Olen hukannut turhuuteen mun elämäni alkupuoliskon ja se surettaa

Se on ihan totta, että ovia sulkeutuu elämässä koko ajan. Nelikymppisenä on myöhäistä haaveilla hienosta uraputkessa arvostetuilla aloilla, jos nollasta lähtee. Tai perheestä useine lapsineen, varsinkin jos kumppaniakaan ei ole vielä löytynyt.

Ratkaisuja kuitenkin on. Kaikki lähtee omasta suhtautumisesta. Tuttavani jumittaa perusduunarina, ilman puolisoa ja asuu yhä vanhempiensa kanssa. Elää silti täyttä elämää harrastuksineen, eikä kuulemma kaipaakaan enää muuta. Minulla lupaava tulevaisuus vaihtui sairauseläkkeeseen nuorena, mutta kipuilujen jälkeen olen saavuttanut tyytyväisyyden ja kiitollisuuden tilan. Aina voisi olla huonomminkin, joten kannattaa nauttimaan täysillä siitä mikä nyt on.

Ymmärrän että suhtautumisen muutos on vaikeaa ja vie aikaa, eikä sitä voi kukaan ulkopuolelta hoputtaa. Se on kuitenkin mahdollista. Omalla kohdalla asiaa vauhdittivat eniten buddhalaisuuden opetukset. Myös se auttoi, kun oivalsin, etteivät tuttujen hienot urat näytäkään sellaiselta mitä kuvittelin, vaan lähinnä loputtomalta uurastukselta kohti aina seuraavaa savottaa. Kateuden sijaan tunnen nykyään ennemminkin myötätuntoa heitä kohtaan, kun kova stressi näyttää painavan. Ja minkä vuoksi? Omasta näkökulmasta katsottuna aivan turhaan: hienompi talo, auto tai lomamatka, status. Mitä väliä?

Hyvää jatkoa sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Se on ihan totta, että ovia sulkeutuu elämässä koko ajan. Nelikymppisenä on myöhäistä haaveilla hienosta uraputkessa arvostetuilla aloilla, jos nollasta lähtee. Tai perheestä useine lapsineen, varsinkin jos kumppaniakaan ei ole vielä löytynyt.

Ratkaisuja kuitenkin on. Kaikki lähtee omasta suhtautumisesta. Tuttavani jumittaa perusduunarina, ilman puolisoa ja asuu yhä vanhempiensa kanssa. Elää silti täyttä elämää harrastuksineen, eikä kuulemma kaipaakaan enää muuta. Minulla lupaava tulevaisuus vaihtui sairauseläkkeeseen nuorena, mutta kipuilujen jälkeen olen saavuttanut tyytyväisyyden ja kiitollisuuden tilan. Aina voisi olla huonomminkin, joten kannattaa nauttimaan täysillä siitä mikä nyt on.

Ymmärrän että suhtautumisen muutos on vaikeaa ja vie aikaa, eikä sitä voi kukaan ulkopuolelta hoputtaa. Se on kuitenkin mahdollista. Omalla kohdalla asiaa vauhdittivat eniten buddhalaisuuden opetukset. Myös se auttoi, kun oivalsin, etteivä

En mä haaveile mistään upeasta urasta vaan siitä, että elämä olisi edes kohtalaisen vakaata ja olisi varaa ostaa ruokaa tai poistua joskus kotoa.

Ap

Mulla myös olo, että elämä ollut täysin vääriä valintoja, ja nyt nelikymppisenä turha muuttaa suuntaa. Valitsin väärän ja matalapalkkaisen  alan, ja ero vei loputkin pennit, kun olin liian kiltti. Olen aina ollut liian kiltti ja pyrkinyt tekemään oikein, sen tuloksena olen vain päähän potkittu. Rakkautta on turha etsiä tämän ikäisenä enää.   Nyt toivon enää pääseväni eläkkeelle, se olisi hartain toiveeni, että voi lopettaa kelan kanssa riitelyn ja tukien hakemisen. En jaksa enää. Jos muutama läheinen ei olisi minusta riippuvainen, tappaisin itseni.

