Kuinka usein sinulla on kasvisruokapäivä?
Otetaanpa selvää palstalaisten kasvisruokailusta.
Älkää sitten alkako tappelemaan, kiitos.
Kommentit (249)
Valitsin aina, koska se oli näistä vaihtoehdoista lähimpänä. Oikeasti syön kerran pari kuussa melko eettisinä pitämiäni tiettyjä luonnonkalalajeja (lahnaa, särkeä, ahventa, silakkaa ym.). Lopetin kasvatetun lihan, broilerin, maidon ja munien syönnin kauan sitten eläinoikeussyistä, mutta luonnonkalojen syönnin ajattelen olevan jotenkin parempi, kun ne kalat on kuitenkin saanut elää luonnossa elämänsä eikä missään kidutushäkissä. Ja erityisesti liian runsaat särkikannat kuormittaa myös vesistöjä.
Yritän miettiä kokonaisvaikutusta luonnolle, ilmastolle, eläimille ja itselleni, ja omasta mielestäni tämä on aika hyvä tyyli. Myönnän kyllä, että en tiedä useimpienkaan ostamieni kalojen pyyntitapoja, voihan ne olla aikamoisia kidutusvälineitä. Tässä suhteessa pitäisi parantaa.
En jaksa miettiä, miten muut syö. Itse yritän omillani pienillä valinnoillani kantaa korteni kekoon yhteisen luonnonperinnön ym. hyväksi. Joku toinen kantaa sitten vastuuta vaikkapa taloudesta tai toisista ihmisistä. Kaikki tekee toivottavasti jotain hyvää tavallaan ja omien kykyjensä mukaan.
Mac'n'cheese on aivan turhaa oksettavaa jenkkihöttöä! Teen makaroonilaatikkoni paistijauhelihasta ja laitan siihen kermaa! Juustofani en ole ja minulle joku juustotarjotin olisi vastenmielinen lahja. Burgeriin voi laittaa cheddaria, muttei välttämättömyys ja leivän päälle kelpaa kermajuusto ja hätätapauksessa 17% kumi-Oltermannikin kylässä menee. Olen isoimpien jääkiekkoilijan raamit omaava reilusti +50 vuotias mies, eikä minulle enää vuosikymmeniinnole löytynyt niin isoa tarhatätiä, joka sanelisi mitä suuhuni pistän ja kyllä, minä ohitan sinut aina liikenteessä, ajat sitten kuinka lujaa tahansa!
Yllättävää kasvissyöjien määrä palstalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka päivä, kasvissyöjä since 1994.
Liha ei allergisoi päinvastoin kuin kasvikset.
Kasvisproteiini ei korvaa eläinproteiinia aivojen kehityksessä.
Det ser man ganska lätt omkring sig nuförtiden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka päivä, kasvissyöjä since 1994.
Ihmisten kuuluu syödä monipuolisesti mutta kasvissyöjät jättää tärkeän ravintoaineen pois ja syövät siksi yksipuolisesti.
Lihansyöjät syövät myös kasviksia. Kasvissyöjät ottakaa oppia lihansyöjistä.
Kerrotko minkä tärkeän ravintoaineen kasvissyöjä jättää pois?
Mat.
Koskaan ei ole sellaista päivää, että pelkkää kasvisruokaa. Ruokavalioni on pescovegetaristinen, ja syön kalaa päivittäin.
Olen eri vastaaja, mutta tuolta ei löytynyt mitään muuta syötäväksi kelpaavaa listoiltasi, kuin omatekoinen makaroonilaatikkoni, johonka tulee aina jauhelihaa - ei sipulia! Hernekeitto, johinka tulee porsaan sisä- tai ulkofilettä, suikaloituna itse siten, ettei siihen tule murustakaan läskiä ja siihen keittoon ei myöskään tule sipulia, sinappia saatikkaa porkkanaa. Hampurilaiset tulee pleininä mieluiten Mäkistä, ehken Hesestä, lätkäkaudella ei Burger Kingistä Ranskalaiset syön ja vedän normi Cokista päälle ja jos joku sanoo "Ranet", tarkoittaa se aikalaiselle 80-luvun lätkävalmentajaa, joka tykkää mitata miesten mailojen käyryyksiä ja tyttärestäkin tuli siten väärin suuntautunut ja isänsä ansaitsisi kunnon selkäsaunan riimusauvalla!
Ei todellakaan m, mitään viherpiipertäjän salaattia! Kun ostin pelkkää grillikylkeäkin tiskiltä, niin joutui ripittämään palvelutiskin asiakaspalvelijaa, joka erehtyi tarjoamaan minulle vielä "hyvää" perunamuussia! Se on juurikin niiden lastentarhatanttojen kertaalleen oksennettua pöperöä, josta pahempaa ei voi olla kuin manselaisten kertaalleen ulostama musta pökäle, jota makkaraksi kehtaavat kutsua 🤮
Toiset olivat varustettu tarpeeksi kovalla asenteeella ja riittävän isokokoisia, ettei oppilaitoksissa täytynyt syödä kertaakaan. Silti aina nopein, nokkelin ja vahvin - olin sitten rettelöimässä gondoli-kuskin, kanssa Venetsiassa tahi Eiffelin huipulla vartijan kanssa. Koskaan en jää verbaalisesti tai fyysisesti kakkoseksi 🤩
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:Höpö höpö. Et selvästi tiedä mistään mitään? Oletko kenties kasvissyöjä?
höpöllöpöö
no sanoppas mitä ei saa kasviksista, tai mitä ihmisen elimistö ei itse aivan riittävästi tuota
Jos osaat englantia kirjoita googgeliin hakusanaksi esim. Vegan diet bad for health. Lukase vaikka nuo uudet tutkimukset.
