Olisitteko te eronneet tälläisestä miehestä:

Tuo on valovuosien päässä omasta, hyvästä avioliitostani! Ihanaa kumppanuutta, kannustusta, pieniä kauniitä tekoja, niskan hierontaa, kukkakimppuja, hempeitä tekstiviestejä päivän mittaan, ihanaa seksiä ainakin kaksi kertaa viikossa, yhteisiä suunnitelmia.... Yhdessä 9 vuotta.

Itse oon sen tyyppinen etten kyllä sulkeutuneen miehen kanssa pystyisi elämään..tuskin edes päätyisin seurustelemaan. Ja olen myös sellainen että haluan olla lähekkäin ja nukkua kiinni toisessa, aktiivista seksielämää jne.

Varmaan turhautuisin..mutta toisaalta jos rakastaa syvästi niin ei sitä eroa kovin herkästi.

Kukaanhan ei meistä ole täydellinen ja miehen tekemä lista omasta vaimostaan voisi myös olla aika yllättävä toisen osapuolen mielestä...

Elämä EI ole koskaan täydellistä, ei myöskään yksikään avioliitto...

Mitkä olisivat noilla kriteereillä ne niin perustavanlaatuiset syyt, ettei yhteiseloa PERHEENÄ enää voisi jatkaa? Että lasten koti hajotettaisiin?

Vierailija:

Tuo on valovuosien päässä omasta, hyvästä avioliitostani! Ihanaa kumppanuutta, kannustusta, pieniä kauniitä tekoja, niskan hierontaa, kukkakimppuja, hempeitä tekstiviestejä päivän mittaan, ihanaa seksiä ainakin kaksi kertaa viikossa, yhteisiä suunnitelmia.... Yhdessä 9 vuotta.

että töissä on yksi. Ei usko, pitää vain vitsinä. Tänään sitten tolkutin sen päähän, että pitäköön vaan vitsinä ja olkoon ottamatta mua tosissaan, mutta mä todellakin olen rakastunut toiseen. Taas yritti kääntää vaan, että mä olen vaan väsynyt tai kiukkunen jostain yms. Yrittää hetken miellyttää, että kyllä mä autan siivoamisessa ym. En voinut muuta kuin sanoa (tai huutaa), että kuvittele ihan mitä tahansa ja ole ottamatta mua aina vaan tosissaan, mutta fakta on se, että toista rakastan. Mä en vaan tiedä, miten mä etenisin tässä. En halua sännätä suinpäin mihinkään tekoihin.

Vierailija:

Just tollainen olo mulla oli siinä suhteessa. Mä elin ja olin sen kanssa kaikki oli hyvin ja kaikki oli kunnossa, mutta minusta tuntui että mä olen silti ihan yksin siellä! Yhdessä, mutta yksin. Puhuin ja puhuin asiasta miehelle ja hän aina vaan sanoi että minunkin pitää yrittää jne., mut koskaan ei mitään muutosta tullut. Meidän suhde oli hyvä ja me ei koskaan riidelty eikä mitään, arki oli rauhallista ja mukavaa, mutta jotain puuttui.

Nyt tässä itken että teinkö sittenkin elämäni suurimman virheen kun jätin sen turvallinen ja kumminkin jossain määrin hyvän suhteen..

Kysymys kuuluikin, olisinko itse eronnut ap:n kuvailemasta miehestä. Ihan varmasti olisin. Aika surullista, jos jotkut ovat oikeasti sitä mieltä, ettei esim. kukkia voi tuoda vaimolle kuin huonon omantunnon takia... No, rakastan omaani ja vaalin suhdettamme. Osaan arvostaa hyvää miestä, kun tiedän, ettei näin ihania ole joka oksalla.

Sillä rakkaushan ei yksin riitä minkään suhteen ylläpitoon, sillä arki haalistaa sen ihan varmasti ilman sitä TAHTOA...

Mutta asian vierestä. Muuttuiko miehesi umpimieliseksi lasten tulon jälkeen?

