Lue keskustelun säännöt.
Koko elämä yksin.
11.04.2025 |
Löytyisiköhän täältä vertaistukea, neuvoja , vinkkejä tai ihan vain mitä tahansa aiheeseen liittyvää järkevää keskustelua?
Olen vähän alle nelikymppinen ihminen. Olen ollut koko elämäni ajan todella yksin. Olin vahinkolapsi, ja vanhempani eivät ole peitelleet närkästymistään siihen, että ylipäänsä synnyin. Sen lisäksi he olivat hyvin kontrolloivia sen suhteen, että minulla ei saisi olla oikein kavereita.
Olen aina jäänyt enemmän tai vähemmän ulos porukoista. Nyt yritän tutustua ihmisiin, olla avoin, ystävällinen ja huomioiva, mutta en mä taida osata olla ihmisten kanssa. Koen, että minua vältellään ja hienovaraisesti torjutaan.
Olen mielestäni ihan kiva tyyppi, mutta ilmeisesti en vain oikeasti osaa olla ihmisten kanssa. Mitäs sanotte, onko minulla enää toivoa? vai tätäkö tämä nyt on seuraavat 40 vuotta, kunnes huoltomies löytää mut muumioituneena kämäisestä kerrostalokämpästä tultuaan tarkistamaan tilanteen maksamattomien vastikkeiden takia?
Kommentit (27)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole ainoa. Joidenkin on vaikea sulautua muiden joukkoon koska moni ihminen vaatii toisilta aika paljon, pitää olla ammatti, auto, perhe, kissat, matkat, salit ja ties mitä. Ja kaikilla ei ole, ehkä on muuta pientä. Lisäksi jos muut ovat jotain tiettyä (tyyppiä) ja itse ei ole, sitä karsiutuu siitä automaattisesti pois. Ja yrittää sitten mennä oman intuition mukaan ja suunnistuksen mukaan. Ja on yksin eläviä varmasti pitkin maapalloa. Ehkä joskus on joku jonka kanssa sopisi vaikkei se ole täällä tässä nyt.
Voin samaistua.
Valitettavasti ne aikuisuuden juurisyyt yksinäisyydelle ovatkin yleensä lapsuudessa, ja siinä minkälaiseksi koit itsesi lapsena.
Yksi tapa vapautua tuosta kahleesta, on keksiä aidosti hyvältä tuntuvia asioita siitä faktasta, että eläisit yksin koko loppuelämäsi. Pystytkö keksiä mitään sellaista?
Näin resistanssi vapautuu ja alatkin vetää puoleesi ihmisiä.
Tsemppiä 👍
Ei se ole helppoa tutustua uusiin ihmisiin. Ja nykyään moni karttaa muutenkin seuraa kun on muillakin vaikeata. Oon itse toipumassa masennuksesta, yrittänyt jotain tuttavuutta luoda, ja samat fiilikset kuin sinulla. Uimahalli on tällä hetkellä ainut paikka missä saunassa on tullut puhuttua, joillekin, mutta jos ei toinen vaikuta kiinnostavan niin jätän rauhaan. Ei kannata liikaa alkaa syyttämään itseä siitä tulee vielä huonompi olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseä voi muuttaa vaikka hankalaa ja aikaavievää se on. Vallitsevaan tilanteeseen ei kannata tyytyä, vaikka se tuntuisi omalla tavallaan kuinka helpolta.
Aikanaan en seurustellut tai ollut naisten kanssa vuosiin ja tuntui etten kiinnosta ketään. Nyt lähelle 50 vuotiaana vientiä tuntuu riittävän jopa 15 vuotta nuoremmista.
Vierailija kirjoitti:
Itseä voi muuttaa vaikka hankalaa ja aikaavievää se on. Vallitsevaan tilanteeseen ei kannata tyytyä, vaikka se tuntuisi omalla tavallaan kuinka helpolta.
Aikanaan en seurustellut tai ollut naisten kanssa vuosiin ja tuntui etten kiinnosta ketään. Nyt lähelle 50 vuotiaana vientiä tuntuu riittävän jopa 15 vuotta nuoremmista.
Näin elämäntilanteet voivat paljonkin muuttua elämän varrella.
Itse nyt 30-vuotias ja koen itseni yksinäiseksi, 10 vuotta sitten taas koin toisin. Silloin oli enemmän ihmisiä ympärillä.
