Lue keskustelun säännöt.
G: Saitko lapsena tukkapöllöä / luunappeja tms. Mitä ajattelet siitä nykyisin?
16.03.2007 |
Eli tuon toisen ketjun perusteella tuli mieleeni, että useimpien meidän äitien lapsuusaikana näitä rangaistuksia vielä ihan yleisesti jaettiin. Nykyisin ne ovat tietysti täysin kiellettyjä rankaisumalleja mutta itse ainakin olen saanut 70-luvulla tukkapöllöä kotona. En osannut pitää sitä mitenkään ihmeellisenä enkä ajattele vanhempieni toimineen väärin. Silti varmasti ahdistuisin jos itse menisin tukkapöllöä antamaan omalle lapselleni. Miten muilla?
Kommentit (45)
ja nöyryyttäviähän nuo kaikki rangaistukset olivat. Itse en nippaile enkä anna fyysisiä rangaistuksia mutta jäähyä käytän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen saanut monta kertaa lapsena tukkapöllyä. remmiäkin tuli joskus pyllylle. tehokas rangaistus se oli, koska harvoin teki uudelleen niitä tuhmuuksia sen rangasituksen jälkeen.
itse olen pari kertaa antanut lapselle tukkapöllyä. se on se viimeinen keino. yleensä uhkailu tukkapöllystä riittää. eikä sitä tarvi kuin vähän hiuksista nippaista niin menee viesti perille. sitä en ymmärrä, että niin kovaa tukistetaan, että äitille jää tukko lapsen hiuksia käteen.
jostain luin tutkimusta, että ne jotka ovat lapsena itse saaneet tukkapöllyä, antavat myös omalle lapselle.
En kyllä käytä samaa omaan lapseeni.
Äitini perusteli asiaa sillä, kun se tekee niin, kun sen äiti hakkasi sitä, ja äitinäitinäiti hakkasi omia lapsiaan.. Eli suvussa menee, mutta kuulema koko ajan lievemmästi.
Eniten mua oudoksuttaa se, että sain selkääni vielä vitosluokkalaisena, jos en saanut kiitettävää kokeesta. Pitkät matkat kiertelin kylillä, ennen kun uskalsin kotiin, jos olin saanut 8,5 kokeesta. Ja niin monta kertaa mietin, kuinka pienestä voi olla kiinni, saako 9- vai 8,5.
Oma lapseni on kohta 2-vuotias, enkä onneksi ole häntä lyönyt. Huutanut olen pari kertaa, ja jo se pelottaa. Mua on lapsen syntymästä lähtien pelottanu, että lyön lasta. Siis että se on jotenkin väistämätöntä. Toivottavasti niin ei käy. Sinä hetkenä, kun äiti lyö lastaan, se menettää aika suuren osan auktoriteettia ja luottamusta.
Olen kerran menettänyt malttini niin että tukistin lastani ja kadun sitä todella paljon. En halua toimia samoin kuin omat vanhempani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En syytä vanhempiani, minusta he olivat ihanat ja rakastavat vanhemmat. Siihen aikaan nyt vain tuollainen kuritus katsottiin oikeaksi kasvatustavaksi. Onhan kuitenkin sukupolvi sukupolvelta fyysinen kuritus vähentynyt - vielä omien vanhempieni lapsuudessa annettiin raippaa ja mitä kaikkea. :o/
Itse en osaisi kuvitellakaan tekeväni omalle lapselleni moista - en usko fyysiseen kuritukseen rankaisukeinona. Se vain on mielessäni väärin, nykyaikana. Äitini puhuu nykyisin miten " minä olen parempi äiti kuin hän on koskaan ollut" , eli hän taitaa katua sitä, että turvautui väkivaltaan, koska muuta eroa kasvattamistavassa ei periaatteessa ole kuin se, etten minä koskaan fyysisesti kurita ja kai olen sitä kärsivällisempi.
kunpa olisivat mielummin vaikka lyöneet
nyt kärsin trikotillomaniasta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja koska minä olin aina se riitapukari, aika usein kävelin. Äiti siis heitti ulos autosta ja ajoi niin kauaksi, ettei autoa näy. Sitten odotti jossain mutkan takana. Joskus käveltävää jäi aika paljon, useita satoja metrejä nyt ainakin (ja joskus suutuspäissäni lähdin kävelemään toiseen suuntaan). Se oli pelottavaa.
Joo, ja peppu oli välillä verillä ja ei koulussa kärsiny istua... Ja tukistettu on kyllä niin, että aina oli jossain kohti päätä kuhmulla...
Mistään näistä ei ole myöhemmin puhuttu. Muistan kyllä, kun aina välillä äiti suri sitä, kun on väsynyt ja huono äiti. Ja hoki sitä, kuinka se katuu kun on lyönyt. Mutta veikkaisin, että jos ottaisin esim. ton arvosanajutun esiin, se kieltäis, ettei sellaista ole tapahtunut.
Kun olin vanhempi, aloin antamaan äidille takasin. En jäänyt vain hakattavaksi, baan löin ja potkin takasin. Sitten säikähdin, kun kerran potkaisin äitiä niin, että melkein kirjahylly kaatui hänen päälleen. Se taisi olla yksi viimeisimmistä kunnon tappeluista, mitä meillä oli. Mutta mun mielestä joku on väärin, jos äiti ja tytär ottaa yhteen nyrkit pystyssä... Mä toivon, ettei mun ja mun tytön välille ikinä syntyis tollasta tilannetta.
Kuten joku muukin totesi, fyysinen kuritus ei ollut pahin asia lapsuudessani. Henkinen kurjuus ja kuritus tekivät mielestäni minulle sen suurimma hallan. Fyysinen kuritus oli meillä vain manifestaatio kaikesta siitä henkisestä vallankäytöstä, jota toinen vanhemmistani harjoitti.