Jos et ollut tyytyväinen mieheesi ennen lapsia niin miksi niitä menit tekemään? Vai olitko silloin tyytyväinen ja nyt kun oma elämäsi pyöriikin lasten ympärillä ja sinä et saanut tarpeeksi muuta aktiviteettia kasasit kaiken miehesi päälle?



Se on kuulkaa naiset niin, että te olette ihan itse vastuussa onnellisuudestanne tai sen puutteesta. Ei sitä voi teille kukaan antaa. Ja nyt en tarkoita väkivaltaisten ja juoppojen miesten vaimoja.



Heippa

onko noin vaikea kestää ARKEA?



ap:n mies kuulostaa hyvältä.

Jos puolisoiden välillä ei ole mitään yhteyttä, ei mitään me-henkeä, jakamisen tunnetta, välittämistä, niin MIKSI jatkaa? En kannata kulissiavioliittoja. Jos kaikki tunteet ovat kuolleet, lapset vaistoavat sen kyllä.

Munaa ja kukkia sain kyllä! Siitä ei nyt ole kyse.



Miettikääpä itse vuosien ja vuosien suhde jossa viikossa vaihdetaan muutama sana ja nekin liittyy lapsiin! Koskettaminen on vaikeaa ja jotenkin " turhaa" . Onko lapsienkaan hyvä olla siinä näkemässä että äiti ja isi on lähinnä vaan kämppiksiä. Rakastan/rakastin kyllä miestäni, mutta yhteys puuttui ja sitä emme varmaan koskaan olisi saaneet. Tavallaan se puuttui jo suhteen alussa, mutta silti rakkauden tähden jatkoin suhteessa!

Lapset eivät ymmärrä aikuisten ihmissuhdekuvioita ja heille riittää, jos ei riidellä ja heistä pidetään hyvää huolta Lapset ovat itsekkäitä ja maailma yleensä pyöriin heidän napansa ympärillä eli heille riittää se että isä ja äiti ovat paikalla, ei sillä ole heille merkitystä pussailevatko ne vai eivät... Kokonaan toinen asia on sitten sellainen jatkuva riitely ja piikittely vanhempien välillä, siitä lapsetkin kärsivät. Mutta tavallinen arkinen parisuhde, jossa välillä on näitä kylmiäkin kausia, ei missään nimessä ole lasten kannalta huonompi vaihtoehto kuin ero!

Ja jos ap haluaa muutosta suhteeseen, muutos ei ala ennen kuin ap sen itse aloittaa... Nimittäin niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan pitää kyllä paikkansa asian kuin asian suhteen...

Siis miten voisi olla hyvä lapsien kannalta että äiti on onneton? Niinkun sanoin suhde aiheutti minulle masennusta kun tunsin oloni niin olemattomaksi. Mielummin se menee niin että kun äiti on onnellinen ja isä on onnellinen niin on lapsetkin onnellisia. Miten se mun masennus ja tyytymättömyys olisi muka ollut lapsille parempaa kun tämä ero ja siitä seuraava hyvä olo sitten joskus!!



Itse olen kumminkin sitä mieltä että mielumminkin yksin kun huonossa parisuhteessa, ei lapsetkaan halua katsoa itkevää ja masentunutta äitiä.

Vierailija:

Hyvä puolet:

-työssä käyvä EHDOTON EDELLYTYS

-kunnollinen NÖSSÖ EI SAA OLLA

-rauhallinen SOHVAPERUNA?

-ei juo eikä polta OSAAKO RENTOUTUA?

-ei käy baarissa ONKO PAHA, JOS KERRAN VUODESSA KÄY?

-harrastaa vain perheen kanssa MISSÄ OMA ELÄMÄ?

-on todella hyvä isä EHDOTON EDELLYTYS

-kohtuu hyvä sängyssä OK

-ihan normaalin näköinen OK

-terve OK

-ottaa jonkun verran huomioon OK

Huonot puolet:

-seksiä kerran kuussa, olisi enemmän mutta ei tee aloitetta TEETKÖ ITSE ALOITTEITA?

