Lue keskustelun säännöt.
Olen masennuksen myötä taantunut "lapseksi" tietyllä tapaa. Suljen silmäni muulta maailmalta.
04.05.2025 |
En suostu mihinkään järkevään oikeastaan. Sisäisesti kamppailen kaiken kanssa josta pitäisi ottaa vastuuta ja itsensä nostaa ylös. En vain jaksa, ei kiinnosta, en koe merkitykselliseksi. Haluaisin vain kadota maailmalta. Tunnen samaan aikaan alituista häpeää ja itseinhoa.
Syön herkkuja ja katson elokuvia. En välitä, ihan sama.
En halua nähdä ketään, hävettää ja ahdistaa niin paljon. En jaksa sitä turhaa keskustelua enkä jaksa sitä vertailua ja kilpailua ja suorittamista ja mitä pitäisi pyrkiä tekemään. En halua kuulla, mielessäni on vain että antakaa minun olla.
Ainoa mitä teen, on että teen ruokaa, käyn joskus kaupassa, pidän perus siistiä kotia yllä ja huolehdin omasta hygieniasta.
Murehdin kuitenkin alituiseen ja tunnen olevani epäonnistunut. En kuitenkaan saa itseäni toimimaan kuten pitäisi ja vihaan itseäni, elämääni ja tätä että itseluottamus ja kaikki merkityksellisyys on kadonnut. Haluaisi vain päästä pois ja sitäkin suunnittelee koko ajan.
Kommentit (61)
Uskon, että nykyajan suorituskulttuuri, sosiaaliset paineet ja itsensä vertailu muihin (etenkin somen vuoksi) aiheuttavat paljon masennusta. Jos voisimme vain jokainen hyväksyä itsemme sellaisina kuin olemme, niin pystysimmekö olemaan onnellisempia? Yksinkertaisessa elämässä ei ole mitään vikaa, aina ei tarvitse olla monta rautaa tulessa ja olla tavoittelemassa unelmia. Välillä on hyvä pysähtyä ja miettiä, ovatko omat sisäiset paineet ja odotukset omia toiveita vai jonkun toisen päähäni asettamia. Rajat on myös laitettava muille ihmisille, ettei polta itseään vahingossa loppuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Verrattuna siis aiempaan. Olin hyvinkin tekeväinen, määrätietoinen, ahkera ja otin vastuuta myös sellaisista asioista mistä ei olisi pitänyt. Kuitenkin halusin olla avuksi, halusin olla hyvä ja toimia oikein. Jouduin usein hyväksikäytetyksi ja kaikkea muuta. Olen ihan varjo tuosta ihmisestä jolla oli voimaa ja tarmoa mennä vaikka minkä läpi. Ap
Hei ap! Olisin voinut itse kirjoittaa tekstisi! Tuli tunne, että olisipa kiva tutustua sinuun :)
n46
Jotta voisitte yhdessä jumittaa itseinhon, häpeän ja merkityksettömyyden tunteissa? Sitähän se "vertaistuki" valitettavasti usein on. Ja sitä että tykästytään ihmisiin joilla menee vähintään yhtä huonosti tai huonommin kuin itsellä, koska kokee omien häpeä/itsetuntovaurioidensa vuoksi sairaalloista alemmuutta niitä kohtaan joilla on asiat paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Verrattuna siis aiempaan. Olin hyvinkin tekeväinen, määrätietoinen, ahkera ja otin vastuuta myös sellaisista asioista mistä ei olisi pitänyt. Kuitenkin halusin olla avuksi, halusin olla hyvä ja toimia oikein. Jouduin usein hyväksikäytetyksi ja kaikkea muuta. Olen ihan varjo tuosta ihmisestä jolla oli voimaa ja tarmoa mennä vaikka minkä läpi. Ap
-Rosa Liksom, Kreisland
Vierailija kirjoitti:
Mulla on diagnosoitu epävakaa persoonallisuus ja osa persoonallisuuteni osista on lapsiosia. Ne ei ole koskaan aikuisia olleetkaan. Kun lapsissa on päällä, käyttäydyn täysin eri tavoin kuin jonkin aikuisosan päällä ollessa. Yritän tarjota näille lapsiosille sellaista hoivaa ja huolenpitoa, joita ne tarvitsevat.
Minua lääkittiin 25 vuotta masentuneena, vaikka oikeasti masentunut tuskin olen ollut koskaan. Söin 25 vuotta masennuslääkkeitä turhaan. Mietin usein, kuinka moni muu masentuneeksi niputettu on oikeasti vain väärin diagnosoitu/ jätetty kunnolla tutkimatta.
