Onko vanhemmaksi tulo verrattavissa murrosiän myllerrykseen?

Voihan siinä olla aikamoista hormonimylläkkää. Minkä ikäinen olet? Jos vähän iäkkäämpi ensisynnyttäjä, niin muutos voi olla todella raju, kun on niin pitkään elänyt itselleen. 

Mielestäni ei.

Teininä sitä luuli osaavansa kaiken, tietävänsä kaiken ja olevansa kuolematon.

Vanhempana tajuaa ettei tiedäkään kauheasti, etkä osaakaan, lisäksi henki voi lähteä koska vaan.

Lapsen syntymän jälkeen naisen kehossa tapahtuu äkkinäinen rysähdys hormoneissa, jota ei tapahdu muuten ikinä. Murros- ja vaihdevuosi-ikä on kevyttä siihen verrattuna.

Vierailija kirjoitti:

Voihan siinä olla aikamoista hormonimylläkkää. Minkä ikäinen olet? Jos vähän iäkkäämpi ensisynnyttäjä, niin muutos voi olla todella raju, kun on niin pitkään elänyt itselleen. 

Kyllä juuri tästä on kyse, olen yli 40. Järki-ihminen ja vaativassa asiantuntija työssä, hyvä paineensietokyky ja nyt sitten reagoin näin. Tuntuu, että oma pää "pettää" minut. Lapsesta siis huolehditaan ja mies on onnensa kukkuloilla, mutta en kuvitellut todellakaan, että reagoisin näin. 

Loppujen lopuksi vanhemmuus on maraton.

Luultavasti hyvin moni asia kuuluu prosessiin, mutta sen vaan sanon että kaikki ei tapahdu yhtä aikaa. Päivä kerrallaan, vaipat vaihdetaan vain tarpeen mukaan. 

Onnea vanhemmuuden taipaleelle ja armollisuutta.

Raskauden aikana estrogeenitasot hipoo pilviä, synnytyksen jälkeen vaihdevuositasolla.

On sellainen vertaus, joka ei olisi tullut itselle mieleen, koska murrosiästä en muista kuohuntaa vaan enemmän ahdistusta. Mutta miksipä ei voisi ajatella noinkin.

Lapsen saaminen herätti minussa aivan uudenlaisen tunnemylläkän. Siihen kietoutuu niin paljon toivoa, iloa ja haaveita, ja samalla pelkoja. Sanoisin siis, että tosi normaalia kokea sekalaista ja hyvin kokonaisvaltaista tunnemyrskyä, ja onhan siinä hormonit lisänä. Jos sitä tuntuu ylivoimaiselta läpikäydä yksin, niin juttele siitä. Ystäville tai ammattilaiselle.

Vierailija kirjoitti:

On sellainen vertaus, joka ei olisi tullut itselle mieleen, koska murrosiästä en muista kuohuntaa vaan enemmän ahdistusta. Mutta miksipä ei voisi ajatella noinkin.

Lapsen saaminen herätti minussa aivan uudenlaisen tunnemylläkän. Siihen kietoutuu niin paljon toivoa, iloa ja haaveita, ja samalla pelkoja. Sanoisin siis, että tosi normaalia kokea sekalaista ja hyvin kokonaisvaltaista tunnemyrskyä, ja onhan siinä hormonit lisänä. Jos sitä tuntuu ylivoimaiselta läpikäydä yksin, niin juttele siitä. Ystäville tai ammattilaiselle.

 

Näitä tunteita juurikin, kiitos kun jaoit kokemuksesi. Minulla tämän liittyy myös valitettavasti ahdistusta. Alkuun se oli suorastaan lamaannuttavan voimakasta. Tuntuu etten voi toimia. Muutamassa viikossa ahdistus helpotti suurelta osin, mutta pieni ahdistus vaivaa edelleen viikottain. Ei kuitenkaan mitenkään lamaava. En tiedä on minulla sopeutuminen uuteen elämäntilanteeseen jotenkin tavallista vaikeampaa? Tuntuu, että kaikki muut ovat olleet "valmiita" perheitä heti.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen syntymän jälkeen naisen kehossa tapahtuu äkkinäinen rysähdys hormoneissa, jota ei tapahdu muuten ikinä. Murros- ja vaihdevuosi-ikä on kevyttä siihen verrattuna.

