Voisitko olla jatkuvasti max. 500 kaloria päivä?
Itse ollut puoli toista kuukautta. Painoa lähtenyt 10kg. Olen jo niin tottunut, että aion jatkaa vielä määrittelemättömän ajan. Ehkä jossain vaiheessa vähän nostan kaloreita, mutta en kuitenkaan paljon. En syö mitään impulsiivisesti vaan jokainen suupala on harkittua. En syö mitään, minkä kaloreita en tiedä täsmälleen. Ruoat, joiden kaloreita ei ole ilmoitettu valmiiksi punnitsen vaakalla. Suunnittelen syömiset tarkkaan. Jos aion esim. kerran viikossa syödä jonkin pienen herkun tai ihan vaikka tyyliin ruisleivän, jossa päällä Oivariinia eli jonkin normaalisti kielletyn ruoan niin paastoan pari päivää ennen sitä. Joinain päivinä tunnen nälkää, mutta olen jo tottunut siihen ja jos nälkä käy ylivoimaiseksi niin hämään elimistöä syömällä esim. pienen palan ruisleipää, kolme lusikallista jugurttia ym. yleensä auttaa. Muutaman kerran olen saanut nälän vuoksi ns. syömiskohtauksen, jolloin ahminut peräjälkeen jääkaapista esim. 5 jugurttia peräkkäin. Mutta olleet niin satunnaisia, ettei ole nostanut painoa ollenkaan. Onko muilla samanlaista syömistyyliä?
- N47-
Kommentit (79)
No ei kyllä ole. Ruuasta pitää nauttia. Kun syö itselleen sopivaa ruokaa, ei ole nälkä eikä ruoka lihota. 500 kcal on niin vähän, että kohta alkaa luut haurastua ja sisäelimet sanoo poks.
Lähtenyt painosi on suurimmaksi osaksi lihaksia. Nyt olet laiha-läski. Luusi ovat tuon seurauksena heikot ohuet linnun luut.
Vierailija kirjoitti:
No ei kyllä ole. Ruuasta pitää nauttia. Kun syö itselleen sopivaa ruokaa, ei ole nälkä eikä ruoka lihota. 500 kcal on niin vähän, että kohta alkaa luut haurastua ja sisäelimet sanoo poks.
Olet tuossa väärässä. Lihavilla monesti kylläisyyshormonit eivät toimi eli nälkä voi olla söipä miten paljon tahansa.
Miksi kitkuttaa ja kiusata itseään? No, toisaalta masokisti kärsii ja nauttii.
En mutta 1000 kcal mahtuu jo 2 lämmintä ateriaa aamiaisen lisäksi eikä ole nälkä. Paino pudonnut reilun kilon 2 viikossa
Epäilen vahvasti että olet syönyt vain 500 KALORIA päiväassä.
500 kaloria on noin 5 grammaa kurkkua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei kyllä ole. Ruuasta pitää nauttia. Kun syö itselleen sopivaa ruokaa, ei ole nälkä eikä ruoka lihota. 500 kcal on niin vähän, että kohta alkaa luut haurastua ja sisäelimet sanoo poks.
Olet tuossa väärässä. Lihavilla monesti kylläisyyshormonit eivät toimi eli nälkä voi olla söipä miten paljon tahansa.
No se johtuukin siitä, että he eivät syö sitä itselleen sopivaa ruokaa. Kaikille on sopivaa ruokaa, mutta kaikille ei käy sama ruoka.
Olen ollut syömättä kaksiviikko. ainuastaan vetta ja mustaa kahvia ilman sokeria. Niin ja pari vitamiini tabua päivässä.
Pysyvä paino putoi noin 4kg. Käy järkeen 100g rasvaa on 900kcal. 2500kcal/päivä.
Olin 95kg/182cm M50. Hämmentävän helppoa se oli. Ei ollut nälkä parin päivän jälkeen
Elimistösi menee kohta todella pahasti säästöliekille. Sen jälkeen ei paino enää putoa. Et pysy elossa 300kcal päivässä jos meinaat vielä yrittää laihtua sen jälkeen kun olet säästöliekillä. Jos sitten joskus palaat lähellekään normaalia ruokavaliota niin lihot takaisin korkojen kera. Anteeksi karu totuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei kyllä ole. Ruuasta pitää nauttia. Kun syö itselleen sopivaa ruokaa, ei ole nälkä eikä ruoka lihota. 500 kcal on niin vähän, että kohta alkaa luut haurastua ja sisäelimet sanoo poks.
