Helpon lapsen vanhemmat eivät ymmärrä millaista on olla vaikeatemperamenttisen lapsen kanssa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okkei. Minun vauvastani sanottiin että on "niin helppo kuin olla ja voi" koska siitä pidettiin hyvää huolta. Rutiinit kunnossa, äidin jatkuva huomio ja hoiva, perhepeti, tissiruokinta ja läheisyys, ja niin edellen.

Mies kun otti tätä "niin helppoa kuin olla ja voi" vauvaa hoitoonsa niin tämä tuotti onnettomuuksia ja sai paniikkikohtauksia, huuto oli jatkuvaa. 

Mitäpä jos vanhemmat lakkaisivat syyllistämästä vauvoja omista puutteistaan vanhempina? 

Vaikutat hirveältä puolisolta, vanhemmuudesta vaikea tietää mutta liika tiiveys ei todellakaan ole hyväksi. Näinkö vielä aikuisena äiti vaan tietää miten lapsen elämä on hyvää ja helppoa? 

Hän puhui vauvasta. Voiko vauvan kanssa olla jotenkin liian tiiviisti?? Oma kokemus x 3 on, että ei voi olla! 

Moni nainen eikä varsinkaan mies hyväksy sitä, että vauva haluaa ja tämän täytyy olla kiinni äidissään ensimmäiset elinvuotensa. Liian paha rasti miesvauvalle ja naisvauvalle. Nykyään jopa suomen lainsäädännölle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ok. Miksi meidän pitäisi ymmärtää? Toisiko se ymmärtäminen sulle jotain konkreettista apua? Ajatteletko, että "helppojen" lasten vanhemmat rientäisivät sun avuksi, jos ymmärtäisivät? 

 

Kyllä se empatiakin joskus lämmittää

T. Ei-ap

Empatia on eri asia. Voin sanoa jotain lohduttavaa, mutta en siltikään ymmärrä sillä tavalla, miten ap tässä tarkoittaa, koska omaa kokemusta ei ole. Olen aika varma, ettei ap:ta edes kiinnostaisi "tyhjät sanani" juuri sen takia, että hän tietää, etten voi ymmärtää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okkei. Minun vauvastani sanottiin että on "niin helppo kuin olla ja voi" koska siitä pidettiin hyvää huolta. Rutiinit kunnossa, äidin jatkuva huomio ja hoiva, perhepeti, tissiruokinta ja läheisyys, ja niin edellen.

Mies kun otti tätä "niin helppoa kuin olla ja voi" vauvaa hoitoonsa niin tämä tuotti onnettomuuksia ja sai paniikkikohtauksia, huuto oli jatkuvaa. 

Mitäpä jos vanhemmat lakkaisivat syyllistämästä vauvoja omista puutteistaan vanhempina? 

Et ymmärrä kyllä ihmisen biologiasta paljon. Lapsen persoonallisuus, tapa reagoida on hyvin pitkälle synnynnäistä. Joku esimerkiksi on jo vauvana helposti ärtyvä. Toinen on hyvin helppo ja rauhallinen. Kasvatuksella toki voi vaikuttaa mutta perusreagointi säilyy läpi elämän. Iän mukana usein kuumakalletkin tasoittuu ja rauhoittuu jonkin verran. 

Puppua. Jopa synnynnäinen psykopatia voidaan alasajaa oikeanlaisella hoivalla. Toki tuollaiset sepitykset ovat omiaan lapsiuhreja tehtaileville vanhemmille, joita ei kiinnosta lastensa hyvinvointi vaan muut asiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okkei. Minun vauvastani sanottiin että on "niin helppo kuin olla ja voi" koska siitä pidettiin hyvää huolta. Rutiinit kunnossa, äidin jatkuva huomio ja hoiva, perhepeti, tissiruokinta ja läheisyys, ja niin edellen.

