Miksi niin moni kelpuuttaa kumppaniksi kenet tahansa?

Vierailija kirjoitti:

Koska täydellistä ihmistä ei ole.

Onhan. Tekoälyllä luotu panokone.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei olisi ollut ikinä mitään mahdollisuutta saada sitä ihmistä, jonka oikeasti halusin. Sen takia tyydyin ottamaan hänet, joka minut halusi. 

Tiedän että tein oikein. Jos olisin jäänyt epärealistisesti haikailemaan ihastukseni perään, minulla ei olisi monia niitä asioita, mitä nyt elämältä sain (mm. oman perheen). 

Onpa mukavaa puolisollesi olla se johon on paremman puutteessa tyydytty. Itse ainakin haluan olla kumppanilleni se jonka hän todella haluaa, enkä joku jämä johon vaan tyydytään koska parempaakaan ei saa. Itsekäs olet! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistäs sinä näin päättelet ja kuinka laajaan otantaan väittämäsi perustuu? Jos väite perustuu omaan mielipiteeseesi siitä, onko joku pariskunta mielestäsi match, ei kerro mitään siitä, miten hyvin pariskunta todellisuudessa sopii toisilleen. Harva meistä tietää mitään kovin henkilökohtaista toisten parisuhteista, ellei siinä nyt ole ihan todellisia ulospäinkin näkyvä ongelmia tmv.

En ole AP, mutta kun tätä palstaakin lukee ja ihmiset tiuhaan tahtiin valittavat kumppaneistaan, jotka eivät esimerkiksi osallistu kotitöihin, muista merkkipäiviä, halua tehdä mitään kivaa yhdessä tai jotka haukkuvat ja ovat muuten epäkunnioittavia, kuinka tällaisten ihmisten kanssa päädytään yhteen? Tai ehkä tärkempi kysymys on, miksi ihmeessä tällaisiin suhteisiin jäädään?

Ehkä tällaiset kirjoitukset ovat yleisesti edustettuina tällaisella palstalla parisuhteisiin liittyen. Harva sellainen, jonka parisuhteessa menee ihan tavallisena hyvin: arki sujuu, tehdään yhdessä, homma on tasapainoista ja puhalletaan pääosin yhteen hiileen kirjoitellaan jatkuvasti. Ei ole mitään, mihin tarvitaan ns. neuvoa, koska ei ole suurempia ongelmia. Mitä uutisarvoa sellaisilla kirjoituksilla toisaalta olisi tällaisella palstalla-nehän katoaisivat ja tippuisivat nopeasti kaikkien "mehukkaampien" ketjujen alle, kun kellään ei olisi mitään kommentoitavaa.

Nämä ongelmat nousevat esim. silloin, kun ollaan läheisriippuvaisia, puoliso on valittu pelkästään jonkin "imagollisen" syyn vuoksi (ulkonäkö, paha poika/tyttö, status, varakkuus, seksi tms.), eikä ole mietitty, että mitähän lisäarvoa näillä kriteereillä saadaan pidempään parisuhteeseen. Tietenkin varakkaassa taloudessa on "helpompaa" olla ns.yksin parisuhteessa, kun arjen voi siihen rinnalle täyttää helpommin muulla tekemisellä ja muilla sosiaalisilla kuvioilla. Muuten nuo ongelmat alkavat tuottamaan todellisia ongelmia siinä vaiheessa, kun ei olla enää kahdestaan vaan on perustettu yhteinen talous lapsineen ja arki ei toimikaan ja se kuormittaa koko ajan enemmän. Se, miksi tällaisiin suhteisiin jäädään on myös hyvä kysymys. Yleisiä selityksiähän löytyy monesta ketjusta. Olisiko taustalla kuitenkin yleisesti jonkinlainen oman persoonallisuuden piirre alunperinkin? Ei pidetä jämäkästi omista rajoista kiinni, ei osata/uskalleta/viitsitä vaatia toiselta mitään, ei tehdä omia päätöksiä, jos ja kun arki ei toimi yrityksistä ja puheeksi ottamisista huolimatta. Jos näin antaa olla ensimmäiset 10 vuotta, niin mikään tuskin enää sen jälkeen suuresti muuttuu. 

En halunnut naimisiin ja orjaksi. Suhtauduin niin kuin miehetkin suhtautuvat: ei-sopivaan ei rakastu, eikä joudu kiikkiin. Halusin kuitenkin jonkinmoisia parisuhteita. Pari kappaletta. Ihan miellyttävää ja järkevää.

Se joka valkkaa jää ilman.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei olisi ollut ikinä mitään mahdollisuutta saada sitä ihmistä, jonka oikeasti halusin. Sen takia tyydyin ottamaan hänet, joka minut halusi. 

Tiedän että tein oikein. Jos olisin jäänyt epärealistisesti haikailemaan ihastukseni perään, minulla ei olisi monia niitä asioita, mitä nyt elämältä sain (mm. oman perheen). 

