Neuvokaa, miten voi kohteliaasti välttää kertomasta, onko lapsia vai eikö ole.

Vierailija kirjoitti:

Mitenkäs kohteliaasti kertoo miehelle että sun pitää elättää mut ja mun lapset.  No yleensä kysytään mitä teet työksesi ..ns heti ekan 3 kysymyksen jälkeen.

PS suuremmalle osalle miehistä lapset on ok mutta sun ne kyllä pitäs elättää.

Pyhällä hengelläkö se nainen ja sen lapset on eläneet ennen sinunlaista kultakimpaletta? Mä myös vihaan ihmisiä jotka ensimmäiseksi kysyy työpaikan perään. Ikäänkuin se määrittäisi jotenkin ihmistä paremmuusjärjestykseen. Ihminen, joka ei ole kiinnostunut siitä kuka sinä olet vaan mitä sinä teet (ettet vaan aio loisia muiden lompakolla) on hyvä kiertää kaukaa.

Ap:llä on hassu oletus, että naiset ovat automaattisesti uhrautuneet ja jääneet elämään lastensa kautta. Kaikki tuntemani korkeasti koulutetut ja tutkijat (joka ei ole kuin työ muiden joukossa, en pidä yliopistolla roikkuvaa  apurahatutkijaa mitenkään erityisenä uratykkinä) ovat vanhempia. Puhuvat lapsistaan niissä tilanteissa, kun se tuntuu luontevalta. On ihan neutraalia kysyä ihmiseltä, onko hänellä perhettä.

Elämä ei ole kilpailu.

Ei sinun tarvitse alkaa selittämään heille, vieraille ihmisille, elämääsi tai valintojasi. Tuo on vaan small talkia. Ei, entä itselläsi? On tosiaan erittäin hyvä vastaus. Ja sitten käännät puheenaiheen muualle.

"Onko sulla lapsia?"

Vastaat silmät suurina ja naama pokerilla ilman hetkenkään epäröintiä " Entä teillä?"

En oikein usko, että tuosta päästään sulavasti takaisin alkuperäiseen kysymykseen.

Mulla ei ole miestä, päättele siitä!

No sanot vaan että perheasiat kuuluu sulla privaattipuolelle. Toiset ymmärtävät sitten siitä, että he eivät sinne kuulu, eivätkä yritä sen enempää tutustua.

Sinänsähön tuossa ei ole kyse lokeroinnista, vaan siitä, että ihmiset yrittövöt haarukoida jotain aihetta, jonka ympärillä sinun kanssasi voisi syntyp jutunjuurta ja voisitte tutustua. Ja koska tarkoitus kerran on llytää jotwin yhteistä ouhuttavaa, voit hyvin yrittää tarjota lasten ja perheen tilalle jotain sellaista, minkä itse luulet teitä yhdistävön, Yliopistoura yleensä toimii ihan hyvänä yhteisenä pohjana niiden kanssa, joilla myös on sellainen (mutta siinä on toki silloinkin vaaransa, koska kuten varmaan tiedät, akateemisen maailman nykyoloissa menestyksellään kehuminen helposti tuntuu muiden mitätöinniltä).

Ei tuolle mitään voi. Jos et puhu lapsista x ajan sisällä, niin joka tapauksessa sinut ajatellaan lapsettomaksi. Niin vahva on se oletus - ja jokaisen omaan kokemukseen se perustuu - että nainen puhuu lapsistaan, jos hänellä sellaisia on.

Kerran eräässä harrasteryhmässä en jaksanut puhua lapsistani, kun nimenomaan halusin hengähdystaukoa pikkulapsihötäkästä, ja huomasin muutaman kuukauden päästä että minun oletettiin olevan lapseton. Minulle selitettiin lapsiperhe-elämän realiteetteja. Se oli hassua, kun ei henkilökohtainen elämämme mitenkään ollut harrastuksessamme tärkeä asia. 

Mutta useimmiten minusta on ihan tarpeellista kertoa lapsiperheellisyydestä. Elämäntilanne nyt vaikuttaa aikatauluihin ja rajoittaa valintoja jne. Ihan vastaavasti lapsettomat naiset suhtautuvat oudosti siihen että äitys tulee mitenkään ilmi. Esimerkiksi jos myöhästyn kokouksesta jonkin lapsen päiväkotihässäkän takia se koetaan eri tavalla (loukkauksena? brassailuna?) kuin myöhästyminen bussista (joka koetaan neutraalina ja normaalina).

Minustakin miehet suhtautuvat paljon neutraalimmin äitiyteeni. Heille se on vain minun elämäntilanteeni, ei koske heitä, oli heillä itsellään lapsia tai ei. No esikoisvauvojen isät ovat täpinöissään, heitä kiinnostaa. Mutta muita ei.

Voi hyvää päivää, on sullakin ongelmat. 

Olen siementäni kylvänyt, kukaan ei ole elareita pyytänyt.

Toimisiko?

Its not your bisnes! Uskonto, politiikka ja lapset ovat aiheita,joista en juttele.

"Kyllä meillä on peittoa heiluteltu"

Voit alkaa sätkiä tilanteessa holtittomasti, kuin olisit jonkun kohtauksen kourissa. Lapsikeskustelu unohtuu varmasti. Vaihtoehtoisesti voit huutaa kovaan ääneen "näettekö tekin tuon pitkätukkaisen naisen, jolla ei ole silmiä?" 

Et vastaa kysymykseen vaan heität heti vastakysymyksen vaikka että onko sulla undulaattia? Hämmentyy kyllä kysyjä ainakin hetkellisesti..Kokeile!

"Lääkärin mukaan en voi saada lapsia" - Tämä saa kysyjän näyttämään huonolta.

En mä utele kenenkään lapsilukua, kun monelle se voi olla hyvinkin arka paikka, jos niitä ei ole tai on vaikka menettänyt lapsensa. Kyllä ne itse kertoo, jos haluaa lapsista puhua.

"emme tunne toisiamme tarpeeksi hyvin noin henkilökohtaisten asioiden jakamiseen" ja päälle sellainen hymy ettei vastaanottava nainen voi tietää, että onko se resting bitch smile, vttuileva hymy vai ihan vain kohtelias lämmin hymy

Mullekin tulee lasten kysymisestä sellainen olo, että tsekataan kuulutko "meihin" vai "muihin".

En ylipäätään ymmärrä naisten kulttuurissa sitä, että kun tutustutaan, niin alkaa ihan vtunmoinen kolmannen asteen kuulustelu juurikin noista: sinkku vai varattu, avossa vai aviossa, lapsia vai ei lapsia, halutaanko lapsia vai eikö haluta, koulutus, työpaikka, kaverit, sometilien nimet, harrastukset, musiikki- ja taidemieltymykset ja kännäämiskulttuuri

siis oikeasti harvassa on ne naiset, joilla on itsevarmuutta antaa tilanteiden kulkea omassa uomassaan luonnostaan ilman kuulusteluja ja uteluja, jossa annetaan toisen omassa tahdissaan kertoa asioita itsestään. Tuolla  lailla toisesta saa vielä enemmän irti ja etenkin, jos itse antaa itsestään ensin enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Mullekin tulee lasten kysymisestä sellainen olo, että tsekataan kuulutko "meihin" vai "muihin".

Tsekataan oletko vaarallinen vai vartija