Mies kun otti tätä "niin helppoa kuin olla ja voi" vauvaa hoitoonsa niin tämä tuotti onnettomuuksia ja sai paniikkikohtauksia, huuto oli jatkuvaa. 

Mitäpä jos vanhemmat lakkaisivat syyllistämästä vauvoja omista puutteistaan vanhempina? 

Vaikutat hirveältä puolisolta, vanhemmuudesta vaikea tietää mutta liika tiiveys ei todellakaan ole hyväksi. Näinkö vielä aikuisena äiti vaan tietää miten lapsen elämä on hyvää ja helppoa? 

Hän puhui vauvasta. Voiko vauvan kanssa olla jotenkin liian tiiviisti?? Oma kokemus x 3 on, että ei voi olla! 

Voiko vasta vauvan kasvattaja oikein edes käsittää, mitä on temperamentti? Oma kokemus on että ei tietenkään voi, koska tahto alkaa näkyä ja sitä voi toteuttaa vasta lapsen kasvaessa.

Vierailija kirjoitti:

Olen kieltämättä toivonut että voi kun olisimme saaneet helpomman lapsen niin kaikki olisi ok. Mutta ei. Jaksaminen on äärirajoilla. Ap

Ei ole asiat noin mustavalkoisia ja joskus se syyllinen on ihan vaan vanhempi/vanhemmat. Vanhemman kyvyttömyys/osaamattomuus/rajattomuus. Nepsy-häiriöinen lapsi on eri asia. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tiedän, koska mulla on kaksi lasta: toinen helppo ja vaativa.

Jotkut syyllistää vanhempia ettei osaa kasvattaa, mutta mites selittävät sen, jos samojen vanhempien toinen lapsi helppo ja toinen vaativa.

Täällä toinen samanlainen perhe. Toinen lapsista, nyt jo nuori,  aina ollut erittäin helppo. Rauhallinen, hyvä keskittymään, aina perustyytyväinen, hoitaa asiansa hyvin, vastuullinen jne. Aina me vanhemmat saamme, voisi sanoa ansiotta, hyvää palautetta hänestä. 

 

Toinen lapsi on helposti ärtyvä, vaativa, itsepäinen ja useimmiten tyytymätön, vaikka hänen asiansa ovat tosi hyvin. Toisaalta hän on tosi määrätietoinen asioissa, jotka ovat hänelle tärkeitä. 

 

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okkei. Minun vauvastani sanottiin että on "niin helppo kuin olla ja voi" koska siitä pidettiin hyvää huolta. Rutiinit kunnossa, äidin jatkuva huomio ja hoiva, perhepeti, tissiruokinta ja läheisyys, ja niin edellen.

Mies kun otti tätä "niin helppoa kuin olla ja voi" vauvaa hoitoonsa niin tämä tuotti onnettomuuksia ja sai paniikkikohtauksia, huuto oli jatkuvaa. 

Mitäpä jos vanhemmat lakkaisivat syyllistämästä vauvoja omista puutteistaan vanhempina? 

Vaikutat hirveältä puolisolta, vanhemmuudesta vaikea tietää mutta liika tiiveys ei todellakaan ole hyväksi. Näinkö vielä aikuisena äiti vaan tietää miten lapsen elämä on hyvää ja helppoa? 

Hän puhui vauvasta. Voiko vauvan kanssa olla jotenkin liian tiiviisti?? Oma kokemus

Nimenomaan vauvoistahan tämä valehtelu alkaa. "Helppo vauva", "tyytyväinen vauva", vauva sitä vauva tätä. Vaikka tosiasiassa kaikki vauvat ovat helppoja ja tyytyväisiä jos niistä pidetään huolta asianmukaisesti.