Tämä kirjoitus kuin omasta kynästä. Tämä on hyvää vertaistukea kun vielä löytää niin tuttua monesta kirjoituksesta. Lohduttaa että meidänlaisia on muitakin. Olemme kuin "yksisarvisia" ja ainutlaatuisia. 🧸💜
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Verrattuna siis aiempaan. Olin hyvinkin tekeväinen, määrätietoinen, ahkera ja otin vastuuta myös sellaisista asioista mistä ei olisi pitänyt. Kuitenkin halusin olla avuksi, halusin olla hyvä ja toimia oikein. Jouduin usein hyväksikäytetyksi ja kaikkea muuta. Olen ihan varjo tuosta ihmisestä jolla oli voimaa ja tarmoa mennä vaikka minkä läpi. Ap
Hei ap! Olisin voinut itse kirjoittaa tekstisi! Tuli tunne, että olisipa kiva tutustua sinuun :)
n46
Jotta voisitte yhdessä jumittaa itseinhon, häpeän ja merkityksettömyyden tunteissa? Sitähän se "vertaistuki" valitettavasti usein on. Ja sitä että tykästytään ihmisiin joilla menee vähintään yhtä huonosti tai huonommin kuin itsellä, koska kokee omien häpeä/itsetuntovaurioidensa vuoksi sairaalloista alemmuutta niitä kohtaan joilla on asiat paremmin.<
Varmaan sinun kaltaisten ihmisjätösten vuoksi meidänlaisia on. Tuhoatte ja murskaatte että voisitte tuntea ylemmyyttä, välittämättä siitä mitä teette empaattisille ja herkille ihmisille?
n46
ps. ap.n kanssa olisi varmasti mukava olla, ei tarvitsisi pelätä, että käyttää hyväkseen julmasti, tai loukkaa tai halveksii jne... Voisi harrastaa, jutella, tulla kuulluksi :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kuin olisin itse kirjoittanut tämän.
Häpeän itseäni niin loputtoman paljon, että se alkaa haitata jo työkykyäni. Työhöni kuuluu jonkin verran esiintymistä, ja pystyn siihen tällä hetkellä vain nipin napin. En millään pääse eteenpäin muutaman vuoden takaisesta onnettomuudesta, joka on tehnyt minusta aivan toisen ihmisen - ihmisen, jonka olemassaoloa en voi hyväksyä. Katson peiliin ja näen pelkkää saastaa. Elämästä on kadonnut kaikki ilo. Suoraan sanoen toivoisin olevani kuollut.
Lämpimiä ajatuksia teille kaikille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun lukee surullisia viestejänne lähtee loppukin usko siihen, että puoliso koskaan enää tulee kuntoon. On sanottu, että masentunut ihminen on itsekäs. Toivottavasti olette sinkkuja, se nimittäin pitää paikkansa. Lopettakaa se itsesäälissä vellominen ja alkakaa etsiä ratkaisuja, mistä olonne johtuu. Puhukaa niistä, menkää terapiaan. Etsikää työkaluja käsitellä asiota, että niiden kanssa voi elää. Menneessä vellominen ja itsensä surkuttelu ei auta mitään ja tuhoatte pahimmillaan puolisonne/läheisennekin mielenterveyden. Mutta ettehän te sitä ajattele, koska "minä, minä" anteeksi suora "puhe" mutta tämä on totuus, vaikkei se kivalta kuulostaisikaan. Vain te itse voitte tehdä asialle jotakin ja se vaatii, että edes aloittaa ja haluaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä taas lapsena olin ulospäin suuntautunut ja kiinnostunut kokeilemaan kaikkea ja harjoittelemaan kaikkea.
Siinä mielessä vertaus lapseksi ei toimi.
Pikemminkin tylsämielistynyt kuin raikas ja energinen lapsi.
Yksitoikkoinen ja pienipalkkainen työ laitostutti ja rikkoi kropan sekä mielenterveyden.
Työttömänä huomasi että en enää osaa elää kuten ennen.
Viimeisten 20 vuoden aikana olin käynyt vain töissä, marketissa ja kotona. Aamusta iltaan tätä ja olin kuin elinkautisvanki, joka vapautuu vankilasta.
Ei ystäviä, ei sukua, ei mitään. Ei jäänyt työvuosista edes säästöön mitään. Niin pieni palkka oli.
Älkää hyvät ihmiset menkö töihin.
