Eräs kaveri ei enää viesti kuten ennen

Itselle kävi sama juttu, minä tosiaan lopetin viestittelyn aika pian niiden yksisanaisten vastausten jälkeen. Kaveri oli muutenkin vähän kireän oloinen kun nähtiin viimeisen kerran. En tiedä mikä oli ongelma, mutta nyt en ole kuullut hänestä useampaan vuoteen enää. Ei väkisin, ajattelen.

Itellä kävi niin että lopetin yhteydenpidon, kun eipä toista kiinnostanut olla tekemisissä. Oli kertonut kaikki asiani eteenpäin ja vielä värikynien kera. Voin moikata mutta siihen se jää. 

Ihmissuhteilla tulee päivät joskus täyteen, niin se vain ikävä kyllä on.

Vierailija kirjoitti:

Itselle kävi sama juttu, minä tosiaan lopetin viestittelyn aika pian niiden yksisanaisten vastausten jälkeen. Kaveri oli muutenkin vähän kireän oloinen kun nähtiin viimeisen kerran. En tiedä mikä oli ongelma, mutta nyt en ole kuullut hänestä useampaan vuoteen enää. Ei väkisin, ajattelen.

Olinkohan sun kaveri vai en mutta hermot meni siihen sinun silmien pyörittelyyn kun kehtasin kertoa omista asioistani. Niin, mitäpä sitä sitten yhteyksiäkään pitelemään kun käytöksesi oli tuollaista (tuo oli vieläpä jäävuoren huippu, kuten tiedät itsekin)

Kun lakkaa olemasta se, joka ensimmäisenä laittaa viestiä, niin melkein heti paikalla 99 % kaverisuhteista loppuu.

Joutaa mennä.

Viestit  MV  🙄

Puhelu ja sovitte tapaamisen, missä keskustelette.

Vierailija kirjoitti:

Kun lakkaa olemasta se, joka ensimmäisenä laittaa viestiä, niin melkein heti paikalla 99 % kaverisuhteista loppuu.

Joutaa mennä.

Just tämä. Ei kiinnosta olla muiden viimeinen vaihtoehto. Seura ei kelpaa mihinkään mutta mainostetaan kyllä miten muiden kanssa on niin mukavaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun lakkaa olemasta se, joka ensimmäisenä laittaa viestiä, niin melkein heti paikalla 99 % kaverisuhteista loppuu.

Joutaa mennä.

Just tämä. Ei kiinnosta olla muiden viimeinen vaihtoehto. Seura ei kelpaa mihinkään mutta mainostetaan kyllä miten muiden kanssa on niin mukavaa. 

Ja seurassaki  nälvitään joka asiasta. Siis oikeesti onko sulla tollanen laukku? Ei oo siis yhtään mun tyyliä. Itse en puhuisi toisille noin. 

Itse taidan olla tuollainen kaveri, jotenkin vaan ollaan kaverin kanssa kuitenkin niin eri ääripäistä että minä vähemmän vauhdikkaana väsyn henkisesti. Enkä muutenkaan meinaa jaksaa sitä jatkuvaa hehkutusta jostain ja ne hänen mukaansa normaalit kysymystulvat tuntuu tungettelevalta.

Lähetä sille Dick pic ikäänkuon piristykseksi ja vapauttamaan tunnelmaa

Vierailija kirjoitti:

Itse taidan olla tuollainen kaveri, jotenkin vaan ollaan kaverin kanssa kuitenkin niin eri ääripäistä että minä vähemmän vauhdikkaana väsyn henkisesti. Enkä muutenkaan meinaa jaksaa sitä jatkuvaa hehkutusta jostain ja ne hänen mukaansa normaalit kysymystulvat tuntuu tungettelevalta.

Oletko masentunut ja apaattinen persoona sitten, kuin Nalle Puhin Ihaa?

Ei kannata tuhlata aikaa sellaisiin ihmisiin jotka teoillaan näyttävät ettei kiinnosta. Jos olisi jokin syy kuten kiire, sairaus, suru tms niin kertoisi sen sinulle, - tai tulisi kertomaan kun jaksaa ja pahoittelisi asiaa.

Voi olla myös sellainen, että syystä tai toisesta "kasvanut ulos" seurastasi. Se ei tarkoita että sinussa olisi jotain vikaa, vaan ette ole enää samalla aaltopituudella ja sitä on vaikea selittää ja sitä oikeastaan ei voi selittää mitenkään ilman että siitä tulisi paha mieli. Minulla on yksi kaveri tai enemmänkin tuttu, jonka kanssa en jaksaisi mitenkään keskustella. En tiedä enää mitä vastaisin. 

Olitko aito ja rehellinen, rakastava ystävä? Jos et, niin yksi syy saattaa olla että ystäväsi aisti tämän ja siksi etäännyttää itseäsi

Jos se on vaan tuo yksi ystävä joka etääntyy, ongelma on hänen omansa eikä sinun tarvitse sitä surra.

Jos taas tuntuu että kaikki etääntyy ja ystävyyssuhteet aina oudosti katkeavat, sitten kannattaa miettiä onko käytöksessäsi jotain sellaista mikä ajaa ihmisiä etäämmälle.

Terv. Narsistin lapsi olen. Kaiken kanssakäymisen sain oppia aikuisena uudestaan alusta. Ihmiset karttoivat seuraani, eivät karta enää.

