Mitä omakotitaloasujat tekee vapaa-ajalla?
Töissä kuunnellut omakotitaloboomerien selostusta, niin ainakin vesakon raivaaminen ja terassin öljyäminen on yleisiä puuhia.
Mitäs muuta?
Kommentit (26)
Kattelen ohjelmia,masturboin, käyn kaupoilla, keitän kahvia, pesen pyykkiä sitä tavallista.
Samoja juttuja, he jotka elelevät päällekkäis- tai vieritaloissa.
Sisä - ja ulkotöitä , niitä riittää jos on isompi piha missä istuksia ja muuta.
Kengittävät runkoa, kaivavat salaojia käsin, vaihtavat lahoja puuosia ja maalaavat, sekä paikkaavat kattoa. Kaikki vapaa-aika menee talon ylläpitoon, eikä aikaa edes pihatöihin riitä.
Käyn harrastuksissa, tapaan kavereita, teen kotihommia, rentoudun, teen kotitöitä. Ihan samoja asioita joita tein kerrostalossa asuessani. Talvisin toki joutuu vähän lumitöitä tekemään ja kesällä pihaa hoitamaan (tarkoituksella tehty mahdollisimman helppohoitoinen) ja satunnaisesti joutuu vähän taloa hoitamaan (ei edes kuukausittain).
Vesakkoa en ole ikinä joutunut raivaamaan kuten ei kukaan muukaan okt:ssa asuva tuttuni, se kuuluu enemmän mökkipuuhiin ja metsätalouteen. Terassia ei tarvitse öljytä, kun on tehty komposiitista. Puinen olisi ihan hyvä kerran vuodessa öljytä, mutta ei sekään ihan pakollista ole.
Joskus ihmetellyt asiaa myös, kun on kuulemma niiiiiiin kovasti aina töitä omakotitalossa. Jopa vähän ärsyttää ihmiset, jotka tekevät kodistaan jatkuvan työleirin. Töissäkin yks kehustelee aina kotihommillaan, että kuinka "eilenkin kun tulin töistä neljältä niin en ehtinyt edes taloon sisälle kuin ysiltä illalla ku oli niin hommia". Jaa, vai niin. Oma valinta.
Istutin kaksi päivää uusia kasveja pihalle. Nyt iski himo uusiin kasveihin. Kohta 15 vuotta katsonut pelkistettyä pihaa. Nyt menee useampi vuosi vain tuijotellessa kasveja joko ne kasvaa,joko ne kasvaa,joko ne kasvaa,joko ne kasvaa. Pitäs tässä tänään alkaa imuroimaankin ja käydä ruokakaupassa. Ohimennen katson uusia kasveja,onko ne päivässä kasvanut. 😆
Omakotitaloasujilla ei ole vapaa-aikaa.
Boomerit alkaa olla kyllä eläkkeellä. Heillä on aikaa nyplätä pihamaata.
Onneksi omakotitalossa on aina jotain tekemistä, puuhaa, askaretta.
Miten helvetin tylsää olisi asua kerrostalojojen murjuissa: ei omaa pihaa, ei terassia, jos haluaa ukis raikkaaseen ilmaan, pitää aina lähteä lenkille, tai kävelemään tai pyöräilemään tai hiihtämään.
Niissä ei ole mitään paikkaa, joissa istuskella, kahvitella, syödä, grillata, ulkona.
Ei omia istutuksia, ei yhtään mitään muuta pihaam kuin kylmä harmaa asfaltti ja parkkipaikka.
Etenkin miehillä ei kulu aika, vain oleskellessa. Ei siinä, että duunin jälkeen löhöää koko illan sohvalla ja toljottaa telkkaria.
Omakotitalossa on autotalli, usein myös oma kuntoiluhuone ja muuta vastaavaa.
Kerrostalossa ei ole mitään muuta kuin käydä makaamssa kotona töiden välissä.
Vierailija kirjoitti:
Samoja juttuja, he jotka elelevät päällekkäis- tai vieritaloissa.
Täällä vieritalossa on niin pienet tilukset ettei niissä oikein tekemistä ole. Ei ole edes vesakkoa raivattavaksi. Terassi sentään on mitä öljytä.
Älä sinä, søssurotta, hilseistä päätäsi vaivaa suotta.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi omakotitalossa on aina jotain tekemistä, puuhaa, askaretta.
Miten helvetin tylsää olisi asua kerrostalojojen murjuissa: ei omaa pihaa, ei terassia, jos haluaa ukis raikkaaseen ilmaan, pitää aina lähteä lenkille, tai kävelemään tai pyöräilemään tai hiihtämään.
Niissä ei ole mitään paikkaa, joissa istuskella, kahvitella, syödä, grillata, ulkona.Ei omia istutuksia, ei yhtään mitään muuta pihaam kuin kylmä harmaa asfaltti ja parkkipaikka.
Etenkin miehillä ei kulu aika, vain oleskellessa. Ei siinä, että duunin jälkeen löhöää koko illan sohvalla ja toljottaa telkkaria.
Omakotitalossa on autotalli, usein myös oma kuntoiluhuone ja muuta vastaavaa.
Kerrostalossa ei ole mitään muuta kuin käydä makaamssa kotona töiden välissä.
Eikös se ole hyvä kun on aikaa tehdä sitä mitä haluaa?
Vierailija kirjoitti:
Älä sinä, søssurotta, hilseistä päätäsi vaivaa suotta.
Hajosiko parin tonnin ilppi taas, vai miksi noin kärttyisä heti aamusta? :D
Vierailija kirjoitti:
Boomerit alkaa olla kyllä eläkkeellä. Heillä on aikaa nyplätä pihamaata.
Ovat olleet jo viitisen vuotta, eli seitsenkymppisiä. Suomessa buumerien jenkkirajaus ei käy, se buumi loppui aiemmin. Nyt eläkkeelle jäävät kuuluvat täällä jo X-sukupolveen.
Poltan tupakkaa terassin sohvalla nautiskellen, ei tule kukaan valittamaan.
Ainakin itse koitan iskeä tyttöjä nuorten suosimilla klubeilla.
M38
Vierailija kirjoitti:
Omakotitaloasujilla ei ole vapaa-aikaa.
On, mutta niihin omakotitaloihin muuttavat ja niitä rakentavat ihmiset, jotka ovat aktiivisia, haluavat tehdä käsillään ja huoltaa ja parannella kotiaan.
Omakotitaloissa eivät pärjää vetelät, laiskat telkun tuijottelijat. Ei ihme että ihmiset lihoo ja kunto on nollilla, kuin töistä tultua, jäädään sohville makaamaan, ja siitä siirrytään sitten makuuhuoneen sänkyyn, yöksi.
Ja ei niissä omakotitaloissa jatkuvasti mitää remppaa tehdä. Mutta pihaa hoidetaan kesällä ja talvella, eikä se ole mitään vastenmielistä pakkotyötä.
Kun itse nimenomaan halunnut ja rakentanut oman talonsa, haluaa sen eteen nähdä vaivaakin.
Mä elän ja biletän täysillä!!