Olen hemmetin ahne ja lakihenkinen itsekäs paska ihminen!
ajattelen aina vain itseäni, ruokaa ja rahaa ja vatsa on jumalani. En osaa ajatella muita ihmisiä ollenkaan, puntillakin käyn vain oman lihani takia ja kaikki elämässäni on minun omaa egoani varten, eikä minulla siksi kai olekaan ystäviä koska en halua heitä
fil 3
18 Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina;
19 heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä.
20 Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi,
21 joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi.
Andy A