Toukokuu & ulkona saa kävellä aamulenkillä pipo päässä toppatakilla ja hanskat kädessä
Milloin tuo saakelin Talvi loppuu? aamulla -2 astetta. Aion työttömänä nauttia kesän lämmöistä niinpaljon kuin mahdollista, koska suomessa kesä on lyhyt ja ei välttämättä edes lämmin kuin 2kk
Kommentit (120)
Vappuaattona näytti ainakaan n ihan samalta kuin 90-luvun kouluaikoina. Lunta pyrytti oikein kunnolla etelässä asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan tavallinen toukokuun alku. Yhtä hyvin voi olla yöpakkasia kuin 20 asteen lämpötilat. Näin on ollut kautta vuosien.
Mutta nyt on kyllä aika kylmää koko Euroopassa. Katoin huvikseni aamulla, niin Berliinissäkin oli +10C eikä Pariisissa ollut juuri sen enemää.
Etelä-Suomessa ei kyllä ole toukokuussa -20C pakkasia, Lapissa voi olla.
Mutta kyllähän nämä kylmät ärsyttää, vaikka kuinka olisvat "tavallisia". Joskus on jo toukokuu ollut ihanan lämmin ja sitten vielä koko kesä. Joskus, kun kevät on ollut tälläinen, että toukokuussakin sataa vaan lnta, niin koko kesä on ollut ihan paska ja sitten marraskuussa on ollut lämmintä ja jouluna sama, kuin juhannuksena, mikä on sitten tasannut vuoden keskilämpötilan. Niillä marraskuun "helteillä"(+6C) ei tee mitään. Mutta minkäs teet, sää on mikä on, niillä mennään. Joskus miettii miten ihanaa
Jos haluaa lämmintä huhti-syyskuun välille, ei voi asua maassa, joka kuuluu arktiselle napapiirille. Sama, jos Egyptissä toivottaisiin, että oispa kylmä, vesisateista sekä vähän lunta puolet vuodesta.
Tuntuu, että hirveän monelta unohtuu se kuuluisa maan sijainti maapallolla ja sen vaikutus kyseisen maan vuodenaikoihin. Ollaan surkeina, kun kylmässä maassa on ihan oikeasti kylmä ja lyhyt, epävakainen kesä, josta saa arpoa, että sataako vai paistaako.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti koko toukokuu on viileä ja kesästä tulisi kerranin sateinen ja viileä.
Muuta pohjoisnavalle tai gröönlantiin. Siellä on kylmää, täällä halutaan kunnon kesä ja toivotaan, että sellainen tulee. Ainakin 2kk pelkää lämmintä. Siinä on sitten aikaa vielä loput 10 kk palella.
Enkä yhtään piittaa niistä jotka jo toisena päiväni vinkuu, että on liiaan kuuma. Oliskin kerrankin ja pitkään.
Ei vaan lämpimästä toivovien pitää muuttaa maahan, joka ei sijaitse arktisella alueella Jäämeren vieressä. Täällä pitääkin olla samanlainen kesä ja vuodenajat kuin Grönlannissa, samoilla korkeuksilla kun ollaan.
Jos haluaan Italian säät, on mentävä sinne Italiaan tai muuhun maahan samalla leveyspiirillä.
Huhtikuussa oli kaksi lämmintä päivää ja lööppilehdet oli taas kiljumassa ilmastonmuutoksesta ja lämpiämisestä. Lämmin sää johtuu aina ilmastonmuutoksesta, kylmä sää johtuu ainakaan vain säästä. Mitä uutta ilmasto krääsää pitäis nyt ostaa, ja paljon pitäis tällä kertaa maksaa ja kenelle että olis ehkä sopivaa säätä tarjolla kaikille ja tasapuolisesti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Juu, jossain Malediiveilla voi olla jopa asteen lämpimämpää kuin 100 vuotta sitten. "
No todellisuudessa lämpötilan nousu on suurinta juuri täällä pohjoisessa. Esim. luminen aika on lyhentynyt useilla viikoilla verrattuna vuosikymmenten takaiseen aikaan.
