SAAKO toivoa tyttöä tai poikaa?? (ja " yrittää" tehdä jompaa kumpaa?)

Itselläni on yksi lapsi, poika. Hänen odotusaikanaan toivoin (salaa) tyttöä. Ajattelin että ois sitten ihana ostella hänelle kaikkea tyttöjen hömpötysjuttuja. Kuitenkin kun joku kysyi että kumpaa toivot, niin sanoin että kunhan olisi terve. Tuntui ett kaikki olisivat katsoneet vinoon ja sitten saattaneet joskus lapselle sanoa että vanhempasi toivoivat tyttöä mutta olitkin poika.



Toisessa ultrassa näkyi että on poika, oli pelit ja vehkeet niin selvästi näkyvillä. Olin ehkä hieman pettynyt vähän aikaa. Kuitenkin kun lapsi syntyi, oli vaikea kuvitella että hän olisikin ollut tyttö. Oli maailman ihanin vauva, en ikinä vaihtaisi häntä mihinkään.



Enää en tunne pienintäkään syyllisyyttä siitä että olen joskus toivonut tyttöä. Ja jos meille lisää lapsia siunaantuu, niin taatusti toivon tyttöä. Eipä sitä lasta vaihtaisi mihinkään vaikka olisikin sitten poika...

Itselläni on esikoinen poika ja nyt toista odottaessani olen kyselijöille sanonut, että olisi kiva, jos seuraava tulija olisi tyttö. Yhtä onnellinen olen tuli kumpaa sukupuolta tahansa, mutta kai sitä aina saa haaveilla.



Itse olen vielä enemmän sukupuolikysymystä pohtinut tuota " ihan sama kumpi, kunhan olisi terve" - vastausta. Mitä jos vauva ei olekkaan terve, eikö hän sitten ole tervetullut.



Itse olen sanonut, niin kuin mainitsin, että tyttö olisi ihana yllätys, mutta toinen poika aivan yhtä ihana. Ja jos kyselijä on vielä todennut, että pääasia, että on terve olen sanonut, että jos ei ole, niin siihenkin on totuttava ja lapsi on silti rakas.



Vähän lipsahdin ehkä aiheen sivuun, mutta tällaista olen vain mietiskellyt viimeaikoina.

Minusta tuo aihe ei saisi olla täysin kielletty. Kysymys toiveesta voi olla hassu, mutta aika moni taitaa toivoa tyttöä tai poikaa ainakin salaa.



Tuossa toivomisessa on minusta vain yksi hankaluus (näin Suomen oloissa, Kiinan ja Intian tilanne on toinen juttu). Jos oikein kovasti toivoo vaikka poikaa ja saakin tytön tai päinvastoin, voi olla hankala sopeutua toivomuksen vastaiseen sukupuoleen. Mutta aika hoitaa tuon asian, yleensä vielä aika nopeasti.



Sen verran olen lukenut, että tyttösiittiöt elävät pidempään kuin poikasiittiöt, jotka taas ovat nopeampia. Jos siis työttöä tahtoo, pitäisi yrittää ennen ovishetkeä. Mutta tähän sukupuolen valintaan vaikuttaa varmaan moni muukin asia.



Mupsi

lapsi yhtä rakas mutta kukapa sitä etukäteen toivoisi sairasta lasta.

Itse olen aina toivonut tyttöä. Nuorempana olen vitsaillutkin, että toivoisin kaksi lasta, tai jos ensimmäinen on tyttö asiasta voidaan tinkiä yhteen lapseen kallistuen tai jos 2 ensimmäistä ovat poikia asiasta voidaan silloinkin tinkiä kolmanteen lapseen kallistuen :) Ja vaikka meille lapsen saaminen osoittautuikin lopulta kiviseksi taipaleeksi, niin silti toivoin, että lapsi olisi tyttö - ja mies puhui taas pojasta. Ja se, että aina on lisättävä se " tietenkin on yhtä rakas vaikka olisi poika/tyttö" tuntuu meidän yhteiskunnassamme lapselliselta, eiköhän se ole sanomattakin selvää, ja jos ei jollekin ole niin hänen häpeänsä.

