Lue keskustelun säännöt.
Mä oon surullinen... Meneekö muilla näin huonosti :`(
16.03.2007 |
Oma lapsuudenperhe ongelmainen joten vanhempiin en valitettavasti voi turvata:(
Omat ystävät ovat kaikonneet, vaikka yritän pitää yhteyttä, ei se onnistu. Olen jo luovuttanut kun ovat hylänneet. En voi sille mitään etten kelpaa ystäväksi enää :(
Mies on ainoa hyvä asia mun elämässä, mutta nyt suhteessakaan ei mene kovin hyvin. Ollaan enemmän kavereita.
Olo on toivoton.. en halua olla moniongelmainen, mutta näköjään olen.
Olen lihonut ja mietin miksi pitää olla 25-vuotiaana rapakuntoinen. Tahtoisin olla aktiivinen, menevä harrastaa jotain uutta vaikka golfia.
ELämäni ei ole sellaista kuin joskus haaveilin. Suurinpana suruna läheisten ihmisten puute. Ystävien suhteen olen yrittänyt kaikkeni, en kelpaa kaasoksi, en kummiksi, en enää edes yhteydenpitoon :(((
Tuntuu just nyt että voimat loppuu ja tahtoisin kuolla pois.
Kommentit (24)
Olen naimisissa ja mulla on kolme lasta. Yksinäinen olen, ei siis kavereita YHTÄÄN! ja aina tuntunut ettei ole tavannut sellaista henkilöä kenen kans tullut juttuun.. siis tuntunut ettei musta pidetä eikä hän ole enää sit pitänyt yhteyttä. Mulla vanhemmat on eronneet toinen asuu samalla paikkakunnalla, mutta mielestäni en tunne sitä " turvan" tunnetta hänestä. Mä luulen että suomessa riittää yksinäisiä ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanan kannustavia olette!
Tänään lähden lenkille jos mieli reipastuisi ja koitan tehdä ahkerasti opiskelujuttuja...
Juu noita kummi/kaasoasioita olen murehtinut niin paljon, etten enää jaksa. Minulle kävi juuri noin, että paras kaveri ei ole enää missään yhteyksissä ja pyysi 4 muuta ihmistä kummiksi.. Se oikeastaan " avasi pään" tälle masentumiselle ja surullisuudelle :(
Ei ollut kukaan laittanut meiliä, mutta jos joku haluaa kirjoitella niin s-posti on yllä.
ap
Sinä olet arvokas ihminen. Siihen et tarvitse vakuutteluja tuntemiltasi ihmisiltä,et ystäviltä,et sukulaisilta.
Ihmiset ovat nykyään todella kylmiä toisilleen.
Itse olen kokenut sen työpaikoilla," ystävien" kanssa ja valitettavasti myös sukulaisissa.
On turhaa odotella yhteydenottoja tälläisiltä ihmisiltä.
Mitä,jos pyytäisit,vaikka jotain opiskelukaveria kahville? Harrastusta on vaikea aloittaa yksin,tiedän sen.
Tsemppiä ap:lle!
t. äitinsä 15-vuotiaana menettänyt,lapsensa yksin odottanut ja synnyttänyt,jolta viimeaikoina kaikonnut useampi" ystävä" .
Eli ei se ole niin yksinkertaista kuin monesti ajattelee. Tietysti lapsi muuttaa elämää ja vie aikaa, mutta ei vanhojen ystäviesi tunteet sinua kohtaan ole välttämättä muuttuneet. Heillä ei ehkä ole vaan aikaa, mikä saattaa vaikuttaa välinpitämättömältä. Älä nyt kuitenkaan itseäsi syytä!