Itse en kurita fyysisesti lastani lainkaan. Olen huudattanut häntä ja istuttanut tarpeen vaatiessa jäähyllä. Yritän pysyä johdonmukaisena niin, että lapsi osaa itsekin ennakoida tulevat sanktiot. En siis kurita hetken raivonpuuskassa tai ole kurittamatta hyväntuulisena.
Olen mielestäni askeleen edelle omista vanhemmistani näissä kasvatusasioissa.
Toisaalta en osaa mitenkään paheksua tukkapöllyjen antajaa. Tiedän, että jos vanhemmalla ei ole kanttia olla suht kylmäpäinen oman tenavansa kanssa, hermot palavat ja tukkaan tarttuu helposti kiinni. Eli uskon tiukkaan kasvatukseen; kun on koko ajan tiukka ja jämäkkä, ei tarvitse turvautua fyysisiin keinoihin. --> Tulee lakiakin noudatettua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta en halua kurittaa fyysisesti omia lapsia.
Muuten, mitä on trikotillomania?
Vierailija:
kunpa olisivat mielummin vaikka lyöneetnyt kärsin trikotillomaniasta
kutsua että raahaataan huoneesta toiseeen hiuksista perässä vetämällä ja hiuksista pitämällä kiinni hakataan päätä seinään), myös remmi/vyö tuli tutuksi meidän perheessämme, unohtamatta potkimista ja lyömistä. Lista olisi varmaan loputon jos sitä jatkaisin mitä rankaisukeinoja meillä käytettiin fyysisesti, henkisen lisänä...
Valitettavasti itse en jostakin kummasta syystä hyväksy ollenkaan fyysistä väkivaltaa, oli se sitten luunappi tai läpsäys sormille, toki ajattelisin varmaankin toisin jos oma kuritukseni olisi ollut ainoastaan luunappi tai pieni tukkapölly...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain tukkapöllyä ja remmistä. Välillä vähän liiankin herkästi... Ei se lyöminen vaan se muu pahoinvointi ja hylkäyskokemukset...
eivätkä vanhempani käyttäneet muitakaan rangaistuksia. Ei harrastettu henkistäkään väkivaltaa. Olen syntynyt v. 60. Omia lapsia en ole koskaan kurittanut ruumiillisesti ja hyviä lapsia ja nuoria noista on tullut. Vanhin on pian 19, nuorin 4.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja tiedän ne ansainneenkin! olin kyllä niin räivä pikkusena ( alle 15v) että ihmettelen miten äitini jaksoi. olen vanhin ja mulla on monta sisarusta.
kyllä mielestäni tänäkin päivänä saisi piiskaa antaa jos mikään muu keino ei tehoa.. saa sitä ihmetellä miksi tehdää tyhmyyksiä ja rikoksia kun ei kunnon kuria oo pidetty.
Meidän perheen neljästä lapsesta (siis minusta ja sisaruksistani) ei yhdestäkään tullut rikollista emmekä ole mihinkään tyhmyyksiin menneet mukaan, vaikkei meitä ole väkivallalla kasvatettu.
edes huudettu niin, että muistaisin sen. Omia lapsia olen joskus ottanut paidan kauluksesta kiinni ja ravistanut, mutta en sen kummempaa ja joo huutanut olen kyllä.
En hyväksy ruumiillista kurittamista. Muistan, että lapset kasvavat isoksi ja saattavat pistellä äitiään myöhemmin turpaan, kostoksi. t: neljän pojan äiti
ja suu pestiin useasti saippualla :-D
kyllä se on vaan niin, että entisajan pennut olivat paljon paremmin käyttäytyviä kuin nykyajan. En kurita omia lapsiani fyysisesti, en uskaltais.
Omaa lastani olen nipannut muutaman kerran ja kevyesti tukistanut, ja kannan huonoa omaatuntoa asiasta. Jäähyä käytän useammin.
Vierailija kirjoitti:
ja koska minä olin aina se riitapukari, aika usein kävelin. Äiti siis heitti ulos autosta ja ajoi niin kauaksi, ettei autoa näy. Sitten odotti jossain mutkan takana. Joskus käveltävää jäi aika paljon, useita satoja metrejä nyt ainakin (ja joskus suutuspäissäni lähdin kävelemään toiseen suuntaan). Se oli pelottavaa.
Mulle on tehty samaa ja sen takia kärsin paniikkihäiriöstä. Kaikki on vaan mun syytä.
Joo, ja peppu oli välillä verillä ja ei koulussa kärsiny istua... Ja tukistettu on kyllä niin, että aina oli jossain kohti päätä kuhmulla...
Mistään näistä ei ole myöhemmin puhuttu. Muistan kyllä, kun aina välillä äiti suri sitä, kun on väsynyt ja huono äiti. Ja hoki sitä, kuinka se katuu kun on lyönyt. Mutta veikkaisin, että jos ottaisin esim. ton arvosanajutun esiin, se kieltäis, ettei sellaista ole tapahtunut.
Kun olin vanhempi, aloin antamaan äidille takasin. En jäänyt vain hakattavaksi, baan löin ja potkin takasin. Sitten säikähdin, kun kerran potkaisin äitiä niin, että melkein kirjahylly kaatui hänen päälleen. Se taisi olla yksi viimeisimmistä kunnon tappeluista, mitä meillä oli. Mutta mun mielestä joku on väärin, jos äiti ja tytär ottaa yhteen nyrkit pystyssä... Mä toivon, ettei mun ja mun tytön välille ikinä syntyis tollasta tilannetta.
enkä ole itse koskaan antanut noista kumpaakaan, esikoinen on jo 17 v eli tuskin enää tulee annettuakaan.