Kun meille rv 20 selvisi lapsen sukupuoli, niin ajattelin mitäköhän mies funtsii, no sanoi jotenkin näin " pojilla on helpompaa, tytön osa on vieläkin vaikeampi monissa asioissa" . Jotenkin minua kosketti, että oli huolissaan miten tyttömme pärjää. Nyt kun lapsi on jo vuoden on muutaman kerran sanonut, että näinhän se pitikin olla, että tyttöhän sen kuuluikin olla. Jotenkin näin minäkin varmaan ajattelisin jos olisi tullut poika, eli rakkauteen hukkuisi sekin :)

Toista poikaa odotan, ja on itsekin miettinyt, että uskallanko sanoa ääneen, että tavallaan olisin sen tytönkin halunnut kokea (meidän lapsiluku 99,9% on tässä). Ja samalla olen tottakai niin äärimmäisen onnellinen toisesta pojastamme.



Tuosta terve - sairas -lapsijutusta piti vielä sen verran sanoa, että luin kerran yhdestä perheestä, johon oli syntynyt vammainen tyttö. Äiti odotti toista lasta, eikä utelijoille tietenkään sitten voinut ainakaan tytön kuullen sanoa, että ihan sama kumpi tulee, kunhan on terve, kun ei ensimmäinen sitä ollut. Siihen tyttö oli itse päätellyt, että voisiko sanoa niin, että " ei ole väliä onko tyttö vai poika kunhan on ihminen" . Siinä ajatuksessa on mun mielestä jotain koskettavan kaunista. Kunhan on ihmiselämän edellytykset, niin millään ei ole muuta väliä.

Poika syntyi. Aluksi oli hieman shokki. Olin koko ikäni ajatellut että minusta tulee tytön äiti :) Mutta sukupuoli ei vähennä rakkauttani häntä kohtaan.

Nyt en voisi kuvitella että meille tulisi tyttö.

Tulin joulukuussa raskaaksi ja koimme keskenmenon kuukausi sitten.



Henkisesti olen selvinnyt keskenmenosta hyvin.



En tiedä haluanko yrittää toisen kerran vähään aikaan uudestaan. Toivutaan tästä ensi kunnolla

Toivomista on näköjään monentasoista, tervettä ja vähemmän tervettä. Eihän kukaan voi kieltää toivomasta, toki voi haaveilla. Luitteko kuitenkin, mitä ap oli valmis tekemään toiveensa eteen? Tuo vaikuttaa jo tehtailulta, aivan kuin urheilua lapsenteolla, kun tähdätään tiettyyn tulokseen kaikin keinoin. Mitä tapahtuu, kun urheilija ei pääse toivomaansa tulokseen, vaikka kunnonajoitus ja ruokavalio on kohdillaan? Pettyy.



Mayella kirjoitti erittäin hyvin. Jokaisen lapsen pitää olla toivottu. Voiko niin sanoa enää, jos on kaikki konstit tehty, jotta tuloksena olisi tyttö?



Miten ap voi kokea olevansa kolmen lapsen äitinä lapseton, kun hänellä ei ole tyttöä? Läheisteni lapsettomuutta seuranneena en voi kuin päätäni pyöritellä tyttötoiveiden toteuttamiselle.



Todella kaunis ajatus tuo, että pääasia että on ihminen.

En lukenut vielä sitä toista aiheeseen liittyvää ketjua, mutta minulla on kaksi tyttöä ja jos kolmas tulisi, toivoisin poikaa. Ennen esikoista, toivoin puolisalaa tyttöä, toista ennen oli vain sellainen olo koko ajan että tyttö tulee alla mainitusta syystä, joten en toivonut kumpaakaan.



Olen kuullut mielenkiintoisen tavan päästä itse vaikuttamaan sukupuoleen... uskokoon ken haluaa, mutta olen kuullut, että jos siittiö on jo paikalla odottamassa munasolua, ennen ovulaatiota, tytön mahdollisuus on todennäköisempi. Tämä taas perustuu käsitykseen, että poikasiittiöt ovat nopeampia, mutta tyttösiittiöt ovat kestävämpiä. Itse tunnen ovulaation ja munasolun irtoamisen kipuna, joten hetken paikantaminen oli mahdollista ja meillä molemmat on " siitetty" ennen. Toinen tyttö kerkesi odotella 4 vuorokautta ennen munasoluun pääsyä!

