Onko lapsellani jotenkin ihan ÄLYTTÖMÄSTI hienoja vaatteita?
Mä en siis tajua.
Lapsellani on mielestäni ihan normaali määrä vaatteita, jotka eivät TODELLAKAAN ole mitään HIENOJA. Suurin osa on ostettu Cittarista, Prismasta, Henkkamaukasta tai Lindexiltä. Satunnaisia siistejä vaatteita, mutta ei tod. kovin paljoa (tyyliin pari kauluspaitaa).
Vaatteet ovat monet ihan t-paitoja (alle 10), pitkähihaisia trikoopaitoja (ehkä noin 10kpl), muutama collegehuppari tai vastaava (5kpl), trikoohousuja (6 paria?), muutamat siistit verkkarit (4 kpl). Huutonetistä ostettuna, ulkohaalarina Reimatec (tosin oli laput kiinni). Talvikerrastona on villavaatteita, kuten Kivat/Joha.
Kenkinä Tepsut ja yhdet Kuomat. Sandaalit ovat Davisin. Pipo taitaa olla Fredriksson ja hanskat Rasavilin.
Mun mielestä lapsella on NIIN perusvaatekerta, että sen vähemmäksi en vaatteita haluaisi. Siistejä vaatteita ei ole nimeksikään, suurin osa on todella ihan arkikamaa, kulutustavaraa. Muutama hassu vaate voi olla jotain Timberlandia, nekin yleensä saatuja. Ulkohaalarin + villavaatteet ja kengät haluan yleensä ostaa laatutavarana, mutta ei nekään nyt mitään tosi chiciä ole.
Varsinkin vanhemmat ihmiset kuitenkin koko ajan hokevat, kun näkevät lapseni vaatekaapin, että " voi kun on niin paljon hienoa ja hyvää vaatetta, te mahdatte olla tosi rikkaita kun on noin paljon hyvää ja hienoa vaatetta" . Mä en käsitä alkuunkaan. Siis mitä reikäisiä ja paskaisia lumppukasoja ne vanhemmat ihmiset ovat lapsilla tottuneet näkemään, jos joku Cittarin parhaimmisto näyttää HIENOLTA????
Ja siis kysessä EI ole mikään kiertotie ilmaista, että hoidan hyvin lapseni, vaan ihmetys näiden vaatteiden HIENOUDESTA ja PALJOUDESTA on aivan aito.
????Haloo????
Kommentit (20)
Eihän 60-70-luvulla juurikaan ollut tosi hienoja lastenvaatteita kaupoissa vaan sitä Tutan perusfroteeta ja äidit tekivät paljon vaatteita itse. Jokainen voi tarkistaa tämän katsomalla omia lapsuuskuviaan ;) Silloin kankaatkin oli paljon ankeamman värisiä. (poikkeuksia varmaan löytyy tähänkin juu...)
vanhemmat ihmiset eivät varmaankaan tajua että jollain kolmella eurolla saattaa saada alesta hyvän näköisen paidan, jollainen oltaisiin kuuskytluvulla puettu päälle ainoastaan syntymäpäivinä. Halpatuotanto varmistaa sen että kaikila on mahdollisuus ostaa nättejä vaatteita.
Samoin nuo vähän kalliimmat haalarit; nehän säilyy hyvän näköisenä pitkään koska kankaat on niin hyviä joten haalarit näyttää juhlakuntoisilta vaikka olisivat vähän vanhempiakin.
Vierailija:
Ihan rauhassa olen saanut pukea. Joskus joku ihastelee, että onpa nätti, mutta kukaan ei ole ihmetellyt määriä tai vaatteisiin uponneita rahoja...
" kun likaantuuhan se kumminkin" . Sitten kun niitä puurossa olevia tahravaatteita on pidetty sen puoli viikkoa, niiistä ei fläkit lähde enää pesukoneessakaan :-(
johonkin 60 asteeseen, 1,5 tuntia kestävään jynssäysohjelmaan. Tuloksena on paita, jonka kangas on pilalla, mutta tahrat tallella. Voi ankeuden ankeus.
vanhemmilla ihmisillä on se, että ovat juuttuneet johonkin 70 lukuun jolloin oikeesti hienoja vaatteita ei ollut samallai saatavilla kuten nykyään paitsi ehkä just raharikkailla perheillä.
