Ehkäisystä - eikö nainen saa itse päättää??
Minua jäi häiritsemään terkkarin(?) käytös, kun soitin tänään ehkäisyneuvolaan ja varasin ajan kierukan poistoon.
Kierukka on ollut minulla kolme vuotta, ja olen jo melkein pari vuotta miettinyt sen poistamista. Ja tunne on koko ajan vahvistunut. Yksi suuri syy on kasvoissani (ja nykyisin yläselässäni) ovat finnit, tai näppylät, jotka ilmestyivät ja jäivät kierukan asentamisen jälkeen, eikä niihin auta edes apteekin kallimmat tuotteet.
Toinen suuri syy on, ettei minulla ole tarvetta tällaiseen ehkäisyyn, ei ole ollut pitkään aikaan. Päätin jo useita viikkoja sitten, että kierukka saa lähteä, ja tänään sitten soitin ja varasin ajan. Terkkari ei ollut halukas poistamaan kierukkaa, tai sen kuvan ainakin sain. En ole mikään 17-vee, vaan 27 vuotias, minulla on jo yksi lapsi joten tiedän miten niitä tehdään, ja käyn töissäkin! Minusta minun ei olisi edes tarvinnut ruveta selittelemään miksi haluan kierukan pois, mutta selitin kuitenkin. Terkkari sanoi että " no, otetaan se sitten pois jos sinä kerta haluat" sellaisella ihme äänellä, että teki mieli sanoa että ei tarvitse, etsin jonkun toisen joka ottaa sen pois. Ja valistin tätä terkkaria, että jos minulle tulee ehkäisyn tarve, käytän kondomia ja jos pitempi parisuhde harkitsen sitten pillereitä.
Kyllä jäi huono maku suuhun. Pitäis varmaan pitää tämä kierukka sitten niin terveydenhoitaja, jota en ole koskaan nähnyt enkä tunne eikä hän tunne minua, olisi tyytyväinen!!
Kommentit (6)
että jos kerta harrastan seksiä ja tulisin raskaaksi, ilman muuta huolehtisin lapsesta!
Närkästynyt ap vieläkin
Ja samasta syystä halusin minäkin hormonikierukan pois: yläselän ja kasvojen alueella oli aluksi kierukan laiton jälkeen pientä näppyä yms., joka hiljalleen paheni ja lopuksi mulla oli isoja finnejä vaikka kuinka paljon. Ehkäisyneuvolan th suhtautui asiaan tosi epäilevästi, ei uskonut että ihon rasvaisuus johtuisi kierukasta, kyseli kuin pikkulapselta " mites olet ajatellut sitten ehkäisyn hoitaa" ja antoi lääkäriajan jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Niinpä kävin poistattamassa kierukan yksityisellä ja iho-oireet helpottivat parissa viikossa. Todella ihmeellinen ja alentava asenne oli kyseisellä terveydenhoitajalla.
ja mistä terkkareiden käytös johtuu? Koska onhan tähän joku hyvä " selitys" ..
ap
Jos terkalla ei ollut syytä (aikaisempien kokemusten pohjalta) epäillä päätöksenne järkevyyttä, voi syynä olla esim tilastot. Jospa suurin osa kierukan poistaneista haluaa sen kohta takaisin? Ja sitten annettu ohjeet tarkistaa syy. Tai jos terkka pelkää, että epäilette kierukan aiheuttavan jotain ongelmia, ja syy onkin muualla?
ite olen ylipainoinen ja masentunut ja halusin 8v jälkeen kokeilla miltä elämä ilman e-pillereitä maistui, todella moni lääkäri oli sitä mieltä ettei niitä kannata lopettaa jos ei ole lapsenhankinta tiedossa... meille lapsi on tällä hetkellä tervetullut vaikka ei sitä kovasti kalenterin kanssa yritetä. Pillerit kun lopetin niin seksielämä pomppas taivaisiin... en edes muista olenko koskaan nauttinut seksistä niin paljoa kuin nyt!
mä en ymmärrä mikä asenne kaikilla terkoilla on lisääntymistä vastaan? kerrankin olin terkan luona käymässä kun terkka sai puhelun ja sen verta ymmärsin että soittaja oli ilmeisesti raskaana ja terkka oli heti ehdottamassa katumuspillereita tai muita toimenpiteitä... no sitten kesti hetken kun puhelimeessa ollut yritti selittää että ihan haluttu tämä lapsia on...
onko tämä normaali käytäntö, että terveydenhoitaja laittaa kapuloita rattaisiin?