Kokemuksia sururyhmistä?

Aloittaja vielä. Jos suru ei ole prosessi eikä siitä toivu, onko minun sitten edes järkeä hakea keskusteluapua? Kysymys saattaa kuulostaa aika tyhmältä mutta mietin tätä oikeasti. Tuntuu vain että nykyään mietin kuolemaa ja kuolleita läheisiä liikaa, siten että se tekee elämän raskaaksi.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja vielä. Jos suru ei ole prosessi eikä siitä toivu, onko minun sitten edes järkeä hakea keskusteluapua? Kysymys saattaa kuulostaa aika tyhmältä mutta mietin tätä oikeasti. Tuntuu vain että nykyään mietin kuolemaa ja kuolleita läheisiä liikaa, siten että se tekee elämän raskaaksi.

Ei surusta silleen varmaan toivukaan, mutta ajan mittaan saattaa helpottaa. Itsellä menetyksestä nyt 8kk, on hieman parempia päiviä,mutta sitten todella huonoja. Ikävä on kova ja tulen ikävöimään häntä koko loppuelämäni ja suremaan, että hänen ja meidän yhteinen elämä loppui kesken. Suren hänen sairauttaan ja sitä miten joutui kärsimään, suren omaa yksinäisyyttäni. Käyn keskutelemassa, mutta tuntuu että minun pitäisi jotenkin edetä, siirtyä johonkin toiseen vaiheeseen. Tiedän, että sellaista ei tule, Minun täytyisi vain hyväksyä tämä osaksi elämääni ja yrittää elää tämän surun kanssa.