Työväenluokkaisen miehen ahdinko
Vielä muutama vuosikymmen sitten duunarimiehellä meni ihan hyvin. Oli mahdollisuus tehdä töitä, joihin ei tarvittu pitkää koulutusta esim. tehtaissa ja tienata silti ihan hyvin. Palkalla pystyi elättämään perhettä ihan kivasti. Duunarimies kävi töissä tienasi, maksoi asuntolainan ja kesämökin ja emäntä kasvatti lapset ja piti kodin kivana. Emännän palkalla katsottiin lasten vaatteet ja ruokakauppalaskut. Nythän se ei enää toimi niin. Hyväpalkkaiset duunarimiesten ammatit ovat vähentyneet rajusti. Tarjoilijan palkalla ei asuntolainaa makseta. Eikä naistakaan rinnalle löydy. Naiset ovat alkaneet kouluttautua. Myös naisten miesmaku on muuttunut. Siinä missä duunarinaiselle ennen riitti se, että mies kävi töissä ja ei juonut palkkaansa vaan toi sen kotiin. Vapailla käytiin moikkaamassa sukulaisia ja ehkä muutaman vuoden välein etelänreissulla. Arkena oli riittävästi puuhaa ettei pariskunnat juurikaan ehtineet edes puuhata mitään yhdessä. Nyt se ei riitä. Halutaan tehdä miehen kanssa yhteisiä asioita. Miehen isotädin luona kyläily ei riitä. Halutaan harrastaa, matkustella ja yhdessä, ei erikseen. Mutta kun sillä miehellä ei rahat riitä edes siihen asuntolainaan. Koulutuksen puutteen vuoksi jututkaan eivät ole mielenkiintoisia, mies ei yksinkertaisesti tiedä riittävästi asioita, että juttuja viitsisi koulutettu nainen kuunnella paria minuuttia kauempaa. Eikä osata käytöstapojakaan. Ennen ei tarvinnut duunarinaisia edes passata, homma meni toisinpäin. Mutta nyt koulutetut naiset haluavat hemmottelua, vaivannäköä. Tuntuu hölmöltä duunarimiehen mielestä. Ja naisia ei edelleenkään elämässä näy. Naiset eivät tulevaisuudessa tyhmisty tai jätä kouluttautumatta. Miesten pitää muuttua tähän päivään.
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei duunarimies maksanut taloa ja kesämökkiä yksin. Vaimo kävi töissä myös.
Totta, mutta lähes kaikki on nykyään kalliimpaa joten olisi hyvä että edes toinen olisi rahakkaammissa hommissa jos haluaa samanlaisen elintason kuin vanhemmilla oli.
Harvalle kelpaa ne talot ja mökit, mitä joskus 60-70 -luvuilla oli. Talossakin saattoi olla huussi. Itse tehtiin paljon. Mökki oli vain saunatupa.
Mulle kelpaisi kyllä ne tontit. Eihän tuon ajan rakennuskantaa pääsääntöisesti suunniteltukaan kestämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailma on muuttunut paljon. Ennen vanhaa duunarit pystyi ostamaan sen asunnon ,auton ,tekemään lapsia ja jotkut osti jopa kesämökin. Nykyään duunarit pystyy ostamaan edullisen asunnon jos sitäkään ja auto sitten viekin jo loput rahat eikä lapsiin ole varaa sekä kesämökistä voi vain haaveilla.
Duunarimiesten asenteet ja tavat naisia kohtaan vaativat muutosta. Helpommin sen asuntolainan maksaa kaksi, nykyisin naistenkin palkat ovat ihan kohtalaisia. Ja on mahdollisuus niihin lapsii, etelänlomiin ja kesämökkiin. Mutta edelleen suurin este on ne asenteet naisia kohtaan.