-ei petä, mutta ei ole kovin luotettava(pettää " henkisesti" ) MITEN ILMENEE?

-ei halaile eikä pussaile ilman että toinen tekee aloitteen MERKKI JOSTAKIN

-ei puhu koskaan asioistaan, on hiljaa ja aika sulkeutunut TÄTÄ VOI OPPIA...APUA SAATTAA TARVITA

-nukkuu lasten huoneessa eikä naisensa vieressä koska haluaa että lapset nukkuu hyvin eikä tule yöllä viereen nukkumaan MERKKI JOSTAKIN

Kuullostaako unelma mieheltä, olisiko tälläinen hiottavissa vai pitäisikö luovuttaa?

Minusta mies on kovasti sidoksissa perheeseen. Hänellä ei taida olla tilaa omille ajatuksille ja touhuille? Saattaa tuntea olonsa tukahdutetuksi.

Useimmat miehet tarvitsevat harrastuksen ja miesten menoja edes vähän voidakseen hyvin. Paha olo näkyy etääntymisenä...

Ei se puhuminen mikään läheisyyden mittari ole. Ei toinen ihminen sun yksinäisyyden tunnetta voi poistaa, se on sinussa, ei tule ketään toista ihmistä, joka täyttäis sut. Hirveän monet ihmiset elää tässä harhaluulossa ja jättää kehittymisensä toisen armoille tai syyksi omasta tyhjyydentunteesstaan. Aito toisen ihmisen kohtaaminen ei tarvi jatkuvaa puhetta ja hölötystä. Eikä voi olettaa että toinen vain muuttaa perusluonnettaan. Olitko sä valmis muuttamaan itseäsi ja olemaan joskus hiljaa ja tunnustelemaan näin teidän läheisyyttä. Pyysikö miehesi sitä. Ehkä hän rakasti sinua sellaisena kuin sinä olit, puheliaana ja sosiaalisena.

mikä ihmeen normaali pariskunta. Miten jotkut onkin näin " normaaleja" . Lukevat sitten näitä ääliömäisiä " tutkimuksia" muista " normaaleista" , jotka harrastavat samassa tahdissa heidän kanssaan seksiä. Onneksi on näiden lisäksi mahdollista tunnustella omaa ja puolison tarpeita ja jättää normaaliuden paineet roskakoppaan.

onneksi vähä parempaan suuntaan menossa...

Vierailija:

tiedän tismalleen mistä puhut. Tuollaisen miehen kanssa eläminen on kauheaa jos itse on avoin, sosiaalinen jne. Siis henkistä yksinäisyyttä. Toisekseen on aika erikoista ettei halua olla naisensa kanssa. Sekin on jonkinlaista hylkäämistä. Olen monta kertaa miettinyt mistähän tuo johtuu- että kaikki on tavallaan kunnossa, mutta se missä elämä tapahtuu eli ihmisten väliset tunteet, ajatukset jne puuttuu ja tilalla on henkinen hylkääminen.

joillekinhan riittää kivat kulissit, jotkut- kuin myös minä masentuu siitä ettei ole tunnetason kumppanuutta.

Normaali, tavallinen, tyypillinen, keskiverto.

Vierailija:

mikä ihmeen normaali pariskunta. Miten jotkut onkin näin " normaaleja" . Lukevat sitten näitä ääliömäisiä " tutkimuksia" muista " normaaleista" , jotka harrastavat samassa tahdissa heidän kanssaan seksiä. Onneksi on näiden lisäksi mahdollista tunnustella omaa ja puolison tarpeita ja jättää normaaliuden paineet roskakoppaan.

Aito yhteys toiseen on mielestäni tärkeintä elämässä. Sitä ei ansaita eikä tehdä sanoilla eikä teoilla eikä edellyttämällä sitä taikka tätä. Sitä joko on tai ei ole.