Meilläkin sen huomaa siinä, että anoppi ostaa uskollisesti lapsellemme Tutan vaatteita, vaikka niiden laatu nykyään on suorastaan kyseenalainen. Kun se taas 70-80 luvulla on ollut vielä laadukas lastenvaatemerkki.
Itse tykkään kans pukea lapselle kivan näköiset vaatteet sävy sävyyn jne. Tykkään ostaa usein paremman merkkisiä vaatteita myös käytettynä ja uusinakin, en brassailun vuoksi vaan siksi, että tietyn merkin kuten esim. Marimekon vaatteen tietää kestävän uuden näköisenä useammallakin lapsella.
Mutta oleellista ei ole lapsenkaan pukemisessa se hinta ja merkki vaan se että on sitä pukeutumissilmää. Ulkovaatteissa luotan minäkin Reimateciin ja muutenkin kunnon varusteisiin. En näe mitään järkeä, että kevääksi pitää haalia useammat halpis haalarit, tuulipuvut ja kuravaatteet, jotka loppupeleissä tulee yhtä kalliiksi kun yksi kunnon Reimatec tai vastaava haalari!
eivät he sen kummemmin pengo, mutta meillä on aika avoimet ovet ja niin saattavat myös vaatekaapit olla auki. Mua ei mitenkään erityisesti häiritse vaikka ihmiset lastenhuoneessa näkisivätkin lapsen vaatteita pyykkitelineessä/kaapissa. Jos meille tullaan kylään, touhuan yleensä arkiaskareita. Ja monet ovat nähneet vaatteet lähinnä lapsen PÄÄLLÄ, eivät kaapissa, ja tekevät sitten johtopäätöksensä siitä.
Meillä on kyllä pyykit ja vaatekaapit siististi näkymättömissä, vaikka onkin kaksi lasta. Miksi pitää antaa kämpän levähtää?
Vierailija:
Meillä on kyllä pyykit ja vaatekaapit siististi näkymättömissä, vaikka onkin kaksi lasta. Miksi pitää antaa kämpän levähtää?
Vierailija:
Meillä on kyllä pyykit ja vaatekaapit siististi näkymättömissä, vaikka onkin kaksi lasta. Miksi pitää antaa kämpän levähtää?
Miten pyykit ovat täysin näkymättömissä? Et koskaan kuivata mitään esim. kuivatustelineellä?
Meillä pyykit kuivuu kodinhoitohuoneessa, kyllä siellä vieraat saavat halutessaan käydä.
kodinhoitohuoneessa??
Miksi joku vieras haluaa siellä käydä?
Ja juu, en kuivata koskaan pyykkiä asuinhuoneissa. Törkeän ja hompsuisen näköistä. Myös lapsiperheen koti voi olla siisti.
Molemmilla on kevääksi Remun haalarit ja Reiman 2-osaiset puvut, asuihin sopivin pipoin ja kintain. Kengät on goretexiä. Mielestäni kosteussuoja-asu ja kosteutta pitävät kengät on suunnilleen ihmisoikeus lapsilla :)
Sisävaatteina on ihan perusvaatetta: H&M, Benetton, Lindex, Esprit, paljon myös Citymarketista tai Prismasta kauppareissulla ostettua. Trikoota, parit collegehousut, farkkuja, tytöllä mekkoja. Juhlissa on tytöllä joku kiva mekko, pojalla siisti paita (jos on hienommat juhlat niin paitapusero ja slipoveri) ja siistit samettihousut. Noin puolet vaatteista on kirpputorilta, puolet uusina ostettu, kaikki kuitenkin siistejä, ehjiä, puhtaita, ei kulahtaneita tai tahraisia. Sen verran yritän aina katsoa kun puen lapsia, että värit tai kuviot sointuvat yhteen. Esim. vihreäraidallinen paita yhdistettynä punaisiin housuihin joissa on valkoisia palloja on ei-ei.