Vierailija kirjoitti:
Mä taas lapsena olin ulospäin suuntautunut ja kiinnostunut kokeilemaan kaikkea ja harjoittelemaan kaikkea.
Siinä mielessä vertaus lapseksi ei toimi.
Pikemminkin tylsämielistynyt kuin raikas ja energinen lapsi.
Yksitoikkoinen ja pienipalkkainen työ laitostutti ja rikkoi kropan sekä mielenterveyden.
Työttömänä huomasi että en enää osaa elää kuten ennen.
Viimeisten 20 vuoden aikana olin käynyt vain töissä, marketissa ja kotona. Aamusta iltaan tätä ja olin kuin elinkautisvanki, joka vapautuu vankilasta.
Ei ystäviä, ei sukua, ei mitään. Ei jäänyt työvuosista edes säästöön mitään. Niin pieni palkka oli.
Älkää hyvät ihmiset menkö töihin.
Osan ihmisistä oravanpyörä vain yksinkertaisesti tuhoaa. Ihan hirveää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Verrattuna siis aiempaan. Olin hyvinkin tekeväinen, määrätietoinen, ahkera ja otin vastuuta myös sellaisista asioista mistä ei olisi pitänyt. Kuitenkin halusin olla avuksi, halusin olla hyvä ja toimia oikein. Jouduin usein hyväksikäytetyksi ja kaikkea muuta. Olen ihan varjo tuosta ihmisestä jolla oli voimaa ja tarmoa mennä vaikka minkä läpi. Ap
-Rosa Liksom, Kreisland
Siis oliko tuo aiempi viesti sitaatti romaanista?? Mitä tarkoitat??
Vierailija kirjoitti:
Kun lukee surullisia viestejänne lähtee loppukin usko siihen, että puoliso koskaan enää tulee kuntoon. On sanottu, että masentunut ihminen on itsekäs. Toivottavasti olette sinkkuja, se nimittäin pitää paikkansa. Lopettakaa se itsesäälissä vellominen ja alkakaa etsiä ratkaisuja, mistä olonne johtuu. Puhukaa niistä, menkää terapiaan. Etsikää työkaluja käsitellä asiota, että niiden kanssa voi elää. Menneessä vellominen ja itsensä surkuttelu ei auta mitään ja tuhoatte pahimmillaan puolisonne/läheisennekin mielenterveyden. Mutta ettehän te sitä ajattele, koska "minä, minä" anteeksi suora "puhe" mutta tämä on totuus, vaikkei se kivalta kuulostaisikaan. Vain te itse voitte tehdä asialle jotakin ja se vaatii, että edes aloittaa ja haluaa!
Terapiaan ei niin vaan mennä lukuun ottamatta yksityistä. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Voisihan sitä tietysti alkaa esittämään ihan realiteettitajun hukannutta henkilöä, niin jospa edes jonkinlaista apua heruisi. No, en tosin ala kokeilemaan. Voi olla kova hinta myöhemmässä elämässä, jos terapian toivossa alkaisin esittämään hullua. Ne on ne resurssit ja myös kriteerit, jotka sanelevat julkisella puolella.
Tein jopa traumaperäistä stressihäiriötä kartoittavan testin, ja sen mukaan minulla ei sellaista ole ellei siitäkin ole olemassa joku rajatila. Tiedä sitten, jos traumatisoituneesta tuleekin todellisuudessa mykkä koettuaan jotain traumaattista, niin ehkä sitten en ole traumatisoitunut. Se tietysti olisikin mahtavaa, jos en olisi traumatisoitunut ja toivoisin olevani tämän suhteen väärässä, epävarma ja pelokas, mutta jotain on oltava vialla itkiessäni ja pelätessäni lapsena todistamaani väkivaltaa, vaipuessani helposti omiin ajatuksiin myöhemmin alakoululaisena, pyöri "se juttu" (en tarkkaan muista, mikä juttu) päässä, ellei tuo omiin ajatuksiin vaipuminen ole sitten merkki huomaamattomasta ADHD:sta, mitä miettinyt myös mutta sitten toisaalta oivaltanut, että samanlaista omiin ajatuksiin vaipumista ilmenee ahdistuneilla (oli todettu myöhemmin ala-asteella ja tutkittu, ei vaan löydy virallista diagnoosia ahdistuneisuushäiriöstä vaikka miten koluttu vanhat lausunnot läpi, nykyisten kyselyjen mukaan täytän kriteerit ahdistuneisuuden suhteen ja olen siitä samaa mieltä). Komorbidi ei ole tietenkään tavaton yhdistelmä, enkä tietenkään olisi ensimmäinen neurologisesti poikkeava henkilö, joka on "nähty" väärin. Siinä mielessä onnekas, että en ole sentään saanut skitsofreenikon tai persoonallisuushäiriöisen diagnoosia, vaikka joskus tuli mietittyä, että onkohan minulla persoonallisuushäiriö toivoessani olevani joku toinen ja joillekin esitin olevani jotain muuta kuin olin ihan vain suosion toivossa tiedostaen silti, kuka todellisuudessa olen. Jopa tuota epävakaatakin pohdiskelin, mutta sekin lienee epätodennäköisin vaihtoehto minun kohdalla.