Olen mielestäni ollut aina lämmin äiti, pitänyt lasta sylissä niin että selkäkin kipeytyi, ollaan nukuttu perhepedissä, lapsi on saanut monipuolista ruokaa ja ajallaan, olen lukenut iltasatuja, olen jutellut ja nauranut ja itkenytkin hänen kanssaan... liikutun ihan kun näin kirjoitan. Silti elämä ollut hankalaa juuri lapsen herkkyyden ja hitaastilämpeävyyden kanssa. Ei suostunut leikkimään vieraiden lasten kanssa ja oli enemmänkin tarkkailija kuin toimija. Silti reagoi herkästi kaikkiin vastoinkäymisiin ja pettymyksiin juuri itkemällä ja raivoamalla. 

Nyt sitten mietin että olenko itse ollut liian herkästi reagoiva äiti kun hoidin lapsen ennen sitä hirveää raivoitkua, ennakoin tilanteita jne. Tulee syyllisyyden tunteita useasti että olisinko voinut tehdä paremmin. Enhän minä kyllä minäkään mikään täydellinen ole... Ap

Vierailija kirjoitti:

Okkei. Minun vauvastani sanottiin että on "niin helppo kuin olla ja voi" koska siitä pidettiin hyvää huolta. Rutiinit kunnossa, äidin jatkuva huomio ja hoiva, perhepeti, tissiruokinta ja läheisyys, ja niin edellen.

Mies kun otti tätä "niin helppoa kuin olla ja voi" vauvaa hoitoonsa niin tämä tuotti onnettomuuksia ja sai paniikkikohtauksia, huuto oli jatkuvaa. 

Mitäpä jos vanhemmat lakkaisivat syyllistämästä vauvoja omista puutteistaan vanhempina? 

Mä komppaan osittain tätä. Mulla oli kanssa ns helppoa jos vaan jaksoin kantaa vauvojani liinassa 24/7 sekä heilua ees taas ja höpöttää. Kumpaakaan ei voinut laskea sekunniksikaan tai seurasi hirveä huuto. Kehitin taiteenlajin itseni ja vauvan pukemisesta niin että vauva pysyy koko ajan heiluttelussani.  Öisin en tietty voinut, kun olisin halunnut nukkua. Vauvat oli virkeitä tietty myös silloin. Myös taaperoiässä mun piti olla koko ajan askeleen edellä ja aina esim eväitä mukana. Kaikki piti olla suunniteltuna kun hommaan lähdettiin. Eikä mitään rauhaisaa kaksoskärryjen työntämistä vauvan ja 2-vuotiaan kanssa. 2-vuotias ei istunut ikinä vaan juoksi vierellä kunnes väsyi ja sitten tuli seisomalaudalle. Ei vauvakaan tykännyt olla kärryissä, piti olla tosi nopea. Välillä kannoin vauvaa ja työnsin yhdellä kädellä seisomalaudalla nuokkuvaa taaperoa kärryjen mukana. 

Molemmat myös erittäin vahvatahtoisia, mutta nimittelyä tms en ole sallinut lainkaan, joten ne kokeilut loppui jo ennen koulua.

En pidä sitä puutteena, jos ei toimi näin. Koska ei tääkään tyyli kevyttä ollut, joten ei kaikki jaksa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tiedän, koska mulla on kaksi lasta: toinen helppo ja vaativa.

Jotkut syyllistää vanhempia ettei osaa kasvattaa, mutta mites selittävät sen, jos samojen vanhempien toinen lapsi helppo ja toinen vaativa.

Täällä toinen samanlainen perhe. Toinen lapsista, nyt jo nuori,  aina ollut erittäin helppo. Rauhallinen, hyvä keskittymään, aina perustyytyväinen, hoitaa asiansa hyvin, vastuullinen jne. Aina me vanhemmat saamme, voisi sanoa ansiotta, hyvää palautetta hänestä. 

 

Toinen lapsi on helposti ärtyvä, vaativa, itsepäinen ja useimmiten tyytymätön, vaikka hänen asiansa ovat tosi hyvin. Toisaalta hän on tosi määrätietoinen asioissa, jotka ovat hänelle tärkeitä. 