Kukaan ei varoittanut kolmannesta päivästä synnytyksen jälkeen. Siinä on aika ihmeessä, varsinkin jos identiteetti on jotenkin muotoitunut "järkeväksi aikuiseksi".

AP, tsemppiä! Olet ihmeellisen edessä!

Toiset ihmiset voivat vaikuttaa valmiilta ja varmoilta, mutta silti käydä läpi erilaisia vaikeuksia kukin tavallaan. Kannustan juttelemaan näistä asioista, huomaat että et ole yksin. Ja hyvä, jos saisit asiaa omassa mielessäsi purettua jo raskausaikana. Ehkä löydät joitain syitä, mitkä aiheuttavat sussa tätä epävarmuutta ja ahdistusta.

Kyllä ekan lapsen odotus ja syntymä on iso muutos. Se on eräänlainen "positiivinen kriisi". Kaikki muuttuu. On tosi luonnollista kokea vahvoja tunteita. Voimia sulle. Etsi itselle sopivia kanavia käsitellä näitä tunteita. Raskausaika on pitkä, tunteet ehtivät muuttua ja olet kyllä valmis kun vauva syntyy. Halaus sulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan siinä olla aikamoista hormonimylläkkää. Minkä ikäinen olet? Jos vähän iäkkäämpi ensisynnyttäjä, niin muutos voi olla todella raju, kun on niin pitkään elänyt itselleen. 

 

Kyllä juuri tästä on kyse, olen yli 40. Järki-ihminen ja vaativassa asiantuntija työssä, hyvä paineensietokyky ja nyt sitten reagoin näin. Tuntuu, että oma pää "pettää" minut. Lapsesta siis huolehditaan ja mies on onnensa kukkuloilla, mutta en kuvitellut todellakaan, että reagoisin näin. 

Olet tottunut rationaaliseen työhön, aikuisiin työkavereihin ja elämänhallintaan. Lapsen kanssa kaikki onkin toisin. Vielä kun päällä on keski-ikä, uuden elämäntavan omaksuminen kestää ja vaatii. 

Yritä hellittää vähän ja keskittyä olennaiseen, niin olosi rauhoittuu ja opit heittäytymään ja joustamaan sopivasti. Lapsikin oppii ja kasvaa koko ajan. 

Ei. Vanhemmuutta ei vain voi hirveästi suunnitella.

Raskaus, synnytys ja lapsi ovat sellaisia kuin ovat niistä omista haaveista huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On sellainen vertaus, joka ei olisi tullut itselle mieleen, koska murrosiästä en muista kuohuntaa vaan enemmän ahdistusta. Mutta miksipä ei voisi ajatella noinkin.

Lapsen saaminen herätti minussa aivan uudenlaisen tunnemylläkän. Siihen kietoutuu niin paljon toivoa, iloa ja haaveita, ja samalla pelkoja. Sanoisin siis, että tosi normaalia kokea sekalaista ja hyvin kokonaisvaltaista tunnemyrskyä, ja onhan siinä hormonit lisänä. Jos sitä tuntuu ylivoimaiselta läpikäydä yksin, niin juttele siitä. Ystäville tai ammattilaiselle.

 

Näitä tunteita juurikin, kiitos kun jaoit kokemuksesi. Minulla tämän liittyy myös valitettavasti ahdistusta. Alkuun se oli suorastaan lamaannuttavan voimakasta. Tuntuu etten voi toimia. Muutamassa viikossa ahdistus helpotti suurelta osin, mutta pieni ahdistus vaivaa edelleen viikottain. Ei kuitenkaan mitenkään lamaava. En tiedä on minull

Iäkkäiden synnyttäjien masennusriski on suurentunut. Jos olo ei parane, puhu reilusti olostasi neuvolassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On sellainen vertaus, joka ei olisi tullut itselle mieleen, koska murrosiästä en muista kuohuntaa vaan enemmän ahdistusta. Mutta miksipä ei voisi ajatella noinkin.

