Oletteko olleet parisuhteessa jossa kumpikin on ollut pettäjä?
Tuttavani sai kuulla miehellään olevan sivusuhde; päätti sitten vain hommata sivusuhteen itsekin eikä kertonut miehelleen edes tietävänsä sen sivusuhteessa. Perusteli asiaa että oli helpompi jatkaa suhteessa jos ovat sitten kumpikin sekä pettäjiä että petettyjä (ihan yhteisten lastenkin takia)
Tästä kaikesta minulle tuli mieleen että koska pettäminen on niin yleistä parisuhteissa, niin varmasti on ollut paljon parisuhteita jossa kumpikin ovat pettäneet joko tietäen ja tietämättä toisen pettämisistä. Nyt olisi mielenkiintoista kuulla että miten tämä kaksoisrooli (sekä pettäjä että petetty) on vaikuttanut parisuhteeseen; onko toinen pettäjistä ollut helpottunut vai raivostunut kuullessaan toisen sivusuhteessa (helpottunut koska hän ei ole ainut pettäjä). Ja onko se että kumpikin on parisuhteessa sekä pettäjä että petetty auttanut vai tuhonnut parisuhteen.