Joillakin taas, mukaan lukien itselläni on sellainen traumaperäinen käyttäytymismalli jossa "ghostaan" ihmisiä etteivät ne vaan ehdi hylätä minua. Tavallaan häivyn ystävän elämästä kun tulee olo että se on suuttunut minulle. En koskaan edes tajunnut tämän loukkaavan ihmisiä, ajattelin ettei kukaan muutenkaan pidä minusta. Toisin oli. Tätä on ihmisillä yllättävän paljon. Kokevat itsensä huonoiksi ja hylkäävät ystävät etteivät ne hylkää. Sitten eivät kerro mikä mättää. 

Mutta se ei ole sinun asiasi miettiä sellaista. Elämä näyttää heille.

Olen vanhemmiten tullut sellaiseksi etten jaksa enää livenä olla ihmisten kanssa tekemisissä, mutta viestittelyt on ok. Ne kaverit onkin sitten tipahdelleet pois jotka olleet hinkuamassa näkemistä ja yhdessäolemista, koska minua ei vain kiinnosta. Näiden kanssa viestittelykin oli aina älyttömän rasittavaa kun tiesi aina että ne tähtäsi siihen samaan lopputulokseen eli "nähtäiskö/ryypiskeltäiskö/blablabla silloin ja silloin" ja kaikki se viestittely oli vain sellaista pehmitystä sitä varten. Muiden kanssa voin rennosti viestitellä joista tiedän että pelkkä viestittely sopii myös heille.

Minua ruinattiin whats appiin ja pitkin hampain latasin sen. Aluksi anottiin niitä hauskoja videoita ym. Sitten niitä ei enää katottu eikä vastattu. Meni 5 kuukautta ja koko paikka hiljeni täysin. Aion poistaa koko apin ja ensi kerralla jos joku ruinaa aion sanoa että ei onnistu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse taidan olla tuollainen kaveri, jotenkin vaan ollaan kaverin kanssa kuitenkin niin eri ääripäistä että minä vähemmän vauhdikkaana väsyn henkisesti. Enkä muutenkaan meinaa jaksaa sitä jatkuvaa hehkutusta jostain ja ne hänen mukaansa normaalit kysymystulvat tuntuu tungettelevalta.

Oletko masentunut ja apaattinen persoona sitten, kuin Nalle Puhin Ihaa?

Melankolinen on sana mitä haet.

Paljonko laitat viestejä ja millaisia? Jos niitä tulee jatkuvasti eikä niissä ole sisältöä, niin ei niihin välttämättä jaksa vastata.

Vierailija kirjoitti:

Jos se on vaan tuo yksi ystävä joka etääntyy, ongelma on hänen omansa eikä sinun tarvitse sitä surra.

Jos taas tuntuu että kaikki etääntyy ja ystävyyssuhteet aina oudosti katkeavat, sitten kannattaa miettiä onko käytöksessäsi jotain sellaista mikä ajaa ihmisiä etäämmälle.

Terv. Narsistin lapsi olen. Kaiken kanssakäymisen sain oppia aikuisena uudestaan alusta. Ihmiset karttoivat seuraani, eivät karta enää.

Joillakin taas, mukaan lukien itselläni on sellainen traumaperäinen käyttäytymismalli jossa "ghostaan" ihmisiä etteivät ne vaan ehdi hylätä minua. Tavallaan häivyn ystävän elämästä kun tulee olo että se on suuttunut minulle. En koskaan edes tajunnut tämän loukkaavan ihmisiä, ajattelin ettei kukaan muutenkaan pidä minusta. Toisin oli. Tätä on ihmisillä yllättävän paljon. Kokevat itsensä huonoiksi ja hylkäävät ystävät etteivät ne hylkää. Sitten eivät kerro mikä mättää. 

Mutta s

Itse olen juuri narsistin lapsi, ja luulen että teen jotain väärin. Toistaiseksi olen vain lakannut kaveeraamasta enempiä kenenkään kanssa kun se hylkäys tuntuu niin pahalta ja toisaalta, no, en vain jotenkin osaa ja jaksa enää. Tunnistan tuon toisenkin kuvaamasi ilmiön joistain entisistä kavereistani eli että työntävät pois varmuuden vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Paljonko laitat viestejä ja millaisia? Jos niitä tulee jatkuvasti eikä niissä ole sisältöä, niin ei niihin välttämättä jaksa vastata.

Olen eri kuin ap mutta minä en laittanut mitenkään liian usein. Yleensä aloitan kysymällä mitä kuuluu ja sitten seuraavaksi viestittelyn tarkoituksena on sopia aika pian joku tapaaminen missä voi sitten OIKEASTI keskustella kasvotusten. Nyt kun mietin entistä kaveriani joka viileni juuri tuolla tavalla, niin meidän energiatasot ja kiinnostuksenkohteet taisi vaan olla aika erilaisia. Minua se ei haitannut, mutta hän varmasti väsyi. Olen siis itsekin introvertti, en viestittele usein enkä tapaakaan usein mutta arvostan syvällisiä hyväntahtoisia ihmissuhteita. Mutta olen utelias ja asioista innostuva. Ja kyllä se tuntui todella pahalta kun hyväntahtoiseen mitä kuuluu viestiin ei kerran tullut edes vastausta. Miksi roikuin tässä ihmisessä? Luulin että oltiin ystäviä.