Isän kuolessa selvisi 31 vuoden sivusuhde ja lukuisia muita naisia. Kertoisitko äidille?
Isäni kuollessa 83v selvisi, että aivan loppuun saakka hänellä oli ollut toinen nainen 31 vuotta. Oli elänyt täyttä kaksoiselämää. Lisäksi oli lukuisia muita naisia, minkä olinkin arvannut jo nuorena. Työmatkoja ja pitkiä työiltoja oli paljon. Äitini on joko tiennyt ja päättänyt olla hiljaa, tai tiennyt ja sulkenut asian mielestään.
Tästä viime vuosien kaksoiselämästä hän ei kuitenkaan ole tiennyt. On vain päivitellyt, kun isä ei kerro, missä menee ja jännittänyt kotona, kun isä on lähtenyt "yksin" reissuun, ettei vaan saisi sairauskohtausta tms. Itse haluaisin tietää, mutta onko sitten tarpeen satuttaa 84v äitiä enää tällaisella miehen kuoleman jälkeen?
Nytpä tiedän kuitenkin itse, miksi isällä ei ollut aikaa koskaan nähdä meitä tai lapsenlapsia ja lähinnä ottaa päähän, että hän ei jäänyt kiinni eläessään. Vaikka mitäpä tuokaan olisi muuttanut, itsekeskeinen tunnevammainen paskiainen kun oli.
Kommentit (355)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hänkin elää viimeisiä vuosiaan. En sanoisi mitään. Se,että koko elämä paljastuu valheeksi on aivan järkyttävä shokki. Hän on tuhlannut elämänsä täysin arvottomaan ihmiseen ja asunut vieraan miehen kanssa joka on salannut sen kuka on. Ei, se olisi ihan hirveä turha kipu.
Tai vapautus. Et sinä sitä voi tietää. Monta ihmetystä saattaisi ratketa ja voisi haluta käyttää vanhat päivänsä eri tavalla, kuin mitä on nyt suunnitellut.
Te olette vaan itsekkäitä ja haluatte pitää tilanteen kuten ennallaan, jatkaa sitä samaa pimittämistä ja valehtelua.
Tai sitten äiti toteaisi ap:lle, että sinä et halua muuta kuin tonkia paskaa, mennyt on mennyttä. Ja laittaisi välit kokonaan poikki todeten, että en halua edes ajatella, mitä kaikkea haluat levittää maailman tietoon minun elämästäni. Sillä loukkaushan tuo on mennä kertomaan, että et riittänyt isälle, sillä oli parempia pil lluja.
Kyllä varmasti on perijöitä mutta onko tunnustettuja. Omalla ukillani oli monia naisia elämänsä aikana ja mummoni niistä tiesi. Taisi olla lapsiakin, mutta ei virallisesti tunnustettu.
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on höpöä. Ja kyllä naiset tällaiset aavistaa. Myös äitisi.
Tuotakin ap aloituksessa miettii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina mieti- haluaisitko itse tietää, se on se -sun vastaus silloin- Luulen, että sä haluat.
Jokainen täysipäinen aikuinen haluaisi tietää, jos heiltä on varastettu kokonainen elämä valheeseen. Illuusio ei kaunista ketään.
Ja mitähän hyvää siitä tietämisestä vanhukselle seuraa?
Totuus. Se on tärkeintä.
Juu, kyllä se AP:n märehtimä totuus lämmittää kolottavia luita ja hidastuvaa mieltä. Oikein antaa mahtavan lämpimän olon - lapsi välittää niin paljon, että haluaa totuudentoitottamisellaan pilata vanhan ihmisen viimeiset vuodet. Kiva on miettiä kiikkustuolissa että se mun vuosikymmenten avioliitto olikin pelkkää kulissia. Aivan mahtavaa! Mutta ainakin mulla on keinonivelten lisäksi se autuaaksi tekevä TOTUUS, joka on aina ja kaikkialla tärkeintä.
V*ttu oikeasti syö pääsi ja tukehdu!
No totuus on aina totuus, ja sillä on iso itseisrvo elämässä. Elämä ei aina ole mukavia ja hyviä asioita, valheessa eläminen on usein kuitenkin se pahempi vaihtoehto.
Äiti on kuitenki jo vanha ja varsinkin jos äiti on huonossa kunnossa, niin se olisi syy olla kertomatta, jos ottaisi hyvin raskaasti, eikä terveyskään sitä kestäisi.
Aloittaja tietää kokonaistilanteen itse parhaiten, tuntee todennäköisesti äitinsä aika hyvin ja tekee päätöksensä sen pohjalta.
Onpa ikävä tilanne, ja tehdä ratkaisua tuon kertomisessa. Luota ap omaan intuitioon ja tunteeseen, jos sinulla sellainen tässä asiassa on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahtaako olla perijöitä lisää?
