vähemmän. Usko ei kuitenkaan ole koskaan riippuvainen ihmisen omista teoista tai kokemuksista, vaan sen synnyttää Jumala ja Pyhä Henki. Vaikka olisi kuinka dramaattisia kokemuksia, ei se ole todiste uskoontulosta, uskosta tai uskon vahvuudesta/paremmuudesta. Moni esimerkiksi kasvaa lapsesta saakka uskoon eikä koe yksittäistä kääntymystä missään kohtaa. Toisaalta taas joku voi kokea hyvinkin dramaattisen uskoontulon ja kuitenkin sen jälkeen luopua uskostaan, jos ei pääse kristittyjen yhteyteen ja kasvamaan uskossaan.

Niin, tuossa lapsuuden kasvatuksen myötä tulevassa uskonnollisuudessa on kyse indoktrinaatiosta. Ihan samalla tavalla lapsi voidaan kasvattaa n4tsiksi tai skientologiksi. 

Jeesus on kuollut meidän kaikkien puolesta ristillä ja lunastanut syntimme, jotta saisimme pääsyn Jumalan luo ja iankaikkiseen elämään. Joka uskoo tämän, pelastuu. Sillä, miten dramaattisesti tai huomaamatta uskoontulo tapahtuu, ei ole merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä uskossa voi elää ilman dramatiikkaakin. Jos esim. rukoilee säännöllisesti ja saa rukousvastauksia, tai elää johdatuksessa, niin mielestäni on ihan tukevasti uskossa ilman dramatiikkaakin.

Mutta mitä uskoa se silloin on jos siihen ei ole koskaan kuulunut mitään merkityksellistä sisäistä kokemusta? Eikö sillon voisi "uskoa" ihan mihin vaan? 

No kyllähän mihin vain voikin uskoa. Vai miksei voisi?

Vierailija kirjoitti:

Tässä ajattelussa on jonkin verran eroja tunnustuskuntien välillä. Joissain kirkko- ja tunnustuskunnissa korostetaan voimakkaita kokemuksia enemmän, toisissa vähemmän. Usko ei kuitenkaan ole koskaan riippuvainen ihmisen omista teoista tai kokemuksista, vaan sen synnyttää Jumala ja Pyhä Henki. Vaikka olisi kuinka dramaattisia kokemuksia, ei se ole todiste uskoontulosta, uskosta tai uskon vahvuudesta/paremmuudesta. Moni esimerkiksi kasvaa lapsesta saakka uskoon eikä koe yksittäistä kääntymystä missään kohtaa. Toisaalta taas joku voi kokea hyvinkin dramaattisen uskoontulon ja kuitenkin sen jälkeen luopua uskostaan, jos ei pääse kristittyjen yhteyteen ja kasvamaan uskossaan.

Tämä on mielenkiintoinen aihe. Olen itse syntynyt uskovaiseen perheeseen tai siis äiti on tullut uskoon samana vuonna kun synnyin ja isä vuosia myöhemmin. Olen ollut uskova aina eikä minulla ole siinä mitään epäselvää sinänsä. Toinen juttu onkin sitten se kun on aina pyrkinyt tekemään kaiken oikein jumalan silmissä niin se jeesus ja syntiseksi itsensä kokeminen onkin sitten kokonaan toinen juttu. Kuvittelen itseni fariseukseksi kun en vaan tunne sitä syntisyyttä itsessäni ja se on ahdistavaa koska minäkin olen syntinen tiedän sen. 

Nämä uskonratkaisut on vähän sellaista herätysliikkeiden ja vapaiden suuntien höpötystä. Suurissa kirkkokunnissa suuri osa ihmisistä kasvaa uskoonsa lapsesta asti, eikä mitään tällaisia ratkaisuja tehdä missään vaiheessa. Totta kai he on yhtä lailla oikeita, pelastavassa uskossa olevia uskovaisia, kuin nekin jotka on eläneet jossain vaiheessa kauempana uskosta, ja siksi on tullut tarve selkeämmälle kääntymykselle.

