Yksin jäämisen/hylätyksi tulemisen pelko

Olen tullut pitkien pohdiskelujen jälkeen siihen lopputulokseen, että oma ydinpelkoni on yksin jääminen tai hylätyksi tuleminen. Taustalla vaikuttaa varmasti vahvasti lapsuudessa ja nuoruudessa ajoittain koettu turvattomuus, johtuen vanhempien massiivisista riidoista, joissa keskeisenä osana alkoholinkäyttö. Heidän välinen henkinen väkivalta oli hyvin moniulotteista, mikä ilmeni esimerkiksi toisen alistamisena ja kontrolloimisena. Olen joutunut todistamaan useamman kerran isäni äitiini kohdistamaa fyysistä väkivaltaa ja joutunut itsekin pari kertaa lyömisen kohteeksi. 

Näin aikuisiällä olen tosiaan havahtunut siihen, että usein löydän itseni miettimästä elämän tarkoitusta ja kuolemaa. Varmasti suurin osa ihmisistä pohtii kyseisiä asioita jossain vaiheessa elämäänsä, mutta omalla kohdallani koen, että ajatukset em. asioista pyörivät päässä turhan tiuhaan, aiheuttaen toisinaan hyvinkin voimakasta ahdistusta. Ajatus puolison mahdollisesta menettämisestä on sanoinkuvaamattoman hirveä ja kyseisessä tilanteessa voisin kuvitella masentuvani totaalisesti ja menettäväni elämänhalun täysin. Olemme siis vielä nuoria ja elämä on edessä.

Lisäksi minulla on ollut aina itsetunnon kanssa enemmän tai vähemmän ongelmia. Toki kun ikää on tullut enemmän, olen tullut itsevarmemmaksi, mutta monet asiat kertovat, etten ole sinut itseni kanssa. Esimerkiksi huomaan usein tulkitsevani toisten eleitä ja ilmeitä sekä sanomisia siten, että niiden taustalla on jotain negatiivisuutta tai kritiikkiä minua kohtaan. Haen myös paljon varmistelua asioihin puolisoltani.

Pelkään, että jotenkin nolaan itseni muiden silmissä ja tämä asia tuntuu olevan varsin syvällä huolimatta siitä, että pyrin järkeistämään asioita ja tiedän, että kaikki mokaa joskus.

Olen tunnollinen suorittaja ja uskon vahvasti, että kyseisillä toimintatavoilla pyrin saamaan hetkellisen hyvän olon tunteen ja paikkaamaan jotain sisäistä tyhjyyttä ja myös mahdollisesti "pakenemaan" itseäni jollakin tapaa. Olen miettinyt, että voiko aikaisemmin mainitsemillani elämäntapahtumilla olla mahdollisesti jonkun näköistä vaikutusta siihen, että kamppailen itseni kanssa myös itsetunnon suhteen. 

Osaisiko joku antaa jotain uutta näkökulmaa näihin asioihin?

Mistä sinun yksin jäämisen pelko johtuu? Miten olet pyrkinyt käsittelemään asiaa ja elämään sen kanssa?

Mikä kaikki on vaikuttanut itsetunto-ongelmiesi syntymiseen? Mitä keinoja hyödyntämällä olet onnistunut korjaamaan itsetuntoasi parempaan suuntaan?

Kiitos jo etukäteen vastauksista!