Ulkopuolinen palveluntarjoaja yrittää käyttää työnjohto-oikeutta minuun - miten puuttua?
Työnantajani ostaa palveluita ulkopuoliselta yritykseltä. Tämän ulkopuolisen palveluntarjoajan edustaja kuitenkin jatkuvasti toimii kuten olisi esimieheni, pyrkien käyttämään työnjohto-oikeutta minuun. Tekee tämän kaiken salassa esimiehiltäni, pääosin vaatien henkilökohtaisia tapaamisia joissa hän sitten esittää vaatimuksensa suullisesti joten niistä ei jää mitään todistusaineistoa.
Vaatii minua tekemään hänelle töitä ja on myös vaatinut minua mm. tekemään oman työnantajaorganisaationi linjauksia rikkovia asioita. Olen jatkuvasti kieltäytynyt, joka on vain johtanut pahenevaan painostukseen ja uhkailuun, nyt jopa julkisissa viestintäkanavissa. Olen myös ryhtynyt kieltäytymään henkilökohtaisista tapaamisista, pyytäen viestinnän kirjallisena. Tämä on johtanut yltyvään uhkailuun ja painostukseen palveluntarjoajan työntekijän toimesta.
Olen jo keskustellut asiasta toisen esimieheni kanssa, mutta hän sanoo ettei voi puuttua asiaan koska kyseessä on ulkopuolinen organisaatio. Olen nyt myös pyytänyt keskustelua toisen esimieheni kanssa, tavoitellut HR:ää ja ajattelin kysyä myös neuvoa työsuojelulta.
Eihän tämä nyt voi näin mennä, että kukaan ei puutu toimintaan sillä perusteella, että epäasiallinen käytös tulee organisaation ulkopuolelta.
Kommentit (19)
Kyllähän nyt palvelun ostajalla on oikeus vaatia, että palvelun tuottaja toimii ostajan käytäntöjen mukaisesti. Ei työnantaja siis voi vedota siihen, että ei voi puuttua kun tuo kohtelu tulee ulkopuoliselta yritykseltä. Työnantajan olisi palvelun ostajana syytä teroittaa palveluntarjoajalle, millaisten sääntöjen puitteissa pitää toimia. Varsinkin siis, jos palveluntarjoaja yrittää painostaa toimimaan vastoin ostajayrityksen toimintatapoja.
Tämähän voi olla jopa sopimuksen purkuperuste, jos vaan siis tämä palvelusopimus on tehty riittävän hyvin.
No mistä tässä nyt oikeesti puhutaan? Siitä, että palveluntarjoaja pyytää sinua vastaamaan puhelimeen vielä 16.15, vaikka työpäiväsi loppuu klo16 (ja sulla on oikeesti joustava työaika). Vai pyytää antamaan sisäpiirin tietoja tarjouskilpailusta?
Vierailija kirjoitti:

Ennemminkin tuon jälkimmäisen kaltaisia asioita. Esimerkiksi eräs tapaus, jossa hänen vaatimansa toiminta olisi selkeästi rikkonut lakia. On mm. pyytänyt nauhoittamaan salaa työnantajan kokouksia, jakamaan hänelle luottamuksellisia asioita työnantajani toiminnasta, jne.
Eli ei todellakaan kategoriaa yksi.
Eikö tosiaan sun esimies ollut yhtään kiinnostunut, kun kerroit näistä asioista? Mitä jos kirjoittaisit ylemmälle johdolle?
🇺🇦🇮🇱

Ja tuo ei muka työnantajaa kiinnostanut?! Olipa huono trolli. Yritä huomenna uudestaan.
Kaffebulla kirjoitti:
Eikö tosiaan sun esimies ollut yhtään kiinnostunut, kun kerroit näistä asioista? Mitä jos kirjoittaisit ylemmälle johdolle?
Oli kiinnostunut, mutta sanoi ettei voi vaikuttaa asiaan mitenkään. Ohjeisti kirjelmöimään ylimmälle johdolle. Mitä en todellakaan uskalla tehdä.
Eihän minulla ole edes todisteita, koska kaikki on tapahtunut kahdenkeskisissä suullisissa keskusteluissa.
