Lue keskustelun säännöt.
Myönnätkö, että katsot/ olet katsonut huonoa kumppania, koska pelkäät ettet saa parempaakaan?
29.04.2025 |
Tämä minulla tulee usein mieleen kun ihmiset ovat huonoissa suhteissa.
Kommentit (41)
Kyllä. Nuorena oli sellainen viurusilmä kun luulin etten parempaa saa. Sen jälkeen löytyi elämäni nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yrittänyt roikkua joskus huonossa naisessa juuri tuosta syystä. Totta oli sinänsä, ettei parempiakaan ole enää tällä iällä ollut tarjolla. Toisen kierroksen käytettyä tavaraa rasitteilla tarjottuna.
Mulla oli vielä typerämpi syy: romantikkona uskoin siihen että sen kanssa yritetään jonka on valinnut. Niitä vuosia ei takaisin saa.
En, mutta en voi jättää, koska ei pärjää muuten. Olen tavallaan vastuussa hänestä... Loppuelämäni. Kysymys on rahasta. Hän on persaukinen, ei saa enää iän takia töitä, pieni eläke tiedossa vuosien päästä. Hänellä ei ole omaisuutta. Minä tavallaan jättäisin hänet sosiaalituille tyhjän päälle, jos jättäisin. Toisaalta olen katkera siitä, että olen yksin vastuussa kaikesta ja joudun koko ajan pihistämään omista menoistani, vaikka teen paljon töitä ja olen systemaattisesti hoitanut asiani niin, että voisin elää huoletonta elämää.
Penny Lame kirjoitti:
Mulla oli vielä typerämpi syy: romantikkona uskoin siihen että sen kanssa yritetään jonka on valinnut. Niitä vuosia ei takaisin saa.
No ei tuo huono periaate sinänsä ole. Toki jos suhteessa on jotain aidosti suuria ongelmia, niin sitten ei välttämättä kannata roikkua sen valitun kanssa määränsä pitempään. Mutta itse ainakin olen joutunut tekemään kompromisseja parisuhteissa itseni kanssa ja kysymään itseltäni, että kuinka suuri miinus tämä todellisuudessa on, ja onko seuraavassa taas mahdollisesti joku muu asia vialla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Penny Lame kirjoitti:
Mulla oli vielä typerämpi syy: romantikkona uskoin siihen että sen kanssa yritetään jonka on valinnut. Niitä vuosia ei takaisin saa.
Mulla taitaa olla sama vika. Niitä vuosia vaan kuluu tässä, aina vaan hullummaksi menee, mutta jotenkin kuitenkin haluaisin uskoa et tää homma toimisi vielä
Vierailija kirjoitti:
En, mutta en voi jättää, koska ei pärjää muuten. Olen tavallaan vastuussa hänestä... Loppuelämäni. Kysymys on rahasta. Hän on persaukinen, ei saa enää iän takia töitä, pieni eläke tiedossa vuosien päästä. Hänellä ei ole omaisuutta. Minä tavallaan jättäisin hänet sosiaalituille tyhjän päälle, jos jättäisin. Toisaalta olen katkera siitä, että olen yksin vastuussa kaikesta ja joudun koko ajan pihistämään omista menoistani, vaikka teen paljon töitä ja olen systemaattisesti hoitanut asiani niin, että voisin elää huoletonta elämää.
No eihän tuosta tule mitään, ei sinulla ole mitään velvollisuutta pitää hänestä taloudellisesti huolta, jos se on ainoa syy pysyä yhdessä. Eläkkeellä mukaan lukien muut tuet pärjää kyllä, kunhan muuttaa edullisempaan asuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorena. Oli aika kamalia ne tyypit.
Penny Lame kirjoitti:
Mulla oli vielä typerämpi syy: romantikkona uskoin siihen että sen kanssa yritetään jonka on valinnut. Niitä vuosia ei takaisin saa.
Sama täällä. Ikävuodet 20-51. Ensin luulìn, että toinen muuttuu ajan kanssa. Sitten syntyivät lapset. Sitten kun lapset olivat muuttaneet kotoa, päätin, että minunkin on jo vihdoin aika alkaa elää omaa elämääni ja etsiä onnea siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En, mutta en voi jättää, koska ei pärjää muuten. Olen tavallaan vastuussa hänestä... Loppuelämäni. Kysymys on rahasta. Hän on persaukinen, ei saa enää iän takia töitä, pieni eläke tiedossa vuosien päästä. Hänellä ei ole omaisuutta. Minä tavallaan jättäisin hänet sosiaalituille tyhjän päälle, jos jättäisin. Toisaalta olen katkera siitä, että olen yksin vastuussa kaikesta ja joudun koko ajan pihistämään omista menoistani, vaikka teen paljon töitä ja olen systemaattisesti hoitanut asiani niin, että voisin elää huoletonta elämää.
Kuulostaa tutulta. Paitsi ettei meillä ollut kyse pelkästä persaukisuudesta, vaan että olin käytännössä holhoaja naiselle, joka ei oikein itse olisi pärjännyt arjen kanssa. Lopulta hän löysi töistään uuden holhoajan ja muutti tämän luokse. Minulla ei ollut rohkeutta jättää häntä pärjäämään yksin, mutta kärsin siitä vuosia ja uhrasin elämästäni parikymmentä parasta vuotta.
