Sarjassamme hauskat muistot

Asuimme taajamassa. Tien päässä oli kaksi talos. Ympärillä kyllä naapureita, mutta joska juuri kyseisen tien päässä ei muita kun omamme ja naapurin talo, pidimme avainta ovessa.

Kätevää, ei tarvinnut miettiä, onko avainta mukana ja kukaan ei jäänyt oven taakse. 

Toki tuo tarkoitettu vain kotiväelle. 

 

Jännää, miten ihmisillä voi olla erilaiset näkemykset tuollaisestakin. Minusta on hienan törppöä, jos  ei tajua tuon olevan vain kotiväkeö varten. 

 

Esim. kerran kun olin soittamassa pianoa, en kuullut kun ovi kävi. Kun käännyin, niin olohuoneen reunassa seisoi nokikolari mustalla naamalla. En pelästynyt, mutta mietin vasn, että hei, vähän tökeröä. 



Itseasiassa kerran myös tapahtui niin, että olin vielä sängyssä nukkumassa tai leoäämässä. . Ovikelloa pimpotettiin  kyllä, mutta en mennyt avaamaan. Tiesin että ei ole taatusti kukaan kotiväestä.  Olin vielä yöpuku päällä.

No ovi avattiin ja eteisestä kuului:  Täällä nokikolari. Sanoin että kuule, olen vielä sängyssä yöpaidassa että jos tulet myöhemmin. Hän sanoi ok. 



Oli myös tuttavaperhe, jonka jäsenet avasivat oven,  jos  ovikellon soitin jälkeen ei avattu. 



Jos ei hengenhätäö, niin miksi ei voi vain soittaa ovikelloa ja odottaa, avaaja joku. Herranjestas  kai siihen on syy, muksi joku ei avaa, vaikka olisi kotona ja jos ei ole kukaan kotona niin onko ok kattella että onko? 

Mielestäni hueman tökeröä tilannetajua tuossa. 

Sitten erikseen vielä se tapaus kun yöllä yks tyyppi avasi oven, mutta niin pitkä tarina, että jätetään ensi kertaan. Tuon tapauksen jälkeen emme pitäneet avainta ovessa.