Tämä nykyinenkään tilanne ei varmasti tällaisena jatkuisi kauaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ala tubettaan
Saat seuraajia ja ystäviä
Mut jos alat niin älä laita ylimääräisiä n kirjaimia vlogeihisi tai saat lankkua.
Samaa ollut päälle 30 vuotta poislukien epämiellyttävät vanhemmat. Töissä ja kouluissa aina näennäisesti sulautunut joukkoon ja saanut kavereita... Kai, mutta melkein kaikki ihmissuhteet yläasteen jälkeen ovat olleet sellaisia, että ne ovat olemassa siellä töissä ja koulussa, vapaa-ajalla onkin sitten hiljaista. Syytä en ole keksinyt, mielestäni ihan positiivinen joskin neutraali tyyppi. Tuntuu ettei ihmiset tavallaan edes halua tutustua minuun. Kai olen sitten liian tylsä tai ulkonäöltäni jotenkin outo, ettei minun kanssa kehtaa näyttäytyä missään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on minusta julmaa, miten paljon juuri se varhaislapsuuden kokemus omien vanhempien kanssa heijastuu aikuisuuteemme.
Tulee sellainen olo, että jo kärsineelle ihmiselle annetaan lisää kärsimystä. Vaikka yrittäisi tietoisesti tehdä kaiken "oikein", että saisi sen minkä meistä jokainen haluaa: rakkauden, yhteyden ja yhteenkuuluvuuden tunteen :/
Mutta kenenkään ei ole tarkoitus jäädä siihen lapsuuden kokemukseen jumiin ;) se on vain kontrasti!
Vierailija kirjoitti:
Itseä voi muuttaa vaikka hankalaa ja aikaavievää se on. Vallitsevaan tilanteeseen ei kannata tyytyä, vaikka se tuntuisi omalla tavallaan kuinka helpolta.
Aikanaan en seurustellut tai ollut naisten kanssa vuosiin ja tuntui etten kiinnosta ketään. Nyt lähelle 50 vuotiaana vientiä tuntuu riittävän jopa 15 vuotta nuoremmista.
Mitä aloit tehdä eri tavalla, tai muutuitko jotenkin ihmisenä? Tosi kiinnostavaa ja hienoa kuulla tällaisiakin kokemuksia :) ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyypillistä miehen elämää. Hanki pleikkari tai katso pornoa.
Minä olen jo 55-vuotias ja edelleen yksin vailla ystäviä. Vaikka olenkin jo lapsesta saakka viihtynyt yksikseni, on se tuntunut ajoittain raskaalta ja vaikuttanut kielteisesti henkiseen ja fyysiseen terveyteeni. Kirjoitat hyvin ja fiksusti, elämäsi voi vielä hyvinkin muuttua toivomaasi suuntaan. Kaikkia ei voi miellyttää, luota vaistoosi ja yritä tutustua samanhenkisiin, miellyttäviin ihmisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voin samaistua.
Valitettavasti ne aikuisuuden juurisyyt yksinäisyydelle ovatkin yleensä lapsuudessa, ja siinä minkälaiseksi koit itsesi lapsena.
Yksi tapa vapautua tuosta kahleesta, on keksiä aidosti hyvältä tuntuvia asioita siitä faktasta, että eläisit yksin koko loppuelämäsi. Pystytkö keksiä mitään sellaista?
Näin resistanssi vapautuu ja alatkin vetää puoleesi ihmisiä.
Tsemppiä 👍
Kiitos <3 näinhän se on, juurisyyt ovat todella syvällä ja kaukana ja siksi niitä on vaikea muuttaa.
Kiinnostava ajatus tuo resistanssin vapautuminen. Onko sulla omakohtaista kokemusta miten tähän pääsee? Olen pyrkinytkin luomaan hyvän elämän näin ja nähdä niitä hyviä asioita, että en aivan katkeroituisi, mutta edelleen istuskelen himassa keskenäni joten en ole ainakaan puoleeni vielä vetänyt ketään 😅 ap
Vierailija kirjoitti:
Tyypillistä miehen elämää. Hanki pleikkari tai katso pornoa.
Itse asiassa ei ole. Kyllä jokaista parisuhteessa olevaa naista kohti on myös se mies joka on parisuhteessa.
