Lue keskustelun säännöt.
Muita, joiden läheiset ei ymmärrä, miten minunlainen ihminen on jäänyt ilman omaa perhettä?
20.04.2025 |
Kaikki ystävät ja läheiset pitävät minua helppona ja kilttinä ja ystävällisenä ihmisenä. Kauniiksi on kehuttu ihan ventovieraidenkin toimesta jo ala-aste ikäisenä. Minulla ei ollut koskaa koulussa vaikea saada tanssiparia discossa tai muissakaan tapahtumissa. Poikaystäviä oli tarjolla niin, että luulin sen olevan ihan normaalia. Kuitenkaan sitä onnea ei minulle suotu, että olisin aikuisena pariutunut ja saanut lapsia. Olen siis ollut käytännössä koko ikäni yksin. Jos nyt joku haluaa sanoa, että miksi tulet tänne kehumaan itseäsi, niin ei tässä tilanteessa ole mitään kehumista. Täytän kohta 55 vuotta ja lähipiiri alkaa vaan vähentyä. Pelkään joka päivä, että jään lopunelämäkseni yksin. Tällaiset pyhäjaksot saa masentumaan lisää, kun moni ikäiseni viettää sitä puolison, lasten ja lastenlasten kanssa. Minä olen ollut taas kerran yksin.
Kommentit (50)
Ymmärrän ja olen pahoillani puolestasi. Toivoisin kuitenkin, että löydät joistain muista asioista vielä iloa elämääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aiheesta ei puhuta. Mutta minua hävettää. Olen kaunis, hyvässä työssä, ystävällinen ihminen... Mutta en vaan löydä kumppania. Minua pidetään varmaan outolintuna perheessäni ja mustana lampaana, kaikki varmaan ajattelevat että en vain halua kumppania, mutta oikeasti en vain löydä kumppania. En tiedä, mikä minussa on vialla. Olen varmaan jotenkin outo tyyppi. Muutaman vuoden sisään pitäisi kumppani löytyä tai jää perhe perustamatta.
No on se nyt yxi iso haiswa pazka, että kemisti-prinzzi ei nouda kotiowelta.
Nih.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis poikaystäviä vain ihan teininä, ei enää parikymppisenäkään? Mikä mielestäsi muuttui? Mikä elämässäsi muuttui silloin? Petettiinkö sinua? Itsekin olen joskus miettinyt luokkamme suosituinta tyttöä, jolla oli aikanaan vientiä ja poikaystäviä kun meillä taviksilla ei ollut vielä ketään. Ja nyt ollaan kohta viisikymppisiä ja hän perheetön.
Kumpaa tarkoittaa. Poikaystäviä oli tarjolla. Oliko niitä poikaystäviä vai oliko niitä tarjolla muttei ottanut?
Pelkkiä kilttejä poikia :(
Veljeni jäi ilman kumppania, vaikka olisi jos kuka sellaisen ja lapsia ansainnut. Tyttö ja naisystäviä oli nuoruudessa, mutta nämä jättivät hänet aina kliseisesti. "Olet liian hyvä minulle" " En ole seurustelevaa tyyppiä" "En halua koskaan lapsia" jne. Ja mitä luulette oliko näillä heti uusi kumppani nurkan takana ja lapsia saivat, vaikkei haluttukaan.... Nyt veli on jo 60+ ja erakoitunut. Ei varmaan edes osaisi elää enää kenenkään kanssa.
Ohis on mielenkiintoista miten aivan tosiella tavoi avaukseen oltaisiin todennäköisesto suhtauduttu, jos vastaavan aloituksen olisi tehnyt mies -oletettu kirjoittaja...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hieman on näissä naisten valituksissa sama maku, kuin miljonääri valittaisi kahvin maksavan kaksi euroa.
Ei jotenkin oikein sympatiat riitä.
Elämässä sattumuksilla ja "tuurilla" on kuitenkin aika iso osuus. Joskus vain käy näin, vaikkei tahtoiskaan.
Saattaisin itsekin olla poikamies, jollei vaimo olisi joskus minut valinnut ja aktiivisesti "iskenyt".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy osata ottaa riski , niin rakkaudessa kuin pisneksessä. Voi mennä pieleen , mutta voi mennä hyvinkin.
