Neuvokaa, miten voi kohteliaasti välttää kertomasta, onko lapsia vai eikö ole.
Melkein aina, kun tapaa ensi kertaa jonkun naisen, aika pian tulee kysymys: "Onko sulla lapsia?" Miehiä ei niinkään kiinnosta, mutta naisten kesken tulee jonkinlainen ankara lokerointi äiteihin ja ei-äiteihin. Harvemmin kukaan kysyy ammattia tai kotiseutua, puolisoa tai muuta. Lähtökohta on lapset. Ymmärrän sen niin, että osa naisista on uhrannut suuren osan elämästään lastensa hoitamiseen ja tavallaan on jäänyt elämään heidän kauttaan. Muu ei tunnu kiinnostavankaan tai herättää aggressioita, jos vastaavasti kertoo omasta elämästään korkeasti koulutettuna ja tutkijana. Ainakin keskustelu jäätyy ja muukin suhtautuminen jo vastaukseen, ettei ole lapsia. Lokerointi toimii ja tulee eristetyksi. Miten voi väistää jo kättelyssä koko lapsiaiheen ja keplotella turvallisille ja keveille vesille? Ja miksi ei saa olla oma itsensä oman elämänsä eläneenä vaikeuksineen ja voittoineen?
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko aloitus totta. E. n ole lapsettomana naisena törmännyt tuollaiseen.
Multa kysytään aina. Olen lapseton jos sillä on jotain väliä kun eihän ne sitä kysyessään tiedä. Mutta sitten ne kyselyt vasta eteneekin. Ahaa ei vai? Etkö ole halunnut? Etkö edes adoptoida? Jossain vaiheessa sanon yhtä suoraan että lapsiperhe-elämä ei minua kiinnosta ja siitä ne suuttuu ja sitten naamasta näkee että ne luulee että veetuilen niille heidän päätöksestään hankkia lapsia. Mutta ei haittaa koska en tajua miten ne kehtaa kysellä tollei. Enhän minäkään kysy miten ihmeessä halusit tollasen elämän. Eli en ole löytänyt keinoa enkä viitsi enää edes yrittää.
Minulla on lapsia, ja silti kysymys ärsyttää ihmisiltä, joita ei edes tunne. Se on tunkeilevaa, ja pahenee edetessään; Ai tyttöjä vai poikia, minkä ikäisiä, opiskeleeko jotain ja/tai mitä tekee työkseen ja missä asuu ja onko lapsenlapsia jne. Mitä se niille kuuluu. Ei minulla ole tapana selostaa small talkina omia yksityisasioita, eikä varsinkaan toisten asioita, ja "toisia" on muut ja omat lapsenikin. Niin, ja en minäkään tiedä, miten kysymyksen voi korrektisti ohittaa. Muutenkin ei minua kiinnosta puhua lapsista. Edes omistani. Tai muista ihmisistä, jotka ei ole edes paikalla.
Anteeksi mutta, vittuuks se sulle kuuluu?
En ole törmännyt moiseen ennen mutta vasta tänä keväänä (olen 42v) eräs nainen kysyi sitä minulta ja kun vastasin, ettei ole, nainen sanoi, että kyllä olisi aika jo tehdä lapsia. Siis käytännössä tuntematon ihminen. Ymmärrän jos näitä voidaan kysyä jos tutuksi ollaan tultu, mutta tätä vanhempaa naista olin aiemmin vain tervehtinyt salilla ja tämä oli ensimmäinen kerta kun kanssaan puhuin. Todella erikoisen huonotapainen ihminen. Ei tulisi itselle mieleenkään tuntemattomilta paitsi kysyä ja myös neuvoa mitä elämässä tulisi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
En ole törmännyt moiseen ennen mutta vasta tänä keväänä (olen 42v) eräs nainen kysyi sitä minulta ja kun vastasin, ettei ole, nainen sanoi, että kyllä olisi aika jo tehdä lapsia. Siis käytännössä tuntematon ihminen. Ymmärrän jos näitä voidaan kysyä jos tutuksi ollaan tultu, mutta tätä vanhempaa naista olin aiemmin vain tervehtinyt salilla ja tämä oli ensimmäinen kerta kun kanssaan puhuin. Todella erikoisen huonotapainen ihminen. Ei tulisi itselle mieleenkään tuntemattomilta paitsi kysyä ja myös neuvoa mitä elämässä tulisi tehdä.
Ihmettelen kanssa näitä ihan tuntemattomia, jotka 'määräävät', miten sinun tulisi elää :D. Öööö voisin harkita, jos sinä maksat :)
"miksi haluat tietää onko minulla lapsia vai ei?" sitten odottelet kun sinulle yritetään keksiä joku vastaus
541
Apua, en ole ikinä ajatellut että tämän kysyminen olisi epäkohteliasta. En tietenkään ensimmäisenä kysy mutta jos pidempään jutellaan niin saatan kysyä. Tämä ihminen on silloin mielestäni kiinnostava ja minua kiinnostaa millaista elämää hän elää. Toki tiedostan sen vaaran, että jos vaikka ei ole saanut lapsia vaikka olisi halunnut, mutta ajattelen että silloin voi sanoa vain "ei" ja niin sanon itsekin jos en halua avata asiaa enempää. Olen siis itse vastentahtoisesti lapseton, tosin asian yli jo päässyt.
Omaan "ei"-vastaukseeni en ole koskaan huomannut kenenkään suhtautuneen mitenkään lokeroivasti tai negatiivisesti. Kukaan ei ole myöskään kehottanut minua tekemään lapsia (paitsi yksi lääkäri) eikä alkanut tivaamaan miksi niitä ei ole. Itse olen joskus kertonut jos on siltä tuntunut.
Varmaan moni lapsellinen kysyy tätä myös siksi, että lasten asioista saa yhteistä jutunjuurta ja jos toisella ei niitä ole, niin ehkä jättää tylsimmät lapsijutut pois ja jutellaan mieluummin jostain muusta.
Sanon vain lyhyesti ja ytimekkäästi "ei ole". Sosiaalisesti normaali ihminen antaa asian olla, mutta aina on näitä kolmannen asteen kuulustelijoita, jotka aloittavat hemmetinmoisen kuulustelun ja syyttelyn. Jos oikein ottaa päähän, kerron tarkan lausunnon terveydentilastani. Kyllä ne sitten vaikenee nolona.
Miksi yrittäisit opettaa pululle shakkia? Se vain kaataa nappulat ja paskoo laudalle.
Vastaat, että: Ehkä on, ehkä ei.