Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita, joilla on kehonkuvan häiriö?
07.04.2025 |
Mä olen sairastanut tätä siitä lähtien, kun murrosikä alkoi, yli 30 vuotta siis. Näen kehoni ja kasvoni aivan poikkeuksellisen rumina vaikka jossain sisimmässäni tiedän, etten ole ruma ollenkaan.
Pahimpina päivinä en pysty poistumaan kotoa, kun olen jostain kuvakulmasta näyttänytkin taas ihan järkyttävältä. Suurimmat kompleksit mulla on takapuolesta, rinnoista, selän ja kaulan jättimäisestä pituudesta ja heikosta leuasta.
Vältän käyttämästä vaatteita, joissa takapuolen littanuus ja kapeus on näkyvillä. Enkä istu penkeillä, joissa selän pituus korostuu (selkänojattomat baarijakkarat pahimpia). Hiuksia pidän aina auki, ettei kukaan näe kaulaani tai rumaa sivuprofiiliani. Muiden ottamat valokuvat on kauhun paikka, en koskaan halua olla kuvattavana ja jos on pakko olla, niin en missään tapauksessa halua nähdä niitä kuvia. Muussa tapauksessa edessä on aivan hirveä kauhu, häpeä ja itseinho siitä miten kauhealta näytän. Jne.
Löytyykö täältä vertaistukea?
Kommentit (48)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähän eri ongelma, mutta minä puhtaasti vain vihaan ulkonäköäni. En pääse yli siitä, etten ole enää alipainoinen. Pian on tulossa luuntiheysmittaus (minulla on todennäköisesti osteoporoosi), ja sitä varten täytyisi ilmeisesti käydä vaa'alla. En halua tietää, miten paljon painan. Vihaan itseäni siinä määrin, etten oikeastaan haluaisi enää elää tällaisen häpeän kanssa.
Hassua on se, etten käsitä omaa turhamaisuuttani. Olen kuitenkin päälle kolmekymppinen filosofian tohtori. Luulisi muiden asioiden ajavan ohi.
Miksi paino täytyy ilmoittaa tota varten?
Vierailija kirjoitti:
Hyväksy itesi, uskalla elää.
Sanoisitko näin muille mielenterveysongelmaisille? Että otat vaan itseäsi niskasta kiinni ja annat asian olla?
Vierailija kirjoitti:
Mä epäilen että mulla on joku käänteinen versio tosta. En ole koskaan vihannut mitään osaa kropastani, vaan ollut tosi tyytyväinen. Painokin on noussut melkein 10kg vuosien varrella, mutta silti näen peilistä vain kauniin vartalon, enkä edes keksi mitä muuttaisin jos voisin! Eli jotenkin näen itseni aina paremmassa valossa kuin mikä on todellisuus?
Sulla on terve itsetunto! Oispa mullakin. Oletko muutenkin positiivinen tapaus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä epäilen että mulla on joku käänteinen versio tosta. En ole koskaan vihannut mitään osaa kropastani, vaan ollut tosi tyytyväinen. Painokin on noussut melkein 10kg vuosien varrella, mutta silti näen peilistä vain kauniin vartalon, enkä edes keksi mitä muuttaisin jos voisin! Eli jotenkin näen itseni aina paremmassa valossa kuin mikä on todellisuus?
Tuntuu siltä että tämä on av-kansan parissa yleinen ilmiö. Ja muutenkin yhteiskunnassa, lihavia on alettu ihannoimaan ja väitetään, että kauneutta on monenlaista, vaikka se on ihan pelkkää puppua.
No siis mä olen kyllä ihan normaalipainoinen, mutta mitä uimahallin saunassa näen isompiakin naisia, niin tosi kauniita moni. Eikö se ole enemmän symmetriasta kuin koosta kiinni?
Mustakin eri kokoiset ja muotoiset naiset ovat kauniita. Jotkut eivät vaan ymmärrä, mitä kehopositiivisuus tarkoittaa. Tai sitten ymmärtävät käsitteen, mutta käyttävät sitä tahallaan väärin solvatakseen isompia ihmisiä, yleensä naisia.