Lapsen saaminen herätti minussa aivan uudenlaisen tunnemylläkän. Siihen kietoutuu niin paljon toivoa, iloa ja haaveita, ja samalla pelkoja. Sanoisin siis, että tosi normaalia kokea sekalaista ja hyvin kokonaisvaltaista tunnemyrskyä, ja onhan siinä hormonit lisänä. Jos sitä tuntuu ylivoimaiselta läpikäydä yksin, niin juttele siitä. Ystäville tai ammattilaiselle.

 

Näitä tunteita juurikin, kiitos kun jaoit kokemuksesi. Minulla tämän liittyy myös valitettavasti ahdistusta. Alkuun se oli suorastaan lamaannuttavan voimakasta. Tuntuu etten voi toimia. Muutamassa viikossa ahdistus helpotti suurelta osin, mutta pieni ahdistus vaivaa edelleen viikottain. Ei

Kiitos, tätä en tiennytkään. Jotenkin mietin myös sitä, että 20v sitten olisin ollut tässä jotenkin parempi, kun näin keski-ikäisenä. Lasken myös minkä ikäinen olen itse, kun lapsi on aikuinen. Järjellä tajuan, että ihmisenä olen parempi, kuin 20v. sitten, mutta muutoin iälle en voi mitää. 

Kauheaa hapatusta hormoneista.

Joillain vaikuttaa, joillain ei. Kaverille tuli masennus ja itselleni ei edes ns. vauvakuplaa vaikka lapsiani rakastankin.

Lainaus meni jotenkin pieleen. En tiennyt siis, että iäkkäät äidit ovat alttiinpia masentumaan.

Vierailija kirjoitti:

Kauheaa hapatusta hormoneista.

Joillain vaikuttaa, joillain ei. Kaverille tuli masennus ja itselleni ei edes ns. vauvakuplaa vaikka lapsiani rakastankin.

Onko sinulla joku neuvo mikä auttoi vai vaan koit noin? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan siinä olla aikamoista hormonimylläkkää. Minkä ikäinen olet? Jos vähän iäkkäämpi ensisynnyttäjä, niin muutos voi olla todella raju, kun on niin pitkään elänyt itselleen. 

 

Kyllä juuri tästä on kyse, olen yli 40. Järki-ihminen ja vaativassa asiantuntija työssä, hyvä paineensietokyky ja nyt sitten reagoin näin. Tuntuu, että oma pää "pettää" minut. Lapsesta siis huolehditaan ja mies on onnensa kukkuloilla, mutta en kuvitellut todellakaan, että reagoisin näin. 

Parempi unohtaa ne ennakko-odotukset ja ottaa päivä kerrallaan. Omat lapset on myös keski-iässä hankittu, eikä itselleni tullut mitään mielen heilahduksia kummankaan kanssa.

Mihin murrosiän myllerrykseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan siinä olla aikamoista hormonimylläkkää. Minkä ikäinen olet? Jos vähän iäkkäämpi ensisynnyttäjä, niin muutos voi olla todella raju, kun on niin pitkään elänyt itselleen. 

 

Kyllä juuri tästä on kyse, olen yli 40. Järki-ihminen ja vaativassa asiantuntija työssä, hyvä paineensietokyky ja nyt sitten reagoin näin. Tuntuu, että oma pää "pettää" minut. Lapsesta siis huolehditaan ja mies on onnensa kukkuloilla, mutta en kuvitellut todellakaan, että reagoisin näin. 

Parempi unohtaa ne ennakko-odotukset ja ottaa päivä kerrallaan. Omat lapset on myös keski-iässä hankittu, eikä itselleni tullut mitään mielen heilahduksia kummankaan kanssa.

Saako kysyä hyvinkö jaksoit? Minua mietityttää tosiaan myös tämä ikä.