No jaa, viime talvi oli leuto, mutta sitä edellinen oli kylmä ja pitkä. Lumitalvi kesti täällä Pirkanmaallakin lokakuun lopusta huhtikuun loppuun. Mielestäni keväät ovat olleet pääosin koleita viime vuosina. Puhelimessani on tallessa useammalta vuodelta video huhtikuun loppupuolelta sakeasta lumisateesta. Vuodelta 2019 löytyy tällainen video 4. toukokuuta. Ja tämä siis Etelä-Suomessa.
2010-luvun alkupuolella oli lauhoja talvia, jolloin kukat kukki vielä melkein jouluaattona. Nyt 20-luvulla on ollut runsaslumisia normaaleja, tai normaalia kylmemp
No kun ei todellakaan ole ollut näin. Viimeimisestä kymmenestä talvesta kahdeksan oli leutoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Juu, jossain Malediiveilla voi olla jopa asteen lämpimämpää kuin 100 vuotta sitten. "
No todellisuudessa lämpötilan nousu on suurinta juuri täällä pohjoisessa. Esim. luminen aika on lyhentynyt useilla viikoilla verrattuna vuosikymmenten takaiseen aikaan.
No jaa, viime talvi oli leuto, mutta sitä edellinen oli kylmä ja pitkä. Lumitalvi kesti täällä Pirkanmaallakin lokakuun lopusta huhtikuun loppuun. Mielestäni keväät ovat olleet pääosin koleita viime vuosina. Puhelimessani on tallessa useammalta vuodelta video huhtikuun loppupuolelta sakeasta lumisateesta. Vuodelta 2019 löytyy tällainen video 4. toukokuuta. Ja tämä siis Etelä-Suomessa.
Edellisestä kymmenestä talvesta kahdeksan oli leutoja ja vain yksi oli kylmä ja vain yksi keskimääräinen.
Toki minkä tahansa tilaston saa väärist
Kävin katsomassa Ilmatieteen laitokselta talvitilastot viiden edellisen viiden vuoden ajalta. Niiden mukaan talvi 20-21 oli poikkeuksellisen leuto, se alkoi vasta vuodenvaihteen tienoilla. Muina vuosina termisen talven alku vaihteli välillä 28. lokakuuta - 16. marraskuuta. Pitkän ajan keskiarvo tällä seudulla on 26. marraskuuta. Terminen talvi päättyi näinä vuosina aikaisimmillaan 2. maaliskuuta ja myöhäisimmillään 8. huhtikuuta. Pitkän ajan keskiarvo tällä alueella on 30. maaliskuuta.
En tiedä, mitä tilastoja itse katselit. Mutta jos talvi on viiden viime vuoden aikana alkanut neljä kertaa pitkän aikavälin keskiarvoa aikaisemmin ja päättynytkin kaksi kertaa pitkän aikavälin keskiarvoa myöhemmin, niin ei tuo minusta erityisen lauhalta kuulosta.
Vierailija kirjoitti:
Etelä-Suomessa oli muistikuvieni mukaan näin viileä toukokuun alku viimeksi koronavuonna 2020.
ventusky'n mukaan näytät olevan oikeassa:
https://www.ventusky.com/?p=60.2;24.9;5&l=temperature-2m&t=20200509/12&…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti koko toukokuu on viileä ja kesästä tulisi kerranin sateinen ja viileä.
Muuta pohjoisnavalle tai gröönlantiin. Siellä on kylmää, täällä halutaan kunnon kesä ja toivotaan, että sellainen tulee. Ainakin 2kk pelkää lämmintä. Siinä on sitten aikaa vielä loput 10 kk palella.
Enkä yhtään piittaa niistä jotka jo toisena päiväni vinkuu, että on liiaan kuuma. Oliskin kerrankin ja pitkään.