Vierailija kirjoitti:

Jeesus on kuollut meidän kaikkien puolesta ristillä ja lunastanut syntimme, jotta saisimme pääsyn Jumalan luo ja iankaikkiseen elämään. Joka uskoo tämän, pelastuu. Sillä, miten dramaattisesti tai huomaamatta uskoontulo tapahtuu, ei ole merkitystä.

Miksi kristittyjä sitten niiin kauheasti kiinnostaa muiden synnit kun nehän on jo sovitettu? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä uskossa voi elää ilman dramatiikkaakin. Jos esim. rukoilee säännöllisesti ja saa rukousvastauksia, tai elää johdatuksessa, niin mielestäni on ihan tukevasti uskossa ilman dramatiikkaakin.

Mutta mitä uskoa se silloin on jos siihen ei ole koskaan kuulunut mitään merkityksellistä sisäistä kokemusta? Eikö sillon voisi "uskoa" ihan mihin vaan? 

No kyllähän mihin vain voikin uskoa. Vai miksei voisi?

Niin eli myönnät että yhtä hyvin voisi uskoa tuolin jalkaan? 

Vierailija kirjoitti:

Miksi joku teeskentelisi uskovaa? 

 

-ateisti

Pitääksen oikeasti uskovat massat hallinnassaan. Sitä vartenhan uskonnot ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ajattelussa on jonkin verran eroja tunnustuskuntien välillä. Joissain kirkko- ja tunnustuskunnissa korostetaan voimakkaita kokemuksia enemmän, toisissa vähemmän. Usko ei kuitenkaan ole koskaan riippuvainen ihmisen omista teoista tai kokemuksista, vaan sen synnyttää Jumala ja Pyhä Henki. Vaikka olisi kuinka dramaattisia kokemuksia, ei se ole todiste uskoontulosta, uskosta tai uskon vahvuudesta/paremmuudesta. Moni esimerkiksi kasvaa lapsesta saakka uskoon eikä koe yksittäistä kääntymystä missään kohtaa. Toisaalta taas joku voi kokea hyvinkin dramaattisen uskoontulon ja kuitenkin sen jälkeen luopua uskostaan, jos ei pääse kristittyjen yhteyteen ja kasvamaan uskossaan.

Niin, tuossa lapsuuden kasvatuksen myötä tulevassa uskonnollisuudessa on kyse indoktrinaatiosta. Ihan samalla tavalla lapsi voidaan kasvattaa n4tsiksi tai skientologiksi. 

Uskonnollisuus ja henkilökohtainen usko ja suhde Jumalan kanssa ovat kaksi täysin erillistä asiaa. Uskonnollisuus ei pelasta ketään eikä edellytä minkäänlaista uskoa, se on ainoastaan rituaalien ja tapojen toistelua ilman mitään henkilökohtaista tasoa. Uskossa on kyse siitä, että ihminen haluaa elää yhteydessä Jumalaan, etsiä tämän tahtoa ja kasvaa uskossaan. Uskova ihminen ei välttämättä useinkaan näytä ulospäin kovin uskonnolliselta, sillä uskontoon ja uskonnollisuuteen monesti kuuluu myös se että itseä tai omaa viiteryhmää pidetään hurskaampana ja parempana kuin muut. Aidosti uskova ihminen ei korota itseään muiden yläpuolelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi joku teeskentelisi uskovaa? 

 

-ateisti

Ateismikin on uskonto, koska edellyttää uskomista asiaan, jota ei voi todistaa. Agnostikot ovat oikealla asialla, kun eivät väitä tietävänsä ja uskovat kun näkevät.

Uskovaisille on aina ollut vaikeaa ymmärtää mitä on ateismi. Ateismi ei edellytä mitään eikä väitä mitään. He vain pitävät jumalaa taruna kuten tonttuja eivätkä sen takia edes mieti agnostikkojen tapaan asiaa. Ateistit usein tietävät uskontojen historian, joka aukottomasti todistaa jumalat ihmisten keksimiksi. Ja agnostikkojen tapaan toki vaihtavat näkemystään, jos joku todiste asiata joskus tulisi, mutta pitävät sitä yhtä todennäköisenä tilanteena kuin todisteet tontuista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä uskossa voi elää ilman dramatiikkaakin. Jos esim. rukoilee säännöllisesti ja saa rukousvastauksia, tai elää johdatuksessa, niin mielestäni on ihan tukevasti uskossa ilman dramatiikkaakin.