Miksi kukaan googlettaisi vegaaniruokavaliota ketjuun jossa keskustellaan kasvissyönnistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Runsas hiilihyrraattien syönti lisää oman maksan kolesterolituotantoa. Siksi jo nuorilla on rasvamaksa yleistynyt."
Mikä on se mekanismi tässä? Ei oikein sovi siihen että vegaaneilla on usein matala kolesteroli ja vähähiilihydraattisilla ketoilijoilla ja lihansyöjillä usein hyvin korkea.
Kolesteroli ei ole maineensa veroinen vaan oikeasti ihmisille tarpeellinen. Matala kolesteroli lisää kuolleisuutta. Maksa taasen muuttaa hiilihydraattia rasvaksi....
Juu, kuten vitamiinit ja vesi, ihmiselle tarpeellisia, välttämättömiä. Silti näissäkin liika on haitaksi.
Vierailija kirjoitti:
Ikinä syönyt mitään ala- tai yläasteella, lukiossa, kauppiksessa, intissä. Saatikka, että söisin jotain hiivatin kasvisruokaa! Raavaalle miehelle raavasta pötyä pöytään! Saapahan syödä enemmän, kun emäntä hurahtanut myös tuohon kasviskulttiin!
Mutta tässäpä yksi fakta: luonnossa yksikään nirso ei selviäisi. On syötävä sitä mitä saa ja löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Onko videon mies ravitsemustieteen asiantuntija vai mikä?
Tarkempi haku osoittaa että perehtynyt märehtijöiden ravintoon. Maataloustieteen alalta.
Minä syön lihaa joka päivä noin 300 grammaa aterialla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Runsas hiilihyrraattien syönti lisää oman maksan kolesterolituotantoa. Siksi jo nuorilla on rasvamaksa yleistynyt."
Mikä on se mekanismi tässä? Ei oikein sovi siihen että vegaaneilla on usein matala kolesteroli ja vähähiilihydraattisilla ketoilijoilla ja lihansyöjillä usein hyvin korkea.
Kolesteroli ei ole maineensa veroinen vaan oikeasti ihmisille tarpeellinen. Matala kolesteroli lisää kuolleisuutta. Maksa taasen muuttaa hiilihydraattia rasvaksi....
Juu, kuten vitamiinit ja vesi, ihmiselle tarpeellisia, välttämättömiä. Silti näissäkin liika on haitaksi.
sillä erotuksella että ihminen tuottaa kaiken tarvitsemansa kolesterolin itse. vettä ja vitamiineja täytyy saada muualta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:Höpö höpö. Et selvästi tiedä mistään mitään? Oletko kenties kasvissyöjä?
höpöllöpöö
no sanoppas mitä ei saa kasviksista, tai mitä ihmisen elimistö ei itse aivan riittävästi tuota
Jos osaat englantia kirjoita googgeliin hakusanaksi esim. Vegan diet bad for health. Lukase vaikka nuo uudet tutkimukset.
Miksi kukaan googlettaisi vegaaniruokavaliota ketjuun jossa keskustellaan kasvissyönnistä?
onko juusto esim sun mielestä kasvis. no ok
Vierailija kirjoitti:
Hyvin näyttää vegaaniurheilijat hyötyneen kasviproteiinista, vaikka teoriat sanoisi mitä.
kaikki joilla on aivot kyllä tietää että kasviproteiinilla pärjää, esimerkkejä on vaikka kuinka
liha-apinat vaan aina jotenkin selittää miksei tuo kyseinen esimerkki kelpaa esimerkiksi, vaikka joku olis ollut 20 vuotta vegaaniruokavaliolla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:Höpö höpö. Et selvästi tiedä mistään mitään? Oletko kenties kasvissyöjä?
höpöllöpöö
no sanoppas mitä ei saa kasviksista, tai mitä ihmisen elimistö ei itse aivan riittävästi tuota
Jos osaat englantia kirjoita googgeliin hakusanaksi esim. Vegan diet bad for health. Lukase vaikka nuo uudet tutkimukset.
:D siinäpä taas varsinainen tiedemies. hakusana on tietysti tuo, eikä esim vegan diet good for health
nuo kaikki tutkimukset joissa vegaaniruokavalio on todettu huonoksi, ovat olleet huonosti koostettuja vegaaniruokavalioita
sama kun katsoisit jotain tyyppiä joka syö kaiket päivät vaan pakastepitsoja tai mcdonalds ruokaa ja sanoisit että sen perusteella sekaruokavalio on epäterveellinen
Silloin jos punalaputettuna on jokin kasvisruoka, eli todella harvoin.
Kerrotko minkä tärkeän ravintoaineen kasvissyöjä jättää pois?