Li Anderson jakaa facebookissa Netanyahun pidätysmääräyskuvaa!
Sotarikolliset kuuluvat selleihin, eivätkä politiikan kokoushuoneisiin. Tule mukaan The Leftin kampanjaan vaatimaan Netanjahun pidätystä!
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on vastuussa palestiinalaisten järkyttävästä kansanmurhasta Gazassa.
Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC antoi 21.11.2024 pidätysmääräyksen Netanjahusta epäiltynä sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Samalla pidätysmääräykset annettiin myös Israelin entisestä puolustusministeri Yoav Gallantista ja Hamas-johtaja Mohammed Diab Ibrahim al-Masrista.
Pidätysmääräysten jälkeen Netanjahu on kuitenkin vapaasti matkustanut tapaamaan esimerkiksi Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia sekä Unkarin pääministeriä Victor Orbánia ilman, että hänet on pidätetty.
Myös Belgian pääministeri Bart De Wever totesi hiljattain, että "rehellisesti sanottuna en usko, että me pidättäisimme hänet". Tämä avaa mahdollisuuden Netanjahulle pyrkiä saapumaan esimerkiksi Brysseliin tapaamaan EU-poliitikkoja.
Jokaisen EU-maan on noudatettava tuomioistuimen päätöksiä ja pidätettävä Netanjahu välittömästi, jos hän saapuu maahan.
Vasemmistoliiton europarlamenttiryhmä The Left on aloittanut kampanjan vaatien Netanjahun pidätystä. Vasemmistolaiset ympäri Euroopan ovat jakaneet Netanjahun etsintäkuulutuskuvaa somessa sekä liimanneet julistetta ilmoitustauluille.
Jaa sinäkin siis Netanjahun etsintäkuulutusjuliste ja merkitse mukaan @vasemmisto sekä @theleft_eu.
Täytetään kaikki somekanavat Netanjahun pidätysvaatimuksilla!
Li, Merja ja Jussi
https://www.facebook.com/lindrssn?locale=fi_FI
kuva jos et avaa facea
Kommentit (72)
Voisiko vaihteeksi sekoilun sijaan ajaa suomalaisten asioita?
Haloo.. Täällä on sellainen maa kuin Suomi ja sut on Lii äänestetty ajamaan Suomen asiaa. Muuten et olisi siellä nostamassa korkeaa palkkaa ja huutelemassa
Kuinka eksytetty ihminen voikaan olla. Jättäisi aivopierunsa vähemmälle päästölle.
Kyllähän tuo Israelin riehuminen jo riittäisi, eiköhän ne ole kostonsa saaneet. Nyt tarttee vaan saada Trumpille se Gazan Riviera. No lähteehän se Hamas silläkin.
hampun polttaminen saa aikaan vakavia aivovaurioita
Tottahan tuo Li puhuu Netanjahu on törkeä sotarikollinen ja olisi syytä saada oikeuden eteen.
Vierailija kirjoitti:
Tottahan tuo Li puhuu Netanjahu on törkeä sotarikollinen ja olisi syytä saada oikeuden eteen.
Haluaisitko pulikoida Niilin virrassa krokojen kanssa? Li voi tulla mukaasi.

Ja Merja ja Jussi.
Problems solved.
Raha on Israelin puolella ja rikkaat kaikki on juutalaisia usassa ainakin jollain osuudella
trumpilka tyttö ja vävy mm
Vierailija kirjoitti:
Israel on tehnyt tuolla päin maailmaa hyvää työtä siivotessaan ternoristeja maailmankartalta.
Anderssonin pitäisi vaatia Hamasin ja muiden terojen pidättämistä sen sijaan, että ahdistelee alueen ainoata maata, jossa on demokratia ja ihmisoikeudet myös vähemmistöillä.
Ihmisoikeudet ja Israel eivät enää kuulu samaan lauseeseen. Israel tekee kansanmurhaa.
Vierailija kirjoitti:
Raha on Israelin puolella ja rikkaat kaikki on juutalaisia usassa ainakin jollain osuudella
trumpilka tyttö ja vävy mm
"Sanovat olevansa juutalaisia, vaikka eivät ole vaan ovat saatanan synagoga".
"Te eksytte siksi koska ette usko että minä olen se joka minä olen."
Oikeistotrollit tulivat heti ketjuun riehumaan.
Vierailija kirjoitti:
Tämä Li on vähän liian sukkela ja siksi tulee kompastumaan omiin jalkoihinsa. Israel on Jumalan silmäterä ja silmäterä on herkkä satuttamiselle.
Ja sinä oot hullu hihheli, joka et tajua mitään kristillisyydestä.
Kansainvälisen rikostuomioistuimen antama pidätysmääräys on kuitenkin ihan tosiasia puoluekannasta riippumatta. Suomi, kuten kaikki sivistyneet maat, on ICC:n jäsen, jota päätös sitoo.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko vaihteeksi sekoilun sijaan ajaa suomalaisten asioita?
Haloo.. Täällä on sellainen maa kuin Suomi ja sut on Lii äänestetty ajamaan Suomen asiaa. Muuten et olisi siellä nostamassa korkeaa palkkaa ja huutelemassa
Samoin sinut, Sebastian. Miksi siis veisaat Venäjän virsiä ja väärinkäytät EU-rahaa? Ranskisnatsikollegasi sai siitä neljä vuotta vankilaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottahan tuo Li puhuu Netanjahu on törkeä sotarikollinen ja olisi syytä saada oikeuden eteen.
Haluaisitko pulikoida Niilin virrassa krokojen kanssa? Li voi tulla mukaasi.
Te ryssänpersut olette ke hi tys vam mai sia.
Vierailija kirjoitti:
kyllä on hemmetin lapsellinen ak ka, ja palestiinan hamas-ter roristit ovat taas se syrjitty joukko jota Israel vainoaa....
Suomen valtion kanta on sama kuin Li Anderssonin.
Eikö sitäkään ole kerrottu Suolen uutisissa? Sinä tosin taidat lukea vain Pravdaa.
Jakais nyt vaan Putinista, Palestiinan johtajista, samoin Hizbollahin, Hamasin, Iranin jne.
Mutta ei, taitavat tykätä Liin jaoista, ja hymyilevät maireasti päälle.
Tämä Li on vähän liian sukkela ja siksi tulee kompastumaan omiin jalkoihinsa. Israel on Jumalan silmäterä ja silmäterä on herkkä satuttamiselle.