Mäkin olen. Olen ollut masentunut+ vuosikymmeniä ja lääkityksellä. Nyt alkaisi vihdoin olla parempi olo, mutta cv on liki tyhjä, ei ole työkokemusta, ei ole enää ystäviä eikä tuttuja, vanhemmatkin kuoli. Haluisin kokeilla pystyisinkö johonkin työhön osa-aikaisena, mutta ei tällä historialla sellaista saa. Olen kai tuomittu tähän yksinäisyyteen ja köyhyyteen loppuelämäkseni. Ajatus on masentava ja pelkään sen pahentavan oloani taas.

T: nelikymppinen

Lainaaminen ei onnistu, mutta kyseltiin konkreettisia asioita joita on tehnyt saavuttaakseen haluamansa elämän. (en ole ap vaan toinen vastaaja)

No silloin aikanaan en tietenkään just tehnyt niitä asioita / valintoja jotka olisi johtaneet siihen omannäköiseen elämään. Osa tästä oli nuoruudentyhmyyttä, osa väärää tuttavapiiriä ja osa sitä ettei mistään saanut minkäänlaista tukea esim ammatinvalintaan vaan sille vain naureskeltiin kun kertoi olevansa kiinnostunut ammatista x. Viime kädessä olen tietenkin itse tuosta vastuussa ja maksan siitä myös hinnan elämättömänä elämänä.

Myöhemmin olen koettanut paikata tuota aikaa mokineen, mutta kokonaisuus (tai mikään) ei kunnolla ja täysin korjaannu, jos ei pääse ns aloittamaan puhtaalta pöydältä ja se taasen ei valitettavasti ole mahdollista enää +30-vuotiaana alkaa tekemään niitä asioita jotka olisi pitänyt tehdä 15-20 vuotta aiemmin. Jotain joo pystyi korjaamaan ja enimmäkseen ne olikin just ne asiat jotka oli täysin omissa käsissä, mutta sitten oli paljon (sitä perustavanlaatuisempaa ja isompaa) korjattavaa, johon olisi tarvinnut apuja muiltakin. Siinä sitten tuli huomattua, että vaikka aina kyllä jeesustellaan ettei kaikkien elämän tarvitse mennä samaa rataa ja aina voi vaihtaa alaa ja voi tehdä sitä ja tätä eikä koskaan ole myöhäistä niin todellisuudessa se ei olekaan ihan niin. Moni ovi on sulkeutunut jo tai ainakin se suljetaan nenän edestä syystä tai toisesta.

Lisäksi se, että on sen 15-20 vuotta takamatkalla niin sehän kertautuu aivan kaikkeen. Sen kun yhdistää siihen, että se on kuitenkin rajallinen aika ihmisen elämässä kun voi tehdä asioita x ja y sekä rakentaa sen omannäköisen elämän myös loppuelämää varten niin eihän sitä vaan enää olisi ehtinyt mitenkään vaikka kaikki ovet olisi olleetkin yhä auki.

Elämässä ei ole vuosia heitettäväksi hukkaan. Ei niitä ylimääräisiä varmasti ole loppupäässäkään, mutta etenkään niitä ei ole nuoressa aikuisuudessa. Se väärille jengoille mennyt elämä vaan itsellä ruokki pitkään sitä, ettei sitä oikein edes halunnut ajatella saati itselleen myöntää että pieleen meni. Sitten lopulta kun sai tarpeekseen ja löysi itsestään sen voiman ja tahtotilan, että nyt riittää niin se olikin jo myöhäistä.

Lisäksi  tuo aika jätti jälkensä monella tapaa ja vaikka moni ajattelee, että olen mennyt yli siitä mistä aita matalin niin ei se ihan niin ole. Ainakin itselleni vääränlainen elämä oli (ja on edelleen) hirvittävän raskasta kun tässä on sellainen tietty tahkoaminen ihan kaikessa eli mikään ei ikinä mene omalla painollaan eikä ainakaan oikeaan suuntaan. Aikansa sitäkin jaksaa mutta lopulta on voimat loppu.

Muuta ja korjaa siinä sitten kaikki.

