Helpon lapsen vanhemmat eivät ymmärrä millaista on olla vaikeatemperamenttisen lapsen kanssa

Vierailija kirjoitti:

Ap, minkä ikäinen lapsesi on nyt? Onko missään vaiheessa herännyt kenelläkään epäilystä neuroepätyypillisyydestä? Meillä on ollut monilta osin tuon tyyppistä käytöstä nepsylapsella. Haastavaa on. Ja kenenkään sitä ei ole kasvatettu -kommentit eivät auta. On kasvatettu, on pidetty rajoja ja rutiineja, enemmän kuin kavereillaan. Silti niitä räjähdyksiä tapahtuu, kun kuormittuu. 

Meillä on 12-vuotias tyttö. Alkava murrosikä pahentaa hänen oireitaan selvästi. Hormonit hyrrää jolloin mielialat ovat oikeaa vuoristorataa. Ei ole kyllä tutkittu mitään että onko mahdollisesti nepsylapsi. Aloitekyvyttömyyttä ja asioiden valmiiksi vieminen on kyllä hänelle haaste, juuri sotkuisuus mikä pistää silmään, pitää aina muistuttaa että siivoaa omat jälkensä kun jättää jälkeensä kaaoksen. 

Hänelle on erittäin tärkeää pitää kiinni vanhoista kavereistaan eikä tykkää tutustua uusiin. Hänellä on kyllä kavereita joiden kanssa viettää aikaa. On Silti aina ollut uniikki taivaanrannan maalari. Nyt isoin murhe on koulupinnaus, emme edelleenkään tiedä mistä se johtuu. Ap

Vierailija kirjoitti:

Kahden helpon ja yhden haasteellisen lapsen vanhempana voin sanoa, että haastavan lapsen kanssa vanhempien taidot todellakin punnitaan. Rutiinit, rajat, ruokavalio, liikunta ja rakkaus tappiin niin haastavakin lapsi pärjää paremmin. Helppojen lasten kanssa voi vanhempi hieman löysäillä, mutta haastavan kanssa täytyy olla koko ajan vanhempimoodi päällä. Kaverivanhemmuudesta voi sitten haaveille, kun lapsi 25 vuotta.

Itse taas koen, että "helppojen" lasten kanssa on ollut helppoa juuri tuon kaiken luettelemasi ansiosta. Kaikki ovat olleet omanlaisiaan tempperamentiltaan ja kunkin kanssa omat haasteet, että sinänsä ei helpoista persoonista voi puhua, mutta kaikki tuo rutiinit, rajat ym ym. on tehnyt arjesta sujuvampaa. Eräs tuttu huokaili aina meidän lasten "kiltteyttä" ja omiensa vilkkautta, mutta ainakin tässä tapauksessa kyse oli ihan puhtaasti rajojen ja rutiinien puutteesta. Lapset vetivät sitä äitiä 10-0. Meillä osasivat käyttäytyä, kun kerroin miten meillä toimitaan. Toki tämä ei kerrasta mennyt läpi, vaan piti monet kerrat muistuttaa, että talossa talon tavoilla, jos meille mielii tulla. 

Tämä oli mainio kommentti tähän keskusteluun! Voisitko  vielä kertoa jotain neuvoksi meille vanhemmille, joilla tuommoinen vaikea lapsi ja itse on aina ollut helppo? Ootko saanut vaikkapa miehellesi jotenkin avattua sitä, miten perustyytymättömän kanssa voisi elää jotenkin sujuvaa elämää?

 

Vierailija kirjoitti:

Meillä on toinen lapsi äärihelppo temperamentti, toinen hyvin vaikea. Eli ei ole tässä tapauksessa ainakaan kasvatuksesta yms. kiinni, kun ihan samassa kodissa ja samalla tavalla on kasvatettu molemmat. Myös isänsä on sellainen "helppo" ollut aina, rauhallinen, sopeutuvainen jne, ja minä taas impulsiivinen, aistiyliherkkä, perustyytymätön, matala rytmisyys. Selvästi ihan vaan geneettisesti saaneet eri puolilta temperamenttigeeninsä. 