Jos on muista suhteista lapsia niin ne perii isän.
Tietysti, jokainen saa lakiosansa. Tässä sitten nähdään mitä käy, kun ihmiset haluavat *vapautta* ja moraalittomuus ottaa vallan. Hienoa menoa - kerrassaan!
Ei kuulu ulkopuolisille, älä kuormita muita ongelmillasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina mieti- haluaisitko itse tietää, se on se -sun vastaus silloin- Luulen, että sä haluat.
Jokainen täysipäinen aikuinen haluaisi tietää, jos heiltä on varastettu kokonainen elämä valheeseen. Illuusio ei kaunista ketään.
Ja mitähän hyvää siitä tietämisestä vanhukselle seuraa?
Totuus. Se on tärkeintä.
Juu, kyllä se AP:n märehtimä totuus lämmittää kolottavia luita ja hidastuvaa mieltä. Oikein antaa mahtavan lämpimän olon - lapsi välittää niin paljon, että haluaa totuudentoitottamisellaan pilata vanhan ihmisen viimeiset vuodet. Kiva on miettiä kiikkustuolissa että se mun vuosikymmenten avioliitto olikin pelkkää kulissia. Aivan mahtavaa! M
Mistäs olet vierasta pillua ostellut kun noin kipeää tekee? Ja usko pois, kuoleman jälkeen vasta poltteleekin!
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulu ulkopuolisille, älä kuormita muita ongelmillasi.
Tämähän on juurikin _äidin_ ongelma, ja hänen on todellakin oikeus kuulla _totuus_ huoripukkimiehestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon ikäluokan naisilla on usein selvästi pienempi eläke kuin miehellään. Ero ei ole ollut taloudellisesti järkevä vaihtoehto, eikä miehen puolelta vastuullinen vaihtoehto.
Lisäksi tuon ikäluokan miehet tykkäsi hakata naisia, jos rupesivat kyselemään liian kiusallisia kysymyksiä.
Uu, eikö papparaiset olekaan herttaisia vanhuksia ja kyvyttömiä pahaan?
Ei todellakaan. Kuka sellaista on väittänyt? Pahimpia nuo vanhukset tuntuvat olevan.
Ei pidä kertoa. Äitisi sitäpaitsi tietää, kyllä hän on miehensä tuntenut.
Ehdottomasti kerrottava. Kun asia on tullut lapsille julki, on sen tultava julki myös leskelle - ehkä koko suvulle. Tällaiset salaisuudet pitävät aina sisällään pahan kasvustoa, ja vaikenemalla ne myös hiljaa hyväksytään. Samalla juurikin tämä hyväksyntä antaa ko valhelliselle, perverssille ja häiriintynelle, muita hyväksikäyttäneelle käytökselle ja moraalittomuudelle voimaa levitä. Häpeä ja suru ei tapa, eikä tämä ole muiden häpeä kuin valheellisen vainajan. Muut totuus vapauttaa tämän varjoisan yksilön aiheuttamasta saastasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina mieti- haluaisitko itse tietää, se on se -sun vastaus silloin- Luulen, että sä haluat.
Jokainen täysipäinen aikuinen haluaisi tietää, jos heiltä on varastettu kokonainen elämä valheeseen. Illuusio ei kaunista ketään.
Miksi minun elämäni olisi valhetta, jos puolisollani olisi omassa elämässään asioita, joista en tiedä?
Jos puoliso kuitenkin on joulut ja juhannukset kanssani, yhdessä hoitaa lapsiamme, maksaa asuntolainaa ja suunnittelee lomia, niin miksi elämästäni tulisi valhetta siksi, että hän ei kerro pankkitilinsä saldoa, ryyppyretkistä kaverin mökillä tai toisista naisista? Jos ne eivät minun elämässäni näy mitenkään, niin miksi yhteiset vuodet muuttuvat valheeksi?
Eli sinä olet elänyt tuollaista elämää? Tämä on nimittäin yksi niistä asioista, joista ei voi sanoa juuta eikä jaata, jos ei ole itse sitä henkilökohtaisesti kokenut. Mistä sinä voit tietää, miten reagoisit vuosi toisensa jälkeen, jos tietäisit puolisosi pitävän toista perhettä "salassa", jos et ole sitä kokenut?
Voithan tietysti hyvinkin saada omakohtaisestikn selville, vaikka huomenna tai ensi kuussa, tai ensi vuonna. Tule sitten kertomaan, miltä sinusta tuntuu. Kun oletkin ollut vain yksi muiden joukossa, "another prop to occupy his time".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina mieti- haluaisitko itse tietää, se on se -sun vastaus silloin- Luulen, että sä haluat.
Jokainen täysipäinen aikuinen haluaisi tietää, jos heiltä on varastettu kokonainen elämä valheeseen. Illuusio ei kaunista ketään.
