Työväenluokkaisen miehen ahdinko
Vielä muutama vuosikymmen sitten duunarimiehellä meni ihan hyvin. Oli mahdollisuus tehdä töitä, joihin ei tarvittu pitkää koulutusta esim. tehtaissa ja tienata silti ihan hyvin. Palkalla pystyi elättämään perhettä ihan kivasti. Duunarimies kävi töissä tienasi, maksoi asuntolainan ja kesämökin ja emäntä kasvatti lapset ja piti kodin kivana. Emännän palkalla katsottiin lasten vaatteet ja ruokakauppalaskut. Nythän se ei enää toimi niin. Hyväpalkkaiset duunarimiesten ammatit ovat vähentyneet rajusti. Tarjoilijan palkalla ei asuntolainaa makseta. Eikä naistakaan rinnalle löydy. Naiset ovat alkaneet kouluttautua. Myös naisten miesmaku on muuttunut. Siinä missä duunarinaiselle ennen riitti se, että mies kävi töissä ja ei juonut palkkaansa vaan toi sen kotiin. Vapailla käytiin moikkaamassa sukulaisia ja ehkä muutaman vuoden välein etelänreissulla. Arkena oli riittävästi puuhaa ettei pariskunnat juurikaan ehtineet edes puuhata mitään yhdessä. Nyt se ei riitä. Halutaan tehdä miehen kanssa yhteisiä asioita. Miehen isotädin luona kyläily ei riitä. Halutaan harrastaa, matkustella ja yhdessä, ei erikseen. Mutta kun sillä miehellä ei rahat riitä edes siihen asuntolainaan. Koulutuksen puutteen vuoksi jututkaan eivät ole mielenkiintoisia, mies ei yksinkertaisesti tiedä riittävästi asioita, että juttuja viitsisi koulutettu nainen kuunnella paria minuuttia kauempaa. Eikä osata käytöstapojakaan. Ennen ei tarvinnut duunarinaisia edes passata, homma meni toisinpäin. Mutta nyt koulutetut naiset haluavat hemmottelua, vaivannäköä. Tuntuu hölmöltä duunarimiehen mielestä. Ja naisia ei edelleenkään elämässä näy. Naiset eivät tulevaisuudessa tyhmisty tai jätä kouluttautumatta. Miesten pitää muuttua tähän päivään.
Kommentit (54)
Onko lähdettä tälle? Tai millekään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Duunarimiehillähän menee mainiosti, kun on Trumppa ja MGTOW, hienot autot, talot ja moottoripyörät. Naisilla taas on jatkuva vinkuminen päällä täällä palstallakin. Ennen saivat elää miehen siivelolä ja vältellä asevelvollisuuttakin, mutta nyt on naisten mentävä TÖIHIN; ja sekös heitä rassaa.
Milloin Suomessa naiset eivät ole tehneet töitä? Suomessa ei ole koskaan ollut kotirouvakulttuuria.
Amerikassakin miehet pakottivat sen, ei ollut naisten valinta.
Nykyään naiset käyvät töissä Jenkkilässäkin, vaikka palstalla usein väitetään että kotirouvia muka olisi edelleen. Saattaa jonkin verran olla mutta ei ole yleistä sielläkään. Koska naiset eivät halua.
Vierailija kirjoitti:
Onko lähdettä tälle? Tai millekään?
Lähdettä? Eikö sulla ikä riitä näkemään muutoksen ihan omin silmin?
Vierailija kirjoitti:
Onko lähdettä tälle? Tai millekään?
Jos edeltävää kommenttia tarkoitat, niin:
Vanhemmuudella nähdään olevan negatiivinen vaikutus äitien työmarkkinatuloksiin, kuten palkkatasoon ja työllisyyteen. Toisaalta tätä samaa negatiivista vaikutusta ei havaita isien työmarkkinatuloksissa. Tähän negatiiviseen vaikutukseen viitataan termillä lapsisakko. Lapsisakon voidaan nähdä muodostavan huomattavan osan jäljellä olevasta sukupuolten välisestä epätasa-arvosta työmarkkinatuloksissa kehittyneissä maissa. Lapsisakkoa on yleisesti perusteltu muun muassa biologisilla selityksillä, vanhempien tulorakenteella, perhepolitiikalla sekä sukupuolinormeilla ja kulttuurilla. Lapsisakko on paljon tutkittu ja laajasti tunnistettu ilmiö taloustieteessä.

