Peppuseksin huimat terveyshyödyt - tämä kannattaa lukea!
Monesti on pelottelua, että peppuseksi löystyttää perseen ja vanhana on sitten paskat housuissa. Tämähän ei pidä paikkaansa, ellei sulkijalihasta vahingoiteta ja se sattuu. Ja kun peppuseksi sattuu kovasti, on homma epäonnistunut alkuunsa.Toinen yleinen kysymys on, että voiko joutua ulosteen kanssa kosketuksiin, kun harrastaa peppuseksiä. Sellainen mahdollisuus on olemassa, koska kyseessä on kuitenkin lopulta suoli. Mutta jos sinulla vatsa toimii normaalisti eikä sinulla juuri ole vessahätä, on erittäin epätodennäköistä, että niin kävisi. Suolisto nimittäin toimii niin, että anaalikanava, eli peräsuolen uloin osa on suurimman osan ajasta tyhjä. Jos kuitenkin tuntuu siltä, että haluat olla aivan varma asiasta, voit pienellä määrällä (korkeintaan muutama desi kerrallaan) haaleaa kraanavettä huuhdella peräsuolta. Huuhteluun voit käyttää esimerkiksi sitä varten suunniteltuja anaalisuihkuja. Päästä vettä sisälle pieni määrä ja anna sen tulla ulos ja toista, kunnes ulostuleva neste on kirkasta. Välttämätöntä huuhteleminen siis ei ole, ja harvempi huuhtelemista harrastaa, mutta pienellä määrällä haaleaa vettä ei myöskään ole mitään haittaa esimerkiksi suolen toiminnalle. Huuhteleminen voi tosin ainakin alussa edesauttaa myös rentoutumista, joka on välttämätöntä nautinnolliselle peppuseksille kuten seuraavassa kerrotaan.
Aluksi, peppuseksi vaatii harjoittelua. Aluksi homma tuntuu epämukavalta todennäköisemmin kuin mukavalta. Voi mennä jopa 13-15 kokeilukertaa, ennen kuin peppuseksistä saa nautintoa. Jos harjoittelet kerran viikossa, kannattaa varautua jopa 3 kuukauden totutteluun. Peppureiässä kun on autonomisen hermoston ohjaama sisempi sulkija, ja kun sitä stimuloidaan säännöllisesti, hermosto oppii rentouttamaan tämän. Ja sitten se onkin sitten todella suurta nautintoa. Eli pane (!) merkille, ettei muutama kokeilu kerro vielä mitään.
Peppuseksiurasi alussa olet varovainen. Käytät varovaisia otteita. Peppuusi ei välttämättä ensimmäisillä kerroilla työnnetä sormea enempää. Totuttelet tunteeseen. Hitaita liikkeitä. Vähän kerrallaan. Paljon liukkaria.
Peppuseksissä voit stimuloida klitorista, mutta moni saa maksimaalista tyydytystä jopa ilman klitoriksen kiihottamista. Laukeaminen elämää suurempaan orgasmiin on täysin mahdollista pelkästään peppupenetraatiolla, koska klitoris (joka on erittäin suuri elin) ja pepun puoli ovat osa samaa mielihyvähermostoa.
SEURAAVASSA VIESTISSÄ PEPPUSEKSIN HUIMAT TERVEYSHYÖDYT! =D
Kommentit (12)
Miks nää viestit menee noin kummallisesti? Tulee isot välin kappaleiden väliin! :( -AP
Peräsuoli ei ole sukupuolielin.
Pillu ja kulli
Vierailija kirjoitti:
Peräsuoli ei ole sukupuolielin.
Pillu ja kulli
Jokainen tietysti tykkää siitä, mistä tykkää, osalla määrätynlainen epävarmuus jarruttaa jopa koko elämän ajan kokeilemasta monia uusia asioista. Mutta kyllä se pepun puoli on sukupuolielin, eikä vähiten sen erogeenisestä, sukupuolielinten hermotuksestaan johtuen. Peppuleikkejä on harrastettu iät ajat ja vasta viime vuosikymmeninä siitä on alettu keskustelmaan enemmän. -AP
Vierailija kirjoitti:
Miks nää viestit menee noin kummallisesti? Tulee isot välin kappaleiden väliin! :( -AP
Älä suotta moisista kappaleväleistä murehdi. Sinulla on isot välit korviesikin välissä.
Tule reippaasti ulos kaapista vaan kun kuitenkin homo olet. Ei ole häppee olla homo nykymaailmassa.
Seksuaaliterapeutti Kake

No terveppä terve, Kake, mites on päivä lähtenyt käyntiin? :D
Naisen kannattaa aina antaa kakkosta.
