Jone Nikula lopetti Radio Rockilla.
Aika yllättävä lopetus, eilen viimeinen lähetys ja ilman suurempia puheita.
Kommentit (268)
Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa tavanneet musiikkitoimittaja ja juontaja Jone Nikula ja tanssija Hanna Karttunen kertovat nauttivansa elämästä kaksistaan. Perheen perustamista pariskunta ei ole suunnitellut.
Meillä on jo perhe, toisemme. Elämä on ollut välillä julmaakin, sillä olen antanut itsestäni välillä niin paljon, että olen unohtanut itseni. Nyt on hyvä nauttia hetkistä yhdessä, Hanna sanoo.
Pariskunta tapasi vuonna 2010, kun Nikula osallistui MTV3:n Tanssi Tähtien Kanssa -kilpailuun. Naimisiin he menivät elokuussa 2014.
Tanssijana Hanna Karttusen työ on osittain ulkomailla. Pariskunta elääkin puolet ajasta erillään. Luottamus toiseen on kuitenkin niin kova, että etäsuhde ei ole koetellut paria.
Suhteessamme kaikki perustuu suureen luottamukseen ja oikeudenmukaisuuteen. Olisi hölmöä soitella toiselle koko ajan kesken matkan.
aika erikoinen suhde jos toinen puolet vuodesta ulkomailla
sanonpahan vain
Jone Nikula ei haaveile perheestä: "Se ei ole jokaiselle pakollinen kuvio"
Yksityiselämästään harvoin puhuva Jone Nikula myöntää, ettei haaveile lapsista.
taitaa olla lapsettomana tällä hetkellä täysin hukassa elämässään
Vierailija kirjoitti:
Tämä on onnen ja ilon päivä!
Uuno turhapuron appiukko?
Hanna Karttunen tanssii työkseen ex-kihlattunsa kanssa näin siihen suhtautuu puoliso Jone Nikula
Pariskunta puhuu Kimpassa-ohjelmassa mustasukkaisuudesta.
radio cuck
Vierailija kirjoitti:
Siirtyy keikkatöihin ja tekee tietokirjaa.
Jaa.Minkähän tietokirjan se urpo tekis?Joka luku alkas "tietää kertoa"lauseella.niinku niinku.Hyvä että sai potkut,ihan sotahullu.
Vierailija kirjoitti:
Eiks työsuhteissa ole yleensä irtisanomisaika? On varmaan tiennyt jo viikkoja, että lopettaa, vai onko ne radioihmiset freelancereita?
Ei välttämättä viikkoja. Itselläni on esim 5pv irtisanomisaika. Ja Jone saattoi kyllä olla freelancer, kuten suurin osa radiojuontajista
Vierailija kirjoitti:
Oliko perjantaina myös Sainion viimeinen aamulähetys?
Kim Sainio voitais siirtää vaikka Suomi Popille höpisemään muka hauskoja juttujaan.
Radioaseman kohderyhmä on 2044-vuotiaat miehet. Radio Rockilla on viikoittain noin 660 000 kuulijaa, joista noin 70 prosenttia on miehiä. Aseman kuuluvuusalueella asuu noin 4,2 miljoonaa ihmistä. Radio Rockin mainonnassa käytetään maskottina "rokkicuckoa".
Vierailija kirjoitti:
Jonen isä kuoli hiljattain, että olisiko siitä johtuva elämänmuutos.
Joo 28.12.2024.
Vierailija kirjoitti:
ketä omistaa radio cuckin
*Kuka
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko perjantaina myös Sainion viimeinen aamulähetys?
Kim Sainio voitais siirtää vaikka Suomi Popille höpisemään muka hauskoja juttujaan.
Sainio sopisi Tuukan ja Juuson seuraan Suomipopille kuin sormi pyllyyn.
Syyt tulee ilmi aikanaan. Saa huutelijat näpeilleen.
Vierailija kirjoitti:
Sitä minä ihmettelen että koska Jonelle tuo Ukraina on niin tärkeä ja mies on selvästi ihan innoissaan sodasta, niin miksi ei lähde sinne eturintamalle vapaaehtoisena? Hänellähän on reservin upseerin koulutus ja on vielä ihan hyvässä kunnossa ikäisekseen. Ja kuulemma Ukrainassa sotilaiden keski-ikä on muutenkin +40 vuotta, niin menisi siellä varmasti.
Tuo sotahulluus on sellainen tauti, että se ei lähde kuin sotimalla. Tämä on Jonen ainoa mahdollisuus tässä elämässä kokea se. Miksi ei siis lähde?
Liian sotahullu sinnekkin..
Vierailija kirjoitti:
Jone Nikula ei haaveile perheestä: "Se ei ole jokaiselle pakollinen kuvio"
Yksityiselämästään harvoin puhuva Jone Nikula myöntää, ettei haaveile lapsista.
Hänellä on auktoriteettinen ääni. Hän on hyvä komentaja.
Jone, miksi potkit aikoinaan helluntailaisten bussia? Olitko kova jätkä?
Siis hän sai potkut. Eihän se varmaan itse sieltä vapaaehtoisesti lähtenyt?
Kyllä oikeat syyt tulee varmasti josain vaiheessa selvillä. Kukaan kun ei lopeta 18 v työsuhdetta noin. Aivan käsittämätön lopetus. Laura Vähähyyppäkin oli kieltämättä vähän ihmeissään että mitä oikein sanoo kun pe päivävuorossa yllättäen oli
Jopa kovanaama Jone Nikula hämmästyy realityn rankkuutta: Näinkin toksisen maskuliinisessa ympäristössä empatialla on paikkansa!
Jone Nikulan määrätietoiset vinkit saavat kiitosta Pohjois-Norjassa Ultimate Escape Suomi -ohjelmassa rämpivältä Jukka Hildéniltä.