Ensimmäinen vauvavuosi takana
-Yhteiset iltakävelyt jäivät (henkinen yhteys huonontunut koska helppo jutella syvällisiä rauhallisessa ilta tunnelmassa)
-Seksi vähentynyt paljon. Naisella haluttomuutta ja itse halukas kunnes tulen kotiin. Koti ja lapsen läsnäolo viel fiilikset
-Treffit ja yhdessä tekeminen vähentyneet huomattavasti. Ennen muutaman kerran viikossa. Nyt muutaman kerran vuodessa.
-Töitä teen enemmän kuin koskaan ja silti rahoja vaikea saada riittämään.
Ollaan tosi ylpeitä ja onnellisia lapsesta mutta muu elämä on melkosen kuollutta...
Kommentit (47)
Tuosta syystä kannattaa jättää lapsiluku yhteen. Ei muuten kaduta!
Noin se jatkuu joitakin vuosia. Kun perheen nuorimmainen alkaa olla 4-5 -vuotias, palaa asetelmat enemmän entisen kaltaisiksi. Joten tuommoinen uhraus se perhe-elämä on.
Minuakin kiinnostaa, että millaiset odotukset siitä lapsiarjesta sitten on ollut, kun ajatukset on nyt tuollaisia? Luulis hölmömmänkin tajuavan, ettei vauvan kanssa ihan samalla tavalla enää asiat tapahdu kun ilman.
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaa, että millaiset odotukset siitä lapsiarjesta sitten on ollut, kun ajatukset on nyt tuollaisia? Luulis hölmömmänkin tajuavan, ettei vauvan kanssa ihan samalla tavalla enää asiat tapahdu kun ilman.
Terveydellistä syistä hankittiin lapsi nopeammalla aikataululla sillä todella halusimme lapsen ja olemme nyt onnellisia. Mutta elämättä jäänyt elämä surettaa joskus
No sehän on ihan susta kiinni, jos et pysty järjestämään, älä ainakaan oleta, että joku muu tekee sen sun puolesta.
Meidän lapsi täyttää kohta kaksi eikä elämä enää ole niin kuormittavaa. Toki vauhdikas taapero vie energiaa päivisin, mutta nukkuu yöt hyvin jolloin meillä vanhemmilla on omaa aikaa ja seksiäkin. Elämä on oikein mukavaa, vaikka pienen vauvan kanssa sitä luuli, ettei mikään enää koskaan tunnu normaalilta.
Mun mielestä vauva-aika oli ihan hirveää, koska se muutos vanhaan elämään oli niin valtavan suuri ja vauvan kanssa eläminen on oikeasti ihan järkyttävän stressaavaa (koska alkaa taas itku, mikä nyt on hätänä, onko mahavaivaa vai mitä nyt itkee, yöllä herätys tunnin välein, vetääkö huutoshown kesken kauppareissua...). Ja sanon tämän äitinä. Vasta oikeastaan tässä lapsen 3-vuotissynttäreiden jälkeen on alkanut tuntumaan siltä että elämä oikeasti voittaa. Lapsi kommunikoi puhumalla, on oppinut kuivaksi, syö itse samaa ruokaa kuin muutkin, nukkuu yöt sikeästi heräilemättä ja kehittyy koko ajan kaikessa. Hänen kanssaan voi jo touhuta kaikkea kivaa, hän on kiinnostunut kaikesta meitä vanhempia kiinnostavista jutuista, jne. Juuri tästä syystä lapsiluku jää ehdottomasti tähän yhteen, koska näin on hyvä! En halua enää koskaan niin kauksi omalta mukavuusalueeltani kuin vauva-aikana jouduin.
Miksi iltakävelyiden pitää jäädä? Vauva vaunuihin ja kävelylle, nukuttakaa vauva sillälailla.
Ne yhteiset iltakävelyt tulee vielä takaisin, usko pois. Nykyään ihmiset vaan eivät ymmärrä että pikkulapsiaika ei kestä ikuisesti, helpotusta tulee kun lapsi kasvaa. Ero ei ole ratkaisu, vaikka nykyään se ja vuoroviikkopomputtelu tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Elämä normalisoituu kun pikkulapsiaika eli kriisiaika menee ohi. Koittakaa säilyttää yhteys halailemalla, tukemalla toinen toistanne, jakakaa kotityöt tasaisesti ettei kukaan kuormitu liikaa. Vielä tulee se aika, kun saatte lapsestanne enemmän iloa kuin ikäviä fiiliksiä. Ja mikä parasta, teillä on siinä toisenne.
Sullakin menee halut kotona vauvan kanssa, joten miten voit edes olettaa, että vaimolla, joka on siellä kotona lähes 24/7 vauvan kanssa olisi jotain haluja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaa, että millaiset odotukset siitä lapsiarjesta sitten on ollut, kun ajatukset on nyt tuollaisia? Luulis hölmömmänkin tajuavan, ettei vauvan kanssa ihan samalla tavalla enää asiat tapahdu kun ilman.
