En voi lähteä opiskelemaan - tukikuukaudet eivät riitä
Tein sen virheen, että nuorena opiskelin vuoden verran yliopistossa, mitkä opinnoit jouduin keskeyttämään masennuksen takia.
Nyt olen ollut työttämänä ja haluaisin opiskella uuteen ammattiin parantaakseni työllistymismahdollisuuksiani, mutta nyt sitten on korkeakouluopinnot ikuisesti estyneet, koska tukikuukaudet eivät enää riitä opintojen suorittamiseen.
Ja siihen en uskalla luottaa, että saisin töitä, ja lisäksi -jos niitä töitä nyt onnistuisi saamaan- täysipäiväinen opiskelu ja työnteko samanaikaisesti kuulostaa tolkuttoman stressaavalta ja raskaalta urakalta, josta on mahdotonta selvitä. (Siis ensi 8 h luentoja, sitten 8 h töitä ja sitten pitäisi tentteihin lukea, ja pitäisi varmaan nukkuakin välillä)
Että on se hienoa, kun on kaikki tiet tukossa tässäkin asiassa vain yhden "virheen" takia.
(On se muuten merkillistä, miten edes kahden amk- tai korkeakoulutukinnon suorittaminen on hallituksen mielestä suunnatonta rahantuhlausta, mihin ei missään nimessä saa myöntää tukea, mutta sen sijaan toisen asteen ammattikoulututkintoja saa suorittaa yhteiskunnan tuella kuinka monta tahansa.
Tämä etenkin, kun aina vain harvempi ammattitutkinto edistää työllistymistä, etenkin kun ammattikoulujen opetus vaikuttaa olevan nykyisin täysin kelvotonta - ainakin jos uutisiin on uskominen- ja yhä useammalle alalle ja työpaikassa perusvaatimus on vähintään AMK-tutkinto, tällaisen kuvan olen ainakin itse saanut)
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Aina yhtä hauskaa katsoa naisten valitusta kun tulee ongelmia omaista päätöksistä ja syytetään kaikkia muita paitsi itseään. Ja niin kuin sinunkin kohdalla nämä sinun ongelmat johtuu siittä kun et viitsinyt opiskella silloin kun siihen oli mahdollisuus
Mistä tiedät, että aloittaja oli nainen? Itse ajattelin heti, että hänen täytyy olla mies.
Kommentoikaa, onko oma tilanteeni kuinka tavallinen?
Eli opiskelin ekan AMK-tutkintoni aikuiskoulutustuella ja tekemällä välillä töitä. Suurimman osan ajasta olin opintovapaalla. Minulla oli opiskelemaan lähtiessä vakituinen kokopäivätyö ja säästöjä melkein 25 000 €
Jos nyt haluan lähteä uudelleen opiskelemaan toista AMK-tutkintoa niin mullahan on korkkaamatta kaikki tukikuukaudet ja mahdollisuus saada opintolaina, opintorahaa...
Eli kysymys: Kuinka tavanomaista on, että opiskelija käyttää opiskelun tuet (Kelan opintotuki ja Työllisyysrahaston aikuiskoulutustuki) tälleen "väärässä" järjestyksessä? :D
Eikö hallitus juuri tee suunnitelmia että toinen korkeakoulututkinto olisi jatkossa maksullinen ja saako opintotukea enää jos sinulla on jo yksi tutkinto.. kohta varmaan ainakaan ei saa kun hallitus lyö ruoskaa.
Sehän on opintojen paras hetki kun opintotukikuukaudet loppuu ja alkaa saamaan isompaa toimeentulotukea.
Jos opiskelee 8 h luennoilla päivässä, niin valmistuu niin nopeasti, että ap:n tukikuukaudet kyllä riittävät, koska valmistuu nopeasti Sitten aikanaan jos eivät riitä, varmaan pääsee jo töihinkin, ei kai sitä ikuisesti työttömäksi voi jäädä. Jos saa osa-aikatöitä, voi opiskella hyvin siinä ohessa.
Kuulostaa siis liudalta tekosyitä aloituksessa, kun mitään ei voi tehdä.
Täällä melkein sama tilanne, paitsi että lisäksi olen vielä pahasti velkaantunut, joten ei ole edes varaa opiskella. (Työttömyystuella saan juuri ja juuri kaikki laskut maksettua).
Tietysti sitä voisi opiskella, jos saisi töitä ja sillä maksaisi opinnot (tai mitä tarvitsee opintotuen lisäksi) mutta kun pitäisi saada niitä töitä ja varma työpaikka ensin.
On tämä jotenkin outoa, että työssäkäyvien opintoja kyllä tuetaan, mutta jos olet työttömänä ja velkaisena ja tilanteessa, jossa työllistyminen ja/tai opiskelu työllistävälle alalle olisi ensiarvoisen tärkeää, niin kaikki tiet ovat tukossa.
Vierailija kirjoitti:
Kuka pölvästi on edes keksinyt tuon systeemin että noita tukikuukausia on rajattu määrä? Miksi pitää olla? Ja sitten vielä tuota koko asiaa ei edes kerrota Kelan sivuilla vaan tulee monelle opiskelijalle yllätyksenä!
Näköjään jäljelläolevien tukikuukausien määrää ei pysty enää tarkistamaan Kelan asiointipalvelussa, ellei ole saanut opintotukea edellisen kahden vuoden aikana.
Itselläni on pari AMK-tutkintoa sekä maisteriopinnot käytynä, ja silti minulle jäi jokunen tukikuukausi käyttämättä. Oletko ap tarkistanut, paljonko sinulla on tukikuukausia jäljellä? Ja kuten joku tosiaan mainitsi, jos sinulla ei ole omaisuutta ja riittävästi tuloja, voit hakea toimeentulotukea sitten kun opintotukikuukaudet on käytetty loppuun.
Mites omaehtoinen opiskelu?