Vieläkö nykyään on tapana käydä surukodissa ottamassa osaa, viemässä surukukat?

Ei.

Aika harvinaista taitaa olla, mutta meiltä on viety läheiselle silloin, kun ei päästy hautajaisiin. Kotiin viedyt kukat oli kuitenkin enemmän muistamista kuin pelkkä adressi.

Onhan se kaunis ele.

Riippuu tilanteesta. Jos kuolema on ollut äkillinen ei lähiomaiset välttämättä jaksa surukukkien tuojia.

Pitäisin sopivana, koska leski on noin vanha. Vanhaa tapaa voi siis noudattaa. Samalla olisi kohteliasta kysyä, tarvitseeko jossain asiassa apua.

Jaksako siinä tilanteessa  vierailuja. Voi olla melkoinen trafiikki jos kaikki tutut ja kylän väet kokevat tarvetta käydä edes ovella.

Olen kuullut joidenkin kokeneen vastaavassa tilanteessa, että aluksi huomioidaan ja vieraillaan, sittemmin jää yksin. Voisiko tukea osoittaa hiukan myöhemmin, esim. auttamalla pihan hoidossa , kauppa- tai asiointi kyydityksessä tai missä ikinä .

Vierailija kirjoitti:

Olen kuullut joidenkin kokeneen vastaavassa tilanteessa, että aluksi huomioidaan ja vieraillaan, sittemmin jää yksin. Voisiko tukea osoittaa hiukan myöhemmin, esim. auttamalla pihan hoidossa , kauppa- tai asiointi kyydityksessä tai missä ikinä .



Erittäin viisas neuvo.

Jäin leskeksi ja oli hirveän noloa pyytää apua asioissa, jotka puolisoni ennen osasi tehdä. Maksua vastaan tietysti. Miten hienoa olisi ollut, jos joku olisi kysynyt voisko olla avuksi. Muistan, miten joku tuttu selitti, että olen kuulema niin omatoiminen ja vahva ihminen ja siksi ei edes kehtaa tuputtaa apua. Noh, ei surussa ole kukaan erityisen vahva, vaan yrittää selvitä.

Kyllä kuuluu käydä surunvalittelukäynnillä tai edes soittaa. Surevalla on usein kova tarve puhua asiasta jonkun kanssa. Kyllä sen verran pitää vaivautua typeryksenkin, jos tuntee omaiasensa menettäneen ihmisen.

Kyllä sureva tätä arvostaa. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kuuluu käydä surunvalittelukäynnillä tai edes soittaa. Surevalla on usein kova tarve puhua asiasta jonkun kanssa. Kyllä sen verran pitää vaivautua typeryksenkin, jos tuntee omaiasensa menettäneen ihmisen.

 

Toisaalta tämä voi olla omaisille todella kuormittavaa, jos kymmeniä ihmisiä tulee vierailulle tai soittaakaan, varsinkin jos tämä tapahtuu pian kuoleman jälkeen. Siksi kannattaa mennä tilanteen mukaan ja huomioida omaisten jaksaminen.

Ei kai sinne ole tarkoitus mennä istmaan tolkuttomaksi aikaa, vaan piipahtaa ja kertoa osanotot ja jotain lohdun sanoja esim. että voin tehdä hyväksi jotain tai auttaa arkiaskareissa jos mitä tarvii.

Jotkut surevat ovat ihan järjissäänkin ja pystyvät kyllä keskustelemaan ainakin jos kyseessä iäkäs vainaja ja puoliso ja lapset aikaihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Jaksako siinä tilanteessa  vierailuja. Voi olla melkoinen trafiikki jos kaikki tutut ja kylän väet kokevat tarvetta käydä edes ovella.

Jos ei jaksa , niin voi antaa ne kukat ovelta, surevalle voi tietysti lisätä tuskaa välinpitämättömyydellään ilmaisemalla, että kukaan ei välittänyt  hänen omaisestaan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kuuluu käydä surunvalittelukäynnillä tai edes soittaa. Surevalla on usein kova tarve puhua asiasta jonkun kanssa. Kyllä sen verran pitää vaivautua typeryksenkin, jos tuntee omaiasensa menettäneen ihmisen.

 

Tuo surunvalittelukäynti ei sovi kaikkiin tilanteisiin. Kun isäni teki itsemurhan kotona ollessani nuori, niin tuntui tosi oudolta ihmisten tullessa kylään tuomaan kukkia ja esittämään osanottoja. Tuli sellainen olo että olisiko pitänyt kertoa että joo, tuosta se löytyi.

Kun menetin läheiseni yllättäen, olisin toivonut että joku tulisi käymään. Vaikka ilman kukkia. Yksin kun pyörittelee ajatuksia, suru vain pahenee. 

Vierailija kirjoitti:

Kun menetin läheiseni yllättäen, olisin toivonut että joku tulisi käymään. Vaikka ilman kukkia. Yksin kun pyörittelee ajatuksia, suru vain pahenee. 

Toisaalta kokonaan yksin oleminen voi olla vaikeaa, mutta toisaalta sekin voi olla vaikeaa jos kymmenittäin ihmisiä olisi tulossa surunvalitteluja tuomaan.

Omalla kohdallani parasta oli muutamien läheisten läsnäolo.

Kuuluu kauniisiin tapoihin.

Tämä ratkesi niin, että pyysin heitä syömään luokseni. Pääsevät hetkeksi vaihtamaan maisemaa ja valmiiseen pöytään. Olivat tosi kiitollisia kutsusta, ja pian tulevat. Ap

Vanhemmilla ihmisillä on tapana, nuoret ei tätä tapaa yleensä tunne.

Ei enää nykyään.