Terveydellistä syistä hankittiin lapsi nopeammalla aikataululla sillä todella halusimme lapsen ja olemme nyt onnellisia. Mutta elämättä jäänyt elämä surettaa joskus
Mikä elämättä jäänyt elämä? Tehän elätte koko ajan elämäänne. Onpa vinksahtanut ajatus, että vauva jotenkin veisi teidän elämän pois. Kai ymmärsitte, että kun hankkii lapsen, niin se on mukana teidän elämässänne loppuun asti?
Minkä ihmeen takia olet just nyt paljon pois kotoa töiden vuoksi, kun sinua tarvitaan siellä? Sinulla oli vuosi aikaa tehdä pitkää päivää ja säästää rahaa. Ei ihme, että vaimosi on väsynyt, kun kaikki jää hänen niskoilleen. Olisit enemmän kotona.
Vierailija kirjoitti:
Ne yhteiset iltakävelyt tulee vielä takaisin, usko pois. Nykyään ihmiset vaan eivät ymmärrä että pikkulapsiaika ei kestä ikuisesti, helpotusta tulee kun lapsi kasvaa. Ero ei ole ratkaisu, vaikka nykyään se ja vuoroviikkopomputtelu tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Elämä normalisoituu kun pikkulapsiaika eli kriisiaika menee ohi. Koittakaa säilyttää yhteys halailemalla, tukemalla toinen toistanne, jakakaa kotityöt tasaisesti ettei kukaan kuormitu liikaa. Vielä tulee se aika, kun saatte lapsestanne enemmän iloa kuin ikäviä fiiliksiä. Ja mikä parasta, teillä on siinä toisenne.
Kai se ero tulee, kun perhevastuut sälytetään vain äidin niskaan eikä jaeta. Meillä mies oli kotona työttömänä, muttei osallistunut lapsen tai kodinhoitoon ja minä maksoin kaikki perheen menot ansiosidonnaisella vanhempainrahalla.
Turha siinä olisi ollut loputtomiin sinnitellä, kun mies kirjaimellisesti heitti hanskat tiskiin niin työelämän kuin kodin suhteen lapsen synnyttyä. Luuliko siementämällä ansainneen loppuelämän ilmaisen täysihoidon?
Muualla maailmassa vauva laitetaan vaunuihin nukkumaan ja lähdetään ravintolaan syömään, iltakävelylle, kauppaan ym. Miksi suomessa ei ole näin? Miksi täällä toitotetaan sitä että vauvan kanssa täytyy aina olla samat rutiinit päivästä toiseen ja sitten ollaan kodin vankina illat kun vauva nukkuu.
Mä viis veisasin noista rutiineista. Toki aamula heräiltiin ja illalla yöunet alkoi suunnilleen samaan aikaan, mutta yhtrnä iltana ne tapahtui kotona omassa sängyssä ja seuravana vaikka kaupungilla vaunuissa. Päiväuniakaan ei kellotettu vaan annettiin vauvan mennä omalla rytmillän. Toisinaan nukkui vain yhdet 3,5 tunnin päiväunet ja joku toinen päivä kolme x tunnin unet. Vauvavuosi ei ollut lainkaan raskasta kun pystyttiin menemään ja tulemaan aikuisten aikataulujen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuosta syystä kannattaa jättää lapsiluku yhteen. Ei muuten kaduta!
Tämä!!!
Tukiverkostosta lapsenvahdiksi joku ja treffeille, vauvan voi ottaa mukaan kävelyille, tehkää jotain yhdessä kun vauva nukkuu, seksin väheneminen no sille nyt ei vaan voi mitään. Vauvan voi myös ottaa moneen paikkaan mukaan, mikään pakko ei ole kotona nysvätä ja "olla elämättä elämää".
Se on vaan järjestelyistä kiinni.
Mikdi teillä ei ole kantorinkkaa, kantoreppua, kantoliinaa tai edes rattaita? Niiden kanssa voi mennä kävelylle. Tokikaan ei samaa kuin kahdestaan, mutta nyt olette perhe. Kyllä sitä voi keskustella parin kanssa, vaikka lapsi on rintarepussa.
Halut: nainen koko ajan kotona, ja pitäisi haluta, vaikka sulla menee halut, vaikka pääset töihin välillä.
Treffit: on kai luonnollista, että jos elämään tulee jotain muuta, joka vie paljon aikaa, niin ditä aikaa ei ole. Sun täytyy ryhdistäytyä. Leffatreffit kotiin: Italialainen valmis alkupalasetti, viiniä Alkosta, pyöräytä pasta ja jälkkäriksi tiramisu. Leffaksi Kummisetä.
Keskustelutteffit: tee kysymyksiä paperilapuille, joita kiposta.
Rahojen riittämättömyys tuottaa väsymystä, uupumusta, epätoivoa ja sitä haluttomuutta. Oletteko laskeneet budjetin? Jos olette, niin miksi rahat eivät riitä? Oletteko miettineet yhdessä, miten säästäisitte elinkustannuksissa? Meillä on ollut säännöllisesti yksi puuroateria (Yleensä uunipuuro, lisänä itse poimitut marjat, keitetty kananmuna ja porkkanatikkuja) ja hernekeittoateria viikossa. Eväät otan aina töihin.
Miten muiden parisuhde on selvinnyt lapsen tuomasta muutoksesta?