Asuntosijoittajat tulevat olemaan vaikeuksissa syksyllä, kun opiskelijat menettävät asumistuet
Varsinkin yliopistokaupunkeihin sijoittaneet. Olen parin vuoden ajan selannut melko paljonkin näiden kaupunkien asuntotarjontaa eikä monista niistä saa edes yksiötä nykyään vuokrattua vapailta markkinoilta alle 500 euron. Osa vuokranantajista on näillä paikkakunnilla nostanut vuokran jopa lähelle pk-seudun vuokratasoa, jonnekin 600-800 euroon. Helsingissä sitä vaikeuksissa vasta ollaankin.
Millä opiskelijat maksavat vuokran, kun moniin hanttihommiinkin voi olla jopa yli tuhat hakijaa pääkaupunkiseudulla? Suuri osa näistä töistä on nykyään myös joko nollasopimuksia, tai vuokratöitä, eli vaikka saisit paikan, et välttämättä tienaa joka kuussa tarpeeksi elämisen kulut kattaaksesi. Tiedän, koska olen ollut siinä asemassa, että on ollut teoriassa työpaikka, mutta käytännössä ei riittävästi tunteja. Kun et voi pakottaa pomoa antamaan lisää tunteja.
Joku tulee tähän varmasti vouhottamaan paluusta soluihin, mutta monet solut on muunnettu toiseen käyttöön. Niistä on tehty perheasuntoja, hostelleja, tai rakennuksia jouduttu kokonaan purkamaan. Pitäisi ryhtyä rakentamaan uusia asuntoloita. Mutta millä ja kenen rahalla? Sekin olisi vuosien projekti.
Kommentit (93)
Kehitysmaassa köyhien lapsilla ei ole mahdollisuutta opiskella.
ihan oikein eliitti rahastosijoittajat rikastuvat veronmaksajien rahoilla se loppuu nyt
No hallitus varmaan tekee jonkin toimenpiteen, että voidaan helpottaa sijoittajaressukoiden ahdinkoa.🙄
20 vuotta sitten kaupungissa x meillä oli 500€/kk vuokra 3h+kk kämpästä. Nyt samassa kaupungissa taitaa jo kalleimmissa yksiöissä olla lähes sama vuokra. Eikä kyse ole kasvukeskuksesta...
Itseäni ei huoleta tippaakaan sijoittajien tilanne/selviäminen, ketään ei todennäköisesti ole väkisin pakotettu/painostettu (asunto)sijoittajaksi.
Sillan alleko nää opiskelijat menee sit, tuskin. Vähän joutuvat tiputtaa hintojaan, ei sen kummempaa. Mut sehän on ihan tervettä et hinnat tippuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asuntojen hinnat laskee
Niinhän se sitten menee. Suomi on kumminkin melkoisen pieni markkina ja kun iso osa siitä segmentistä tippuu pois, niin mitä jää jäljelle? Asumislisä lienee jotain päälle 200e aivan maksimissaan?
Melkein 400€ kuussa on asumistuki mulla
Ohhoh, miten joku voi saada noin paljon muolta pöllittyä rahaa omaan asuniseensa!? 400 e/kk. Jo on valtiolla menot, jos toisten asumisia maksetaan noin mahtavilla tukisummilla, ja toiser taas maksaa itse kaiken.
Aalto yliopisto siirtää IB-kandiohjelman Mikkelistä Espooseen.. Todella ikävää, kun nimenomaan opintopaikkoja pitäisi lisätä ruuhka-Suomen ulkopuolella pelkästään jo asumisen kalleuden vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseni vuokrasi yksiön yhdessä kaverin kanssa.
Realistisesti kaikilla ei ole sitä mahdollisuutta. Moni joutuu ottamaan opintolainaa, ellei saa töitä tai vanhemmat tue.
Se opintolaina on se alkuperäinen opintotuki. Eli jos ei työt maistu niin sitten nostamaan opintotukea.
Tekoäly alkaa jo nyt viemään työpaikkoja eikä tutkinnolla ole mitään rahallista arvoa. Hullu olisi se joka ottaa lainaa arvotonta tutkintoa vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi vanhemmat eivät auta? Jos ei ole varaa ostaa asuntoa opiskelijalle niin varmasti voi kuitenkin maksaa osan vuokrasta. Ei noissa vuokra-asunnoissa tulo-odotus ole edes kovin korkealla, hyvä jos saa 4%.
Tuollaisen kommentin heittää vain joku, jolla ei ole asiasta realiteettia. Eivät kaikki vanhemmat ole hyvätuloisia,eivätkä pysty auttamaan rahallisesti lapsiaan.
Ehkä elän omassa kuplassani, mutta oikeastiko on paljonkin nuoria joiden vanhemmilla tai isovanhemmilla ei ole halua tai varaa heitä auttaa? Meidän yläasteen luokasta jatkoivat kaikki paitsi yksi tyttö lukioon ja sieltä edellä yliopistoon. Kaikilla vanhemmat auttoivat minkä pystyivät. Tämä 2000- luvun alussa. Niinkö paljon on Suomi muuttunut?
Kyllä, tervetuloa 2025- luvulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskelijat selviää kyllä. Muuttavat kimppakämppiin tai suorittavat opintoja etänä isän ja äidin luota mahdollisuuksien mukaan.
Mutta selviääkö ne yksiöiden omistajat?
Vuokraloordin selviämisestähän tässä pitäisi olla huolissaan :D Laskee vuokria tai myy sen tuottamattoman kämppänsä pois.