Vierailija kirjoitti:
On, näen itseni välillä 2/10 hirviönä mutta 3 eri naista joiden kanssa oli yhden yön juttu kehuivat kasvonpiirteitä ja ihoa. Ja nuo naiset itse olivat hyvännäköisiä.
En tiedä onko minulla psykoosi vai miksi näen peilikuvani niin järkyttävän paskana.
Ihmisillä on erilaiset mieltymykset, uskon että nuo naiset pitivät sinua viehättävänä. Koita olla itsellesi armollisempi. Varmasti löydät ulkonäöstäsi jotain miellyttäviä piirteitä.
Ei sulla ole välttämättä psykoosia, vaan juuri tuo dysmorfinen ruumiinkuvan häiriö, mistä tässä ketjussa puhutaan. Se liittyy usein huonoon itsetuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina kokenut olevani liian iso missä painossa vain välillä 55-85 kg. Ehkä muiden kommentit nuoruudessa aiheuttivat tuon. Olen lisäksi myös hyvin kömpelö, enkä hahmota kehoani normaalisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän eri ongelma, mutta minä puhtaasti vain vihaan ulkonäköäni. En pääse yli siitä, etten ole enää alipainoinen. Pian on tulossa luuntiheysmittaus (minulla on todennäköisesti osteoporoosi), ja sitä varten täytyisi ilmeisesti käydä vaa'alla. En halua tietää, miten paljon painan. Vihaan itseäni siinä määrin, etten oikeastaan haluaisi enää elää tällaisen häpeän kanssa.
Hassua on se, etten käsitä omaa turhamaisuuttani. Olen kuitenkin päälle kolmekymppinen filosofian tohtori. Luulisi muiden asioiden ajavan ohi.
Miksi paino täytyy ilmoittaa tota varten?
Olen eri, mutta se vaikuttaa tuloksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän eri ongelma, mutta minä puhtaasti vain vihaan ulkonäköäni. En pääse yli siitä, etten ole enää alipainoinen. Pian on tulossa luuntiheysmittaus (minulla on todennäköisesti osteoporoosi), ja sitä varten täytyisi ilmeisesti käydä vaa'alla. En halua tietää, miten paljon painan. Vihaan itseäni siinä määrin, etten oikeastaan haluaisi enää elää tällaisen häpeän kanssa.
Hassua on se, etten käsitä omaa turhamaisuuttani. Olen kuitenkin päälle kolmekymppinen filosofian tohtori. Luulisi muiden asioiden ajavan ohi.
Miksi paino täytyy ilmoittaa tota varten?
Olen eri, mutta se vaikuttaa tuloksiin.
Itsekin kävin juuri tuossa mittauksessa, eikä arvio painosta viiden kilon tarkkuudella ollut tarpeeksi hyvä, vaan hoitaja punnitsi minut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän eri ongelma, mutta minä puhtaasti vain vihaan ulkonäköäni. En pääse yli siitä, etten ole enää alipainoinen. Pian on tulossa luuntiheysmittaus (minulla on todennäköisesti osteoporoosi), ja sitä varten täytyisi ilmeisesti käydä vaa'alla. En halua tietää, miten paljon painan. Vihaan itseäni siinä määrin, etten oikeastaan haluaisi enää elää tällaisen häpeän kanssa.
Hassua on se, etten käsitä omaa turhamaisuuttani. Olen kuitenkin päälle kolmekymppinen filosofian tohtori. Luulisi muiden asioiden ajavan ohi.
Miksi paino täytyy ilmoittaa tota varten?
Olen eri, mutta se vaikuttaa tuloksiin.