Tietääkö puolisosi, että ajattelet hänestä näin?

Vauvapalstan ristiriitoja. Valitetaan miksi joku on ikisinkku eikä tunnu löytävän ketään. Sitten on aloitus missä ihmetellään miksi joku ottaa muun kuin täydellisen kumppanin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska täydellistä ihmistä ei ole.

 

Eis sitä silti lähes ketä tahansa kannata ottaa. Parempi yksin kuin täysin väärän henkilön kanssa.

Entä jos henkilö ei ole täysin väärä? Ei ole vain juuri sitä mitä haluaa? Halu olisi saada iloinen, hyvännnäköinen, sosiaalinen, älykäs jne. Entä jos joku noista ehdoista ei toteudu mutta muuta vikaa ei ole? Esimerkiksi ei olisi iloinen vaan enemmän vakava. Jätätkö ottamatta vai odotatko sitä täydellistä?

Jätän ottamatta. En halua suhteeseen sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa en viihdy ja en voisi kuvitellakaan viettäväni loppuelämää tosikon kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Läheisriippuvaisuus, yksilö on kykenemätön olemaan yksin.

Miestyypillistä käytöstä. Kun ei itse selviydytä arjen askareista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska täydellistä ihmistä ei ole.

 

Eis sitä silti lähes ketä tahansa kannata ottaa. Parempi yksin kuin täysin väärän henkilön kanssa.

Entä jos henkilö ei ole täysin väärä? Ei ole vain juuri sitä mitä haluaa? Halu olisi saada iloinen, hyvännnäköinen, sosiaalinen, älykäs jne. Entä jos joku noista ehdoista ei toteudu mutta muuta vikaa ei ole? Esimerkiksi ei olisi iloinen vaan enemmän vakava. Jätätkö ottamatta vai odotatko sitä täydellistä?

Mutta miksi oletus on, että en voisi saada juuri sellaista miestä jonka haluan? Yksi asia on varma: jos tyydyn johonkin, joka ei oikeasti sovi minulle, suljen samalla oven mahdollisuudelta löytää aidosti oikean kumppanin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska täydellistä ihmistä ei ole.

 

Eis sitä silti lähes ketä tahansa kannata ottaa. Parempi yksin kuin täysin väärän henkilön kanssa.

Entä jos henkilö ei ole täysin väärä? Ei ole vain juuri sitä mitä haluaa? Halu olisi saada iloinen, hyvännnäköinen, sosiaalinen, älykäs jne. Entä jos joku noista ehdoista ei toteudu mutta muuta vikaa ei ole? Esimerkiksi ei olisi iloinen vaan enemmän vakava. Jätätkö ottamatta vai odotatko sitä täydellistä?

 

Jätän ottamatta. En halua suhteeseen sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa en viihdy ja en voisi kuvitellakaan viettäväni loppuelämää tosikon kanssa. 

Sinulta meni viestin tarkoitus ohi. Otetaan uusiksi. Entä jos joku yksittäinen kriteerisi ei täyty? Muuten täydellisyyttä hipova mutta joku pieni asia puuttuu. Jätätkö ottamatta?

Vierailija kirjoitti:

Melkein kaikki mun ympäriltäni ovat kelpuuttaneet aivan väärät kumppanit, koska ryhmäpaine. Itse en ole, mutta lähellä se mullakin on ollut ihan väsymyksen takia. Jatkuva jankutus ympärillä saa kenet tahansa väsyneeksi. Mulle on siis jankuttaneet ihan kaikki. Äiti, mummo, tädit, kaverit, jopa terveystiedon opettaja vihjasi, että ei ole tervettä olla seurustelematta. Siis ihan koko mun ikäni lapsesta asti täysin typeriä asioita. Esimerkkinä miksei sulla ole ketään, me voidaan järkätä sulle treffit, ei sitä nyt yksin voi elämäänsä elää, olet ihan kaunis nyt rohkeutta vaan miesasioihin, älä ole noin estynyt, oot sä lesbo jos oot nii se on täysin okei, et sä vieläkään ole tullut kaapista, et sä sit ookaan lesbo no miks et mee treffeille, mitennii haluat rakastua ei kukaan oikeasti rakastu, sulla on liian kovat strandardit, on se nyt kumma kun kukaan ei kelpaa, kohta oot jo vanha, etkö muka halua perhettä miten niin et halua jne jne... Helposti

Ymmärrän sua. Itsekin koin paineita löytää joku silloin nuorena, varsinkin äiti kysyi tosi usein miksei ole ketään ja että kyllä hän jo 15-vuotiaana seurusteli. Ja puhui myös jotenkin ihaillen tutusta 16-vuotiaasta, joka meni jo kihloihin ja toisesta tutusta, joka meni 18-vuotiaana naimisiin. Myös sukulaiset aina tenttasi, onko löytynyt joku. 