Jaa ongelma on enemmänkin siinä että ei koulutetulle naiselle kelpaa duunarimies vaan ne koulutetut naiset haluaa miehen joka on koulutettu eli miehen jolla on parempi palkka. On ihan tutkittua tietoa että miehen lapsiluku on
Miksi pitää sotkea koulutus ja palkkataso keskenään? Se, että halusin koulutetun miehen ei sinänsä liity palkkaan mitenkään. Moni duunari tienaa ihan hyvin, samoin sellaiset joilla on oma yritys. En silti tahtoisi amistaustaista miestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei duunarimies maksanut taloa ja kesämökkiä yksin. Vaimo kävi töissä myös. Ja mies teetti kotityöt naisella ja hoidatti lapsensa. Samaa miehet toki yrittävät edelleen mutta huonommalla menestyksellä.
Vaimon palkka meni yleensä lapsiin ja ruokaan. Mies maksoi talon ja myös omisti sen. Kukaan nainen ei suostu tuohon nykyisin. Eikä siihen, että tekee yksin kaikki kotityöt ja äijä maksaa sohvalla.
Kyllä ne talot ja mannut olivat yhteisiä molempien omistuksessa.
Joillakin oli. Yllättävän monilla ei. Vaikka molemmat ovat Suomessa aina tehneet töitä.
Ja vaikka olisikin ollut molempien nimissä, miehillä oli tapana tehdä päätöksiä yksin mielensä mukaan. Ja vaimon oikeutetulle suuttumiselle naureskeltiin tai sitten mies järjesti hillittömän raivohuutokohtauksen että saisi vaimon hiljaiseksi.
Ilman feministejä miehet käyttäytyisivät edelleen noin.
Vierailija kirjoitti:
Muistaakseni 10% miehistä pitää isyysloman. Eli vain 10% miehistä pystyy tekemään edes vähimmäisvaatimuksen verran.
Paljon on töitä vielä tehtävänä ennen kuin miehet ovat riittävän hyviä.
Miehet tienaa parisuhteissa enemmän joten se nyt on yksi syy miksi miesten ei ole järkevää jäädä kotiin koska perhe tarvitsee myös rahaa. Jos mies on vaikka työtön tai paljon pienempituloisempi kuin nainen niin sitten se varmasti suurella todennäköisyydellä jää kotiin lapsia hoitamaan mutta sellaisia pariskuntia on vaan todella vähän.

Näin miehet aina selittelevät ja osa naisistakin. Oikea syy on että miehet ovat liian laiskoja, liian mukavuudenhaluisia ja liian innokkaita hoidattamaan lapsensa muilla. Huonoja, itsekkäitä miehiä jotka eivät välitä oikeasti lapsistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistaakseni 10% miehistä pitää isyysloman. Eli vain 10% miehistä pystyy tekemään edes vähimmäisvaatimuksen verran.
Paljon on töitä vielä tehtävänä ennen kuin miehet ovat riittävän hyviä.
Miehet tienaa parisuhteissa enemmän joten se nyt on yksi syy miksi miesten ei ole järkevää jäädä kotiin koska perhe tarvitsee myös rahaa. Jos mies on vaikka työtön tai paljon pienempituloisempi kuin nainen niin sitten se varmasti suurella todennäköisyydellä jää kotiin lapsia hoitamaan mutta sellaisia pariskuntia on vaan todella vähän.
Työttömiä miehiä on enemmän kuin naisia. Ja isyysloma ei ole niin pitkä, että sitä ei voisi mies pitää. Naiset uhraavat tuloistaan paljon enemmän, koska ovat pidempään kotona. Tämä epätasa-arvo näkyy eläkkeissä asti. Ja kumma kyllä, akateemiset miehet pystyvät pitämään isyyslomia.
Duunarimiehillähän menee mainiosti, kun on Trumppa ja MGTOW, hienot autot, talot ja moottoripyörät. Naisilla taas on jatkuva vinkuminen päällä täällä palstallakin. Ennen saivat elää miehen siivelolä ja vältellä asevelvollisuuttakin, mutta nyt on naisten mentävä TÖIHIN; ja sekös heitä rassaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei duunarimies maksanut taloa ja kesämökkiä yksin. Vaimo kävi töissä myös.
Totta, mutta lähes kaikki on nykyään kalliimpaa joten olisi hyvä että edes toinen olisi rahakkaammissa hommissa jos haluaa samanlaisen elintason kuin vanhemmilla oli.
