Lue keskustelun säännöt.
Yhtäkkiä tulevaisuutta ei olekaan
29.04.2025 |
Puolisolla parantumaton syöpä. Aikaa voi olla huonoimmillaan vain 6kk ja parhaimmillaan jotain 1-3vuotta.
Mitä järkeä mun elämällä on enää kun menetän puolisoni? No ei mitään... Elämä on sen jälkeen vain pakollista kärsimystä. Yksinäisyyttä ties kuinka pitkään. Pahinta on se että kun on lapsia niin ei voi lopettaa itsensä. Joku varmaan sanoo että sullahan on lapset.. no joo mutta ei pienistä lapsista paljon apua ole. Minunhan pitää niistä pitää huolen yksin. Niin monta elämää pilalla ja traumatisoituneita.
Nytkin sain taas huomata kuinka yksin olen. Lapset sairaana ja minä olen ainoa joka niitä voin hoitaa. Ettei tartuteta tätä tautia puolisolle kun on syöpähoidot päällä.
Tuosta vaan yhtäkkiä vietiin koko tulevaisuus ja kaikki unelmat pois ja auttaa ei voi kukaan...
Kommentit (7)
Niin, ymmärrettävää. Elämää on sen jälkeen ja maapallolla on elämää. Täällä ja toisella puolella. Ja suruaika vaatii aikaa, kaikille, kun joku on sairastunut. Ja sairauksille meistä kukaan ei voi mitään, saati kuolemalle, eletään hetki kerrallaan. Kriisi tulee kyllä helposti muutoksissa. Onko sulla elossa kuitenkin sukua vielä tai läheisiä, joku jolle voisi soittaa, vaikka serkku tai täti, äiti. Tai muu. Joskus on pakko irrottaa jostain ja hyväksyä tämän elämän juttu. Ikäviä asioita kyllä. Y
ksin eläminen ei ole kaikille kärsimystä lopulta koska siihen tottuu ajan myötä ja on omia harrastuksia kotona, kiinnostuksia. Ja ei kaikki jää yksin. Jos on lapset se on kiva juttu, kaikilla ei ole. Työpaikalla osalla voi korostua yksinäisyys tai tietyissa paikoissa, eikä enää viihdy kylmässä ympäristössä siellä. Etsii lämpöä ja eri uraa. Kaikki vaatii aikaa ja prosesseja. Suru sumentaa jossakin vaiheessa hetkeksi, jos toinen oli turvallinen ja kiintopiste. Itsensä kautta voi ja saa elää. Joillakin äiti taas on ollut se turva tai joku muu. Silloin kriisi on kova.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No puolison kuolema ei ole edes pahin skenaario. Pahempaa on se että henkilö muuttuu aivan totaalisesti, vie ja vieraannuttaa lapset toiselle paikkakunnalle. Sen jälkeen ei ole lapsia, puolisoa tai koko perhettä. Pelkät elarit vain, jotka pitävät huolen, ettei ole varaa poistua edes kotoaan. Ei varmaan lohduta, mutta sanoisin että keskitynyt lapsiin, koska he tarvitsevat sinua enemmän kuin koskaan.
En tiedä mitään turhempaa asiaa elämässä kuin se että joku päättäisi miehen vuoksi elämänsä. Oikeasti. Joskus pääsee vaikeista asioista eteenpäin asia kerrallaan tai tietää että joku päivä tulee edes jotain valoa, vaikka se kestää että on harmaata. Löytyy muita näkökulmia. Ei kannata menettää kaikkea toivoa. Elämää ja oma parantuminen löytyy vielä. Joku sukulainen auttaa lasten kanssa tai mummo kuuntelee? Talousasia on paljon haastavampi kuin se jopa sinkuille kuin että onko kumppania. Surussa on auttajia myös ja kuulijoita. Joku haluaakin auttaa.
Voi miten ikävää. Mutta kyllä sinä selviät, usko pois. Lapsesi ovat se syy, minkä vuoksi nouset sieltä sängyn pohjalta uuteen päivään, vaikkei mieli tekisi. Ja ajan kanssa surukin muuttaa muotoaan ja sen kanssa oppii elämään. Kyllä elämääsi vielä naurua ja onneakin tulee. Hanki rohkeasti apua varsinkin alkuvaiheessa, jos tuntuu, että omat voimat eivät riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan toi kivempi kuin että jättää sut ja on veemäinen.
Niin minunkin puolisolla. Aluksi sanottiin että elinaika on viikkoja. Nyt on mennyt jo 12 vuotta. Alkushokki on aina kova, mutta asian kanssa oppii elämään päivä kerrallaan. Ajattelemme että jokainen päivä on lahja ja yritämme käyttää ne hyvin.
Jokaisen elämä on tärkeä, myös sinun ja elämä jatkuu myös ilman puolisoasi. Älä käytä yhteistä aikaanne siihen että suret tulevaa, keskity siihen mikä nykyhetkessä on hyvää. Keski tekemään tästä päivästä hyvä.