Kummastakaan ei tietoisesti yritetty tyttöä, mutta jos kolmannen tekisin voisin kokeillakin poikakeinoa. Tietysti joillakin miehillä toiset siittiöt ovat vain paljon elinvoimaisempia kuin toiset jne. eli koskaan ei voi olla varma kumpi tulee.



Haluaisinkin leikkimielellä tiedustella muilta äideiltä, ovatko kuulleet vastaavaa, ja miten on toiminut..

kunhan muistaa,että se on vaan toive ja toiveet eivät välttämättä toteudu.

Esikoista odottaessa toivoin salaa tyttöä,ultrassa paljastui pojaks..Olin kyllä kokoajan jotenkin varma,että poika tulee,joten en pettynyt..

Itseasiassa on hyvä,että esikoinen onkin poika,häneen luontteellaan tyttö olisikin ollut " katastrofi" (tämä siis hyvällä)..



Kakkosta odottaessa molemmat toivoimme tyttöä,vaikka tiesimme että se olisi aika epätodennäköistä(poika oli yhtä tervetullut,koska takana 3v yritys).Molempien suvussa oli yli 20v edellisestä tytöstä,joten emme voineet uskoa korvia kun 4D-ultrassa saimme kuulla,että tyttö tulee..



Olimme ajatelleet,että lapsiluku on täysi,tyttö ja poika..Se on hyvä..

Kolmas tulikin sitten niin puskista,että raskaudenkin huomasin,kun oli 10vk täysi :)

Tässä sukupuolella ei ollut enää väliä,kun molemmat kerran jo löytyi..

Toiveena vaan,että olisi terve..Raskaus oli kyllä niin samanlainen kuin kakkosessa eli arvelin,että tyttö tulisi ja niin tulikin..



Me emme mitenkään pyrkineet vaikuttamaan sukupuoleen esim:ajoittamalla hommat ennen ovista tai oviksen aikoihin..

Kakkosta kuin oli niinkin monta vuotta yritetty,niin pääasia oli tosiaan,että hän terve,vaikka tosiaan tyttöä toivoimme..

Esikoisen kohdalla kuvittelin vauvan olevan poika. Kaikki puhuivat että ihan selvä poikamaha jne. Tuli riehakas, poikamainen tyttö. Nyt toista odottaessa ei ollut hajuakaan(anoppi näki pojasta unta), tuli herkkä, pikkuruinen, suloinen tyttö. Mulla oli toive pojasta ehkä siksi, että itse olen ollut poikatyttö ja edelleenkään en tykkää perinteisistä " tyttöjen jutuista" , vaikka äitiys onkin mun juttuni. Inhoan jotenkin kaikkea hörsöä ja kimalletta ja vaaleanpunaista. Pelkäsin ehkä etten jotenkin osaa olla oikeanlainen äiti tytölle?



Mies toivoi poikaa ja mieheni vuoksi toivon, että saisimme joskus pojankin. Mutta mun mielestä nää tytöt on ihaninta mitä saattaa...Onko se niin että äidit toivoo erityisesti sitä tyttöä ja isät poikaa?



Meillä ei ole varsinaisesti yritetty mitenkään tehdä tyttöä tai poikaa. Eka tärppäsi heti ekasta kierrosta ahkeralla yrityksellä, toista varten saatiin hommailla 8kk kun kierto oli ihan hukassa, ihme että edes tärppäsi!



Itse olisin halunnut joskus että minulla olisi ollut isoveli, joka olisi pitänyt puoliani jne. Itse olen esikoinen.

Minusta vanhemman tulee olla valmis ottamaan lapsi vastaan sellaisena kuin hän on: sairaana tai terveenä, tyttönä tai poikana, tummana tai vaaleana, sinisilmäisenä tai ruskeasilmäisenä jne. Lapsen tulee saada kaikissa tilanteissa tuntea, että hän on tervetullut, rakastettu ja tärkeä vanhemmilleen. Jos vanhemmat eivät ole tähän valmiita, minusta heidän ei tulisi ryhtyä vauvaa yrittämäänkään koska se sisältää aina riskin siitä ettei saa mitä haluaa.