Olet tuossa väärässä. Lihavilla monesti kylläisyyshormonit eivät toimi eli nälkä voi olla söipä miten paljon tahansa.
Kylläisyyshormonit toimii ihan kaikilla, jos tajuaa, mitä kannattaa syödä. Pelkkää tekosyitä tuo ettei hormonit toimi. Eihän ne tietty toimi, jos ruoka on "sontaa"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei kyllä ole. Ruuasta pitää nauttia. Kun syö itselleen sopivaa ruokaa, ei ole nälkä eikä ruoka lihota. 500 kcal on niin vähän, että kohta alkaa luut haurastua ja sisäelimet sanoo poks.
Olet tuossa väärässä. Lihavilla monesti kylläisyyshormonit eivät toimi eli nälkä voi olla söipä miten paljon tahansa.
Olet väärässä. Mulla lihavalla ei ole koko ajan nälkä. Söin äsken yhden kalapihvin ja perunamuussia. Vatsa on täysi.
Mä laihdutin ekat 28 kcal mun yhteensä 60 kg painonpudotusurakasta VLCD-kuurilla, jossa syödään niitä pelkkiä pussiruokia, joista saa 550 kcal / päivä. Yllättävän helpostihan se meni, koska ketoosi vie nälän pois. Tavallisella ruoalla en olisi varmaan uskaltanut olla noin pienillä kaloreilla, koska käsittääkseni on erittäin vaikeaa saada niin pienestä määrästä ruokaa kaikki keholle tarpeellinen. Noihin valmisteisiin taas on lisätty kaikki mitä tiedetään kehon tarvivan, joten niillä voi turvallisesti olla viikko- tai jopa kuukausikaupalla.
Ei vaakalla vaan vaaalla. Miten sanojen taivutus voi olla näin vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Elimistösi menee kohta todella pahasti säästöliekille. Sen jälkeen ei paino enää putoa. Et pysy elossa 300kcal päivässä jos meinaat vielä yrittää laihtua sen jälkeen kun olet säästöliekillä. Jos sitten joskus palaat lähellekään normaalia ruokavaliota niin lihot takaisin korkojen kera. Anteeksi karu totuus.
Ei ole kyllä tuo mikään totuus. On totta, että säästöliekki on voimakkaana, kun on noin vähillä kaloreilla. Mutta sekään ei pysty rajattomasti säästämään, ja kyllä noin alhaisilla kaloreilla ihminen laihtuu, vaikka säästöliekki olisi maksimissaan. Ja tietenkään kun on laihduttanut kehonsa pienemmäks ja vähemmän kuluttavaksi, ei voi ikinä palata entiseen ruokavalioon. Kyllähän sillä toki samaan painoon lihoo kuin mihin se viimeksikin johti. Pitää syödä painon pudotuksen jälkeen kevyemmin ja terveellisemmin.
Siis vaaalla. Lähti pilkku lipettiin.
Vierailija kirjoitti:
No ei kyllä ole. Ruuasta pitää nauttia. Kun syö itselleen sopivaa ruokaa, ei ole nälkä eikä ruoka lihota. 500 kcal on niin vähän, että kohta alkaa luut haurastua ja sisäelimet sanoo poks.
No ei se lihominen kyllä mihinkään intuitiiviseen syömiseen liity. Miksi yläpeukutatte tällaista moskaa? Kalorit sisään < kalorit ulos.
Vierailija kirjoitti:
Ei vaakalla vaan vaaalla. Miten sanojen taivutus voi olla näin vaikeaa.
Ei vaan vaa'alla
Suomen kielessä ei ole kolmea vokaalia peräkkäin
Mä olen 3kk syönyt 800-1200 kcal päivässä. Paljon proteiinia. Proteiinirahka, raejuustoa, kalkkunaleikettä suuhun jne.
Ehkä lähtenyt lihasta silti. Mutta paino on tippunut 18kg. Ekan kuukauden aikana 8kg, toisena 6kg ja kolmantena 4kg.
500kcal on kyllä tosi vähän. Siihen on vaikea saada järkevästi ravintoaineita. Ehkä jonain pikastarttina, mutta ei montaa viikkoa.
Samanlaista syömistyyliä? Tarkoitat samanlaista syömishäiriötä? Koska sitähän tuo on, puhutaan asioista niiden oikealla nimellä.