Ukrainan vastarinta on nujertumassa ja se on suuri arvovaltatappio myös lännelle
Ja lännen johtajat ajaa tulitaukoa koska ne tietää sen, vaikka Von der Lyinin mukaan Venäjän teollisuus romahti jo 2022 ja korruptio vienyt loput. Niin meille silloin kerrottiin.
Venäjän eteneminen on taas hieman kiihtynyt ja JP Morganin konfliktintutkimuskeskus arvioi sodan päättyvän jo kesällä ja Putin vasta vuoden lopussa kun liitetyt alueet on vallattu. Se tuskin ihan omasta päästään sitä on keksinyt vaikka voihan se senkin yli mennä.
Kuitenkin sota alkaa olla loppusuoralla, mutta paradigman muutos ei ole näkynyt missään julkisessa keskustelussa. Missään kohtaa ei ole pidetty selvänä, ettei Ukraina tule saamaan alueitaan takaisin ja tyhmimmät elättelee toiveita jopa Ukrainan voitosta ja aivan hetki sitten vielä Trump oli ainut joka puhui rauhasta.
Tämmöstä juttua vielä helmikuussa. Luoja varjele meitä näin tyhmiltä johtajilta.
"Sanna Marin esitti teknologiatapahtumassa Tukholmassa, että Putinin syrjäyttäminen Venäjällä on mahdollista, jos sota Ukrainassa päättyy Venäjän tappioon."
Ukrainan kerralla Moskovaa kohti ampumat sadat droonit ammutaan alas kun taas parannettua Iskander ohjusta ei edes Patriot torju.
https://www.kyivpost.com/post/53291
Alkaa olla toivotonta. Toivoa sen sijaan sopii, että Venäjä pysähtyy liittämiensä alueiden rajalle, jota Ukraina on paikoin varta vasten vahvistanut koska tietää menettävänsä muut alueet kuitenkin. Muuten vaarassa on myös Odessa.
Meillä taas ei ole mitään hätää eikä konfliktit synny noin vaan.
Selkeästi on rybyllä taas aika huonosti mennyt asiat määkimisen määrästä päätellen.