Itsekin kävin juuri tuossa mittauksessa, eikä arvio painosta viiden kilon tarkkuudella ollut tarpeeksi hyvä, vaan hoitaja p
Voi hiivatti, ei tuosta varmaan siis mitenkään voi kiemurrella irti... Tekisi mieli perua koko tutkimus. Ihan silkkaa lapsellista heikkouttahan se on, mutta en vain kestä kohdata rumaa totuutta - en, vaikka näenkin sen peilistä joka Jumalan päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen varma siitä, että kärsin dysmorfiasta. Olen saanut aina kuulla olevani kaunis mutta oma kokemus ulkonäöstäni vaihtelee rajusti. Valokuvia vihaan, koska näen niissä ihan vieraan ihmisen.
Saatan katsoa aamulla itseäni peilistä ja kokea olevani kaunis. Viisi minuuttia myöhemmin näen peilissä rumiluksen. Tunne vaihtelee pitkin päivää. En pysty meikkaamaan, koska nähdessäni kasvoni seuraavan kerran saatan kokea näyttäväni ihan pelleltä. Olen osittain kasvosokea muiden ihmisten suhteen ja se varmaan ilmenee myös omia kasvoja katsoessa. En pysty käyttämään silmälaseja, koska näytän ne päässä aivan vieraalta ihmiseltä. Tämä aiheuttaa pahimmillaan vaikeaa mielialan laskua, niin hölmöltä kuin se kuulostaakin.
Myös kokemus kehon koosta vaihtelee. Olen normaalipainoinen 160-senttinen nainen mutta välillä näen itseni liian laihana tai lihavana. Joskus koen olevani todella pitkä, joskus todella pikkuinen. Tämä hämmentää minua suuresti. Mielenterveyteni pitäisi muuten olla ihan kunnossa ja olen asioihin positiivisesti suhtautuva persoona.
Ap perusta alastonsuomi tili. Siellä ei puhuta mistään negatiivisesta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi AP kuvittelet että ketään kiinnostaa sinun (tai kenenkään muun) ulkonäkö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän eri ongelma, mutta minä puhtaasti vain vihaan ulkonäköäni. En pääse yli siitä, etten ole enää alipainoinen. Pian on tulossa luuntiheysmittaus (minulla on todennäköisesti osteoporoosi), ja sitä varten täytyisi ilmeisesti käydä vaa'alla. En halua tietää, miten paljon painan. Vihaan itseäni siinä määrin, etten oikeastaan haluaisi enää elää tällaisen häpeän kanssa.
Hassua on se, etten käsitä omaa turhamaisuuttani. Olen kuitenkin päälle kolmekymppinen filosofian tohtori. Luulisi muiden asioiden ajavan ohi.
Miksi paino täytyy ilmoittaa tota varten?
Olen eri, mutta se vaikuttaa tuloksiin.
Itsekin kävin juuri tuossa mittauksessa, eikä arvio painosta viiden kilo
Missään nimessä ei kannata perua luuntiheysmittausta tuon takia, se voi oikeasti kostautua jälkeenpäin! Jos olisin sä, sanoisin suoraan hoitajalle, etten halua tietää painoani, ja pyytäisin merkkaamaan sen ylös kertomatta minulle. Jos on fiksu ammattilainen, ymmärtää kyllä. Terveydenhuollon porukka osaa aika nopeasti laskea 1+1, jos luuntiheysmittaukseen tuleva potilas karsastaa vaakaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on. Näen itseni ainakin lihavampana kuin olen, ehkä rumempanakin. Vähän vaikea sanoa, kun näytän tuoreissa kuvissakin väärältä. Tätä on ollut varmaan parikymmentä vuotta.
Yllätyin, kun katsoin vuoden alussa lukion luokkakuvaani enkä ollutkaan siinä ruma vaan ihan tavallisen näköinen ja jopa söpö.. Aikaisemmin olin nähnyt tuon kuvankin väärin, eli muut oli nättejä ja minä ruma.
Mä taas ajattelen olevani liian laiha ja täysin muodoton, kun olen saanut kuulla niin paljon haukkuja poikamaisuudesta jne. Edelleen siis näen itseni ihan hirveänä tikkuna vaikka lantionympäryskin on lähemmäs metrin ja vyötärö 30 cm kapeampi.