 

Kyllä mä löysin kumppanin myöhemmin ja hyvän löysinkin, yhdessä jo yli 20 vuotta. Mutta en halunnut tyytyä kehen vaan pelkästään siksi että voisi sukulaisille sanoa seurustelevansa.

Omat lapseni nyt teinejä enkä aio kyllä heitä ikinä painostaa seurustelukyselyillä. En nyt enkä myöhemminkään. Onneksi nykyään on ihan sallittuja elää yksinkin, ei ole pakko olla ketään. 

Lapsentekovehkeet ovat naisilla melko samanlaiset, joten ihan sama kenet ottaa. Sama pätee miehiinkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska täydellistä ihmistä ei ole.

 

Eis sitä silti lähes ketä tahansa kannata ottaa. Parempi yksin kuin täysin väärän henkilön kanssa.

Entä jos henkilö ei ole täysin väärä? Ei ole vain juuri sitä mitä haluaa? Halu olisi saada iloinen, hyvännnäköinen, sosiaalinen, älykäs jne. Entä jos joku noista ehdoista ei toteudu mutta muuta vikaa ei ole? Esimerkiksi ei olisi iloinen vaan enemmän vakava. Jätätkö ottamatta vai odotatko sitä täydellistä?

 

Mutta miksi oletus on, että en voisi saada juuri sellaista miestä jonka haluan? Yksi asia on varma: jos tyydyn johonkin, joka ei oikeasti sovi minulle, suljen samalla oven mahdollisuudelta löytää aidosti oikean kumppanin.

Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole sitä täydellistä puolisoa. On hyvä muttei täydellinen. Jos ei muuten, niin suhteen pitkittyessä tulee eteen niitä puolia jotka eivät kuulu täydellisyyteen. Jätätkö silloinkin puolisosi, mikäli hänestä paljastuu sellainen puoli joka rikkoo täydellisyyden? Oli se kuinka pieni tahansa?

Suomessa kuusi nuorta jää päivässä mielenterveysongelmien vuoksi sairaseläkkeelle. Pitäisi hiukan tarkemmin katsoa kenen kanssa vauvakuumeessaan lisääntyy.

Mielummin lähes kuka tahansa kuin olla yksin.

Vierailija kirjoitti:

En ole AP, mutta kun tätä palstaakin lukee ja ihmiset tiuhaan tahtiin valittavat kumppaneistaan, jotka eivät esimerkiksi osallistu kotitöihin, muista merkkipäiviä, halua tehdä mitään kivaa yhdessä tai jotka haukkuvat ja ovat muuten epäkunnioittavia, kuinka tällaisten ihmisten kanssa päädytään yhteen? Tai ehkä tärkempi kysymys on, miksi ihmeessä tällaisiin suhteisiin jäädään?.

Ihmiset muuttuvat ja suhteen alussa monet varoitusmerkit ohitetaan eikä ikävistä asioista puhuta. Läheisyyden kaipuu ja yksinäisyyden pelko painavat enemmän kuin omat ja kavereiden kokemukset huonoista suhteista. Heille huonokin suhde näyttäytyy parempana vaihtoehtona kuin yksin eläminen. Tämä siis arvaukseni.

Erikseen tietenkin ne tee-se-itse harrastajat jotka kuvittelevat muuttavansa kumppaninsa paremmaksi edimerkiksi alkoholin käytön osalta.

Itse en ole koskaan tuota ymmärtänyt. Ymmärrän vain että en ymmärrä ihmisten motiiveja.

Lähipiirissä on pari sinkkua. Heille on kerrottu kuinka he ovat liian vaativia ja pitäisi laskea rimaa. Sitten kun he ovat laskeneet rimaa alkaa ihmettely miksi he ovat ottaneet sellaisen. Pitäisi ottaa parempi joka vastaa heidän vaatimuksiaan.  Ristiriitaista käytöstä.

Mistä sitä kukaan tietää että onko mies kelpuuttanut naisen paremman puutteessa? Tuskin hän sitä sanoo.

Vierailija kirjoitti:

Vauvapalstan ristiriitoja. Valitetaan miksi joku on ikisinkku eikä tunnu löytävän ketään. Sitten on aloitus missä ihmetellään miksi joku ottaa muun kuin täydellisen kumppanin.

Kun miehet ja naiset eivät ole kollektiivisia olentoja niin ristiriitaa ei oikeasti ole.

Henkilö A valittaa ikisinkkuudestaan ja henkilö B ihmettelee miksi kelpuutetaan huonoja seurustelukumppaneita. Kumpikaan ei ole vastuussa toisensa sanomisista eikä kumpikaan edista sukupuolensa yhteisiä mielipiteitä, joita siis oikeasti ei ole olemassakaan.

Ristiriita syntyy kun trolli väittää A:n ja B:n olevan sama ihminen tai edustavan samaa mielipidettä.