Ei viitsi alkaa olrmaan vain olemisen takia. Pitäisi myös rakastua molemminpuolisesti. Mutta se näyttää olevan mahdotonta. Tunteet ei siis kohtaa. Puolivillaisesta ei tulee väkisinkään mitään.
Jos haluaa perheen eikä ole aikaa jäädä odottamaan tulista rakastumista. Rakkautta voi myös kasvattaa ajan mittaan, vaikkei tyyppi heti vetäisi jalkoja alta, mutta joku pieni kiinnostuksen kipinä on oltava.
Ei ole alkuunkaan oikein ottaa vain joku siksi, että haluaa perheen. Mies siitoskoneeksi tai nainen synnyttämään. Mitään oikeita tunteita ei ole, mutta synnytä mulle tenavia. Melkoisen iso petos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä, ikää 46 eli perhettä en enää saa. Hyvä parisuhde olisi kiva.
Minun ystävä (nainen) on 47v ja haaveilee vielä perheenperustamisesta.
Ystävättäreni sai esikoisensa 47-vuotiaana.
Kalliiden hoitojen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ootko sä itse kuinka paljon lähestynyt miehiä ja tehnyt aloitteita? Enkä siis kettuillakseni kysy vaan lähinnä et ootko tiedostamatta ikään kuin odottanut että joku lähestyy ja ns hoitaa homman kotiin ja kun niin ei ole käynyt niin sitten tullut ajatus ettet kelpaa, mikä on sussa vikana jne? Monesti ongelma on myös se ettei itse lähestytä ja olla aloitteelisia, pyydetä itse treffeille jne ja ikään kuin laiteta itseä tarpeeksi tyrkylle (enkä mut tarkoita tissit tiskiin meininkiä vaan että tuot itsesi esille tekemällä aloitteita, menemällä juttelemaan jne)
Vierailija kirjoitti:
Täytyy osata ottaa riski , niin rakkaudessa kuin pisneksessä. Voi mennä pieleen , mutta voi mennä hyvinkin.
Otin riskin. Sain ihanat lapset ja pari kauheaa kokemusta parisuhteesta. Nyt + 50 kymppisenä alan vihdoin olla selvinnyt noiden suhteiden jättämistä jäljistä. En ikinä enää halua parisuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämässä sattumuksilla ja "tuurilla" on kuitenkin aika iso osuus. Joskus vain käy näin, vaikkei tahtoiskaan.
Saattaisin itsekin olla poikamies, jollei vaimo olisi joskus minut valinnut ja aktiivisesti "iskenyt".
Itse olisin varmasti poikamies, jos tyttöystävä ei olisi 15 vuotiaana aukonut haarojaan ja tuli vahinko. Tässä sitä vielä ollaan näin 45+ ikäisenä. En tiedä oikein edes miksi. Näin se nyt vaan on mennyt. Olenko onnellinen? En.
Vierailija kirjoitti:
Ohis on mielenkiintoista miten aivan tosiella tavoi avaukseen oltaisiin todennäköisesto suhtauduttu, jos vastaavan aloituksen olisi tehnyt mies -oletettu kirjoittaja...
Luulatavasti kuiskuteltaisiin, että mies on homoseksuaali.... Koska ainakin tällä pasltalla täyspäinen ja miellyttvä ikisinkku (yli 35 vuotais mies, jolla ei tiedetä olleen parisuhdetta) on joko homo tai satu olento - Kaikki muut ovat kuvottavia ja vadtenmielisiä inceleitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aiheesta ei puhuta. Mutta minua hävettää. Olen kaunis, hyvässä työssä, ystävällinen ihminen... Mutta en vaan löydä kumppania. Minua pidetään varmaan outolintuna perheessäni ja mustana lampaana, kaikki varmaan ajattelevat että en vain halua kumppania, mutta oikeasti en vain löydä kumppania. En tiedä, mikä minussa on vialla. Olen varmaan jotenkin outo tyyppi. Muutaman vuoden sisään pitäisi kumppani löytyä tai jää perhe perustamatta.
Sama täällä. Sitä rupeaa lopulta miettimään, että onko itsessä tosiaan jotain vikaa, kun kumppania ei löydykään. Mutta elämä on todella epävarmaa. Et tiedä, tuleeko ketään sopivaa vastaan koskaan.
