Muistellaan lapsuuden kavereiden vanhempia. Miten he kohtelivat teitä ollessanne kaverilla kylässä?

Kotiin mentiin syömään, opin sen omilta vanhemmilta. Lapsuus 70-luvulla

Oltiin vieraanvaraisia puolin ja toisin, oli kiva päästä syömään muiden kotien vähän erilaisia ruokia. Sama kokemus varmasti meillä syöneillä, koska söimme vähän erilaisia ruokia kuin muu naapurusto. Äiti oli nimittäin innokas puutarhuri ja söimme paljon kasvisruokia.

Yksi oli oudon välinpitämätön. Esim, lapset ei käyttänyt autossa turvavyötä, ja minulle ei järjestetty kunnon nukkumapaikkaa yökylässä. Muuten mukava nainen

Jotkut olivat avoimesti ilkeitä...

Yksi ala-asteen kaverini isä kohteli minua oudosti: kiusoitteli nimittelemällä. Muistan, että se tuntui lapsena oudolta ja hämmentävältä, pahalta. Oli sellainen vähän tyypillinen duunariperhe, nuoret vanhemmat

Kaverin isä huusi ilkeästi jos esim ulkoovi jäi vahingossa auki, pelkäsin sitä

Kaverien vanhemmat oli tosi mukavia. Ystävällisiä ja rentoja. Heidän kotonaan oli mukava tunnelma ja sai vaan olla oma itsensä. Korostui etenkin kun omassa kodissa oli päinvastoin. Äitini oli ilkeä niin minulle kuin kavereilleni, jos joskus heitä kylään kutsuin. Usein sai hävetä äidin kiukuttelua. Kerrankin äiti oli pitkään suuttunut yhdelle kaverilleni kun tämä ei ollut tervehtinyt kättä nostamalla kun äiti ajoi autolla ohi. Niin huonotapainen 8-vuotias! Joo äiti oli vähän sairas... 

"bestiksen" isä oli pelottava, ilkeä, tyly.

kännissä yritti käydä käsiksi bestiksen äitiin. 

Muistan että yksi oli jotenkin kylmä, etäinen ja kolkko. Jäi mieleen kun oli ammatiltaan lasten psykologi tms joten käytös outoa siihen nähden. 

Itse muistan lapsuudesta monen kaverin perheet ja vanhemmat, ja kaikki olivat tosi kivoja. Bestiksen äiti oli tosi vieraanvarainen, vaikka varmasti vietin heillä enemmän aikaa kuin kaverini vietti meillä. Oma äitini ei ollut mikään kodin hengetär, mutta ei ilkeäkään.

Yleensä olivat vanhemmat töissä kun me lapset kyläiltiin toistemme luona. Tehtiin läksyt yhdessä, tehtiin välipalaa yhdessä niillä tarvikkeilla mitä kenenkin kotoa löytyi, leikattiin paljon ulkona...

Ihan tavallisia ne oli. Ruokaa sai aina, koska asuttiin maalla ja kaverin luokse meneminen edellytti aina sitä, että sinne mentiin koulutaksilla ja sitten vanhemmat hakivat jossain välissä kotiin. Ei siis oikein kukaan voinut mennä kotiinsa syömään ja kaikki vierailut sovittiin ajoissa etukäteen. Yläasteella oli sitten vielä pidemmät matkat kyläillä, kun kaverit oli ympäri pitäjää. Yleensä kaverilla vierailu oli silloin yökyläilyä, eli koulukyydillä koulun jälkeen kaverin luokse ja aamulla sitten koulukyydillä kouluun. 

Kotiin piti lähteä ruoka-aikaan, kaverille ei saanut jäädä, kun siellä alkoi ateriointi. Periaatteessa ei saatu edes mennä sisälle kaverin kotiin, leikit piti leikkiä ulkona. Tämä sama systeemi oli koko naapurustossa. Jos haluttiin olla sisätiloissa, mentiin kirjastoon.

Tosi hyviä kokemuksia suurimmalta osin. Melkein kaikilla kavereillani oli tosi fiksut ystävälliset vanhemmat jotka juttelivat kanssani kuin nyt toiselle ihmiselle jutellaan eikä vain jollekin satunnaiselle lapselle. Tunsin aina olevani tervetullut ja viihdyin siksikin hyvin kavereillani. 

Muutama poikkeus oli tietenkin mutta niiden vanhemnpien kanssa ei sitten juuri oltu tekemisissä vaan luikittiin vaan kaverin huoneeseen.

Aiheutti mun elämän suurimman trauman. Isommat pojat kiusasi aika pahasti koulumatkalla ja menin hakemaan turvaa kaverin äidistä jonka tiesin olevan kotona. Itkien kerroin että pojat kiusaa. Sanoi että ei nyt ole aikaa ja veti oven nenän edestä kiinni. Seisoin siinä ja tajusin että olen täysin yksin tässä maailmassa. Olin 7v. 

En muista koskaan ruokailleeni kenenkään kaverin kotona. Sen sijaan yksi kaveri oleili tunteja meillä ja sai usein ruokaakin. Joskus äiti sanoi hänelle suoraan, että menisit nyt jo kotiin. Hänellä oli varmaan omituista siellä kotona.

Mutta ei meilläkään mitään normaalia perhe-elämää ollut. Lakkasin pyytämästä kavereita meille kun isä oli usein kännissä ja äiti sanoi väliin pahasti mulle, vertaili epäoikeudenmukaisesti kavereihin tms. inhottavia juttuja. Kerran meillä oli joku tuttu käymässä ja äiti rupesi nautinnolla kertomaan hänelle ihan noin vain jostain epäonnistumisestani. Nöyryytti siis. Olipa kivaa istua siinä samassa pöydässä.

Uneksi usein vanhemmista, jotka olisivat puolustaneet minua edes kerran jossain tilanteessa.

Mutta silloin 1960- ja 1970-luvuilla oltiin paljon enemmän ulkona kavereiden kanssa muutenkin. Onneksi. Niistä kerroista kun oikein keksittiin jotain mukavia leikkejä ja pelejä on jäänyt hyvät muistot sentään. Ei niihin aikuisia tarvittu eikä kaivattu.

Mukavia oli, toki erilaisia. Osa kiireisiä, osa hiljaisia. Pääosin kyllä kotona syötiin ruoka, joskus jotain välipalaa kavereilla sai.

Yksi kiva muisto lapsuuden bestiksen isältä oli kun päästiin kaverin kanssa hänen kyydillään koulusta kotiin (asuttiin vierekkäin) ja hän ihan ex tempore osti meille molemmille sellaiset Aladdin-tarravihkot. Olin niin iloinen.

Kivoja oli ne vanhemmat, jotka edes jotain jutteli tai jollain tavalla tuli tunne, että sai olla siellä kylässä eikä oltu töykeitä.

Jaaaa. Mun kaverien vanhemmat olivat aina töissä, jos olin kaverilla kylässä.

Olivat kivoja. Minun vanhempani riitelivät.