Kysyikö joku käsienheiluttelua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistaakseni 10% miehistä pitää isyysloman. Eli vain 10% miehistä pystyy tekemään edes vähimmäisvaatimuksen verran.
Paljon on töitä vielä tehtävänä ennen kuin miehet ovat riittävän hyviä.
Miehet tienaa parisuhteissa enemmän joten se nyt on yksi syy miksi miesten ei ole järkevää jäädä kotiin koska perhe tarvitsee myös rahaa. Jos mies on vaikka työtön tai paljon pienempituloisempi kuin nainen niin sitten se varmasti suurella todennäköisyydellä jää kotiin lapsia hoitamaan mutta sellaisia pariskuntia on vaan todella vähän.
Olet täysin väärässä. Mies ei missään nimessä suostu hoitamaan lapsiaan vaan odottaa naisen ottavan vastuun kaikissa olosuhteissa. Ei ole mitenkään harvinaista että mies on työttömänä kotona ja nainen jää pois työstään hoitaakseen lasta. Mies makaa sohvalla.
Itse tunnen naisen jonka mies valehteli hoitavansa lasta. Mutta kun se syntyi, mies jäi töihin ja pakotti vaimonsa lastenhoitajaksi, vaikka vaimo tienasi paljon paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko lähdettä tälle? Tai millekään?
Jos edeltävää kommenttia tarkoitat, niin:
Vanhemmuudella nähdään olevan negatiivinen vaikutus äitien työmarkkinatuloksiin, kuten palkkatasoon ja työllisyyteen. Toisaalta tätä samaa negatiivista vaikutusta ei havaita isien työmarkkinatuloksissa. Tähän negatiiviseen vaikutukseen viitataan termillä lapsisakko. Lapsisakon voidaan nähdä muodostavan huomattavan osan jäljellä olevasta sukupuolten välisestä epätasa-arvosta työmarkkinatuloksissa kehittyneissä maissa. Lapsisakkoa on yleisesti perusteltu muun muassa biologisilla selityksillä, vanhempien tulorakenteella, perhepolitiikalla sekä sukupuolinormeilla ja kulttuurilla. Lapsisakko on paljon tutkittu ja laajasti tunnistettu ilmiö taloustieteessä.
Ei vaan lähdettä kysyi.
Vierailija kirjoitti:
Ei duunarimies maksanut taloa ja kesämökkiä yksin. Vaimo kävi töissä myös. Ja mies teetti kotityöt naisella ja hoidatti lapsensa. Samaa miehet toki yrittävät edelleen mutta huonommalla menestyksellä.
Näin juuri. Kummasti unohtuu näiltä se naisten panos. Suomessa naiset ovat aina tehneet töitä, itseasiassa kolmea työtä: 1) Palkkatyö 2) Kotityöt palkkatyön jäljeen illalla ja 3) Miehen tarpeista huolehtiminen öisin.
Jos ap olisi oikeasti töissä ja parisuhteessa edes koskaan ollut, niin hän tietäisi tämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko lähdettä tälle? Tai millekään?
Jos edeltävää kommenttia tarkoitat, niin:
Vanhemmuudella nähdään olevan negatiivinen vaikutus äitien työmarkkinatuloksiin, kuten palkkatasoon ja työllisyyteen. Toisaalta tätä samaa negatiivista vaikutusta ei havaita isien työmarkkinatuloksissa. Tähän negatiiviseen vaikutukseen viitataan termillä lapsisakko. Lapsisakon voidaan nähdä muodostavan huomattavan osan jäljellä olevasta sukupuolten välisestä epätasa-arvosta työmarkkinatuloksissa kehittyneissä maissa. Lapsisakkoa on yleisesti perusteltu muun muassa biologisilla selityksillä, vanhempien tulorakenteella, perhepolitiikalla sekä sukupuolinormeilla ja kulttuurilla. Lapsisakko on paljon tutkittu ja laajasti tunnistettu ilmiö taloustieteessä.