Vierailija kirjoitti:
Sitten mennään peppuseksin moniin terveyshyötyihin, joita ei kovin usein ole listattu mihinkään.
1) Orgasmit - usein peppuseksi tuottaa voimakkaimmat orgasmit. Keskimäärin emätinyhdynnöistä vain alle puolet johtaa useimmiten naisen orgasmiin, kun taas anaaliyhdynnöistä yli 90 prosenttia tuottaa naiselle orgasmin. Orgasmilla on tutkitusti mittavia terveyshyötyjä, mutta niitä en listaa tähän, koska ne ovat yleisemmin tiedossa.
2) Rentoutuminen - kun olet oppinut rentoutumaan peppureiästäsi, olet muutenkin selvästi rennompi ja mielialasi on korkeampi. Peppureiän sulkijalihas on aiemmin kerrotulla tavalla suoraan yhteydessä autonomiseen hermostoon, joka vaikuttaa muun muassa stressitasoihin. Peppuseksi on loistavaa meditaatiota!
3) Suolen tyhjentyminen tehostuu. Olet oppinut rentoutumaan peppuseksissä. Sama tapahtuu myös vessakäynnillä. Uloste poistuu tehokkaammin helposti rentoutuvien sulkijalihasten läpi.
<
Mulla on nuo kaikki hyödyt jo, eli ei kannata riskeerata ja ottaa haittoja vastaan aloittamalla peppuseksi. Kiitos informaatiosta, olin asiassa kahden vaiheilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miks nää viestit menee noin kummallisesti? Tulee isot välin kappaleiden väliin! :( -AP
Älä suotta moisista kappaleväleistä murehdi. Sinulla on isot välit korviesikin välissä.
Tule reippaasti ulos kaapista vaan kun kuitenkin homo olet. Ei ole häppee olla homo nykymaailmassa.
Seksuaaliterapeutti Kake
No terveppä terve, Kake, mites on päivä lähtenyt käyntiin? :D
No kiitos kiitos, ihan mukavasti: kävin vessanpöntöllä skeidalla ja käytin lärspepeäni siihen tarkoitukseen kuin se on luotukin.
Entä kuinkas siellä itsellänne jaksellaan?
Pillu ja kulli eivät ole yhtäläisiä, vaan kullin vastine on klitoris. HUOM.
Tämähän oli ihan mainio kirjoitus. Se kun kirjoittaa pykälän verran liian maukkaalla sävytyksellä, saa kaikenlaisia asiattomia ilkkujia liikkeelle ja homottelemaan. Ehkä tuollainen helpottaa - ainakin omia umpiheterotunnelmia - kun saa kurkoilla alkuperäiselle kirjoittajalle?
Olen hetero, mutta nautin kovasti myös eturauhaseni tuomista iloista. Suokaa ihmisille vapauksia ja pitäytykää omissa jutuissanne, mutta ei täällä tarvii olla komentoinnissa ihan noin ääliö. Suvaitsevuutta, friends.
Sitten mennään peppuseksin moniin terveyshyötyihin, joita ei kovin usein ole listattu mihinkään.
1) Orgasmit - usein peppuseksi tuottaa voimakkaimmat orgasmit. Keskimäärin emätinyhdynnöistä vain alle puolet johtaa useimmiten naisen orgasmiin, kun taas anaaliyhdynnöistä yli 90 prosenttia tuottaa naiselle orgasmin. Orgasmilla on tutkitusti mittavia terveyshyötyjä, mutta niitä en listaa tähän, koska ne ovat yleisemmin tiedossa.
2) Rentoutuminen - kun olet oppinut rentoutumaan peppureiästäsi, olet muutenkin selvästi rennompi ja mielialasi on korkeampi. Peppureiän sulkijalihas on aiemmin kerrotulla tavalla suoraan yhteydessä autonomiseen hermostoon, joka vaikuttaa muun muassa stressitasoihin. Peppuseksi on loistavaa meditaatiota!
3) Suolen tyhjentyminen tehostuu. Olet oppinut rentoutumaan peppuseksissä. Sama tapahtuu myös vessakäynnillä. Uloste poistuu tehokkaammin helposti rentoutuvien sulkijalihasten läpi.
4) Inhat peräaukon vaivat harvinaistuvat. Joskus peräaukkoon voi ilmaantua ikäviä vaivoja kuten haavauma tai peräpukamia. Näiden paranemista monesti hidastaa heikko aineenvaihdunta. Peräaukon sulkijalihaksissa saattaa esiintyä ylikireyttä, mikä heikentää alueen aineenvaihduntaa. Koska olet oppinut rentoutumaan, on myös näiden lihasten tarpeeton ylijännitys poissa. Saat epätodennäköisemmin harmillisia peppuvaivoja!
Peppuseksi on siis todellinen terveysteko!