Julkean väittää, että sekä miehillä että naisilla ylivoimaisesti suurin vaikuttaja pariutumisessa on oma aktiivisuus.
Aktiivisuuden ei välttämättä tarvitse tarkoittaa tinderöintiä, baareissa ravaamista tai edes treffeille pyytämistä. Vaikka ei edellämainituista haittaakaan ole.
Vähäeleisimmillään aktiivisuus on sitä, että pyrkii itseään kiinnostavien ihmisten seuraan ja yrittää tutustua heihin. Useimmat miehet eivät halua jahdata vastahakoista tai viileää naista, vaan mieluummin tutustuvat lämpimältä tuntuvaan naiseen joka oma-aloitteisesti hakeutuu seuraan ja juttelee mukavia. Sama tuntuisi toimivan, vaikka sukupuolet vaihdetaan ympäri.
Olen itsekin arka ja sosiaalisesti aika kömpelö joten tällainen käytös ei ole minullekaan luontaista. Siksi ymmärrän sen, etteivät kaikki saa itsestään irti aktiivista otetta vaikka kuinka periaatteessa ymmärtäisivät sen hyödyt
Taas vanhat femcelit itkee samaa ulinaa 😅
Olet ronkeli. Kukaan, jolle sinä olisit kelvannut, ei ole ollut sinulle riittävän hyvä. Oman tason väärinarviointi perussyynä. Next.
Ehkä olis kannattanut tyytyä tavalliseen mieheen, eikä jahdata vaan jotain rikkaita statusmiehiä. No nythän olet vanha ja yksin, koska olet päässyt sanomaan mä haluan olla vaan kaveri jollekin miehelle? Pitäiskö sua jotenki sääliä vai.
Vierailija kirjoitti:
Julkean väittää, että sekä miehillä että naisilla ylivoimaisesti suurin vaikuttaja pariutumisessa on oma aktiivisuus.
Aktiivisuuden ei välttämättä tarvitse tarkoittaa tinderöintiä, baareissa ravaamista tai edes treffeille pyytämistä. Vaikka ei edellämainituista haittaakaan ole.
Vähäeleisimmillään aktiivisuus on sitä, että pyrkii itseään kiinnostavien ihmisten seuraan ja yrittää tutustua heihin. Useimmat miehet eivät halua jahdata vastahakoista tai viileää naista, vaan mieluummin tutustuvat lämpimältä tuntuvaan naiseen joka oma-aloitteisesti hakeutuu seuraan ja juttelee mukavia. Sama tuntuisi toimivan, vaikka sukupuolet vaihdetaan ympäri.
Olen itsekin arka ja sosiaalisesti aika kömpelö joten tällainen käytös ei ole minullekaan luontaista. Siksi ymmärrän sen, etteivät kaikki saa itsestään irti aktiivista otetta vaikka kuinka periaatteessa ymmärtäisivät sen hyödyt
Ei se aktiivisuuskaan aina selitä. Itse olen aina ollut ujo ja vähän sosiaalisesti kömpelö, mutta olen kuitenkin mennyt tinderiin, baareihin ja tapahtumiin. Nuorempana oli iso kaveripiiri ja lähes joka viikonloppu jossain jotkut kotibileet tai pussikaljoittelut. Mutta mitään vakavampaa seurustelusuhdetta ei oikein ole syntynyt. Olen yrittänyt syvällisesti pohtia mistä se johtuu. Mutta en kyllä keksi mitään. Jatkuvasti ihmiset pariutuvat vaikka eivät ole lähelläkään täydellisyyttä. Ihan kaikilla on heikkoa itsetuntoa, kiintymyssuhdemalli ongelmia, vaikeita luonteita, riippuvuuksia, terveysongelmia,,, Olen ihastunut miehiin joilla kaikilla omat heikkoutensa. En tavoittele mitään saavuttamatonta. Olen myös työstänyt itseäni henkisesti ja fyysisesti ohan kyllästymiseen saakka. Mutta ei vaan ole löytynyt kumppania. Nykyään keskityn hyväksymään asian vaikka on se kipeä varsinkin näin pyhäpäivinä.
Ystävättäreni sai esikoisensa 47-vuotiaana.