Helpon lapsen vanhemmat eivät ymmärrä millaista on olla vaikeatemperamenttisen lapsen kanssa

Älä viitsi. Joillakin on kehitysvammaisia.

Olen kieltämättä toivonut että voi kun olisimme saaneet helpomman lapsen niin kaikki olisi ok. Mutta ei. Jaksaminen on äärirajoilla. Ap

Tärkein kysymys: mitä se on aikuisena?

Okkei. Minun vauvastani sanottiin että on "niin helppo kuin olla ja voi" koska siitä pidettiin hyvää huolta. Rutiinit kunnossa, äidin jatkuva huomio ja hoiva, perhepeti, tissiruokinta ja läheisyys, ja niin edellen.

Mies kun otti tätä "niin helppoa kuin olla ja voi" vauvaa hoitoonsa niin tämä tuotti onnettomuuksia ja sai paniikkikohtauksia, huuto oli jatkuvaa. 

Mitäpä jos vanhemmat lakkaisivat syyllistämästä vauvoja omista puutteistaan vanhempina? 

Vierailija kirjoitti:

Tärkein kysymys: mitä se on aikuisena?

Riippuu löytääkö jostain apua, miten vastata omiin laiminlyötyihin tarpeisiinsa itse. Tällaista self helppiä on kyllä olemassa. Mutta hyvin suuri osa näistä jää vanhempiensa laiminlyönnin luomaan vankilaan ja toistamaan vahingollista käyttäytymistä. Vaatii isoja uhrauksia ja paljon aikaa "kasvattaa itsensä uudelleen" vanhempina. Kiitos kaikille niille, jotka viitsivät sen tehdä.

Lapset/ihmiset vaan on niin erilaisia, mun kokemuksen mukaan se on heittämällä nature over nurture. Omat pojat tosi läheisii teini-ikään asti, ja samoin on kasvatettu, samat mahikset annettu. Nyt eivät tuu kotia yhtä aikaa, siis aikuisia. Eivät vaan tuu toimeen, en mä tätä nillitä se on mitä se on.

Haastava lapsi voi parhaimmillaan olla päämäärätietoinen aikuinen.

Olen kyllä ollut kiitollinen siitä, että omat pojat ovat olleet helppoja tapauksia. Siitäkin olen iloinen, että heillä on aina ollut hyvät välit ja on vielä aikuisenakin.

Vierailija kirjoitti:

Okkei. Minun vauvastani sanottiin että on "niin helppo kuin olla ja voi" koska siitä pidettiin hyvää huolta. Rutiinit kunnossa, äidin jatkuva huomio ja hoiva, perhepeti, tissiruokinta ja läheisyys, ja niin edellen.

Mies kun otti tätä "niin helppoa kuin olla ja voi" vauvaa hoitoonsa niin tämä tuotti onnettomuuksia ja sai paniikkikohtauksia, huuto oli jatkuvaa. 

Mitäpä jos vanhemmat lakkaisivat syyllistämästä vauvoja omista puutteistaan vanhempina? 

Vaikutat hirveältä puolisolta, vanhemmuudesta vaikea tietää mutta liika tiiveys ei todellakaan ole hyväksi. Näinkö vielä aikuisena äiti vaan tietää miten lapsen elämä on hyvää ja helppoa? 

Kyllä tiedän, koska mulla on kaksi lasta: toinen helppo ja vaativa.

Jotkut syyllistää vanhempia ettei osaa kasvattaa, mutta mites selittävät sen, jos samojen vanhempien toinen lapsi helppo ja toinen vaativa.

Ok. Miksi meidän pitäisi ymmärtää? Toisiko se ymmärtäminen sulle jotain konkreettista apua? Ajatteletko, että "helppojen" lasten vanhemmat rientäisivät sun avuksi, jos ymmärtäisivät? 