Mutta joo, miehiä on enemmän yksin tilastollisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseä voi muuttaa vaikka hankalaa ja aikaavievää se on. Vallitsevaan tilanteeseen ei kannata tyytyä, vaikka se tuntuisi omalla tavallaan kuinka helpolta.
Aikanaan en seurustellut tai ollut naisten kanssa vuosiin ja tuntui etten kiinnosta ketään. Nyt lähelle 50 vuotiaana vientiä tuntuu riittävän jopa 15 vuotta nuoremmista.
Mitä aloit tehdä eri tavalla, tai muutuitko jotenkin ihmisenä? Tosi kiinnostavaa ja hienoa kuulla tällaisiakin kokemuksia :) ap
Aloin hiljakseen miettiä omaa käyttäytymistä ja vertasin sitä muihin. Tarkkailin miten muut toimivat.
Pääasiallinen syy lienee loppujen lopuksi itseluottamus. Jos se on kunnossa ja tuntee itsensä rakastetuksi, se tavallaan huokuu ympäristöön positiivisella tavalla.
Omalla kohdalla tarkkailin ja tarkkailen vieläkin maailmaa hieman ulkopuolisen näkökulmasta. Siitä näkökulmasta on omasta mielestä helpompi mennä juttelemaan ja toisaalta kestää paremmin pettymyksiä. Hieman kyynis-sarkastinen olen perusluonteeltaan 😄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin samaistua.
Valitettavasti ne aikuisuuden juurisyyt yksinäisyydelle ovatkin yleensä lapsuudessa, ja siinä minkälaiseksi koit itsesi lapsena.
Yksi tapa vapautua tuosta kahleesta, on keksiä aidosti hyvältä tuntuvia asioita siitä faktasta, että eläisit yksin koko loppuelämäsi. Pystytkö keksiä mitään sellaista?
Näin resistanssi vapautuu ja alatkin vetää puoleesi ihmisiä.
Tsemppiä 👍
Kiitos <3 näinhän se on, juurisyyt ovat todella syvällä ja kaukana ja siksi niitä on vaikea muuttaa.
Kiinnostava ajatus tuo resistanssin vapautuminen. Onko sulla omakohtaista kokemusta miten tähän pääsee? Olen pyrkinytkin luomaan hyvän elämän näin ja nähdä niitä hyviä asioita, että en aivan katkeroituisi, mutta edelleen istuskelen himassa keskenäni joten en ole ainakaan puoleeni vielä vetänyt ketään 😅 ap
Voi kun osaisin sanoa juuri ne sinun tilanteesi ratkaisevat asiat
Olen pohtinut tätä aivan aivot solmussa omaan tilanteeseenikin liittyen....
Olen yrittänyt saada yhteyttä sisäiseen lapseeni ja miettiä, että minkälaiseksi koin oloni lapsena. Minun tilanteeni on siitä vakavampi, että minulla on paljon traumaattisia kokemuksia ja mm. narsistisen vanhemman takia syntynyt c-ptsd
Jos jotain voin suositella, niin tutkimaan youtubesta esim videoita aiheesta Teal Swanin kanavalta. Hänen videonsa ja viisautensa on ällistyttävää, mutta Huom! Saattaa aluksi vaikuttaa "overwhelming", jos et ole ennen avannut tietoisuutta ja ymmärrystä näihin henkisyyden ja ihmissuhteiden asioihin :)
Mun ainoat sosiaaliset kontaktit on vanhukset lenkkipolulla. Moni aloittaa keskustelun jos vaan katsot vastaanottavasti.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen jo 55-vuotias ja edelleen yksin vailla ystäviä. Vaikka olenkin jo lapsesta saakka viihtynyt yksikseni, on se tuntunut ajoittain raskaalta ja vaikuttanut kielteisesti henkiseen ja fyysiseen terveyteeni. Kirjoitat hyvin ja fiksusti, elämäsi voi vielä hyvinkin muuttua toivomaasi suuntaan. Kaikkia ei voi miellyttää, luota vaistoosi ja yritä tutustua samanhenkisiin, miellyttäviin ihmisiin.
Entä jos joku pelkää tulevansa syrjityksi köyhyyden, huonojen vaatteiden ja hampaiden vuoksi. Eikä voi mennä paheksuttavaksi muiden luokse. Ja muita erottavia tekijöitä. Ellei jotenkin ole avarakatseisia.
Ala tubettaan
Saat seuraajia ja ystäviä