Ja seuraavaksi Petteri hajotttaa asuntomarkkinat!
Hallitus on lakkauttamassa Valtion asuntorahaston toiminnan. Samalla rahaston varat siirtyvät osaksi yleistä budjettia.
Samaan aikaan näyttää siltä, että kohtuuhintaisten asuntojen rahoittamiseen on jatkossa aiempaa vähemmän rahaa.
Asiaa koskeva hallituksen esitysluonnos lähti juuri lausuntokierrokselle. Se maalaa synkän kuvan suunnitteilla olevan muutoksen vaikutuksista.
1) Pahimmillaan muutokset voivat vähentää kohtuuhintaisten asuntojen rakentamista. Ne saattavat myös heikentää haavoittuvassa asemassa olevien kotitalouksien asemaa ja pahentaa eriytymistä.
2) Lisäksi muutos voi johtaa asuntotuotannon laskuun ja sitä kautta asumiskustannusten nousuun niilläkin, jotka eivät asu vuokralla valtion tukemassa rakennuskohteessa.
3) Uhka on myös, että valtion olisi jatkossa hankalampi tasapainottaa rakennusalan suhdannevaihteluja tuetulla tuotannolla. Se voi olla huono uutinen rakennusyrityksille.
Nämä eivät ole opposition esittämiä vastalauseita. Ne löytyvät hallituksen omasta esitysluonnoksesta kohdasta "pääasialliset vaikutukset".
Valtion asuntorahaston tilillä olevat varat, noin 2,4 miljardia, tuloutetaan valtion talousarvioon.
Minkäslainen taloudellinen kasvutoimi tämä nyt taas on? Lakkauttamisella on varmaankin äääärimmäisen dynaamiset vaikutukset?
Palvelee kokoomuksen ikiaikaista tavoitetta, köyhät kyykkyyn ja mahdollisimman suuri prosentti Suomen vauraudesta rikkaille.