Koska itse olen myös sellainen vaikea, niin ymmärrän kyllä hyvin tytärtä, enkä ole huolissani ollut hänestä. Mullakin oli murrosikä ihan julmetun vaikea, päihteitä, kirjaimellista h*raamista, karkailua, kapinaa. Mutta sitten yhtäkkiä päätin, että ei hitto, mä haluan johonkin arvostettuun asemaan yhteiskunnassa isona, joten perseily pitänee lopettaa. Lukioon menin ja siellä otin opinnot jo tosissani. Helppoahan se ei aina aikuisenakaan ole toki tällaisen temperamenttikombon kanssa elää, mutta en ainakaa

mistähän se saattaisi johtua että putkahtaa kohdallenne? haikaran paketti meni väärään osoitteeseen? vai jokin muu syy? (ja sehän on aina muiden syy. )

Tällaisista lapsista tulee hyviä johtajia jotka eivät tyydy olemaan kynnysmattona. 

Temperamentti on synnynnäistä, se on todella tutkittua tietoa, älytöntä, että joku yrittää väittää vastaan.

Minulla oli voimakastahtoinen temperamenttinen vauva, joka ei sietänyt olla  missään kopassa tai sitterissä, ei nukkunut öisin, kun tuli nälkäiseksi, vetäisi nopeasti raivoitkuun ja piti juosta, että saisi tarpeeksi nopeasti ruokaa pöytään. Hän on pärjännyt elämässä hienosti, on erittäin älykäs ja sosiaalinen, töissä, ylippistossa ja parisuhteessa.

Toinen tutun vauva on aina ollut ns helppo ja rauhallinen, viihtyi yksinään pitkiä aikoja, ei ole koskaan itkenyt. Hän ei ole oikein pärjännyt koulussa, on vähän tyhmemmänpuoleinen ja amiksessa.

Minäpä tiedän. Minulla on kaksi lasta, joista toinen on ihan äärimmäisen hankala, itsekäs, vaikea, jääräpäinen suorastaan ilkimys, ja toinen on aivan täydellinen vastakohta: erittäin oikeudenmukainen, kiltti, fiksu, kuuliainen, oikein viimeisen päälle unelmalapsi, josta voi olla ylpeä. Samoista vanhemmista molemmat, yhdessä kasvatettu alusta lähtien. Kyllä se laittaa ihmettelemään, että miten tämä on edes mahdollista.

"Meillä on 12-vuotias tyttö. Alkava murrosikä pahentaa hänen oireitaan selvästi. Hormonit hyrrää jolloin mielialat ovat oikeaa vuoristorataa. Ei ole kyllä tutkittu mitään että onko mahdollisesti nepsylapsi. Aloitekyvyttömyyttä ja asioiden valmiiksi vieminen on kyllä hänelle haaste, juuri sotkuisuus mikä pistää silmään, pitää aina muistuttaa että siivoaa omat jälkensä kun jättää jälkeensä kaaoksen. 

Hänelle on erittäin tärkeää pitää kiinni vanhoista kavereistaan eikä tykkää tutustua uusiin. Hänellä on kyllä kavereita joiden kanssa viettää aikaa. On Silti aina ollut uniikki taivaanrannan maalari. Nyt isoin murhe on koulupinnaus, emme edelleenkään tiedä mistä se johtuu. Ap"

Kyllähän tuossa sellaisia piirteitä on, että kannattaa pohtia sitä nepsyyden mahdollisuutta. Etsi tietoa ADD:stä ja autisminkirjosta ja mieti, sopiiko jomman kumman kuvaukset tyttäreen. Etenkin tyttöjen lievä autismi on alidiagnosoitua. Pärjäävät monesti koulussa ja kavereidenkin kanssa, mutta kuormittuvat kuitenkin ja se voi purkautua sitten kotona raivareina. Voi olla, että myös itse kokee olevansa jotenkin erilainen kuin kaverit, mutta ei oikein osaa sanoittaa tätä ja tämä voi johtaa siihen, että alkaa vältellä kohtaamisia ja tämä voi olla osasyy koulupoissaoloihin.