Vanhemman tulee mielestäni antaa lapsen olla lapsi ja oma itsensä myös silloin kun lapsi ei ole juuri sellainen kuin vanhempi toivoisi. Lapsen tunkeminen väkipakolla johonkin muottiin on väärin oli se muotti mikä tahansa.



Jos tytön tai pojan toivomisen taustalla on kuvitelmia siitä millaisia tytöt ja pojat ovat ja unelmia siitä millainen lapsesta tulee, voivat seuraukset olla lapsen kannalta vakavia. Entä jos tyttö ei tykkääkään vaaleanpunaisesta, röyhelöistä ja prinsessajutuista vaan olisi omimmillaan rakentelu- ja kiipeilyleikeissä? Sekin on ehkä monelle vielä helposti hyväksyttävissä mutta entäpä jos poika haluaisikin leikkiä niillä nukeilla ja pukeutua prinsessamekkoon?



Kun vanhempi oikeasti sydämessään hyväksyy sen, että syntyvä lapsi on yksilö kaikilta ominaisuuksiltaan, oma itsensä eikä vanhempiensa kopio tai sukupuolensa prototyyppi niin luulen että harva sen jälkeen edes tosissaan toivoo enää jompaakumpaa sukupuolta. Sen jälkeen vanhemmuus muuttuu paljon mielenkiintoisemmaksi ja monipuolisemmaksi: MINKÄLAINEN lapsi meille tulee, mistähän se tykkää, mitähän se haluaa tehdä, mitä se rupeaa harrastamaan, mikä siitä tulee isona jne..



Kaikenkaikkiaan minusta on väärin toivoa poikaa siksi että isi saisi kalakaverin - myös tytöllä on oikeus tulla isin kalakaveriksi. On myös väärin toivoa tyttöä siksi että haluaa lapsen leikkivän nukkeleikkejä - myös pojalla pitää olla oikeus niihin leikkeihin. Jne.



Sen sijaan jos haluaa lapsen olevan tyttö siksi että suvussa on miespuolisille jälkeläisille periytyvä sairaus niin minusta se on täysin oikeutettua. Samoin minusta on ihan hyväksyttävää toivoa toista sukupuolta vaikkapa siksi että haluaa molempia sukupuolia olevia lapsia jotta lapset kasvaisivat paremmin tasa-arvoon ja oppisivat katsomaan asioita molempien sukupuolten vinkkelistä. Tässä toivomisessa pitää tietysti aina muistaa se että toive ei välttämättä toteudu ja siitä huolimatta sitä lasta on rakastettava.

Miun on pakko kopsata tämä siun kirjoitus vauvapuolelle, se ansaitsee huomion sielläkin.

Hienoa, että rohkaistuit kirjoittamaan tästä aiheesta tänne!



Ei tämän asian pitäisi (tosiaan) olla mikään tabu, rakkaudella kasvatettu lapsi kyllä pystyy ottamaan sen(kin) tiedon vastaan, että hänestä olisi toivottu alunperin jompaa kumpaa sukupuolta, mutta hän syntyikin omanlaisekseen HYVÄKSYTYKSI yksilöksi =o). Esimerkiksi oma mieheni tietää, että hänestä toivottiin tyttöä (isoveli hänellä siis on), mutta ei sillä ole häneen mitään vaikutusta - perheessä on muuten todella avoimet ja lämpimät välit. Jos tuo siis on jollakulla argumenttina sitä vastaan, miksi ei saisi (ainakaan ääneen) toivoa, niin se ei pidä kyllä paikkaansa. Eri asia sitten, jos muutenkaan ei saa osakseen hyväksyntää ja kasvatus on persoonaa tukahduttavaa, ja vielä siihen päälle saa tietää, että toivottiin toista sukupuolta - siinä tapauksessa voi satuttaa lasta.