Mitä tarkoitat epäasiallisella käyttäytymisellä, sillä jos kuitenkin puhut samassa yhteydessä työnjohto-oikeudesta, niin se vie uskottavuutta siltä sanomiseltasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mistä tässä nyt oikeesti puhutaan? Siitä, että palveluntarjoaja pyytää sinua vastaamaan puhelimeen vielä 16.15, vaikka työpäiväsi loppuu klo16 (ja sulla on oikeesti joustava työaika). Vai pyytää antamaan sisäpiirin tietoja tarjouskilpailusta?
Ennemminkin tuon jälkimmäisen kaltaisia asioita. Esimerkiksi eräs tapaus, jossa hänen vaatimansa toiminta olisi selkeästi rikkonut lakia. On mm. pyytänyt nauhoittamaan salaa työnantajan kokouksia, jakamaan hänelle luottamuksellisia asioita työnantajani toiminnasta, jne.
Eli ei todellakaan kategoriaa yksi.
Tarvitseeko siitä sitten murehtia, jätät vain tekemättä jos on vastoin jotain, tulee se aikanaan jotakin kautta vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitat epäasiallisella käyttäytymisellä, sillä jos kuitenkin puhut samassa yhteydessä työnjohto-oikeudesta, niin se vie uskottavuutta siltä sanomiseltasi.
Eikö työnjohto-oikeuden väärinkäyttö ole epäasiallista käytöstä? Eli kun henkilö, jolla ei ole työnjohto-oikeutta, pyrkii kuitenkin käyttämään sitä? Millä muilla sanoilla tilannetta kuvaisi?
Nauhoita omalla puhelimella tällainen tapaaminen.
Ja syy, miksi et kuulu ammattiliittoon? Tahdot neuvotella työsopimuksesi itsenäisesti? :)
Vierailija kirjoitti:
Kaffebulla kirjoitti:
Eikö tosiaan sun esimies ollut yhtään kiinnostunut, kun kerroit näistä asioista? Mitä jos kirjoittaisit ylemmälle johdolle?
Oli kiinnostunut, mutta sanoi ettei voi vaikuttaa asiaan mitenkään. Ohjeisti kirjelmöimään ylimmälle johdolle. Mitä en todellakaan uskalla tehdä.
Eihän minulla ole edes todisteita, koska kaikki on tapahtunut kahdenkeskisissä suullisissa keskusteluissa.
Nauhoita seuraava keskustelu niin on todisteet.
Minä olen vastaavissa tilanteissa jo ensimmäisellä kerralla kysynyt, oletko sopinut tästä esihenkilöni kanssa, mitä hän sanoi. Sitten pyydän esihenkilöltä kirjallisen määräykset tehdä palveluntarjoajan vaatimia tehtäviä. Yleensä esihenkilöy ei ymmärrä alaisten työstä mitään, joten he aika hövelisti lupaavat, että kyllä me tehdään. Mutta sitten on se kirjallinen määräys tehdä väärin, vastuu ei ole enää minun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitat epäasiallisella käyttäytymisellä, sillä jos kuitenkin puhut samassa yhteydessä työnjohto-oikeudesta, niin se vie uskottavuutta siltä sanomiseltasi.
Eikö työnjohto-oikeuden väärinkäyttö ole epäasiallista käytöstä? Eli kun henkilö, jolla ei ole työnjohto-oikeutta, pyrkii kuitenkin käyttämään sitä? Millä muilla sanoilla tilannetta kuvaisi?
Ei ole sillätavoin että auttaisi kertoa esimiehille, epäasiallista on jos laittaa käden reidelle. Mutta voi olla palvelusopimuksen vastaista tai sitten ei, nekin voi olla että osa työnjohdosta on luovutettu sille ostajalle, itseasiassa varsin tavallista, pyydä se sopimus tai keskustele esimiehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
No mistä tässä nyt oikeesti puhutaan? Siitä, että palveluntarjoaja pyytää sinua vastaamaan puhelimeen vielä 16.15, vaikka työpäiväsi loppuu klo16 (ja sulla on oikeesti joustava työaika). Vai pyytää antamaan sisäpiirin tietoja tarjouskilpailusta?
