Täytyykö kummilapsen vanhemmille sanoa että lahjaksi hankittu pehmolelu on ostettu Temusta?
Sieltä sai suurikokoisen pehmolelun 18 eurolla, kun Suomessa samat hahmot maksaa tavarataloissa yli 40 euroa tuossa kokoluokassa. Hieman lelussa oli "tehtaanhajua", mutta kun pidin muutaman päivän parvekkeella niin enää en haista mitään. Tuskin tarvitsee asiasta mainita? Ajattelin vain, kun jotkut ovat niin Kiinankaupan hysteerisiä.
Kommentit (25)
Olisin ennemmin antanut vaikka 20€ lahjakortin.
ei vaan se täytyy heittää roskiiin
Vierailija kirjoitti:
Olisin ennemmin antanut vaikka 20€ lahjakortin.
Ei 2-vuotias sellaisen päälle mitään ymmärrä.
Ap
Kertoisin koska todella moni ihminen ei hakua tukea Temun kaltaisia kauppoja ja onhan monesta Temun tuotteesta todettu että on ollut myrkkyä ja mini saanut allergia reaktioita.
Porvoosta taidat olla mutta vastaus on, että pitää sanoa. Meillä lentäisi heti roskiin. Vastuutonta.
En uskaltais antaa lahjaa pesemättä sitä ensin. Tiedä mitä kemikaaleja Kiina-krääsässä on. Kertoisin ihan jo siitä syystä, jos sattuu tulemaan vaikka allerginen reaktio tms.
No sitten otat riskin allergiareaktiosta, josset sano. Ajattelematon lahja.
Ei se hajun lähteminen tarkoita että tekstiilistä on lähtenyt myrkyt. Lapsilla on tapana lykätä suuhunsa ja jos ei lykkää tekstiililelua niin käpälöi sitä ja senjälkeen sormia usein suuhun. En kehtaisi missään vaiheessa antaa Temusta hankittua lelua lahjaksi, en myöskään siksi, että se saattaa olla vaarallinen pienelle.
Vierailija kirjoitti:
En uskaltais antaa lahjaa pesemättä sitä ensin. Tiedä mitä kemikaaleja Kiina-krääsässä on. Kertoisin ihan jo siitä syystä, jos sattuu tulemaan vaikka allerginen reaktio tms.
Pistähän jo foliohattu päähän ja korvia myöten xD
Mä en ainakaan huoli mitään Temusta omalle lapselle joten siksi haluaisin että kerrotaan.
Vierailija kirjoitti:
Porvoosta taidat olla mutta vastaus on, että pitää sanoa. Meillä lentäisi heti roskiin. Vastuutonta.
Sun tavaroista suuri osa lentäisi roskiin, jos kaikki made in Chinat sinne heitettäisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En uskaltais antaa lahjaa pesemättä sitä ensin. Tiedä mitä kemikaaleja Kiina-krääsässä on. Kertoisin ihan jo siitä syystä, jos sattuu tulemaan vaikka allerginen reaktio tms.
Pistähän jo foliohattu päähän ja korvia myöten xD
Hp
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porvoosta taidat olla mutta vastaus on, että pitää sanoa. Meillä lentäisi heti roskiin. Vastuutonta.
Sun tavaroista suuri osa lentäisi roskiin, jos kaikki made in Chinat sinne heitettäisiin.
Kaupan China-tuotteita valvotaan haittakemikaalien takia. Suoraan tilattuna niissä voi olla vaikka mitä hormonihäiriköitä.

Ei sanottu että kaikki, mutta Temun tuotteista on todella moni saanut pahoja allergisia reaktioita niin en lähtisi ainakaan oman lapsen kohdalla tätä testaamaan.
Eiköhän tämä ole provo, mutta siitä huolimatta vastaan:
Temun tavaroita ei ole EU:n kemikaalistandardeilla tuotettu ja Temun vaatteista jne. on löytynyt usein riskirajat ylittäviä määriä haitallisia kemikaaleja. Siksi mitään Tempusta ostettua ei pitäisi antaa lahjaksi tai roudata kirpparille, mistä joku voisi sen vahingossa ostaa ympäristöään saastuttamaan. Etenkään pienelle lapselle ei pitäisi Temu-krääsää ostaa.
Itse välttelen nykyään ostamasta kirpparilta tavaraa, josta ei näy tuottajaa. Temun tai Sheinin kamoja en ostaisi ikinä!
Tilaisiko joku esim omalle vauvalle tutteja Temusta?
Todella vastuutonta antaa lapselle lelu paikasta josta on uutisoitu paljon että myrkkyjä sisältää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porvoosta taidat olla mutta vastaus on, että pitää sanoa. Meillä lentäisi heti roskiin. Vastuutonta.
Sun tavaroista suuri osa lentäisi roskiin, jos kaikki made in Chinat sinne heitettäisiin.
Kaupan China-tuotteita valvotaan haittakemikaalien takia. Suoraan tilattuna niissä voi olla vaikka mitä hormonihäiriköitä.
Luuletko, että ne käyttää postimyyntituotteissa enemmän kemikaaleja kuin tavarataloille lähetettävissä? Voi tsiisus... Kyllä ne kuule kaikki samalta linjastolta tulee, ei niitä siellä tuotannossa paikan päällä erotella.

Valmistaja on vastuussa lelun turvallisuudesta.
Suomessa lelujen turvallisuutta valvovia viranomaisia ovat Tukes ja Tulli.
Viranomaiset valvovat pistokokein, että lelut ovat turvallisia ja merkinnät riittävät ja oikeat.
Tukes selvittää myös kuluttajilta, yrityksiltä ja eurooppalaisen Safety Gate -järjestelmänLinkki toiselle sivustolle, Avautuu uudessa välilehdessä kautta tulleita ilmoituksia vaarallisista leluista.
Luuletko tosiaan, että Kiinasta tulevat tavarat ovat samaa laatua kaikki? Ei. Homma menee niin, että kiinalainen tehdas tekee tilaajayrityksen budjetin mukaan just niin laadukkaan tai laaduttoman tuotteen kuin raha määrää. Ja kun sinä tilaat yksityishenkilönä suoratilauksena temun kauttaa tehtaalta euron maksavan pehmolelun, niin voit olla varma, että materiaalit ja käytetyt kemikaalit ovat sieltä halvimmasta päästä.
Erityisesti lapset ovat alttiita hormoneja blokkaaville kemikaaleille. Älkää ikinä antako lapselle halpaa temukamaa.
En ainakaan minä ole ikinä kertonut lahjan alkuperää. Sehän on vähän kuin jo etiketti ettei siitä kuulu puhua.