Meillä on kaksi tyttöä ja odotan kolmatta, jonka sukupuoli ei ole vielä tiedossa. Mieheni laittoi minusta aivan upeasti jauhot suuhun siskonsa miehelle, joka kyseli, että " onko nyt sit kamala pettymys jos tulee taas tyttö eikä iskälle kalakaveria?" . Mieheni sanoi, että " kuule, minulla on kavereita muutenkin, ei meillä sen takaia lapsia tehdä" .

eli ongelmani ehkä on osin se, että OMASTANI mielestäkään nimenomaan EI SAA ÄÄNEEN toivoa jompaakumpaa, sillä kuten joku kirjoitti, lapsen on oltava tervetullut oli hän tyttö/poika/sairas/terve, miten vaan!



Mutta vaikka siis en halua ikinä ääneen sanoa utelijoille kumpaa toivon (edes miehelle!!), niin enhän voi silti mitään näille ajatuksille että tyttö olisi niin kovin mukava saada.



Itsekin olen vastannut uteluihin väsyttyäni, että " kunhan tulee JOMPI KUMPI (koska sekään ei ole varmaa, juuri olin nähnyt tv:stä dokumentin miten syntyy lapsia joiden sukupuoli epäselvä)" , ja myös tuota " kunhan tulee ihminen" .

Koska siis en pidä myöskään niistä " kunhan tulee terve" kommenteista. Sairaskin lapsi on otettava vastaan rakastettuna, ja eihän terveyskään ole ihmisen elämälle onnellisuuden tae. (Tarkoitan että ainakin lievästi vammaiset voivat kai elää ihan hyvää elämää.)



Taidan olla vähän kaksinaismoralistinen ihminen!! Sikäli että salaa toivon kuitenkin kovasti tyttöä. Vaikka vakuutan aina toista kyselijöille.



Joku kauhisteli " mitä kaikkea olisin valmis tekemään" ... no en nyt tarkoitaa tietenkään että kauhean suunnitelmallista rumbaa pistäisin pystyyn, mutta ilmeisesti ajoitushetki on monilla toiminut niin kai sitä hieman voi tarkkailla.

Ja ihan TOSISSAAN puolivieras ihminen on mulle neuvonut, miten hän söi ENNEN RASKAUTTA ja sai pojan, ja miten jotta sai tytön. Ja lehdistä/kirjoista muistan myös nähneeni jotain listoja!

Ei tietenkään tarkoita ettei toinen sukupuoli olisi sitten ollenkaan tervetullut!



Toki itsekin mietin, tulisiko siitä ehkä pieni jonkinlainen pettymys jos on jotain " temppuja" yrittänyt, niinkuin joku kirjoitti.... mutta alkaa tuntua kyllä vähän siltä että on PAKKO edes VÄHÄN yrittää, jotta mieskin sen pienen prinsessansa saisi josta usein puhuu.



Jos nyt vielä ylipäänsä kehtaan lapsia tehdä (ja jos saan!). Kun tosiaan ei ole kiva ajatus että meidät luokiteltaisiin myöskin uskonnollisista syistä suurperheen hankkiviksi kuten monet täälläpäin tekee, itse kun en ole uskonnollinen pätkääkään (anteeksi nyt vain, kunnioitan kyllä kaikkia, mutta OMALLA kohdallani en lapsuudesta johtuvista syistä halua kauheasti uskontoihin sitoutua.) No, mutta tämä varmaan on jo eripähkäilyn aihe - montako lasta ylipäänsä on oikein tehdä.





Olen miettinyt että miksi oikeastaan ärsyynnyn niin paljon raskausajan uteluista " kumpaa toivot" . Miksen voi vastata suoraan " tyttö olisi tietysti vaiheeksi mukava, mutta joka tapauksessa kaikki lapset ovat meille tervetulleita" . (Tai no näin olen kai välillä sanonutkin).



Tai ehkä sanon vaan mahd. seuraavassa raskaudessa kaikille kysyjille, että " poika on jälleen tulossa" niin loppuu samantien päivittelyt ja utelut :-). Tulee sitten kumpi tulee.