Ei vaan lämpimästä toivovien pitää muuttaa maahan, joka ei sijaitse arktisella alueella Jäämeren vieressä. Täällä pitääkin olla samanlainen kesä ja vuodenajat kuin Grönlannissa, samoilla korkeuksilla kun ollaan.
Jos haluaan Italian säät, on mentävä sinne Italiaan tai muuhun maahan samalla leveyspiirillä.
Näin juuri!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Juu, jossain Malediiveilla voi olla jopa asteen lämpimämpää kuin 100 vuotta sitten. "
No todellisuudessa lämpötilan nousu on suurinta juuri täällä pohjoisessa. Esim. luminen aika on lyhentynyt useilla viikoilla verrattuna vuosikymmenten takaiseen aikaan.
No jaa, viime talvi oli leuto, mutta sitä edellinen oli kylmä ja pitkä. Lumitalvi kesti täällä Pirkanmaallakin lokakuun lopusta huhtikuun loppuun. Mielestäni keväät ovat olleet pääosin koleita viime vuosina. Puhelimessani on tallessa useammalta vuodelta video huhtikuun loppupuolelta sakeasta lumisateesta. Vuodelta 2019 löytyy tällainen video 4. toukokuuta. Ja tämä siis Etelä-Suomessa.
Edellisestä kymmenestä talvesta kahdeksan oli leutoja ja vain yksi oli kylmä ja vain yksi keskimääräinen.<
Erityisesti hiihtäjille viimeisimmät talvet olleet harmilliset, koska ollut suojakelejä, jonka vuoksi monot kastuneet. Miksei voisi joskus olla enemmän pakkassäitä talvella? Kerranhan sellainen oli, mutta siitä on aikaa varmaan ainakin 10 vuotta.
Onneksi kohta tulee kesä ja saa valittaa lämmöstä.
"Huhtikuussa oli kaksi lämmintä päivää ja lööppilehdet oli taas kiljumassa ilmastonmuutoksesta ja lämpiämisestä."
No ainakin Tampereen seudulla oli koko huhtikuu käytännössä lumeton ja jäät lähtivät järvistä kaksi viikkoa normaalia aikaisemmin. Joten oli se huhtikuu muutenkin normaalia lämpimämpi kuin vani parina päivänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän kesäkuussa saada silti joltakin ilmastopenaalilta ilmastoraportti joka pokkana väittää että toukokuu oli suomen mittaushistorian kuumin, kuivin ja hikisin. Ehdotus pikku sakosta joka maksetaan italialle.
Just tänään luin uutisen jonka mukaan ennustetaan kesästä ennätyskuumaa :D
Mediasta tosin tietää ettei nuo uutisoisi asiaa jos ennuste väittäisi jotain muuta kun on pakko spämmiä ilmastonmuutosta jokaisessa sääartikkelissa vaikka väkisin. Esim. suomessa sää tavallista kylmempi koko vuoden: uutisoidaan siitä yhdestä pikkujaksosta kesällä jolloin oli kuumempaa. Tai jos suomesta ei löydy argumentiksi sopivaa jaksoa niin ainakin maailmalla tilastollinen kuumuus oli suurempaa. etc.
Persuidari ei taas yllättäen ymmärrä eroa sään ja ilmaston välillä :DDDDDDD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla oli koulussa kerran sellaiset kevätjuhlat, että kaikki olivat jäätyä juhlavaatteissaan, siis toukokuun lopussa.
Ihan kuin kylmä kevät olisi uutta ja ihmeellistä.
No ei se tietenkään kenellekään Suomessa asvuvalle ole uutta eikä ihmeellistä, mutta kyllä se silti ottaa pattiin. Lämpenis jo!
Mikä se sellanen lämpenis on?
" Mutta jos talvi on viiden viime vuoden aikana alkanut neljä kertaa pitkän aikavälin keskiarvoa aikaisemmin ja päättynytkin kaksi kertaa pitkän aikavälin keskiarvoa myöhemmin, niin ei tuo minusta erityisen lauhalta kuulosta."