Mietinkin, että voisiko tuo laaja-alaiset oppimisvaikeudetkin olla todellisuudessa seurausta omista peloista, huonosta itsetunnosta - ja luottamuksesta ja ehkä traumoista, jos jälkimmäinen luokittelu sopii minuun, sekä haluttomuus ja pelko kehittää ja haastaa itseään missään ja ottaa osaa mihinkään toimintaan. Selittänee taatusti tuon oman kaipuun teini-ikää kohtaan, jonka haluaisi kokea uudestaan, samalla itkien, että minua on koko maailma vain vihannut. Fakta on se, että julkisen terveydenhuollon kanssa tästä asiasta puhuminen menee kuuroille korville vaikka miten olen koittanut argumentoida, että näitä asioita minun pitäisi käsitellä toisesta näkökulmasta. Tuntuu kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan.
Nro. 37
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän samanlainen juttu kävi itselle sen jälkeen kun kävin mielestäni masennuksen montun pohjalla - lakkasin välittämästä ja ottamasta paineita ulkomaailmasta ja tajusin, että kotona voin elää niin kuin haluan.
Uskaltauduin vihdoinkin pukeutua miten halusin julkisesti. Aloitin harrastuksen jonka olin pitkään jättänyt tekemättä. Otan torkkuja halityynyn kanssa ja katselen sarjoja pehmolelujeni kanssa.
Töissä käyn. Muutama ystävä vähän alkuun ihmetteli, mutta eivät enää ihmettele tai kysele, minä nyt olen tällainen.
t. mies
Pehmolelut on parhaita 😍
Nyt mun tekee mieli kerätä kaikki voimani kokoon ja lähteä ostamaan pehmoleluja, tarviin seuraa tänne sängynpohjalle.😊
Jaksat huolehtia itsestäsi ja se riittää. Ei ihme, että uupuu, jos jatkuvasti tekee ylimääräistä. Ei ne muut ihmiset kiitä, sitä saat odottaa maailman loppuun asti. Nyt alat vaan itsekkäästi elää itseäsi varten.
Maailma on siinä mielessä vinoutunut, että aidoksi tekemiseksi määritellään vaan se, mitä teet muiden ihmisten kanssa. Itse olen "masentunut", koska en nauti esimerkiksi juhlissa käymisestä, vaikka yksin kotona voin hyvin ja jaksan tehdä asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lukee surullisia viestejänne lähtee loppukin usko siihen, että puoliso koskaan enää tulee kuntoon. On sanottu, että masentunut ihminen on itsekäs. Toivottavasti olette sinkkuja, se nimittäin pitää paikkansa. Lopettakaa se itsesäälissä vellominen ja alkakaa etsiä ratkaisuja, mistä olonne johtuu. Puhukaa niistä, menkää terapiaan. Etsikää työkaluja käsitellä asiota, että niiden kanssa voi elää. Menneessä vellominen ja itsensä surkuttelu ei auta mitään ja tuhoatte pahimmillaan puolisonne/läheisennekin mielenterveyden. Mutta ettehän te sitä ajattele, koska "minä, minä" anteeksi suora "puhe" mutta tämä on totuus, vaikkei se kivalta kuulostaisikaan. Vain te itse voitte tehdä asialle jotakin ja se vaatii, että edes aloittaa ja haluaa!