 

 

 

Niin? Ja yleensä suvussakin on 1 musta lammas. Perhe on organismi, missä pätevät ryhmäroolit. Jotenkin vammainen ketju, harrastatteko ihan säännöllisesti tällaista lasten leimaamista ja haukkumista? 

Kahden helpon ja yhden haasteellisen lapsen vanhempana voin sanoa, että haastavan lapsen kanssa vanhempien taidot todellakin punnitaan. Rutiinit, rajat, ruokavalio, liikunta ja rakkaus tappiin niin haastavakin lapsi pärjää paremmin. Helppojen lasten kanssa voi vanhempi hieman löysäillä, mutta haastavan kanssa täytyy olla koko ajan vanhempimoodi päällä. Kaverivanhemmuudesta voi sitten haaveille, kun lapsi 25 vuotta.

Ei se ole voimakastahtoinen ja hankala. Se on ADHD, nepsy ja muutenkin häiriintynyt. Olisiko perinyt vanhemmiltaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okkei. Minun vauvastani sanottiin että on "niin helppo kuin olla ja voi" koska siitä pidettiin hyvää huolta. Rutiinit kunnossa, äidin jatkuva huomio ja hoiva, perhepeti, tissiruokinta ja läheisyys, ja niin edellen.

Mies kun otti tätä "niin helppoa kuin olla ja voi" vauvaa hoitoonsa niin tämä tuotti onnettomuuksia ja sai paniikkikohtauksia, huuto oli jatkuvaa. 

Mitäpä jos vanhemmat lakkaisivat syyllistämästä vauvoja omista puutteistaan vanhempina? 

Mä komppaan osittain tätä. Mulla oli kanssa ns helppoa jos vaan jaksoin kantaa vauvojani liinassa 24/7 sekä heilua ees taas ja höpöttää. Kumpaakaan ei voinut laskea sekunniksikaan tai seurasi hirveä huuto. Kehitin taiteenlajin itseni ja vauvan pukemisesta niin että vauva pysyy koko ajan heiluttelussani.  Öisin en tietty voinut, kun olisin halunnut nukkua. Vauvat oli virkeitä tietty myös silloin. Myös

Kyllä niitä lapsiakin voi ehdollistaa rauhalliseen oleiluun. Esimekiksi istuttaa tuolissa ja höpöttää tälle, niin siitä tuolistakin tulee mukava paikka. Toki siihenkin tylsistyy nopeammin kuin aikuinen, mutta rutiinit auttavat. Jotkut eivät pysty laskemaan lasta ollenkaan käsistään, kun eivät ymmärrä esimerkiksi tuota yhteyden ylläpitämistä höpöttämällä.

2v on mielestäni liian tiheä sikiämistahti. Siinä väkisinkin tulee laiminlyötyä jotakuta. Lapsi vieroittautuu luonnostaan noin 5v iässä. Toki suomalaiseen tehotuotantolapsitehtaaseen tämä on hirveän kallista, kun pitäisi saada äkkiä siittää ja lapsia ulos kuin hornan tuutista. Ja helvetillisiä lapsisa niistä tehotuotetuista tuleekin. 

Kyllä se näkyy päiväkodissakin tosi selvästi, olin harkassa kerran vaikka en päätynyt alalle. Kolmevuotiaista pari oli tosi vaativia tapauksia, tappelun ja huudon kautta menivät vessaan, syömään, ulos. Muiden kanssa koko ajan kahnausta ja kovaäänistä huutoa.Aika kului paljon jossain nurkassa tai pöydän alla kiukutellen. Jotkut toiset samanikäiset olivat tottelevaisia, juttelevaisia ja hyväntuulisia ja omasivat jo sosiaalisia taitojakin. Mieleen tuli että perhepäivähoitajana olo voisi olla leppoisaa tai sitten todella raskasta riippuen lapsista.

Totta!

