Lue keskustelun säännöt.
Oletko katkaissut välit äitiisi?
22.05.2025 |
Anteeksi vuodatan vähän.. Itse pohdin jonkun mittaista välien katkaisua omaan 60-luvulla syntyneeseen äitiini. Jokainen vierailu ja kanssakäynti hänen kanssaan on raskasta, saa kokoajan olla varpaillaan että mistäköhän asiasta hän tällä kertaa vetää herneen nenäänsä. Kommunikointi on passiivisaggressiivista, hän uhriutuu, jatkuvasti vähättelee minun tunteitani ja kokemuksiani, ei puhu asioista suoraan ja loukkaantuu heti jos en ole jostain asiasta samaa mieltä. Vetää surullista mummo-korttia esiin ja syyttää että on minun vikani kun hän ei ole nähnyt lapsenlastaan tarpeeksi usein (asutaan tunnin ajomatkan päässä ja hän ei koskaan ole tullut tänne käymään vapaaehtoisesti/tarjoutunut hoitoavuksi vaan minä olen aina mennyt 2-vuotiaan ja kamojen kanssa junalla sinne). En kestä enää yhtään, en jaksaisi yhtään tällaista säätöä elämässäni.
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En, mutta harkinnassa on. Äiti oli todella aggressiivinen ja ilkeä oikeastaan koko kasvuaikani ajan. Esim. uhkaili ulos talosta heittämisellä ilman edes mitään vähääkään järkevää syytä kun olin esiteini-ikäinen. Myöhemmin heittäytyy uhriksi tämäkin asian suhteen sillä että "ajatteli että se on parempi sulle". VMP. Rehellisesti jäi kasvuaikana lähinnä se fiilis, että jos mun t appamisella ei olisi seuraamuksia hänelle itselleen, äiti olisi varmaan tehnyt sen silloin jo.
Jälkikäteen ja nykyhetkellä esittää aina ettei mitään ole tapahtunut, vaikka samaan aikaan tietysti edelleen näkee nopeasti ettei tietenkään esittämisestä huolimatta pidä musta. Itse olen ollut lähinnä näkymätön ja tottelevainen lapsi (mitä äiti itse asiassa itsekin kertaalleen kommentoi, vaikka toisaalta esittää aina niinkuin olisin jotenkin erikoisen vaikea, hankala ja ongelmallinen, suorastaan joku nuorisorikolliseen verrattava tyyppi).
Jos tähän koko kuvioon ei liittyisi kolmatta osapuolta, olisin tehnyt ratkaisun jo kauan sitten, ja se olisi ollut itsestäänselvä. Täytyy kyllä sanoa että kaikkein raskainta tässä kaikessa on ollut se, että sivulliset/ulkopuoliset lähtevät tuomitsemaan mua, olettavat että tilanne on varmasti jotenkin molemminpuolinen (itsehän en voinut edes ottaa sitä riskiä että jotenkin provosoisin äidin riehumista) tai ottavat jonkin "täytyy selvittää asiat!"-kannan. En kovin usein puhu tästä mitään, mutta joskus se tulee ilmi. Toisaalta tällainen lähestyminen tuntuu viimeisen kymmenen vuoden aikana ehkä vähentyneen.
Ei ehkä ole kovin yllättävää, mutta itse olen sitä mieltä, että kuka vain voi katkoa välit vanhempaan jos siltä itsestä tuntuu, eikä se kuulu ulkopuolisille mitenkään. Ulkopuolisten ei tarvitse arvioida sitä onko syy "riittävä". (Aloituksessakin on jo paljon syitä.) Suurin osa siitä kaikesta myrkystä mitä perheissä esiintyy on aika vaikeasti nähtävissä ulkopuolelle. Ja lapsi on niin avuton suhteessa vanhempiin. Lisäksi isoa osaa sivullisista ei selvästikään kiinnosta sen toisen ihmisen hyvinvointi kovin paljon. Tärkeämpää on päästä poseeraamaan itse hyvää ihmistä niillä omilla hyvillä perheväleillä, tai ylläpitää omaa hyvää mieltä ajattelemalla jotain sokerista tuubaa asioista jotka eivät itseä tule koskaan koskemaan. (Koskee muuten myös sote-alan työntekijöitä, mutta ihan tavallisia ihmisiähän hekin ovat siinä missä kaikki muutkin.) Koska kyllähän kaikkien aikuisten on pakko tietää ja ymmärtää, että joissain perheissä lapsilla on huonot oltavat. He vain valitsevat suhtautua asiaan niin, että tilanteen uhrissa on taas oltava jotain vikaa, koska se on itselle helpompaa eikä asia muuten itseä kosketa. Ei ole mitään muuta syytä olla lapsen niskassa näissä asioissa.
Ei tarvitse uhrata sitä omaa ainutkertaista elämää vanhemman kiukutteluun ja likasankona olemiseen. Jotkut ihmiset ajattelevat edelleen että vanhemmille kuuluu yksipuolisesti rajaton valta toimia ihan miten huvittaa, mutta ei siinä ole mitään järkeä eikä lapsen kuulu suostua sellaiseen.