Eikä se joustava (liukuva) työaika tarkoita sitä että jos on klo 16 leimannut ulos tarvii vielä sen jälkeen vastailla puhelimeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitat epäasiallisella käyttäytymisellä, sillä jos kuitenkin puhut samassa yhteydessä työnjohto-oikeudesta, niin se vie uskottavuutta siltä sanomiseltasi.
Eikö työnjohto-oikeuden väärinkäyttö ole epäasiallista käytöstä? Eli kun henkilö, jolla ei ole työnjohto-oikeutta, pyrkii kuitenkin käyttämään sitä? Millä muilla sanoilla tilannetta kuvaisi?
Ei ole sillätavoin että auttaisi kertoa esimiehille, epäasiallista on jos laittaa käden reidelle. Mutta voi olla palvelusopimuksen vastaista tai sitten ei, nekin voi olla että osa työnjohdosta on luovutettu sille ostajalle, itseasiassa varsin tavallista, pyydä se sopimus tai keskustele esimiehen kanssa.
Ei ole luovutettu. Kuten sanoin, itselläni kaksi esimiestä. Juttelin jo toisen kanssa ja hän sanoi aivan selkeästi useampaan kertaan että kenelläkään muulla ei ole työnjohto-oikeutta kuin hänellä ja toisella esimiehelläni. Sanoi vain, ettei voi vaikuttaa asiaan mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mistä tässä nyt oikeesti puhutaan? Siitä, että palveluntarjoaja pyytää sinua vastaamaan puhelimeen vielä 16.15, vaikka työpäiväsi loppuu klo16 (ja sulla on oikeesti joustava työaika). Vai pyytää antamaan sisäpiirin tietoja tarjouskilpailusta?
Ennemminkin tuon jälkimmäisen kaltaisia asioita. Esimerkiksi eräs tapaus, jossa hänen vaatimansa toiminta olisi selkeästi rikkonut lakia. On mm. pyytänyt nauhoittamaan salaa työnantajan kokouksia, jakamaan hänelle luottamuksellisia asioita työnantajani toiminnasta, jne.
Eli ei todellakaan kategoriaa yksi.
Mitä olet sanonut noista nauhoituspyynnöistä tai sisäisten asioiden jakamispyynnöistä? Oletko ilmaissut sille palveluntarjoajalle, että tällaiset pyynnöt ovat asiattomia ja tulet viemään ne eteenpäin? Siis että et pelkästään ole raportoinut niitä esimiehellesi vaan että myös kerrot palveluntarjoajalle, että raportoit ne esimiehellesi. Ja sitten oikeasti, riittävän ylös, jos omaa esimiestä tällaiset eivät hetkauta. Nämähän ovat jo liikesalaisuuksien onkimisia.
Ihan sama, vaikka sitten olisi sana sanaa vastaan, oman oikeusturvasi kannaltakin raportoit jokaisen asian päivämäärineen kellonaikoineen milloin tapahtui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mistä tässä nyt oikeesti puhutaan? Siitä, että palveluntarjoaja pyytää sinua vastaamaan puhelimeen vielä 16.15, vaikka työpäiväsi loppuu klo16 (ja sulla on oikeesti joustava työaika). Vai pyytää antamaan sisäpiirin tietoja tarjouskilpailusta?
Ennemminkin tuon jälkimmäisen kaltaisia asioita. Esimerkiksi eräs tapaus, jossa hänen vaatimansa toiminta olisi selkeästi rikkonut lakia. On mm. pyytänyt nauhoittamaan salaa työnantajan kokouksia, jakamaan hänelle luottamuksellisia asioita työnantajani toiminnasta, jne.
Eli ei todellakaan kategoriaa yksi.
Mitä olet sanonut noista nauhoituspyynnöistä tai sisäisten asioiden jakamispyynnöistä? Oletko ilmaissut sille palveluntarjoajalle, että tällaiset pyynnöt ovat asiattomia ja tulet viemään ne eteenpäin? Siis että et pelkästään ole raportoinut
Hyvä pointti. Tähän mennessä olen vain ollut niin järkyttynyt, etten ole osannut tai uskaltanut sanoa mitään. Vain todennut, että näin ei saa tehdä joten en aio toimia noin.
Kyllä tuo olisi sun esimiesten asia puuttua tuohon.
🇺🇦🇮🇱