HS: Heippalappu vai huumekyttä - onko naapurin kannabis enää kenenkään muun asia?
Helsingin Sanomien artikkeli käsittelee eräänlaista urbaania ristiriitaa: mitä tehdä, kun naapuri polttelee kannabista kerrostalossa? Lehden mukaan kannabiksen tuoksu ärsyttää osaa asukkaista ja aiheuttaa jopa terveysoireita, kun taas osa ei pidä asiaa erityisenä ongelmana. Ratkaisuksi ehdotetaan heippalappua tai yhteydenottoa vuokranantajaan. Varoituksia, hallintaanottoja ja jopa tuomioistuimia vilautellaan.
Mammat, sanonpahan nyt näin: mitä ihmettä me olemme tekemässä yhteiskuntana, kun huumekeskustelu typistyy heippalappuihin? Tässä maassa ei saisi grillata makkaraa parvekkeella ilman että joku pyörtyy palovaroittimen piippauksesta, mutta *pilven polttamiseen* suhtaudutaan kuin kyseessä olisi lähinnä eksynyt aromikynttilä.
Vielä kymmenen vuotta sitten huumeiden käyttäjiä paheksuttiin laajasti, nyt heitä halataan ja ymmärretään ja naapureiden on parasta pitää turpansa kiinni, jottei vain leimaannu konservatiiviksi. Ja kun joku kehtaa soittaa poliisille, hänet leimataan nillittäjäksi. Pitäisikö meidän seuraavaksi antaa kannabiskaapit yhteisiin tiloihin ja tarjota tukea aistiyliherkille naapureille, jotka eivät enää tiedä hengittävätkö he hampunhuurua vai grillisavua?
Totuus on tämä: laki on laki. Ja kannabis on laitonta. Piste. Jos haju tulee omaan asuntoon, kyse ei ole enää heidän omasta asiastaan. Se on myös sinun asiasi, ja kyllä mammojen on oikeus nukkua yönsä ilman, että päässä humisee naapurin viherpäissyttely.
Sanon tämän vain kerran: jos haluat pilveä, muuta omakotitaloon. Maaseudulle. Ja rakenna oma savuimuri. Me muut haluamme elää ilman sitä leijailua.
Kommentoikaa, mammat. Joko teillä tuoksuu rappukäytävässä?
Kommentit (23)
Poliisia kiinnostaa vain jos kasvattaa. Käyttäminen on pieni rikos.
Asun omakotitalossa, joten rappukäytävässä ei kannabis haise. Nimenomaan haise, ei tuoksu. Se haju saa ulkonakin aikaan oksennusreaktion. Sinänsä pilviveikot taitavat olla aika rauhallista väkeä, niin että ei tarvitse pelätä niitä. Todellakaan en haluaisi haistella kotonani palavan hikisen villasukan aromeja.
Miksei voi käyttää huumeita niin ettei sivullisille koidu haittaa? Ei minua haittaa jos joku itsekseen käyttelee mutta jos ei viitsi muita ottaa huomioon.
Nykyään muutenkin rikollisia pitäisi ymmärtää, paljousalennusta tulee mm murhasta, väkivallasta tms. Nuorten käyttämä väkivalta on päivittäistä, on köyhyyttä, korruptiota, wokesekoilua...on tämä hieno maa!!! Mutta hei mehän ollaan "onnellisin kansa"!!
Vierailija kirjoitti:
Nykyään muutenkin rikollisia pitäisi ymmärtää, paljousalennusta tulee mm murhasta, väkivallasta tms. Nuorten käyttämä väkivalta on päivittäistä, on köyhyyttä, korruptiota, wokesekoilua...on tämä hieno maa!!! Mutta hei mehän ollaan "onnellisin kansa"!!
Ja mikäpä onkaan pahempi rikos kuin sellainen, joka kohdistuu rikoksentekijän omaan kehoon.
Kerrostalossa kannabiksen käyttäjän täytyisi huolehtia siitä, ettei sätkä haise naapuriin. Vaporisaattori siis käyttöön! Niin kauan kun naapurin tekemiset eivät aiheuta häiriöitä, tehkööt mitä tykkäävät.
Ja mitä lakien pilkuntarkkaan tulkitsemiseen tulee, niin kiihottaminen kansanryhmää vastaan on rikos. Tämä olisi tiettyjen tahojen syytä pitää mielessä, ennen kuin moralisoivat jostain pilven käytöstä.
Jos ihan kauheasti haisee ja savuaa että ei happea saa, niin heippalappu ja polttelija tupakkapaikalle. Toivottavasti tuuletus ensin jos se auttaa.
Kyttäääjä .ummot ja naiset ei suostu jättämään naapureitaan rauhaan ennen kun saa hallittua koko taloyhtiötä diktaattorin elkein ja kun nämä itse perseilee ja häiritsee muita niin sen esiin nostamisesta suututaan ja aletaan itkemään naisvihaa
Poliiseja kiinnostaa vain mikäli naapurin Abdullah on pahoittanut mielensä kun häntä on pyydetty laittamaan stereot pienemmälle klo.23.30.
Olet oikeassa, on tällä hetkellä laitonta. Asiat ovat kuitenkin etenemässä ja muutokset tekevät tuloaan, jos et vielä ole huomannut.
Kannabiksen laittomuudelle ei ole olemassa loogisia perusteita. Hajuhaitat ovat asia erikseen ja ne on mahdollista halutessaan pitää kurissa. Jokaisen elämä on jokaisen oma asia, turhaa haittaa naapureille ei ole kuitenkaan sopivaa aiheuttaa.
Heippalappu on hyvä tapa lähteä tilanteessa liikkeelle. Jos asia ei sillä korjaannu, voi miettiä muita keinoja.
Vierailija kirjoitti:
Jos ihan kauheasti haisee ja savuaa että ei happea saa, niin heippalappu ja polttelija tupakkapaikalle. Toivottavasti tuuletus ensin jos se auttaa.
Ikävä kyllä, vaikka polttelisi ulkona, se haju tarttuu vaatteisiin ja lemuaa rappukäytävässä.
Tälläkin hetkellä palaa blosse ja mitään et voi ap tehä joten painu helvettiin täältä
Tasan varmasti soittaisin poliisille.
Vierailija kirjoitti:
Tasan varmasti soittaisin poliisille.
Jos joku naapurin tantta edes harkitsee jotain ilmotusta kytille niin laitan polvilumpiot paskaks seuraavan kerran ku nään sut nilkki
Menkää tupakkapaikalle jos on pakko pössytellä.
Outoa, tupakoitsijoita ahdistellaan, mutta kannabiksenpolttajat eivät häiritse. Outoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tasan varmasti soittaisin poliisille.
Jos joku naapurin tantta edes harkitsee jotain ilmotusta kytille niin laitan polvilumpiot paskaks seuraavan kerran ku nään sut nilkki
Sinä et saisi edes hyttystä tapettua joten olehan poju uhittelematta.
Vierailija kirjoitti:
Tasan varmasti soittaisin poliisille.
Hajusta? Onnea vaan, niitä varmasti melkein kiinnostaa.
Jos kannabis olisi laillista, useampi varmaan uskaltautuisi sinne ulos ja tupakkapaiukalle. Nyt se yritetään pitää salassa. Jos pilvi haisee rappukäytävässä syyllistä on vaikeaa paikantaa. Jos käryät julkisesti ulkona, niin heti on joku soittamassa poliisille, kun "tekijäkin tunnetaan".
https://www.hs.fi/helsinki/art-2000011256836.html