Olet täysin väärässä. Mies ei missään nimessä suostu kysymään lähdettä vaan odottaa naisen ottavan vastuun kaikissa olosuhteissa. Ei ole mitenkään harvinaista että mies on työttömänä kotona ja nainen jää pois työstään hoitaakseen lähteet. Mies makaa sohvalla.
Itse tunnen naisen jonka mies valehteli hoitavansa lähteet. Mutta kun se löytyi, mies jäi töihin ja pakotti vaimonsa kirjastonhoitajaksi, vaikka vaimo pierasi paljon paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistaakseni 10% miehistä pitää isyysloman. Eli vain 10% miehistä pystyy tekemään edes vähimmäisvaatimuksen verran.
Paljon on töitä vielä tehtävänä ennen kuin miehet ovat riittävän hyviä.
Miehet tienaa parisuhteissa enemmän joten se nyt on yksi syy miksi miesten ei ole järkevää jäädä kotiin koska perhe tarvitsee myös rahaa. Jos mies on vaikka työtön tai paljon pienempituloisempi kuin nainen niin sitten se varmasti suurella todennäköisyydellä jää kotiin lapsia hoitamaan mutta sellaisia pariskuntia on vaan todella vähän.
Ja kun nainen ei saa pitää urastaan kiinni, palkkaero senkun kasvaa...
Josta jälleen kerran seuraa se, että perheen nettotulot ov
Mutta miestä kiinnostaakin vain se, miten paljon hän saa rahaa, ei se paljonko perhe saa. Sitten pitävät kynsinhampain kiinni penneistään, sillä onhan ne hänen rahojaan. Nainen maksaa pienemmästä palkastaan isomman osan lasten kuluista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko lähdettä tälle? Tai millekään?
Jos edeltävää kommenttia tarkoitat, niin:
Vanhemmuudella nähdään olevan negatiivinen vaikutus äitien työmarkkinatuloksiin, kuten palkkatasoon ja työllisyyteen. Toisaalta tätä samaa negatiivista vaikutusta ei havaita isien työmarkkinatuloksissa. Tähän negatiiviseen vaikutukseen viitataan termillä lapsisakko. Lapsisakon voidaan nähdä muodostavan huomattavan osan jäljellä olevasta sukupuolten välisestä epätasa-arvosta työmarkkinatuloksissa kehittyneissä maissa. Lapsisakkoa on yleisesti perusteltu muun muassa biologisilla selityksillä, vanhempien tulorakenteella, perhepolitiikalla sekä sukupuolinormeilla ja kulttuurilla. Lapsisakko on paljon tutkittu ja laajasti tunnistettu ilmiö taloustieteessä.
Mitä vtun käsienheiluttelua?
Jos naiset lopettaisivat kösienheiluttelun, Suomi pysähtyisi samantien.
Turha enää vinkua sitä, että naiset eivät halua synnyttää lapsia tai halua edes parisuhdetta- nainen häviää molemmissa, ja rajusti. Eikä se lasten saaminen ja niiden hoitaminen ja kasvattaminen ole naisille mikään onni ja autuus, varsinkin, jos mies on vätys. Ja vaikka ei olisikaan, nainen häviää silti, Miehet ovat niitä vapaamatkustajia parisuhteissa ja perheissä.
Huomaa kyllä kaikista kommenteista, että naiset on katsoneet liikaa amerikkalaisia TV-sarjoja. Ei ollut ennen sellaisia!
Vierailija kirjoitti:
Huomaa kyllä kaikista kommenteista, että naiset on katsoneet liikaa amerikkalaisia TV-sarjoja. Ei ollut ennen sellaisia!
En oo kattonut. Ihan kotimaasta ja reaalielämästä on nämä kokemukset.
Josta jälleen kerran seuraa se, että perheen nettotulot ovat pienemmät, koska progressiivinen verotus. Jos mies antaisi naiselle yhtäläisen mahdollisuuden panostaa uraansa, perheen nettotulot voisi kasvaa.