Progressiivisen verotuksen mallissa on parempi, että taloudessa on kaksi keskituloista, kuin pieni- ja suurituloinen. Suomessa ei tunneta perheverotusta.
- Emäntä kasvatti lapset ja piti kodin kivana
- Emännän palkalla katsottiin lasten vaatteet ja ruokakauppalaskut
- Halutaan tehdä miehen kanssa yhteisiä asioita. Halutaan harrastaa, matkustella ja yhdessä, ei erikseen.
- Ennen ei tarvinnut duunarinaisia edes passata, homma meni toisinpäin
= Aloittaja haikailee naista, joka käy töissä mutta samalla hoitaa ja maksaa yksin myös lapset ja kodin.
Aloittajan hakema nainen tämän lisäksi passaa miestään mutta ei muuten vaadi mitään huomiota eikä yhteistä tekemistä. Jaksaa painaa pitkää päivää niin palkkatyössä kuin kodinhoitajana ja toimia miehensä palvelijana.
On se kumma kun ei löydy halukkaita moiseen 70-lukulaiseen naisen elämään.
Vierailija kirjoitti:
Duunarimiehillähän menee mainiosti, kun on Trumppa ja MGTOW, hienot autot, talot ja moottoripyörät. Naisilla taas on jatkuva vinkuminen päällä täällä palstallakin. Ennen saivat elää miehen siivelolä ja vältellä asevelvollisuuttakin, mutta nyt on naisten mentävä TÖIHIN; ja sekös heitä rassaa.
Naiset ovat aina tehneet töitä ja enemmän kuin miehet. Aikoinaan mies toki varasti naisen omaisuuden ja palkan. Feminismin ansiosta se ei onnistu enää yhtä hyvin.
Vaikka kyllä miehet yrittävät. Esimerkiksi niin että pakottavat naisen ottamaan yksin vastaan kaiken taloudellisen tappion mitä vanhempainvapaasta tulee. Itse miehet eivät tietenkään lapsiaan hoida, koska siitä olisi miehen uralle vahinkoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistaakseni 10% miehistä pitää isyysloman. Eli vain 10% miehistä pystyy tekemään edes vähimmäisvaatimuksen verran.
Paljon on töitä vielä tehtävänä ennen kuin miehet ovat riittävän hyviä.
Miehet tienaa parisuhteissa enemmän joten se nyt on yksi syy miksi miesten ei ole järkevää jäädä kotiin koska perhe tarvitsee myös rahaa. Jos mies on vaikka työtön tai paljon pienempituloisempi kuin nainen niin sitten se varmasti suurella todennäköisyydellä jää kotiin lapsia hoitamaan mutta sellaisia pariskuntia on vaan todella vähän.
Tiiätkö, mikä on ansiosidonnainen?
Meillä perhe olis saanut pari tonnia kuussa enemmän rahaa, jos minä olisin mennyt minimirahan sijaan töihin. Mies kun olisi saanut ansiosidonnaista vanhempainpäivärahaa.
N30
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Duunarimiehillähän menee mainiosti, kun on Trumppa ja MGTOW, hienot autot, talot ja moottoripyörät. Naisilla taas on jatkuva vinkuminen päällä täällä palstallakin. Ennen saivat elää miehen siivelolä ja vältellä asevelvollisuuttakin, mutta nyt on naisten mentävä TÖIHIN; ja sekös heitä rassaa.
Naiset ovat aina tehneet töitä ja enemmän kuin miehet. Aikoinaan mies toki varasti naisen omaisuuden ja palkan. Feminismin ansiosta se ei onnistu enää yhtä hyvin.
Vaikka kyllä miehet yrittävät. Esimerkiksi niin että pakottavat naisen ottamaan yksin vastaan kaiken taloudellisen tappion mitä vanhempainvapaasta tulee. Itse miehet eivät tietenkään lapsiaan hoida, koska siitä olisi miehen uralle vahinkoa.
Tunteisiiiiin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistaakseni 10% miehistä pitää isyysloman. Eli vain 10% miehistä pystyy tekemään edes vähimmäisvaatimuksen verran.
Paljon on töitä vielä tehtävänä ennen kuin miehet ovat riittävän hyviä.