Oisko vaan kasvatuksen puutetta. Meillä kolme vahva tempperamenttista erityislasta mutta ei meno ole noin hurjaa. Tiukat rajat pidettävä ja kummallakin vanhemmalla oltava sama näkemys mikä on hyväksyttävää käytöstä. Hyvästä käytöksestä palkitaan ja huono käytös jätetään huomiotta. Tosin huonoa käytöstä ei pidä sallia mutta jos se on sinut millä lapsi saa huomiota vanhemmilta niin lapsen käytös on AP: nnkuvailemaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okkei. Minun vauvastani sanottiin että on "niin helppo kuin olla ja voi" koska siitä pidettiin hyvää huolta. Rutiinit kunnossa, äidin jatkuva huomio ja hoiva, perhepeti, tissiruokinta ja läheisyys, ja niin edellen.

Mies kun otti tätä "niin helppoa kuin olla ja voi" vauvaa hoitoonsa niin tämä tuotti onnettomuuksia ja sai paniikkikohtauksia, huuto oli jatkuvaa. 

Mitäpä jos vanhemmat lakkaisivat syyllistämästä vauvoja omista puutteistaan vanhempina? 

Vaikutat hirveältä puolisolta, vanhemmuudesta vaikea tietää mutta liika tiiveys ei todellakaan ole hyväksi. Näinkö vielä aikuisena äiti vaan tietää miten lapsen elämä on hyvää ja helppoa? 

Vieroittaminen tosiaan tapahtuu ihan luonnostaan ja lapsi osoittaa ihan itse kiinnostusta läheisiä aikuisia kohtaan myös äitinsä ulkopuolelta, sitten kun on sen aika. Jos äiti tekee tämän päätöksen lapsen puolesta, tästä syntyy hylkäämistrauma.

Voihan vauvalla olla joku luonnehärö joka jatkaa vaan kasvua. Mutta monesti vika on enempi kasvattajan taidoissa. Ja omissa ongelmissa.

Vierailija kirjoitti:

Ok. Miksi meidän pitäisi ymmärtää? Toisiko se ymmärtäminen sulle jotain konkreettista apua? Ajatteletko, että "helppojen" lasten vanhemmat rientäisivät sun avuksi, jos ymmärtäisivät? 

 

Kyllä se empatiakin joskus lämmittää

T. Ei-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okkei. Minun vauvastani sanottiin että on "niin helppo kuin olla ja voi" koska siitä pidettiin hyvää huolta. Rutiinit kunnossa, äidin jatkuva huomio ja hoiva, perhepeti, tissiruokinta ja läheisyys, ja niin edellen.

Mies kun otti tätä "niin helppoa kuin olla ja voi" vauvaa hoitoonsa niin tämä tuotti onnettomuuksia ja sai paniikkikohtauksia, huuto oli jatkuvaa. 

Mitäpä jos vanhemmat lakkaisivat syyllistämästä vauvoja omista puutteistaan vanhempina? 

Vaikutat hirveältä puolisolta, vanhemmuudesta vaikea tietää mutta liika tiiveys ei todellakaan ole hyväksi. Näinkö vielä aikuisena äiti vaan tietää miten lapsen elämä on hyvää ja helppoa? 

Hän puhui vauvasta. Voiko vauvan kanssa olla jotenkin liian tiiviisti?? Oma kokemus x 3 on, että ei voi olla! 

Itselläni temperamentiltaan haastava esikoinen ja "helppo" kuopus. Esikoisen murrosikä meni tutulla rytinällä mutta kuopuksella oli todella isoja vakavia ongelmia. En olisi koskaan uskonut niin käyvän.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tiedän, koska mulla on kaksi lasta: toinen helppo ja vaativa.

Jotkut syyllistää vanhempia ettei osaa kasvattaa, mutta mites selittävät sen, jos samojen vanhempien toinen lapsi helppo ja toinen vaativa.

 

 

 

Vaihtoehtoja on monia. Toista on saatettu laiminlyödä ta esimerkiksi pahoinpidellä. Kirurgiset toimenpiteet ja synnytysväkivalta ovat vakavaa väkivaltaa myös lasta kohtaan. Jos lapsi on erotettu synnärrillä, voi syntyä trauma. Imukuppisynnytys on äärimmäien trauma lapselle.