Löysin aikoinaan amerikkalaiset sivustot aiheesta (www.in-gender.com, sieltä survey ja results muistaakseni). Siellä vapaaehtoiset olivat antaneet tietoa ruokavaliostaan, elintavoistaan jne. ja sitten tutkittiin kumpaa sorttia tuli.



Tyttöjä tulee 3-4 pv ennen ovulaatiota TAI pv jälkeen ovulaation, käyttää Clomifenia ja karpaloa (itse käytin ja tyttö tuli kahden pojan jälkeen), suolaton ja kasvispitoinen ruokavalio naisella, EI vitamiinilisiä ennen raskautumista jne. En muista enää kaikkea, mutta kai sivustot vielä ovat olemassa.

Ensimmäisessä raskaudessa odotin mielessäni tyttöä. Olin oikeastaan melkoisen pettynyt (ihan pienen sadasosasekunnin) kun vauva olikin poika). Sain hänet rinnalleni ja hän olikin maailman ihanin ja suloisin poika. Ihan mieheni näköinen...



Jälkeenpäin en osannut ajatellakaan, että hän olisi voinut olla tyttö. Hän oli juuri se lapsi, joka meille pitikin tulla.



Toisessa raskaudessa päätin odottaa poikaa. Poikahan sieltä kuitenkin tulisi ja tällä kertaa en halunnut kokea mitään pettymysfiiliksiä. Kaiken lisäksi tätä vauvaa oli odotettu ja yritetty vaikka miten pitkään. No, yllätys oli kyllä todella suuri, kun syntyikin TYTTÖ. Siis mieheni suvussa on kolmessa polvessa pelkkiä poikia, joten tämä oli koko sukuakin ajatellen ihmeiden ihme. Muun muassa anoppini itki vuolaasti, kun oli niin toivonutkin tyttöä itse kahden pojan äitinä. Tunsin kyllä itseni todella onnelliseksi, mutta ehkä vielä SUPERonnelliseksi. Kun nyt meillä oli myös tyttö.



Nyt meillä on siis maailman ihanin tyttö ja poika. Vauva-aikana sukupuolten välistä eroa ei juuri huomannut muuten, kuin tyttövauvamme oli pieniruokaisempi ja paljon sirompi kuin poikamme aikanaan. Muuten on aika sama, onko kyseessä tyttö vai poika.



Mutta nyt poika on 4,5 v ja tyttö päälle vuoden. No, eroa vaan nyt on. Poika pitää pelaamisesta, riehumisesta, poikienleikeistä, painimisesta, tietokonepeleistä jne. Ja tyttö hoivailee nukkeja, kulkee helminauhat tai vaikka minun alushousut kaulassa ja peilailee itseään. Sukupuolten välinen ero on täysin selvä.



No, kyllä minusta on selvää, että miesten mielestä on kiva saada se pelikaveri (jalkapalloa, lätkää, urheilua jne.) ja naisten mielestä on kiva päästä elämään ns. omaa lapsuuttaan taas oman tyttären kautta. Eikä lapsesta mitään kaveria haeta, mutta onhan se kiva, että on samantyyppiset kiinnostuksen kohteet. Kyllä minusta tuntuu, ettei äidin seura välillä ole pojalle mitään, kun odottaa isää kotiin. On niillä kuitenkin niin omat juttunsa.



Kaikki tytöt eivät ole samanlaisia eivätkä kaikki pojatkaan. Luonteet vaihtelevat, samoin tempperamentit ja ympäristötekijät. Joten ei voi mitään yleistää.



Silti tuntuu, että jos meillä olisi vain poikia, niin voi olla, että tuntisin oloni perheessäni jotenkin ulkopuoliseksi, jos koko homma menisi aina miesten ehdoilla. Pelikasseja, pyykkiä, kokkaamista yms. Jotenkin pelkäsin, että jäisin vain " huoltojoukkoihin" . Nyt, kun meillä on sekä tyttö että poika, niin perheemme tuntuu tasapainoiselta.



Molempia rakastan yhtä paljon. Ovathan molemmat omia mussukoita :o)



Mutta todella ymmärrän, miksi naiset haluavat saada tyttöjä. Tai siis edes yhden...



