Pelkäsitkö tv-lupatarkastajaa 90-luvulla?
Moni ei uskaltanut avata ovea sen takia lainkaan.
Kommentit (42)
Ja nyt kun maksetaan Yle-veroa, niin niillä miljoonilla on ostettu uutisiin joka päivä toistuva epilepsiaa aiheuttava animaatio sekä "hieno" virtuaalistudio jossa harpotaan edestakaisin lähetyksen aikana. Saamme myös uutisissa skrollina uutisia, joista uutisissa ei mainita halaistua sanaa vaikka kuinka odottaa, pitää tajuta mennä nettiin niitä lukemaan.
Muista kuinka 70 luvulla uutiset tarkoitti sitä että uutistenlukija luki uutiset. Ei animaatioita, ei vilkunvälkkyä, sääkin ennustettiin laittamalla kartalle pahvisia sääkuvakkeita. Perille meni, homma toimi. En sano että ennen oli kaikki paremmin, mutta ennen osattiin pidättäytyä ydinasioissa.
En tiedä pelkäsinkö, mutta karttelin. 90-luvun lama-aikaan olin työtön ja rahat siksi tiukilla. En ostanut tv-lupaa, mutta kyllä minulla oli telkkari, jota ahkerasti katsoin.
Erään kerran sitten ovikello soi. Koska en odottanut ketään, niin arvelin ovella olevan tv-lupatarkastajan. Olin hiiren hiljaa ja vain odotin, milloin hän poistuu. Jonkun aikaa hän odotteli siinä oven takana ja sitten pudotti postiluukusta jotain. Se oli kirje, jossa kehotettiin hankkimaan televisiolupa, koska osoitteeseeni sitä ei ollut hankittu.
Tv-lupatarkastajat kävivät yleensä niissä talouksissa, joihin ei lupaa oltu ostettu.
Myöhemmin kun sain töitä, niin ostin kyllä sen luvan.
Vierailija kirjoitti:
Olin vasta lapsi tuolloin mutta pelkäsin koska isän hupia oli pelotella että tulee tv-lupatarkastaja ja vie television enkä voi enää katsoa lastenohjelmia tai pelata nintendolla. Mielessä on yhä yks aprillipäivä kun isä oli pyytänyt jotakin tuttuaan tulemaan pimpottelemaan ovikelloa, esiintymään tv-lupatarkastajana ja sen jälkeen tulemaan sisälle ja irrottamaan telkkarista töpselin ikäänkuin viedäkseen sen mukanaan.
Siinä on isä tiennyt, mikä on paras ja tehokkain aprillipila.
En pelännyt.
Kerran ovikello soi ja tarkastajahan se oli, niin sanoin, että myin pois mun telkkarin ja sain perästäpäin vielä palautusta maksuista. Sen jälkeen en enää ottanut uutta lupaa ja telkkari oli edelleen olohuoneessa.
Opiskeluaikana kämppäkaverin kanssa piiloteltiin telkkaria vaatekaapissa. Sen sai sieltä hyvin käyttöön pienellä vaivalla. Meillä rahat riitti vain vuokraan ja halpaan ruokaan ja joskus kun oli pakko, ostettiin välttämätön vaate jostain superalennusmyynnistä.
En, koska maksoin tv-lupani.
Varastaminen ei ole koskaan ollut osa elämääni.
Ei niille urpoille tarvinnut avata ovea! Siellähän pimputtelivat...:)
Joo, ovea ei koskaan avattu jos se soi. Mulla oli tosin matkatelevisio, eli sellaisen sai roudattua vaikka komeroon jos ovikello soi. Olin ilman lupaa vuosikausia ja sitten kun sain vakituisen työpaikan niin ostin sen luvan. Olin siis kunnollinen ihminen, aikuinen ihminen.
Sain 2000-luvun alussa sakot. Ei työttömällä ollut varaa mihinkään ylimääräiseen.
Silloin kun muutin omielleni en maksnut Tv lupaa, ovea en avannut jos en tiennyt jonkum olevan tulossa kylään, ovisilmä oli myös kätevä onko tuttuja ovella. Ylevero tuli hyvin pian tämän jälkeen.
Siihen aikaan liikkeellä oli myös pölynimurikauppiaita, romanit kävivät myymässä virkkuutöitään, tämä kaikki ovelta ovelle. Lapsuus oli uhkaavaa kuin elämä Etelä-Amerikassa, televisitarkastaja uhkasi viedä television, romanit lapsen, jos oli tottelematon ( näin kuulin vanhemmiltani...) jne.
Televisiolupatarkastajia ei ollut enää 90-luvalla. Pieni huomautus.
Vielä 2000-luvulla se kiersi. Ei ollut lupaa mulla, tv oli. Avasin aina oven ja sanoin, ettei mulla ole telkkaa, ei ne sisään saaneet tulla.
Vierailija kirjoitti:
Televisiolupatarkastajia ei ollut enää 90-luvalla. Pieni huomautus.
Olihan, niitä oli vielä 2012.
Kerran muistan tarkastajan soittaneen ovikelloa ysärillä, sanoin kiitos ja heippa ja vedin oven kiinni.
Tarkastajalla ei ollut oikeutta käyttää väkivaltaa päästäkseen sisään.
Suuren osan 90-lukua asuin opiskelija-asuntolassa. Koskaan ei tarkastajaa näkynyt, vaikka varmastihan kaikki sen tiesivät, että niissä moni katsoo tv:tä ilman lupaa. En muista, että kellään silloisella kaverillanikaan olisi ollut lupaa.
Näillä tarkastajillahan oli käytössä pakettiauto, jonka katolla oli iso pyörivä tutka. Näillä ne ajeli pitkin poikin omakotialueita ja käräytteli luvattomia talouksia.
Kerran kävi ovella, mutta en laskenut sisälle. Sanoin että tule uudestaan poliisin ja kotietsintä luvan kanssa. Eipä tullut.
Kaverini ovikelloa oli pimputtanu joku kyrvän näköinen mies, kaverini oli napannut naulakon päältä viidakkoveitsen ja alkanu hitaasti työntää sitä postiluukusta ulos samalla katsoen ovisilmästä, n. 30cm työnnettyään oli pimputus loppunu ja mies kadonnut.
Samaa se väitti minullekin vaikka minulla EI ollut televisiota. Ekan kerran päästin mutta eihän se sille riittänyt vaan oli oven takana harva se päivä. En ole antanut anteeksi YLE:lle. Enkä anna!
-eri