Mutta mitä uskoa se silloin on jos siihen ei ole koskaan kuulunut mitään merkityksellistä sisäistä kokemusta? Eikö sillon voisi "uskoa" ihan mihin vaan? 

No kyllähän mihin vain voikin uskoa. Vai miksei voisi?

Niin eli myönnät että yhtä hyvin voisi uskoa tuolin jalkaan? 

Tottakai voisi. Onhan maailmassa miljardeja ihmisiä, jotka uskovat ties mihin. 

Vierailija kirjoitti:

Tapauskovainen. Käytännössä luterilaisuudessa ei muita olekaan. 

En edes ole luterilainen, vaan katolilainen, mutta täytyy puolustaa tässä nyt vähän luterilaisiakin. Kyllä minä ainakin tunnen elävässä uskossa olevia luterilaisia, ja onhan siellä monenlaisia herätysliikkeitäkin. Suurin osa perinteen takia kirkkoon kuuluvista tosiaan voi olla tapauskovaisia, mutta on niitä muitakin. Ja osa tapauskovaisistakin uskoo oikeasti.

Samoin kuin esim. katolisessa kirkossa moni "tapauskovainen" uskoo oikeasti. Minusta se on tavallaan onnellinen tila, jos saa syntyä ja kasvaa uskoon niin, ettei tarvita mitään suurta muutosta jossa kääntyy, vaan kaste ja konfirmaatio (katolisilla vahvistuksen sakramentti) riittää. Oikeastaan ihanne olisi, että jos kasvaa kristillisen kulttuurin parissa ja kristityssä kodissa, niin ei tarvitsisi erikseen kääntyä kristinuskoon uskonratkaisun kautta. Esim. oma äitini on tällainen, joka on aina uskonut kuten (katolinen) kirkko opettaa, ja tavallaan usko on hänelle niin arkista, ettei hän siitä juuri paasaa. Mutta se on silti hyvin kauniilla tavalla hänen elämänsä perusta, aina ollut. Itselläni oli vähän pidempi tie, koska minut liitettiin isäni uskoon luterilaiseen kirkkoon, ja ajauduin agnostismiin ja ateismiin aikanaan, kunnes vasta vanhemmalla iällä palasin uskoon, äitini uskoon koska sinne sydän ja sielu veti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi joku teeskentelisi uskovaa? 

 

-ateisti

Pitääksen oikeasti uskovat massat hallinnassaan. Sitä vartenhan uskonnot ovat.

Olen miettinyt että ei-uskovia pappeja täytyy olla aika paljon. Useinhan teologiseen mennään vähän höyrähtäneenä, mutta aihepiirin akateeminen opiskelu ehkä karistaa osalta suomut silmiltä ja kun urakin on vielä vuosikymmenten mittainen niin siinä matkan varrella ehtii tapahtua kaikenlaista. Mutta kun on säännöllinen työ ja kohtalainen palkka niin sillä tiellä ovat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä uskossa voi elää ilman dramatiikkaakin. Jos esim. rukoilee säännöllisesti ja saa rukousvastauksia, tai elää johdatuksessa, niin mielestäni on ihan tukevasti uskossa ilman dramatiikkaakin.

Mutta mitä uskoa se silloin on jos siihen ei ole koskaan kuulunut mitään merkityksellistä sisäistä kokemusta? Eikö sillon voisi "uskoa" ihan mihin vaan? 

Merkityksellinen sisäinen kokemus ei välttämättä edellytä mitään dramaattista kääntymiskokemusta. Vaikka osa sen asian kanssa kipuileekin, kun ei ole koskaan näyttävästi tullut uskoon.