Tytöllä on tukka yleensä kiinni, letin tai saparoiden tekemiseen ei montaa minuuttia mene.
Silti usein jopa ivalliseen sävyyn sanotaan, " että teidän lapset on aina ihan liian hienona" , tai " teidän lapsilla taitaa olla kamalan paljon vaatteita" . Pihalla naapuri kysyi olemmeko juhliin menossa, kun lapsilla oli kevättakit, pipot, sormikkaat ja farkut. Vastasin että emme ole, vaan ihan ruokakauppaan... Muutama tuttu on myös ihmetellyt, miten meillä on varaa ostaa niin kalliit haalarit lapsille. Remut maksoivat alessa vähän yli 50 euroa, ja ne mahtuvat vuoden päivät. Jos ns. halpishaalarin saa 30 eurolla, ja siihen päälle pitää vielä ostaa kurahousut (15 eurosta ylöspäin), niin kummanhan valitsen?
Meidän lapsilla on ihan perusvaatetta, mutta ilmeisesti muut kulkee lumpuissa, kun meidän lasten vaatteita pidetään liian hienoina ;-)
Mäkin ostan lapsilleni ihan henkkaa ja maukkaa, lindexiä, kappahlia, cirafia, naperoa, reimateckiä ym perusmerkkiä ja aina olen saanut kehuja kauniista vaatteista.
Korviini on useasti kantautunut juoruja, kuinka ollaan rikkaita ja " mitä järkeä on laittaa niin paljon rahaa lasten vaatteisiin" ja joitain jopa ärsyttää kun vaatteet ovat sävy sävyyn sopivia.
Itse tykkän ihan tavallisista vaatteita, en ole mikään merkkifriikki, vaikka taloudellisesti voisin ostella jopa niitä ihan oikeita merkkivaatteita, mutta ne eivät minua kiinnosta, mutta hyvä, että niilläkin on omat käyttäjäkuntansa=)
Yleensä toki korjaan ne pois ennen vieraiden saapumista, mutta ihan jokaisen kylään tupsahtavan naapurin, tuttavan tai vaikka sisarusteni/vanhempieni takia en ala pyykkitelinettä piilottelemaan.
Vierailija:
Ja juu, en kuivata koskaan pyykkiä asuinhuoneissa. Törkeän ja hompsuisen näköistä. Myös lapsiperheen koti voi olla siisti.
Olen vasta täältä kuullut, että ne ovat jotain suorastaan elitististä. Minua eivät kiinnosta muiden mielipiteet pätkääkään. Itse asiassa mielestäni kaikilla taaperoilla on Reimatec ja Kivat-kypärä ja Vikingin gore-texkengät! Peruslapsia, siis.
mun äiti ja kaverit ihastelee kanssa aina vaatteita ja luulee että " tuhlataan lastenvaatteisiin" ja mä ostan tosi paljon kirpparilta/huudosta.
Vierailija:
Silti usein jopa ivalliseen sävyyn sanotaan, " että teidän lapset on aina ihan liian hienona" , tai " teidän lapsilla taitaa olla kamalan paljon vaatteita" . (...)
Muutama tuttu on myös ihmetellyt, miten meillä on varaa ostaa niin kalliit haalarit lapsille. Remut maksoivat alessa vähän yli 50 euroa, ja ne mahtuvat vuoden päivät.
Mä taisin ostaa ton Reimatecinkin noin 80 eurolla, ovh:ta en olisi maksanut. Varahaalarin ostin kympillä :D Ja tosiaan, aina on kommenttina, että " miten yh:lla on varaa NOIN HIENOON" . Aargh...
Useat romppeet olen ostanut vitosella.
ap
meitä taas kukaan ei ole päivitellyt, vaikka aihetta olisi. Lapsellamme on aivan älytön määrä vaatteita ja suurin osa Lindex-kamaa kalliimpaa, ei kuitenkaan mitään Kenzo-luokkaa, vaan siltä väliltä.
Ihan rauhassa olen saanut pukea. Joskus joku ihastelee, että onpa nätti, mutta kukaan ei ole ihmetellyt määriä tai vaatteisiin uponneita rahoja...