Terapiaan ei niin vaan mennä lukuun ottamatta yksityistä. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Voisihan si
Tähän pitää 37:nä lisätä, että en voi olla kuulemma silläkään perusteella traumaperäistä stressihäiriötä poteva, koska osaan analysoida. Tämän totesi ihan diakoniatyöntekijä ottaessani puheeksi traumaperäistä stressihäiriötä kartoittavan testin tuloksineen ja syyt omille epäilyille. Sen jälkeen vain tuuminut, että ehkä en sitten olekaan, ellei siitäkin ole jotain rajatilaa olemassa kuten täällä aiemmin pohdin. Kiva se on, kun tuntemattomat netissä kuin myös kasvotusten ovat saaneet minusta aivan erilaisen kuvan, jopa älykkään analyyttisen lisäksi, mitä ihmettelen kun ei ainakaan tuota analyyttisuuttani huomannut koulupsykologi viisi vuotta sitten saati luonnehtinut sellaiseksi. Tiedä, mitä uskoa ja ei ihme, kun on tällainen identiteetti ristiriita. Vitsillä ristinytkin itseni älykäsoletetuksi kuten sukupuolikin on oletettavissa, hah.
Onkohan kenellekään kokemusta tuosta traumaperäisestä stressihäiriöstä? Edellyttääkö se juurikin stereotyyppisen käytöksen eli traumatisoitunut muuttuu mykäksi traumaattisen kokemuksen jälkeen. Itse lapsena en ollut kovin uskalias kertomaan asioita ääneen ja varsinkaan niiden kuullen, joita asia kosketti. Minulle tuli herkästi ennakko-oletuksia kuten jos kerron tästä asiasta, saan turpaan tai minulle suututaan. Ja jos joku koko jutun otti puheeksi, niin tietysti aihe oli hankala, mikä sai minut itkemään. Olen vältellyt koko ikäni asiasta keskustelua ja jo se, että asiasta joku mainitsi, aiheutti minulle pelkoa ja itkua. Olen ymmärtänyt, että tuollainen olisi tyypillistä traumatisoituneella.
Kiva, jos jotain on jäänyt huomaamatta, tutkimatta paitsi pintapuolisesti ja hoitamatta, jolloin on sitten kasautunut ongelmia kuten viimeaikaiset takaumat, jotka muistuttavat menneestä saaden miettimään, miksi minua ei ole koskaan rakastettu ja tuntuu kuin olisin tottunut vihatun osaan. Olen vain oppinut ajattelemaan itsestäni negatiivisesti itsestäni ja jopa maailmasta, jopa syyllisyyden tunnetta potenut, ja netistä saatujen tietojen mukaan tuollainen käytös on tyypillistä traumatisoituneella ihmisellä, jos minun kohdalla voi edes puhua varhaisesta traumatisoitumisesta, ellei sitten ne liity ahdistuneisuuteen ja yläasteella epäilemääni masennukseen ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon, joista kahta jälkimmäistä itse epäilin, mutten koskaan saanut vastausta kysymyksiini.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus diaknisoitiin samaan aikaan kun keksittiin lääkkeet, muutama kymmenen tuhatta vuotta pärjättiin.
Kannattaisi lukea joskus muutakin kuin Aku Ankkaa
"Depression käsite sellaisena kuin sairaus nykyisin tunnetaan syntyi 1800-luvun puolessavälissä. Aiemmin käytetty melankolian termi kattoi nykyistä masennusta selvästi laajemman mielen sairauksien kirjon."
https://kaksisuuntaiset.yhdistysavain.fi/tietoa-sairaudesta/historiaa/
https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/antiikin-filosofit-ero…
https://voima.fi/artikkeli/2021/mielenterveyshoidon-historia-vilisee-na…
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006698912.html
Miinustin, mutta vain, koska avausvirkkessä esitetään Suomen merkittävin laatulehti epäedullisessa valossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Verrattuna siis aiempaan. Olin hyvinkin tekeväinen, määrätietoinen, ahkera ja otin vastuuta myös sellaisista asioista mistä ei olisi pitänyt. Kuitenkin halusin olla avuksi, halusin olla hyvä ja toimia oikein. Jouduin usein hyväksikäytetyksi ja kaikkea muuta. Olen ihan varjo tuosta ihmisestä jolla oli voimaa ja tarmoa mennä vaikka minkä läpi. Ap
Hei ap! Olisin voinut itse kirjoittaa tekstisi! Tuli tunne, että olisipa kiva tutustua sinuun :)
n46
Sama täälläkin. Tutulta kuulostaa.
Itsestäni tuntuu, että some taannuttaa. Jopa omat verbaaliset kyvytkin tuntui taantuvan TikTokia yms. selatessa. Äkkiä siitä moskasta luovuinkin.
Hei ap! Olisin voinut itse kirjoittaa tekstisi! Tuli tunne, että olisipa kiva tutustua sinuun :)
n46