Miltä tuntuu henkinen uupuminen, tai kun sosiaalinen 'patteri' on tyhjä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on ekstrovertimpi, minä introvertimpi.

Ollaan vieraassa kaupungissa hotellilomalla ja tutustutaan kaupunkiin. Ollaan jo väsyneitä kaikesta uudesta ja ihmeellisestä, kun tulemme seuraavana päivänä kotiin.

Mies ehdottaa spontaanisti että "Mun kaveri ja hänen tyttöystävä asustaa muuten tässä lähellä, käväistäskös kahvilla vielä kun tässä näiden kaupungissa ollaan". Miestä ei moinen väsytä liiaksi. 

Mua kuormittaa jo ajatus, en pystyisi kommunikoimaan. Pystyn korkeintaan istua läsnä kahvipöydässä, mutta en kuule, mitä toiset puhuvat ja jos yritän, niin tuntuu silmien seisovan päässä. En ymmärrä, vaikka yritän. Liiallinen kuormitus. 

Minusta saisi vähä-älyisen ja ikävän kuvan, etten oikein käy täysillä, jos sinne kahvipöytään vielä menisin. Haluaa vain kotiin tuijottamaan tyhjyyteen. 

 

Välillä pitää viettää aikaa myös sen parisuhteen toisen osapuolen mieltymysten mukaan. Ei voi olla vaan itsekäs ja pysytellä omalla mukavuusalueella. 

Minua lakkaa kiinnostamasta muiden jutut. Jos on vaikka kolmena päivänä peräkkäinen joku sosiaalinen meno, niin kolmantena päivänä vain kyllästyttää. Ei kiinnosta toisten kuulumiset eikä kertoa omia, sellainen olo että turhaanpa näitä yhdentekevyyksiä jauhetaan. Yritän siis omasta puolestani huomioida muut ihmiset sillä, että en sovi kalenteria itselleni liian täyteen.

Vierailija kirjoitti:

Mitä te teette jos tuollainen olo tulee oman lapsen kanssa, eikä sitä voi paeta? Vai jättöytyykö tämmöiset ihmiset lapsettomiksi

Oma lapsi on ihan eri asia kuin ihmiset yleisesti. Itse olen ihmisseurasta kuormittuva introvertti, mutta omien lasteni (tai puolisoni) seura ei kuormita. Niiden kaikkein läheisimpien seurassa kun ei tarvitse millään lailla teeskennellä, skarpata, miellyttää, jutella turhia, kestohymyillä tms. Omalle lapselle voi suoraan sanoa, että äiti ei nyt jaksa ja se on ihan ok. Vähänkään vieraampien seurassa on oltava jatkuvasti valppaana ja sellainen "parempi versio itsestään". SE on kuormittavaa.

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee sellainen olo, että kun pääsee kotia on todella levoton olo, ja sellainen fiilis että en oikein osaa rentoutua. Kroppa vähän kuin käy ylikierroksilla ja olo on hetken aikaa alakuloinen, kun kaikki pyörii päässä, enkä koe oloani hyväksi.

Kyllä se sitten helpottaa kun saa olla rauhassa. 

Mulla on tismalleen tämä sama, ja vielä voimakkaammin silloin, kun joku on ollut kylässä. Hauska kuulla, että joku muukin reagoi samalla tavalla, en ole koskaan ennen kuullut.