Itsellä meni 8v hyvää aikaa elämästä siihen, kun olin pienessä firmassa, missä soiteltiin perään vapaa-ajalla, jopa lomilla. Lupailtiin kaikista konsultaatioista ym. jotain korvauksia, joita ei koskaan tullut. Tuntui, että firman perustaja ja suurin omistaja halusi vain omistaa minut, koska olin hänen alamaisensa, eli 'omaisuuttaan'. Siinä oli voimat niin lopussa, ettei parisuhdekuviotkaan edistyneet. Siirryin toiseen työpaikkaan lopulta ja nyt on kumppani ja perhettä. Voin sanoa että vihaan sydämestäni tätä kontrolloijatyyppiä edellisestä firmasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkat vaan samaan tyyliin loppuun asti, etkä edes yritä tehdä parannuksia?

Olen tehnyt. Lopetin haitalliset ihmissuhteet, päihteiden käyttämisen ja muun sekoilun, aloin harrastaa säännöllisesti liikuntaa, syödä terveellisesti ja pitää huolta itsestäni, opiskelin yhden tutkinnon lisää ja siihen päälle vielä lisäopintoja. Silti olen edelleen lähtöpisteessä.

Ap

Miten niin? Mitä ihmettä? Olet omaksunut terveelliset elämäntavat ja kouluttautunut.

Ennen käytit päihteitä, et liikkunut, söit epäterveellisesti, olit kouluttamaton ja kärsit huonoista ihmissuhteista.

Miten voit sanoa että olet lähtöpisteessä? En käsitä.

No tuohan on pikemminkin vain se alkuperäinen lähtöpiste mistä sitten esim aletaan käyttämään päihteitä, tyydytään niihin huonoihin ihmissuhteisiin ja skipataan terveelliset elämäntavat.

Ap (ja kaiketi moni muukin ketjussa) on saanut itsensä vain takaisin siihen pisteeseen mistä asiat lähti menemään väärään suuntaan. Sen sijaan se oikeaan suuntaan meneminen ei lähde etenemään, kun enää ei voikaan alkaa tekemään niitä sinne omannäköiseen elämään johtavia valintoja koska elämä ei odota. Ne ei ole enää tarjolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Onko ehdotuksia miten?

Ap"

Ei ole. Jos alan luetella sinulle toimenpiteitä, et tee mitään koska et ole motivoitunut etkä sitoutunut. Korkeintaan ammut alas kaikki ehdotukset.

Keksit kyllä itsekin keinoja tilanteesi parantamiseen, sitten kun aidosti haluat tehdä jotain. Olet jo saanut paljon aikaan. Pystyt tekemään vielä paljon muutakin.

Eli huutelet vaan huviksesi. Aika vähän on enää tehtävissä, jos ei hakemisesta huolimatta onnistu pääsemään töihin. Ja kun ei pääse töihin, niin ei saa rahaa eikä pysty myöskään lopettamaan vuokra-asumista ja alkaa maksaa omaa. Ja uskallan väittää, että aikuisiällä ei enää uusia ystäviä saa, koska kaikilla tuntuu olevan jo valmiit elämät ja kuviot, joihin ei haluta ulkopuolisia.

Ap

Hankala tilanne. Töitä on vaikea saada, joten tämä blokkaa köyhyydestä pääsemisenkin.

Aloittaisin ystävistä. Jos on hyviä ystäviä tukemassa, ei köyhyyskään tunnu niin pahalta. Kyllä nelikymppisenä voi vielä löytää uusia ystäviä tai kumppaninkin. Itse asiassa riittäisi löytää vain yksi ystävä. Hänen kauttaan voi sitten tutustua hänen kaveripiiriin.

Ongelmasi on se, mielestäni, ettet arvosta itseäni tai saavuttamiasi asioita tarpeeksi. Olen itse huonoitsetuntoinen ja masennukseen taipuvainen, ja aistin samaa sinusta. Voin toki olla väärässäkin. Sinun pitäisi hyväksyä, että olet viime aikoina onnistunut monessa tärkeässä asiassa ja saanut ne aikaan ihan itse ahkeruudella ja työllä. Sinä ihan itse! Hyvä sinä! Olet ahkera ja päämäärätietoinen. Varmasti sinussa on paljon muitakin hienoja ominaisuuksia ja paljon annettavaa muille ihmisille. Nyt pitää vaan löytää ne ihmiset. Se ei ole helppoa,  se vaatii sitä että lähtee ulos ja puhuu ihmisille. Tai kai voi nykyään netissäkin tutustua.

Arvosta itseäsi.