Ja mitähän hyvää siitä tietämisestä vanhukselle seuraa?
Totuus. Se on tärkeintä.
Juu, kyllä se AP:n märehtimä totuus lämmittää kolottavia luita ja hidastuvaa mieltä. Oikein antaa mahtavan lämpimän olon - lapsi välittää niin paljon, että haluaa totuudentoitottamisellaan pilata vanhan ihmisen viimeiset vuodet. Kiva on miettiä kiikkustuolissa että se mun vuosikymmenten avi
No ei ole tähän päivään asti tarvinnut pillusta maksaa, ehkä siksi, että olen nainen ja se pillu ei ole elämän keskipiste eikä seksuaalisesti kiinnosta. Vaan sinä munapää sitten mielelläsi pahoittaisit vanhan ihmisen mielen vaan siksi, että saisit levitettyä "totuutta"? Kuka siinä voittaa yhtään mitään? Ja kuka tietää, ehkä tämä ao. vanha nainen on itsekin ollut hulivili ja pitänyt sen seitsemää ukkoa siinä sivussa? Pointti kiteytettynä: vanhempien intiimielämä ei kuulu lapsille, ikinä.
En kertoisi, koska syyllinen on kuollut ja iäkäs äiti kärsisi turhaan. Saattaisi saada jopa sydänkohtauksen tms. Mutta ottaisin varmaan yhteyttä tähän sivusuhteen naiseen ja muihinkin mahdollisesti. Tämän kanssa haluaisin käydä asiaa läpi ja kertoa, mitä tilanne on aiheuttanut. Haluaisin myös salasuhteen osapuolen mahdollisen perheen tietävän.
Vierailija kirjoitti:
Mahtaako olla perijöitä lisää?
Se minuakin kiinnostaa. Koska jos on, kuten tuossa aiemmin jo sanoin, perukirjaan tulevat nimet, henkilötunnukset ja osoitteet. Perukirja menee tietysti myös leskelle. Sitten ainakin saa tietää miehen salasuhteesta/salasuhteista kenenkään erikseen kertomatta.
Kylläpä täällä riittää hyveellisiä / hyvesignaloivia naisia. Pelottaako ehkä, että se oma ukko on samaa laatua kuin aloituksessa kuvailtu?
Tässä kohtaa naiset on kyllä niin puusilmiä. Halutaan tuoda se totuus väkisellä esille, koska, no, TOTUUS. Ikään kuin se olisi autuaaksi tekevä.
Mies ei tuollaisia pohtisi pätkääkään, toteaisi vaan että oho, onpahan ollut ukolla paljon pillua elämässä, ja toteamuksen jälkeen jatkaisi elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahtaako olla perijöitä lisää?
Se minuakin kiinnostaa. Koska jos on, kuten tuossa aiemmin jo sanoin, perukirjaan tulevat nimet, henkilötunnukset ja osoitteet. Perukirja menee tietysti myös leskelle. Sitten ainakin saa tietää miehen salasuhteesta/salasuhteista kenenkään erikseen kertomatta.
Ihan vierestä seuranneen kokemuksella voin kertoa, että tuon ikäluokan ihmisten lehtolapsetkin ilmestyvät nykyisin koloistaan, kun vainaja kupsahtaa. Ei tarvitse olla edes tunnustettu - kunhan joku on kertonut. Ja sitä shown ja mesomisen määrää. Samoin nuo sivusuhdenaisetkin saattavat ihan itse ilmaantua. Tätäkin nähty.
Vierailija kirjoitti:
En kertoisi, koska syyllinen on kuollut ja iäkäs äiti kärsisi turhaan. Saattaisi saada jopa sydänkohtauksen tms. Mutta ottaisin varmaan yhteyttä tähän sivusuhteen naiseen ja muihinkin mahdollisesti. Tämän kanssa haluaisin käydä asiaa läpi ja kertoa, mitä tilanne on aiheuttanut. Haluaisin myös salasuhteen osapuolen mahdollisen perheen tietävän.
Eli sun päämääränä olisi tuhota mahdollisimman monta perhettä / sukua vaan siitä ilosta, että saat länkyttää paskaa? Antaa menneiden olla, ilmeisesti kuitenkin AP:n vanhempien liitto on ollut sitä tasaista lainanmaksua ja lauantaitansseja tv:stä, molemmat ovat olleet tyytyväisiä tilanteeseen omalla tavallaan ja keinoillaan.
Mikä v*ttu siinä on että naisilla on aina pakko tonkia kaikkien asiat ja ihan vaan, koska "näin kuuluu tehdä" ja "minä olen sellainen rehellinen ja suorapuheinen ihminen". Te levitätte pahaa mieltä tehokkaammin kuin Orpon hallitus.
Jos on muista suhteista lapsia niin ne perii isän.