Muuten, jos meillä olisi jo ollut tyttö, niin varmasti olisin toivonut poikaa toisesta. Ihan uteliaisuudesta...

Tottakai saa haaveilla ja toivoa, eikä se nyt niin tavatonta ole, että ihan " tavalliset" pariskunnat, jos nyt sellaista määrettä on olemassakaan, yrittävät näitä vippaskonsteja ja vanhan kansan taikoja tytön tai pojan saadakseen. Mulla on ainakin tuttavapiirissä pari-kolme pariskuntaa, jotka ihan avoimesti ovat poikia kaivanneet mutta tyttöjä on siunaantunut. En usko, että ne tyttöjään mitenkään vähemmän rakastaa tai toisin kohtelee, mutta ei se nyt mikään rikoskaan ole myöntää, että olisi halunnut pojan/tytön.



Mutta se, mikä näissä ääneen lausutuissa toiveissa usein on, kuten ehkä tässäkin ketjussa olet havainnut, on se että pitää sitten olla valmis kestämään palautetta. Koska varmaan suurin osa tyrmää tällaiset " työn-teko-suunnitelmat" yms.



Minä voin ainakin myöntää, että toivoin koko raskauden ajan, että saisimme pojan. Minusta pienet pojat on niin jotenkin, emmä tiedä... mä vaan toivoin sellaista pientä pojan vesseliä. Mies toivoi myös tosi kovasti poikaa. Ja vaikka kuinka yritin ostaa neutraaleja vauvan vaatteita masuasukille, niin kovin sinisiä ne olivat ja auton kuvilla höystettyjä. Minkäs sille teet? Kyllä minä taisin siitä jonkin verran mainitakin, että toivomme ehkä hieman enemmän pientä poikaa... tosin nimi oli valmiina tytölle, ei pojalle. Mutta kieltämättä sitä on aika varovainen lausunnoissaan kun niin moni ajattelee, että ei saisi toivoa liian avoimesti jompaa kumpaa. Poika sitten tuli, joten toiveemme toteutui. Jos tulokas olisikin ollut tyttö, niin aivan varmasti olisi rakastettu ja hoivattu yhtä hyvin parhaan taitomme mukaan.



Sen sijaan tämä sairas/terve asia on sitten jo kovempi. Minä en uskaltanut muuta kuin mieheni kanssa asiasta keskustella kun jaoimme saman ajatuksen. Minä näet olisin tehnyt takuulla abortin, jos olisi selvinnyt ultrassa jotain varoitusmerkkejä. Ja vikan ultran jälkeen alkoikin se vammaisen lapsen pelko. Että mitä, jos lapsi ei olekaan terve, koska " nyt ei enää ehdi tehdä mitään" -minkäs sitä ajatuksilleen voi? En tiedä, miten olisin vammaisen lapsen kanssa selvinnyt, mutta kai ne äidit samoin kuin kaksostenkin äidit saavat sitten lisäannoksen jotain hormoonia, jonka avulla elämästä selviää?



Mutta vielä on pakko lisätä, että minä en usko, että tyttöä tai poikaa voi tehdä. Kyllä se on ihan luonnon arpajaista, että kumpi sieltä tulee. Tämä siis minun mielipiteeni.

Ennen kuin joku innokas pillastuu, niin en siis halua rinnastaa vammaisen lapsen hoitoa ja kaksosten hoitoa, muuten kuin että molemmat ovat taatusti vauva-aikana " vaativampi tapaus" kuin yhden lapsen saaminen.



Ja lisäksi sitten vielä se, mitä joku mainitsikin... minä olen perheeni kolmas lapsi. Minulla on kaksi isoveljeä, joiden jälkeen äitini toivoi suureen ääneen tyttöä. Ja minä sitten sieltä synnyin " toiveen täyttämään" ... mutta minusta ei todellakaan tullut sitä rimpsumekkoista prinsessaa, kuten äiti toivoi vaan ihan täysi poikatyttö - kuljin shortseissa ja housuissa, hametta en päälleni suostunut laittamaan. Nuket ja muut tyttöjen leikit saivat jäädä sota- poliisi- ja inkkarileikkien alta.



Että se siitä pikku-prinsessasta :-)