Miehet tienaa parisuhteissa enemmän joten se nyt on yksi syy miksi miesten ei ole järkevää jäädä kotiin koska perhe tarvitsee myös rahaa. Jos mies on vaikka työtön tai paljon pienempituloisempi kuin nainen niin sitten se varmasti suurella todennäköisyydellä jää kotiin lapsia hoitamaan mutta sellaisia pariskuntia on vaan todella vähän.
Minulla on yhtäläinen oikeus työhöni, vaikka palkkani olisikin pienempi, kuin kumppanilla.
Me tavismiehet emme enää kelpaa naisille, naiset etsii omasta tasosta riippumatta tasokasta miestä eli miestä joka on komea kuin Justin Bieber ja rikas kuin Elon Musk. Miehen pitää nykyään olla miesmalli ja tienata hyvästä statustyöstä hyvää palkkaa jotta se kelpaa edes tavallisille naisille.
Vierailija kirjoitti:
Duunarimiehillähän menee mainiosti, kun on Trumppa ja MGTOW, hienot autot, talot ja moottoripyörät. Naisilla taas on jatkuva vinkuminen päällä täällä palstallakin. Ennen saivat elää miehen siivelolä ja vältellä asevelvollisuuttakin, mutta nyt on naisten mentävä TÖIHIN; ja sekös heitä rassaa.
Menen mielelläni töihin. Taloudellinen riippumattomuus on arvoista tärkeimpiä minulle. En halua elää kenenkään varassa, vaikka kuinka niin väittäisitkin.
Vierailija kirjoitti:
Duunarimiehillähän menee mainiosti, kun on Trumppa ja MGTOW, hienot autot, talot ja moottoripyörät. Naisilla taas on jatkuva vinkuminen päällä täällä palstallakin. Ennen saivat elää miehen siivelolä ja vältellä asevelvollisuuttakin, mutta nyt on naisten mentävä TÖIHIN; ja sekös heitä rassaa.
Milloin Suomessa naiset eivät ole tehneet töitä? Suomessa ei ole koskaan ollut kotirouvakulttuuria.
Ap etsii ilmaista palvelijaa tai piikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistaakseni 10% miehistä pitää isyysloman. Eli vain 10% miehistä pystyy tekemään edes vähimmäisvaatimuksen verran.
Paljon on töitä vielä tehtävänä ennen kuin miehet ovat riittävän hyviä.
Miehet tienaa parisuhteissa enemmän joten se nyt on yksi syy miksi miesten ei ole järkevää jäädä kotiin koska perhe tarvitsee myös rahaa. Jos mies on vaikka työtön tai paljon pienempituloisempi kuin nainen niin sitten se varmasti suurella todennäköisyydellä jää kotiin lapsia hoitamaan mutta sellaisia pariskuntia on vaan todella vähän.
Ja kun nainen ei saa pitää urastaan kiinni, palkkaero senkun kasvaa...
Vierailija kirjoitti:
- Emäntä kasvatti lapset ja piti kodin kivana
- Emännän palkalla katsottiin lasten vaatteet ja ruokakauppalaskut
- Halutaan tehdä miehen kanssa yhteisiä asioita. Halutaan harrastaa, matkustella ja yhdessä, ei erikseen.
- Ennen ei tarvinnut duunarinaisia edes passata, homma meni toisinpäin= Aloittaja haikailee naista, joka käy töissä mutta samalla hoitaa ja maksaa yksin myös lapset ja kodin.
Aloittajan hakema nainen tämän lisäksi passaa miestään mutta ei muuten vaadi mitään huomiota eikä yhteistä tekemistä. Jaksaa painaa pitkää päivää niin palkkatyössä kuin kodinhoitajana ja toimia miehensä palvelijana.
On se kumma kun ei löydy halukkaita moiseen 70-lukulaiseen naisen elämään.
Eui siitä niin montaa vuosikymmentä ole kun tämä oli se naisen asema. Veikkaan, että monesta kodista löytyy sama asetelma edelleen. Vanhojen parien kotoa ainakin. Sitten ihmetellään mihin Suomessa tarvitaan feminismiä.