Kyllä ja vielä 2 kertaa. En vaan osannut lähteä. Tyydyin ihan pas...kaan. Lopulta kyllä rohkaistuin, mutta ihan liian kauan siihen meni. 50 vuotiaana olin niin itsevarma, että kumppani oli täysin tyrmistynyt kun jätin hänet. En välittänyt vaikka olen yksin. Parisuhde ei ollut mikään paremmuuden mitta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myönnän. Hän ei varsinaisesti ole huono kumppani, mutta minulle vääränlainen. En vaan usko oikeanlaista löytyvänkään, joten tässä ollaan nyt vielä jonkun aikaa.
Vierailija kirjoitti:
En, mutta en voi jättää, koska ei pärjää muuten. Olen tavallaan vastuussa hänestä... Loppuelämäni. Kysymys on rahasta. Hän on persaukinen, ei saa enää iän takia töitä, pieni eläke tiedossa vuosien päästä. Hänellä ei ole omaisuutta. Minä tavallaan jättäisin hänet sosiaalituille tyhjän päälle, jos jättäisin. Toisaalta olen katkera siitä, että olen yksin vastuussa kaikesta ja joudun koko ajan pihistämään omista menoistani, vaikka teen paljon töitä ja olen systemaattisesti hoitanut asiani niin, että voisin elää huoletonta elämää.
Täh, mitä hel...ttiä. Höpö höpö, et ole vastuussa mistään rahattomasta. Valtio hoitaa. Jos ei kykene hakemaan apua, niin voivoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Penny Lame kirjoitti:
Mulla oli vielä typerämpi syy: romantikkona uskoin siihen että sen kanssa yritetään jonka on valinnut. Niitä vuosia ei takaisin saa.
Sama täällä. Ikävuodet 20-51. Ensin luulìn, että toinen muuttuu ajan kanssa. Sitten syntyivät lapset. Sitten kun lapset olivat muuttaneet kotoa, päätin, että minunkin on jo vihdoin aika alkaa elää omaa elämääni ja etsiä onnea siihen.
Meitähän riittäisi täällä kerhon perustamiseen. Tuon olisin voinut kirjoittaa itsekin. Onneksi suhteesta jäi ihanat lapset, että sinänsä en osaa katuakaan.
Miksi ihmeessä ihmisillä on aina pakko olla joku. Pakko saada joku. Eikö itse pärjää vai mikä homma. Epätoivoista.
Täytyy olla jokin miesten juttu tuo. Naiset eroavat ollakseen yksin eikä siksi, että jossain voisi olla parempi. Vastaavasti suhteessa pysytään, koska sitä vielä yritetään korjata tai koska lasten kanssa eroaminen on monella tapaa ikävää ja hankalaa. Siihenkään ei liity kolmannet osapuolet mitenkään.
Penny Lame kirjoitti:
Mulla oli vielä typerämpi syy: romantikkona uskoin siihen että sen kanssa yritetään jonka on valinnut. Niitä vuosia ei takaisin saa.
Tämä on varmasti yleisempää kuin tuo ettei saisi ketään muuta. Moni haaveilee elävänsä yksin, mutta kokee ettei voi jättää huonoa kumppania syystä X.
Vierailija kirjoitti:
En, mutta en voi jättää, koska ei pärjää muuten. Olen tavallaan vastuussa hänestä... Loppuelämäni. Kysymys on rahasta. Hän on persaukinen, ei saa enää iän takia töitä, pieni eläke tiedossa vuosien päästä. Hänellä ei ole omaisuutta. Minä tavallaan jättäisin hänet sosiaalituille tyhjän päälle, jos jättäisin. Toisaalta olen katkera siitä, että olen yksin vastuussa kaikesta ja joudun koko ajan pihistämään omista menoistani, vaikka teen paljon töitä ja olen systemaattisesti hoitanut asiani niin, että voisin elää huoletonta elämää.
No mutta et ole systemaattisesti hoitanut asioitasi niin, että voisit elää huoletonta elämää. Huomaatko yhden virheen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Penny Lame kirjoitti:
Mulla oli vielä typerämpi syy: romantikkona uskoin siihen että sen kanssa yritetään jonka on valinnut. Niitä vuosia ei takaisin saa.
Sama täällä. Ikävuodet 20-51. Ensin luulìn, että toinen muuttuu ajan kanssa. Sitten syntyivät lapset. Sitten kun lapset olivat muuttaneet kotoa, päätin, että minunkin on jo vihdoin aika alkaa elää omaa elämääni ja etsiä onnea siihen.
Meitähän riittäisi täällä kerhon perustamiseen. Tuon olisin voinut kirjoittaa itsekin. Onneksi suhteesta jäi ihanat lapset, että sinänsä en osaa katuakaan.
Joo. Omituisten otusten kerho. Ja epäitsekkäiden.
EIkä uskalleta olla yksin