Ei tuo vielä kerro mitään suoraan lauhuudesta. Jos talvella ei ole kovempia pakkasjaksoja niin se jää helposti tilastollisesti lauhaksi vaikka sillä olisikin normaali pituus.
Eikö tule kuuma lenkkeillä toppatakissa? Toisaalta ei ole mitenkään poikkeuksellista, että toukokuussa yöt ja aamut ovat viileitä.
Vierailija kirjoitti:
Milloin tuo saakelin Talvi loppuu? aamulla -2 astetta. Aion työttömänä nauttia kesän lämmöistä niinpaljon kuin mahdollista, koska suomessa kesä on lyhyt ja ei välttämättä edes lämmin kuin 2kk
Kun työttömänä olet, lenkkeile iltapäivällä. On lämpimämpi.
Ja vassarinpaskat uskovat ilmaston lämpenemiseen 🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän kesäkuussa saada silti joltakin ilmastopenaalilta ilmastoraportti joka pokkana väittää että toukokuu oli suomen mittaushistorian kuumin, kuivin ja hikisin. Ehdotus pikku sakosta joka maksetaan italialle.
Just tänään luin uutisen jonka mukaan ennustetaan kesästä ennätyskuumaa :D
Mediasta tosin tietää ettei nuo uutisoisi asiaa jos ennuste väittäisi jotain muuta kun on pakko spämmiä ilmastonmuutosta jokaisessa sääartikkelissa vaikka väkisin. Esim. suomessa sää tavallista kylmempi koko vuoden: uutisoidaan siitä yhdestä pikkujaksosta kesällä jolloin oli kuumempaa. Tai jos suomesta ei löydy argumentiksi sopivaa jaksoa niin ainakin maailmalla tilastollinen kuumuus oli suurempaa. etc.
Juu, jossain Malediiveilla voi olla jopa asteen lämpimämpää kuin 100 vuotta sitten. Sen takia suomalaista autoilijaa pitää rangaista niin ettei takuulla tee mieli enää autoilla 50km suuntaansa töihin vaan vetää senkin matkan ekologisesti Jopolla, myös talvella. Oppiipahan.
Persuidiootille tuttua retoriikkaa. Luo naurettavan ja täysin valheellisen esimerkin jota puskee muille absoluuttisena totuutena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä haittaa yhtään mitään. Ompahan ne vaatteet keksitty.
Ja Kela maksaa sinun asumiskulut. Etkö sinä peruskoulunkeskeyttäjä tajua, että asumiskulut on suoraan verrannolliset ulkolämpötilaan? Jos Suomessa ei olisi koskaan pakkasia, lämmityskulut suunnilleen puolittuisi. Sinunkin suisidaaliyhsiön vuokra voisi helposti olla alle 300 euroa, ja vuokraisäntä kylpisi silti rahassa.
Ilmastouskovainen vassarinpaska tuli heti leveilemään koulutuksella 🤣🤣🤣 Ihan kuin se tekisi ihmisestä jotenkin älykkäämmän 😆😆😆
Ulkomailla on se eri juttu Suomeen nähden, että asuntoja ei ole rakennettu varaamaan lämpöä itseensä -30C pakkasia vastaan, ja jokaisessa asunnossa on yleensä jonkinlainen viilennyslaite tai muunlaisia viilentäviä ratkaisuja, kuten kaakelilattiat. Suomessa asuntoratkaisuissa on ajateltu (ja ajatellaan yhä) vain kovia pakkasia.
Lisäksi on huolestuttavaa, jos arkisen napapiirin maassa, jonka naapuri on Pohjoisnapa ja joka sijaitsee arktisen jäämeren rannalla, on Floridan ilmasto kesäisin. Meitähän vaivaa kuumuudessa kesäisin myös järkyttävä kosteus toisin kuin monessa aidosti lämpimässä maassa, joissa ilma on kesäisin kuiva.