Vuokraloordit on kokoomuslaisia. Taitaa Petteri Orpon puhelin piristä syksyllä ja tulla vihaisia puheluja ja huutoja, kun vuokraloordit purkaa tuntojaan.
Kestän sen kyllä.
Okei, petteri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asuntojen hinnat laskee
Niinhän se sitten menee. Suomi on kumminkin melkoisen pieni markkina ja kun iso osa siitä segmentistä tippuu pois, niin mitä jää jäljelle? Asumislisä lienee jotain päälle 200e aivan maksimissaan?
Melkein 400€ kuussa on asumistuki mulla
Ohhoh, miten joku voi saada noin paljon muolta pöllittyä rahaa omaan asuniseensa!? 400 e/kk. Jo on valtiolla menot, jos toisten asumisia maksetaan noin mahtavilla tukisummilla, ja toiser taas maksaa itse kaiken.
Pienet tulot, suuri vuokra. Kelalla oma laskukaava, joka löytyy Kelan sivuilta, jotka taas löytyvät googlaamalla. Jos et tiennyt.
Semmost se o, kun ei oo syntynyt kultalusikka suussa, kuten jotkut.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Tämähän vain todistaa sen, että asumistuista pitäisi luopua kokonaan. Vain vuokranantajat hyötyvät niistä. Kaikki asumistuet pois ihan kaikilta.
Ja millä ne opiskelijat sitten asumisensa maksaa? Älä nyt vaan sano, että työllä, kun töitä ei kaikille ole ja siihen ei ihan heti ole helpotusta tulossa.
Vierailija kirjoitti:
Kehitysmaassa köyhien lapsilla ei ole mahdollisuutta opiskella.
Eli tehdään paluu kehitysmaaksi. Wau.
Vierailija kirjoitti:
20 vuotta sitten kaupungissa x meillä oli 500€/kk vuokra 3h+kk kämpästä. Nyt samassa kaupungissa taitaa jo kalleimmissa yksiöissä olla lähes sama vuokra. Eikä kyse ole kasvukeskuksesta...
Itseäni ei huoleta tippaakaan sijoittajien tilanne/selviäminen, ketään ei todennäköisesti ole väkisin pakotettu/painostettu (asunto)sijoittajaksi.
No just tämä. Vuokrat on nousseet ihan älyttömästi, paljon enemmän kuin palkat, tai tuet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämähän vain todistaa sen, että asumistuista pitäisi luopua kokonaan. Vain vuokranantajat hyötyvät niistä. Kaikki asumistuet pois ihan kaikilta.
Niin no, millä ihmiset maksaa asumisen? Suomen vuokrataso ei ole missään suhteessa palkkatasoon. Varsinkaan
matalapalkka-aloilla.
Vuokrataso on korkea juuri asumistukien takia. Vuokrataso laskisi, kun tuet lakkautetaan. Kaikki asumistuet pois, se on oikea tie.
Mites vaikkapa vajaan tonnin kuukaudessa saavat eläkeläiset ? Ilman asumistukea kaduille kerjäämään vai ? Tai työttömät ? Aika julmaa yhteiskuntaa perään kuuluvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi vanhemmat eivät auta? Jos ei ole varaa ostaa asuntoa opiskelijalle niin varmasti voi kuitenkin maksaa osan vuokrasta. Ei noissa vuokra-asunnoissa tulo-odotus ole edes kovin korkealla, hyvä jos saa 4%.
Tuollaisen kommentin heittää vain joku, jolla ei ole asiasta realiteettia. Eivät kaikki vanhemmat ole hyvätuloisia,eivätkä pysty auttamaan rahallisesti lapsiaan.
Ehkä elän omassa kuplassani, mutta oikeastiko on paljonkin nuoria joiden vanhemmilla tai isovanhemmilla ei ole halua tai varaa heitä auttaa? Meidän yläasteen luokasta jatkoivat kaikki paitsi yksi tyttö lukioon ja sieltä edellä yliopistoon. Kaikilla vanhemmat auttoivat minkä pystyivät. Tämä 2000- luvun alussa. Niinkö paljon on Suomi muuttunut?
Kai on samanlaista ollut jo vuosikymmeniä, hyvä jos oli paikka missä asua, jo 70-luvulla tätä hyväosaisuuden korostamista oli pakko kuunnella.
Älkää nyt suotta sijoittajista olko huolissanne. Nuorista voi olla huolissaan. Meillä on sijoitusyksiö eikä siinä ole kuin kerran asunut opiskelija.
Ei ne vuokrat voi olla yhtiövastikkeen tasolla. Kaikki kulut nousee jatkuvasti, mietin joskus asuntoni vuokraamista mutta tuotto jäisi aika pieneksi kun muistaa laskea remontti yms kulut mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asuntojen hinnat laskee
Niinhän se sitten menee. Suomi on kumminkin melkoisen pieni markkina ja kun iso osa siitä segmentistä tippuu pois, niin mitä jää jäljelle? Asumislisä lienee jotain päälle 200e aivan maksimissaan?
Missä opiskelijat sitten asuvat mielestäsi? Kotipaikkakunnalla voi asua lapsuudenkodissa, mutta moni joutuu muuttamaan toiselle paikkakunnalle. Jossain heidän on pakko asua.
No vanhemmat ostavat lapselle oman asunnon yliopistopaikkakunnalta, tai vähintäänkin maksavat vuokran. Tai sitten lapsi ei opiskele yliopistossa.
Kestän sen kyllä.