Esimerkiksi omaa lasta väkivallan lisäksi käsiteltiin toistuvasti sairaalassa niin,e ttä tämä huusi kuin palosireeni. Lääkärit vaan huusivat päälle "voivovovivoivoviovi" ta pakottivat imemisrefleksin, eli kirjaimellisesti tukkivat vauvan suun jatkaakseen pahoinpitelyään.

Kun pääsimme kotiin, vauva alkoi tietysti huutaa välittömästi, kun laskin tämän hoitopöydälle, sillä oli ehdollistunut kärsimykseen hoitopöydällä. Menin vauvan lähelle, halasin tätä kuin kapaloiden tämän hellästi. Itku loppui heti (äidin lempeys ja turva). Eikä tämän jälkeen itkenyt.

Sitten kun mies vaihtoi vaippoja, huuto alkoi taas ja mies käytti samaa metodia kuin lääkärit. Huusi kärsivän ja pelokkaan vauvan päälle. 

Totta kai lapsi vaurioituu vakavasti, kun tätä kohdellaan jatkuvasti näin. 

Sitten on olemassa perheitä, joissa ei ole yhtäkään ihmistä, jotka pystyisivät vastaamaan vauvan emotionaalisiin tarpeisiin. Jotkut vievät vauvan autolenkille koska ovat kyvyttömiä saamaan tätä rauhoittumaan edes oman äitinsä syliin. Tämä ei ole lapsen tyyppivika vaan ongelma vanhemmuudessa ja empatiakyvyttömyyttä lasta kohtaan.

Kaikki vaikuttaa lapsen hyvinvointiin ja monilapsisissa perheissä lapset eivät saa samaa kohtelua, vaikka kuinka yrittäisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okkei. Minun vauvastani sanottiin että on "niin helppo kuin olla ja voi" koska siitä pidettiin hyvää huolta. Rutiinit kunnossa, äidin jatkuva huomio ja hoiva, perhepeti, tissiruokinta ja läheisyys, ja niin edellen.

Mies kun otti tätä "niin helppoa kuin olla ja voi" vauvaa hoitoonsa niin tämä tuotti onnettomuuksia ja sai paniikkikohtauksia, huuto oli jatkuvaa. 

Mitäpä jos vanhemmat lakkaisivat syyllistämästä vauvoja omista puutteistaan vanhempina? 

Vaikutat hirveältä puolisolta, vanhemmuudesta vaikea tietää mutta liika tiiveys ei todellakaan ole hyväksi. Näinkö vielä aikuisena äiti vaan tietää miten lapsen elämä on hyvää ja helppoa? 

Vieroittaminen tosiaan tapahtuu ihan luonnostaan ja lapsi osoittaa ihan itse kiinnostusta läheisiä aikuisia kohtaan myös äitinsä ulk

Ja silti teit sen, oikein paniikkikohtaukset sallit miehen hoidossa voi kääk!

Vierailija kirjoitti:

Okkei. Minun vauvastani sanottiin että on "niin helppo kuin olla ja voi" koska siitä pidettiin hyvää huolta. Rutiinit kunnossa, äidin jatkuva huomio ja hoiva, perhepeti, tissiruokinta ja läheisyys, ja niin edellen.

Mies kun otti tätä "niin helppoa kuin olla ja voi" vauvaa hoitoonsa niin tämä tuotti onnettomuuksia ja sai paniikkikohtauksia, huuto oli jatkuvaa. 

Mitäpä jos vanhemmat lakkaisivat syyllistämästä vauvoja omista puutteistaan vanhempina? 

Et ymmärrä kyllä ihmisen biologiasta paljon. Lapsen persoonallisuus, tapa reagoida on hyvin pitkälle synnynnäistä. Joku esimerkiksi on jo vauvana helposti ärtyvä. Toinen on hyvin helppo ja rauhallinen. Kasvatuksella toki voi vaikuttaa mutta perusreagointi säilyy läpi elämän. Iän mukana usein kuumakalletkin tasoittuu ja rauhoittuu jonkin verran.