Ap
Onko sullakin vaikeuksia hankkia vaatteita? Olen kokoa M ja kun näen koon M-vaaatteita, ne näyttää aivan liian pieniltä mulle. Otan siis kaupoi
Sivusta. Minun mielestäni koon M vaatteet näyttävät isoilta (varmaan, koska ajattelen itse olevani iso, joten käyttämieni vaatteiden täytyy olla isoja).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on. Näen itseni ainakin lihavampana kuin olen, ehkä rumempanakin. Vähän vaikea sanoa, kun näytän tuoreissa kuvissakin väärältä. Tätä on ollut varmaan parikymmentä vuotta.
Yllätyin, kun katsoin vuoden alussa lukion luokkakuvaani enkä ollutkaan siinä ruma vaan ihan tavallisen näköinen ja jopa söpö.. Aikaisemmin olin nähnyt tuon kuvankin väärin, eli muut oli nättejä ja minä ruma.
Mä taas ajattelen olevani liian laiha ja täysin muodoton, kun olen saanut kuulla niin paljon haukkuja poikamaisuudesta jne. Edelleen siis näen itseni ihan hirveänä tikkuna vaikka lantionympäryskin on lähemmäs metrin ja vyötärö 30 cm kapeampi.
Ap
Kiusaamisesta/haukkumisesta tuo vääristynyt kuva taitaa usein (aina?) saada alkunsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän eri ongelma, mutta minä puhtaasti vain vihaan ulkonäköäni. En pääse yli siitä, etten ole enää alipainoinen. Pian on tulossa luuntiheysmittaus (minulla on todennäköisesti osteoporoosi), ja sitä varten täytyisi ilmeisesti käydä vaa'alla. En halua tietää, miten paljon painan. Vihaan itseäni siinä määrin, etten oikeastaan haluaisi enää elää tällaisen häpeän kanssa.
Hassua on se, etten käsitä omaa turhamaisuuttani. Olen kuitenkin päälle kolmekymppinen filosofian tohtori. Luulisi muiden asioiden ajavan ohi.
Miksi paino täytyy ilmoittaa tota varten?
Olen eri, mutta se vaikuttaa tuloksiin.
Itsekin kävin juuri tuossa mittauksessa, eikä arvio painosta viiden kilo
Voi hiivatti, ei tuosta varmaan siis mitenkään voi kiemurrella irti... Tekisi mieli perua koko tutkimus. Ihan silkkaa lapsellista heikkouttahan se on, mutta en vain kestä kohdata rumaa totuutta - en, vaikka näenkin sen peilistä joka Jumalan päivä.
Pyydä, ettei sinulle kerrota painoasi.
Vierailija kirjoitti:
Olen varma siitä, että kärsin dysmorfiasta. Olen saanut aina kuulla olevani kaunis mutta oma kokemus ulkonäöstäni vaihtelee rajusti. Valokuvia vihaan, koska näen niissä ihan vieraan ihmisen.
Saatan katsoa aamulla itseäni peilistä ja kokea olevani kaunis. Viisi minuuttia myöhemmin näen peilissä rumiluksen. Tunne vaihtelee pitkin päivää. En pysty meikkaamaan, koska nähdessäni kasvoni seuraavan kerran saatan kokea näyttäväni ihan pelleltä. Olen osittain kasvosokea muiden ihmisten suhteen ja se varmaan ilmenee myös omia kasvoja katsoessa. En pysty käyttämään silmälaseja, koska näytän ne päässä aivan vieraalta ihmiseltä. Tämä aiheuttaa pahimmillaan vaikeaa mielialan laskua, niin hölmöltä kuin se kuulostaakin.
Myös kokemus kehon koosta vaihtelee. Olen normaalipainoinen 160-senttinen nainen mutta välillä näen itseni liian laihana tai lihavana. Joskus koen olevani todella pitkä, joskus todella pikkuinen. Tämä hämmentää min
Tää kuulostaa niin tutulta! Paitsi mulla on niin päin, että ilman silmälaseja näytän oudolta.
Ap
Mitäs järkee on mollata itseänsä???????????