Ei ole mitään oikeaa tai väärää suunta, vain erilaisia elämiä. Jos lakkaa arvottamasta omaa elämäänsä alemmaksi kuin niiden joiden elämä on mennyt "oppikirjan" mukaan, niin vapautuu isosta taakasta.

Tietenkin jos vihaa omia olosuhteitaan, niin sitten kannattaa yrittää muutosta. Ja niinhän ap olikin tehnyt. Ja muutosta oli tullut paljonkin, se ei vain ollut johtanut sellaiseen lopputulokseen jota ap toivoi. Suosittelisin siis jatkamaan tutkimusmatkailua (mitä muuta voisin muuttaa/tehdä/kokeilla) avoimin mielin, josko se johtaisi toivottuun lopputulemaan, mutta samalla pureskelemaan ajatusta siitä, että jospa tämä nykyinenkin olisi hyvä.

Ruokaa pitää olla varaa ostaa, se on selvä. Ja asunto olla. Muuten kaikki onnellisuuus on melkeinpä saavutettavissa omien korvien välissä, jos terve on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä enää haaskaa aikaasi menneiden märehtimiseen.  Korjaa tilanne ja jatka eteenpäin niillä eväillä, jotka on .

Valitettavasti niitä ei tarvitse mitenkään erikseen märehtiä vaan menneet muistuttaa olemassaolostaan ihan joka ikinen päivä. Korjattavissa ne ei enää ole, koska aikaa ei takaisin saa ja menneen hyväksyminen on harvinaisen hankalaa kun sitä ei voi jättää taakseen vaan sen todellakin löytää edestään ihan jokainen päivä.

Itsellä on kaikki elämän isot linjat ihan päin sitä itteään ja sen myötä elämä ei ole oikeastaan miltään osin omannäköistä. Pitkään sitä kyllä jaksoi luottaa, että elämä alkaa vielä muuttua omannäköiseksi kun vaan jaksaa yrittää ja tehdä sitä ja tätä, mutta eihän se miksikään muutu jos et voi korjata niitä isoja, vääriä valintoja (tai valitsemattomuutta) jotka antaa elämälle ne tietynlaiset raamit

Kipin kapin siis aloitat laittamaan niitä elämäsi isoja linjoja uusiksi. Ei tuollainen avuttomaksi lattialle heittäytyminen mitään auta. Isotkin linjat on muutettavissa ajan kanssa, mutta ei tietenkään silloin jos uhriudut ja otat sen asenteen ettei niitä voi muuttaa. Pieni pala kerrallaan se norsukin syödään etkä pääse mihinkään ennen kuin aloitat. Voit muuttaa pitkälti lähes kaiken. Tietyille sairauksille et voi paljoa tai menetettyjä raajoja et saa takaisin. Jos on lapsia niin heidän olemassaololleen et mitään voi, mutta voit tehdä elämäsi lasten kanssa mahdollisimman omannäköiseksi silti. Voit erota puolisosta, pyrkiä vaihtamaan työpaikkaa, kouluttautua, muuttaa, tavoitella unelmia, lähteä ulkomaille, aloittaa uusia harrastuksia, etsiä rakkautta ja elämänkumppania.

Monilla on menneet asiat toisin kuin ajatteli. Ettei ole ollut aina itsestä ihan kiinni. On monia vaikuttavia tekijöitä ja tiloja.

Tämä on hyvä avaus manspleinaajia ajatellen: ei mitään tietoa nikä on mennyt pieleen niin ei voi yrittääkään turhaan antaa käytännön neuvoja. 👍

Menneisyytesi ei ollut rangaistus vaan mahdollisuus oppia itsestäsi jotakin. Menneisyys ei määrittele nykyistä minuuttasi, ellet jää roikkumaan siihen. Fokus nykyhetkeen ja lähitulevaisuuteen. 

No stresso, No stresso, No need to be depresso (Tommy Cash/espresso macchiato)

Nyt kuules! Sun elämästä voi tulla vaikka kuinka huikean puikean ihastuttavan ällistyttävä! 👍 Ei saa jäädä tuleen makaamaan, vaan tekemään elämästä omannäköistä just nyt, vaikka ihan pikkiriikkisin askelin. Sinä riität <3 

N33 

Ps. Sun mennyt elämäsi on ollut ennemmin vain oppitunti tulevaan, ei elinkautinen. Elämä on sun käsissä.

N33