Kouluympäristö muutenkin kuormittaa kirjolla olevia usein paljon (levottomuus, meteli, runsaasti ihmisiä, kirkkaat valot ym.). Luin jostakin, että erään englantilaisen tutkimuksen mukaan valtaosa koulusta poisjääneistä on nepsyjä, se prosenttiosuus oli todella suuri, mutta en nyt heitä tähän mitään, kun en muista lukua varmasti. Englanniksi käytetään myös termiä autistic burnout.

Enkä nyt siis sano, että tyttäresi välttämättä on kirjolla, mutta ei tuo käytös pelkän murrosiän piikkiin mene, koska on alkanut jo paljon aiemmin. 

Jos nyt ei mistään psykopatiasta kuitenkaan puhuta, niin nostan sellaisen huomion että mikä on vaikeaa kellekin? Oma lapsi on kaltaiseni nopeatempoinen kuumapää (mistä onkaan oppinut näyttämään tunteet avoimesti), kääntöpuolelta rohkea ja sanavalmis. Minulle "vaikea" lapsi olisi arka, hiljainen, huumorintajuton. Jollekin toiselle taas päin vastoin. Me ymmärretään paremmin itsemme kaltaisia lapsia.

Aloitukseen tämä ei ehkä niinkään liity, kuulostaa siltä että lapsella ihan diagnosoitavissa olevia ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kahden helpon ja yhden haasteellisen lapsen vanhempana voin sanoa, että haastavan lapsen kanssa vanhempien taidot todellakin punnitaan. Rutiinit, rajat, ruokavalio, liikunta ja rakkaus tappiin niin haastavakin lapsi pärjää paremmin. Helppojen lasten kanssa voi vanhempi hieman löysäillä, mutta haastavan kanssa täytyy olla koko ajan vanhempimoodi päällä. Kaverivanhemmuudesta voi sitten haaveille, kun lapsi 25 vuotta.

Itse taas koen, että "helppojen" lasten kanssa on ollut helppoa juuri tuon kaiken luettelemasi ansiosta. Kaikki ovat olleet omanlaisiaan tempperamentiltaan ja kunkin kanssa omat haasteet, että sinänsä ei helpoista persoonista voi puhua, mutta kaikki tuo rutiinit, rajat ym ym. on tehnyt arjesta sujuvampaa. Eräs tuttu huokaili aina meidän lasten "kiltteyttä" ja omiensa vilkkautta, mutta ainakin tässä tapauksessa kyse oli ihan puhtaasti rajojen ja rutiinien puutteesta. Lapset vet

Toki meilläkin nämä helpot varmaan olivat suhteellisen helppoja juurikin lueteltujen seikkojen johdosta. Haastava lapsi vain osoitti sen, kuinka tärkeää näiden sääntöjen seuraaminen todellakin on. Ilman rutiineja ja muita, olisimme olleet aivan hukassa hänen kanssaan. Näin ollen komppaan hieman sitä, ettei lapsista sinänsä ole nykyaikana tullut olennaisesti haastavampia. Vanhemmuus vaan on kadottanut tarkoituksensa ja lapsia ja heidän tunteitaan on alettu pelkäämään.

Kaltoinkohdeltu lapsi on hiljainen, apaattinen ja flegmaattinen. Just saying...

Vierailija kirjoitti:

Kaltoinkohdeltu lapsi on hiljainen, apaattinen ja flegmaattinen. Just saying...

Silti nauraa ja on huumorintajuinen? Siis sydämensä kyllyydestä ja joskus väärillekin asioille. Ei ainakaan voi täysin apaattiseksi kutsua. Tässä lapsessa on paljon vastakohtia mitkä riitelevät keskenään, siksi hän on usein väärinymmärretty ja ristiriitaisesti otettava. En oikein aina tiedä miten suhtautua. Ap

Neljän lapsen kokemuksella sanoisin, että mihinkään ei voi vaikuttaa. Neuvolasta tulee läjäpäin ohjeita ja oikeasti ne vaan syyllistää, koska yhdellä ne toimii ja toisella ei. Itseään voi kiittää just sen verran kun haluaa omaa sädekehää kiillottaa, mutta kyllä ne lapset on syntyjään just sellaisia kuin ne on.