Vauvavuosi ja oikeastaan koko loppuelämä lapsen saamisen jälkeen voi olla hyvin erilaista riippuen lapsen temperamentista. Tavallaan elämä voi jopa mennä pilalle, jos saa vaikean lapsen, josta tulee sitten aikuisena päihteidenkäyttäjä, rikollinen jne. Verraten jos saa sopuisan lapsen, joka aiheuttaa iloa ja ylpeyttä vanhemmilleen alusta saakka.

"Fyysistä pahoinpitelyä, halveksuntaa ...", näihin ainakaan ei pidä suostua. Vaikka kyseessä on oma rakas lapsi, nämä ovat totaalikiellettyjä ja se tulee ilmaista reippaasti. Vanhempia ei haluaisi syyllistää, toiset on herkempiä ja kiltimpiä mutta ... jo työelämässä huomaa että kiusaamisen kohteeksi joutuvat juuri sen tyyppiset arat ihmiset. Sanot vaan reippaasti että ketään ei lyödä kotona eikä muualla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kieltämättä toivonut että voi kun olisimme saaneet helpomman lapsen niin kaikki olisi ok. Mutta ei. Jaksaminen on äärirajoilla. Ap

Ei ole asiat noin mustavalkoisia ja joskus se syyllinen on ihan vaan vanhempi/vanhemmat. Vanhemman kyvyttömyys/osaamattomuus/rajattomuus. Nepsy-häiriöinen lapsi on eri asia. 

Miten niin nepsy on eriasia? Osalla nepsyistä oireilu on erittäin vaikeaa juurikin ymmärtämättömien vanhempien takia.

Valitettavasti vanhempia saatetaan myös painostaa kasvattamaan lastaan vahingoittavalla tavalla neuvolan tms taholta.

Ap, minkä ikäinen lapsesi on nyt? Onko missään vaiheessa herännyt kenelläkään epäilystä neuroepätyypillisyydestä? Meillä on ollut monilta osin tuon tyyppistä käytöstä nepsylapsella. Haastavaa on. Ja kenenkään sitä ei ole kasvatettu -kommentit eivät auta. On kasvatettu, on pidetty rajoja ja rutiineja, enemmän kuin kavereillaan. Silti niitä räjähdyksiä tapahtuu, kun kuormittuu. 

Meillä on toinen lapsi äärihelppo temperamentti, toinen hyvin vaikea. Eli ei ole tässä tapauksessa ainakaan kasvatuksesta yms. kiinni, kun ihan samassa kodissa ja samalla tavalla on kasvatettu molemmat. Myös isänsä on sellainen "helppo" ollut aina, rauhallinen, sopeutuvainen jne, ja minä taas impulsiivinen, aistiyliherkkä, perustyytymätön, matala rytmisyys. Selvästi ihan vaan geneettisesti saaneet eri puolilta temperamenttigeeninsä. 

Koska itse olen myös sellainen vaikea, niin ymmärrän kyllä hyvin tytärtä, enkä ole huolissani ollut hänestä. Mullakin oli murrosikä ihan julmetun vaikea, päihteitä, kirjaimellista h*raamista, karkailua, kapinaa. Mutta sitten yhtäkkiä päätin, että ei hitto, mä haluan johonkin arvostettuun asemaan yhteiskunnassa isona, joten perseily pitänee lopettaa. Lukioon menin ja siellä otin opinnot jo tosissani. Helppoahan se ei aina aikuisenakaan ole toki tällaisen temperamenttikombon kanssa elää, mutta en ainakaan pura sitä enää toisten päälle.

Kyllä jotenkin pystyn ymmärtämään. Minulla helpot lapset, joille mikään ei ole niin justiinsa, eli eivät ole koskaan kärsineet, jos rytmi ei ole tasan sama joka päivä, saavat helposti kavereita ja ovat hyviä koulussa. Niin helpollahan tässä vanhempana pääsee ja osaan sitä kyllä myös arvostaa. Tiedän, ettei tämä ole mitenkään omaa ansiotani, koska olen hyvin keskinkertainen äiti.